Koti Artikkelit Kansallinen taistelu Brunilalle, Koivulaaksolle ja niittinaamoille

Brunilalle, Koivulaaksolle ja niittinaamoille

10

 


Vastarintaliike osallistui myyntikojuineen Hartolan markkinoihin lauantaina 1.9. Tapahtuma oli menestys, saimme iloista palautetta ja kartutimme tukijamääräämme. Aktivistimme käyttäytyivät skarpisti ja esimerkillisesti koko markkinoiden ajan.

Välikohtauksilta ei säästytty. Joukko suomalaisuutta ja rotuamme tuntemattomasta syystä vihaavia nuoria päätti tuoda kuulaaseen lauantaipäivään hieman ylimääräistä säpinää. Muutama tummiin huppareihin pukeutunut nuori maleksi Vastarintaliikkeen kojun liepeillä ja aiheutti hämmennystä. Poliisin mukaan ainakin yksi miehistä oli tapahtumien aikana tukevassa sievissä, kuinkas muutenkaan. Silminnäkijä kuvaili henkilöitä ”niittinaamoiksi”. Eräs riitaa haastaneista antirasisteista päätti todistaa miehisyytensä kähveltämällä paksun pinkan liikkeen esitteitä ja pinkaisemalla kiireen vilkkaa pakoon. Loppu onkin historiaa. Ehkäpä nuorimies ei tulevaisuudessa toista virhettään.

 

Mikael Brunila politisoi känniöykkäröinnin

Nuoret tekevät virheitä ja oppivat niistä. Kaiken piti olla taas kunnossa. Hartolan markkinoiden järjestäjän, järjestyksenvalvojien ja poliisien mukaan Vastarintaliike ei ollut syyllistynyt mihinkään sellaiseen, jonka vuoksi myyntipisteemme olisi pitänyt poistaa välikohtauksen päätteeksi. Päinvastoin!

Tapaus ei olisi yltänyt siis edes paikallisuutisiin, ellei Voiman verkkolehti Fifi olisi päättänyt käsitellä sitä suorastaan epäilyttävän pikaisesti. Informaation kulun nopeus saikin jotkut epäilemään, että Hartolan hämärä häirikkö olisi ollut artikkelin kirjoittaneen Mikael Brunilan henkilökohtainen ystävä. Tuskin aiheesta olisi muuten uutisoitu niin hätäisesti ja sokeasti, taustatietoja tarkistamatta.

Brunilan artikkeli oli sen verran paksua sakkaa, että sen kykenivät nielemään purematta vain kaikista vannoutuneimmat punalahkolaiset. Artikkeli oli otsikoitu vähintäänkin asenteellisesti: ”Uusnatsit pahoinpitelivät miehen Hartolan markkinoilla.” Artikkelin mukaan joku satunnainen mies oli poikennut kojullemme ”poimimaan materiaalia”. Tekstin alussa kerrotaan, että tämän jälkeen miehen kimppuun hyökättiin takaa päin. Myöhemmin tekstissä tosin kerrotaan, että hyökkääjä hyppäsi pahaa-aavistamattoman ohikulkijan kimppuun suoraan myyntitiskin yli. Raaka pahoinpitely kuulemma jatkui, kunnes järjestyksenvalvojat ja kauhistuneet sivulliset saivat vaivoin revittyä raivokkaat rasistit henkitoreissaan makaavan miehen kimpusta.

Lähdekritiikkiä Brunilan jutussa ei ollut tippaakaan, joten Voima politisoi Hartolassa tapahtuneen täysin tarkoituksellisesti.

 

”Marko”

Tapaukseen liittyy omanlaistaan mystiikkaa. Kojulla häiriköinyt mies ei nimittäin suostu paljastamaan henkilöllisyyttään. Voimalle, Iltalehdelle ja Etelä-Suomen Sanomille hölmöilyillään leveillyt herra on esiintynyt nimellä Marko. Mutta ”Marko” ei olekaan Marko.

Mitä tästä pitäisi ajatella? ”Marko” vaikuttaa kovin tragikoomiselta hahmolta. ”Marko” on rasisminvastaisen sodan huono-onninen ritari. Reppana, joka vetää pään täyteen tulilientä, kiskoo naamansa läpi pelottavia koruja, heittää mustan hupun henkilöllisyytensä peitteeksi ja talsii muutaman ystävänsä kanssa kovistelemaan ”siististi pukeutuneita nuoria miehiä”. Toimintaansa ”Marko” perustelee anarkistisella aatteella, josta hän on lukenut netistä.

