Koti Uutisia Suomen äärivasemmisto uhkaili väärän asunnon asukasta

Suomen äärivasemmisto uhkaili väärän asunnon asukasta

17

aarivasemmisto_vantaa2_UK

Toimitus sai tällä viikolla tietoonsa, että äärivasemmistolainen ryhmä jakaa Suomen Vastarintaliikkeen aktivistista valheellista tietoa Vantaalla.

Rasisminvastustajat ovat tuoneet Suomeen ulkomailta tutun painostustaktiikan: kansallismielisten ihmisten kuvia ja henkilötietoja jaetaan heidän asuinalueellaan pelottelutarkoituksessa.

Vasemmiston jakama esite on otsikoitu ”Tunne naapurustosi natsit!”. Lapussa Suomen Vastarintaliikkeen aktivisti Petri Nordman on yhdistetty kahteen takavuosien äärivasemmiston ja kansallismielisten väliseen kahakkaan sekä vuoden 2010 Pride-kaasuiskuun, jota Vastarintaliike ei toteuttanut.

Kuvan ja henkilötietojen levittäminen on Nordmanin tapauksessa vähintäänkin outoa, sillä hän on aina toiminut täysin avoimesti Vastarintaliikkeessä. Hän on antanut myös aiemmin haastattelun Kansalliselle Vastarinnalle ja kertonut itsestään ja arvoistaan. Toisin kuin anonyymisti pimeydessä toimivat rasisminvastustajat, Nordman ei häpeä mielipiteitänsä tai pelkää kertoa niistä muille.

Tragikoomisen vasemmiston tempauksesta tekee kuitenkin se, että lapussa mainittu osoite ei ole Nordmanin vaan jonkun täysin sivullisen. Nordman on asunut osoitteessa aiemmin, mutta yli-innokas punaväki ei vaivautunut tarkistamaan kenen osoitetta he pelottelupropagandassaan levittävät. Suomalainen äärivasemmisto muistuttaakin lapsia ja vanhuksia pahoinpiteleviä ruotsalaisia aatetovereitaan, jotka ovat niin ikään tehneet öisiä vahinkoiskuja sivullisten asuntoihin. Rapatessa roiskuu.

Suomalainen äärivasemmisto on jo kauan veisannut itkuvirttään ”äärioikeiston uhasta”. Viimeaikainen häiriköinti pääkaupunkiseudulla kertoo siitä, että vasemmisto yrittää tällä hetkellä provosoida poliittisen häiriköinnin tai jopa väkivallan kierrettä. Toistaiseksi toiminta on kuitenkin jäänyt huvittavan toheloinnin tasolle.

Kansallinen Vastarinta otti yhteyttä Petri Nordmaniin ja haastatteli tätä vasemmiston pieleen menneestä painostuskampanjasta.

Hei Petri! Entiselle asuinalueellesi on jaettu epämääräisiä lappuja, joissa varoitellaan ”natsista”. Mitä mieltä olet tästä?

– Aika heikkoa toimintaa vastapuolelta. Eivätpä alueen asukkaat ilmeisesti menneet piirittämään entistä kotiani soihdut ja heinähangot käsissään, vaikka lappujen levittäjät ehkä jotain vastaavaa toivoivatkin. Maahanmuuttajataustainen naapurikin vielä moikkasi, kun kävin tutustumassa ilmapiiriin entisillä kotikulmilla.

Petri keskustelemassa Vantaalla ohikulkijan kanssa.
Petri keskustelemassa Vantaalla ohikulkijan kanssa maaliskuussa.

Onko painostuksella vaikutusta sinuun, ajatteluusi tai toimintaasi?

– Kuten 1900-luvun alun kansallismieliset sanoivat, ”Me ne frego” – en välitä.

Mitä haluaisit sanoa muille kansallismielisille henkilöille, mikäli he kokisivat jotain vastaavaa?

– Pitäkää lippu korkealla!

Ja tärkein kysymys lopuksi: onnistuivatko punaiset nyt lopettamaan taistelusi paremman Suomen puolesta?

– (Naurua) Roskaväki saa yrittää huomattavasti enemmän onnistuakseen siinä. Minä lopetan toimintani vasta, kun kuolen.

Ilmeisesti turhautunut äärivasemmisto on nyt aloittanut häiriköinnin siksi, että Vastarintaliikkeen pääkaupunkiseudun aktivistiryhmä on ollut tammikuusta lähtien hyvin ahkerasti kaduilla puhumassa suomalaisten kanssa maamme tulevaisuudesta. Aktivistit ovat käyneet niin Lahdessa, Vantaalla (1,2) kuin Heinolassa alkuvuoden aikana. Nähtäväksi jää, monenko sivullisen kotirauhaa Suomen vasemmisto on valmis rikkomaan ruokkiessaan itsensä toteuttavaa ennustusta ”äärioikeiston uhasta”.