”Marko” vaikuttaa oikeastaan sympaattiselta tyypiltä. Sellaiselta, jonka kanssa voisi istua kahvilla ja puhua sulassa yhteisymmärryksessä vaikkapa EU:sta, kokoomuksesta ja Natosta. Luultavasti ”Markosta” sukeutuu arvaamaton vasta humalassa. Silloin tulee toilailtua, ja vaikka anarkismi onkin aatteen nimi, voi tiukan paikan tullen mennä aina vetämään paikallista poliisisetää hihasta. Todennäköisesti ”Marko” on ehjästä ja rakastavasta perheestä, ja hänen vanhempansa ovat pitäneet pojastaan hyvää huolta. Niinpä anarkismin ja suoran toiminnan soveltaminen käytännössä voi aluksi olla traumaattinen kokemus.

Liekö Marko muuten sama mies, joka lähetti Kansallisen Vastarinnan toimitukselle välikohtauksen jälkeen vähintäänkin kryptisen tappouhkauksen? Viestin sekavuuden perusteella välienselvittelystä toipuvalla krapulaisella anarkistilla lienee sietämätön päänsärky. Voimia!

 

Valheellinen uutisointi liikkeestä

Voiman ja Brunilan sensaatiohakuinen uutisointi teki siis mitättömästä selkkauksesta raa’an poliittisen pahoinpitelyn. Motiivit tälle ovat toki selvät. Brunila kirjoittaa tällä hetkellä tovereidensa Dan Koivulaakson ja Li Anderssonin kanssa kirjaa ”Suomen äärioikeistosta”. Jo kirjan ala-otsikko ”Vastarintamiehiä ja metapolitiikkaa” kertoo paljon. Kirja ilmestyy parin kuukauden päästä, ja pr-työ käy kuumana.

Andersson ja Brunila antoivat hiljattain radiohaastattelun, jossa he maalasivat Vastarintaliikkeestä kuvaa väkivaltaisten uusnatsien alakulttuurina. Koska kovat väitteet tarvitsevat tuekseen kovaa näyttöä, on kirjailijakolmikolla ollut rankka työ riipiä kokoon todisteita. Esimerkiksi Laitos-nettilehdessä julkaistussa artikkelissa punatoimittajat yrittävät vanhoihin oikeudenkäyntipöytäkirjoihin tukeutuen jopa vetää merkittäviä yhteyksiä Vastarintaliikkeen ja 90-luvun skinheadien välille. Aika epätoivoista.

Välillä rasisminvastustajien uutisointi liikkeestä vääntää väkisinkin hymyn suunpieleen. Vastarintaliikettä on esimerkiksi syytetty vuoden 2010 Pride-kaasuiskun järjestämisestä. Tätä perusteltiin sillä, että oikeudenkäyntipöytäkirjojen ja nettiin hakkeroitujen jäsenhakemustietojen mukaan yksi iskuista tuomituista olisi hakenut liikkeen jäsenyyttä. Viime marraskuussa Vastarintaliikettä puolestaan vaadittiin tilille vasemmistomedioissa Tampereen Hirvitaloon tehdystä kaasuiskusta. Syyttävä sormi nousi muun muassa Kansallinen Tutkimus -verkkosivujen suunnasta. Koivulaakson mahdollisista yhteyksistä KT:hen olemme kirjoittaneet jo aiemmin. Myös tamperelaisten anarkistien suosimalla keskustelupalstalla SVL todettiin syylliseksi iskuun sen kummemmin perustelematta. Lisäksi anarkistit yhdistivät Tampereen kaasutuksen sitä edeltävänä yönä Oulussa tapahtuneeseen polttopullohyökkäykseen, jonka kohteena oli ilmeisesti anarkistien ja vasemmistolaisten suosima kapakka. Motiivia haettiin vain joitain päiviä aiemmin tapahtuneesta Kansallisen Vastarinnan verkkosivujen hakkeroinnista. Ja sama virsi toistui myös, kun Koivulaakso sai tuntemattomalta mieheltä kaasua rasismin vastaisessa kokouksessa tänä kesänä.

Rohkeita syytteitä, muttei lainkaan todisteita. Kuinka kauan punaiset toimittajat ajattelivat jatkaa päämäärätöntä spekulointiaan?

 

Kuinka suhtautua provokaatioihin?

Realisteina ymmärrämme, että niin kauan, kuin viinaa ja vallattuja taloja riittää, on rasisminvastaisella liikkeellä rekrytointipohjaa surkuhupaisille operaatioilleen. Kun rotumme viholliset saavat päähänsä häiritä työtämme, joudumme puolustamaan toisinaan voimakeinoin mielipiteen- ja toiminnanvapauttamme. Luonnollisesti kiinnostumme tällöin myös hyökkääjien taustoista, olipa provokaatio sanallinen tai fyysinen. Järjestön turvallisuuden kannalta on ensisijaisen tärkeää kartoittaa meille vihamielisten poliittisten toimijoiden kenttä.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Vastarintaliike järjestäisi ennalta suunniteltua väkivaltaa tai ”kostoiskuja”. Se olisi laitonta.

Jos joku sen sijaan päättää käydä kansallismielisten yksityishenkilöiden kimppuun, ei järjestöllä ole taatusti aikaa, resursseja tai mielenkiintoa estää tilanteen kärjistymistä. Me emme puutu yksityishenkilöiden välisiin kahnauksiin, emmekä suojele poliittisia vihollisiamme suomalaisvastaisen väkivallan seurauksilta. Ottakaa hyvät ihmiset vastuu teoistanne!

 

Aiheesta lisää:

Suomeen rakennetaan antirasistista urkintaverkostoa
Poliisi ja radikalismi
Punainen mieli ja toiminta

Juuso Tahvanainen

10 KOMMENTIT

  1. Koivulaaksolle, Brunilalle sekä Anderssonille pitäisi ehdottomasti myöntää vuoden aktivisti-palkinto. Kuka muu on saanut yhtä paljon näkyvyyttä Vastarintaliikkeelle?

    Vaikka tämä ”tutkiva journalismi”, jollaiseksi he sitä itse kutsuvat, onkin tasoltansa melkoisen surkuhupaisaa, eikä näiden juttuja lukiessa tosiaankaan tiedä, pitäisikö itkeä, nauraa vai vain lopettaa lukeminen, tuo se kuitenkin massoittain uusia lukijoita liikkeen sivuille, josta voikin sitten imeä itseensä melkoisesti tietoa. Näiden kansalaisaktivistien varmasti täysin neutraalista näkökulmasta tehtyä kirjaa odotetaankin oikein innolla!

    Valitettavasti valheella on vain lyhyet jäljet..

  2. Täydellisiä pellejä! Onhan se toisaalta sympaattista seurata miten däni ja nämä hirmu rohkeat niittinaamat yrittävät keinolla millä hyvänsä saada säälittävän äänensä kuuluviin. Heh Heh!

  3. Kannattaisi poikien pikkuisen hillitä tuota kielenkäyttöänne. Nimittäin tässähän käy väistämättä niin, että kun taas seuraavan kerran joku porukastanne hieman kaasusumuttelee/nyrkkeilee ohikulkijoita/heiluu amfetamiinipäissään kaupungilla, niin kaikkien on helppo sanoa että ”niinhän tekin”.

  4. ”Hän kävi kimppuuni pöydän yli, mutta en ehtinyt painaa hyökkääjän kasvoja muistiin, joten en osannut kertoa poliisille varmasti kuka oli kyseessä.”

    Näin sanoi ”Marko” Voimassa. Sama juttu kuin Danin kaasutuksessa Oulussa, epäilty on nähty mutta ei vain löydy. Jos ”syyllinen” löytyisi, tämä voisi kertoa oman kantansa ja viherpeipposet vaikuttaisivat valehtelijoilta.

  5. Ensin kaivetaan verta nenästään ja sitten itketään lehtien palstoilla. Järjestetty juttu. Onneksi lehtien lukijoilla on omat aivot ja kykenevät ymmärtämään mistä tässä oikein on kysymys.
    Ehkä hyökkääjä sai sitä mitä lähti hakemaan; typerää julkisuutta ja nenälleen.

  6. Hieno teksti todella ajankohtaisesta asiasta. Hyvin olet muutenkin täyttänyt Henrikin saappaat. Mielestäni näkyvyys on ehkä tärkein seikka johon liikkeen tulisi jatkossa panostaa.

  7. Kyllä! Mitähän nämä rikkaiden kakarat ei jaksaisi vastustaa. Ainakin sitä, että tulevaisuudessa saisivat lapion käteen. Hahaha!

  8. brunila on aika ”hauska” viekko. radiohaastattelussa siltä kysyttiin että jos hän saisi valita kuka hän olisi, brunila vastasi tähän että hän haluaisi olla keski-ikäinen lihava musta nainen koska siinä olisi arvokkuutta. kyllä pojalla on pää melko pehmeä, ja sen kyllä näkee tuon kirjan teksteistäkin. yhtä pehmeäpäisiä on myös dan ja lillukka

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here