 

Lue lisää Suomen äärivasemmiston taistelusta ”rasismia” vastaan:

Rasisminvastainen viikko sai erikoisen käänteen Porissa
Koivulaakso sympatisoi terrorijärjestöä
Äärivasemmisto koomisella kostoretkellä Espoossa
Brunilalle, Koivulaaksolle ja niittinaamoille

17 KOMMENTIT

  1. Äärivasemmisto saa nolata itsensä miten parhaiten taitaa. Olkaa tarkkoja käytöksestänne veljet, olkaa sivistyneitä, puhukaa asiallisesti ja antakaa ihmisille meistä hieno kuva.

    Ruotsissahan tuo äärivasemmisto on jo oikeistolaisia enemmän poliisin tähtäimessä sattuneesta syystä.

  2. Hienoa, telaketju-kommunistit pelaavat meidän pussiin. Omalle asuinalueelleni ei tarvitse tulla moisia lehtisiä jakamaan. Mielipiteeni ja suuntautumiseni on yleisesti tiedossa oleva asia. Ja mikä mukavinta, se on yleisesti hyväksytty.

    Kukaan ei kuulteni ole sanonut pahaa sanaa. Vaan kaikki tietävät että oli sitten kyseessä jouluaattona auton jäätyminen maantielle pakkaseen tai p***ka-kaivon tukkeutuneet syöttöputken avaaminen, niin on ainakin yksi henkilö joka auttaa jos vain ei ole kiireitä. Yleinen apu kansalaisaktivismin muodossa ja sekä ykstyisten ihmisten perusoikeuksien puolustaminen monikansallisia yhtiöitä ja yhteiskuntaa vastaan antaa luottoa ihmisille. Samalla kun se avartaa heidän silmänsä totuudelle.

    On hienoa havaita että alueen opettajillakin alkaa olla virallisesta kannasta eriävä käsitys meistä. Muutamalle lahjoitin Toimitusjohtajan kirjankin ja he ovat sitä lukeneet. Ja jopa yllättyneet miten hieno ja kaunokirjallisuuden kriterit täyttävä sen alku on puoleen väliin. Surulliseksi tekee kuitenkin se tieto, etteivät edes opettajat tiedä koska se on kirjoitettu. Toisaalta, elämä on oppimista. Koko elämän ajan.

  3. Kyllä saa naura taas vassarien toiminnalle 😀 Miten tämä on edes mahdollista? Koska vasemmisto.

    • Noh, vasemmiston tekemisessä ihan yleiselläkin tasolla on enemmänkin kyse tekemisen meiningistä ja siitä, että kaikki tekee sen sijaan, että tehtäisiin asiat oikein. Tässäkin tempauksessa sitä on oikein koko porukan voimin lyöty viisaat päät yhteen ja pähkäilty, mihin käytetään viimeiset kasaan raavitut pennoset. Lopputuloksena on sitten jälleen uusi farssi heidän taholta. Failerta, failerta, antifascista!

  4. Kotini on linnani ja tarpeen vaatiessa linna olkoon kotini. Moraalittomille anarkisti-roistoille on tämä outoa ajattelua. Mutta ehkä ajatus pian selkiytyy.

  5. Huvittavaa toimintaa! Toivottavasti sivulliselle ei kuitenkaan koidu mitään harmia tästä äärivasemmiston ”aktiosta”.

  6. Ilmoittakaahan poliisille. Tuollainen toiminta olisi hyvä saada loppumaan heti, ennenkuin ketään sattuu.

    • Jääkööt poliisille kitiseminen mukavallankumouksellisten vasemmistolaisten jutuksi. Sitäpaitsi koko tempaus on muutenkin niin nolo, että johan ne asemallakin nauraisivat rikosilmoitulsen tekijänkin pihalle.

  7. Nyt on niin skarppia toimintaa, että stadin komukat ovat varmaan konsultoineet joko vanhaa kunnon Kansansota-kööriä tai vähintään Puuha-Akia haha! ”Natsin” entisessä kämpässä asuminen on sen verran kova ihmisoikeusrikos, että siitä sietääkin rangaista!

  8. Veikkaan, että tuon osoitteen uudella asukkaalla on aika paskat fiilikset noista flyereistä… 🙁

  9. ”Antifasismi on aina itsepuolustusta” lienee juuri tällaisia tilanteita varten kehitetty hokema. Olipa kohde kuka tahansa, tarkoitus pyhittää keinot.

  10. Antaa palaa vaan anttifantti pellet! Kuvitteletteko te IHAN AIKUISTEN OIKEASTI, että tälläinen toiminta kiinnostaa a) sivullisia ihmisiä b) meitä kansallismielisiä? 😀 Yleinen mielipide kansan joukoissa taitaa kuitenkin olla se, että teidän roistojenginne vituttaa ihan jokaista ja ns. sympatiapisteet ovat aika matalalla.

  11. Kodinturvajoukkojahan se on tässä pian perustettava kunnon kansalaisten turvallisuuden takaajiksi.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here