
Unkarin hallitus linjaa tuoreessa kansallisen turvallisuuden strategiassa, että maahanmuuttoon ja väestönvaihtoon liittyvät riskit ovat sotilaallisiin konflikteihin verrattavissa oleva turvallisuusuhka. Hallituksen mukaan uhkia on torjuttava unkarilaista perintöä vaalivalla maahanmuutto-, perhe- ja kulttuuripolitiikalla.
Muita turvallisuusstrategian teemoja olivat muun muassa epidemiat, aseelliset hyökkäykset sekä hybridisota. Unkari tekee selvän pesäeron muihin EU-valtioihin strategiajulkaisuillaan, sillä Suomen ja Saksan kaltaisissa maissa väestönvaihdon sijaan turvallisuusuhaksi on luokiteltu perinteisesti “äärioikeisto” tai “uusnatsit”.
Linjauksen mukaan “odottamaton, kontrolloimaton ja laiton massasiirtolaisuus on uudenlainen uhka, joka voi vaarantaa koko Euroopan turvallisuuden ja vakauden”. Strategiajulkaisu jatkaa todeten, ettei uhka ole hellittämässä, vaan massamaahanmuuttoon liittyvät riskit vain kasvavat tulevaisuudessa.
Massasiirtolaisuutta voidaan käyttää myös sotilaallisena aseena, linjaus muistuttaa. Muun muassa Turkki teki juuri näin keväällä pyrkiessään painostamaan Euroopan unionia Kreikan kautta.
Tiukan rajapolitiikan ohella strategiajulkaisu peräänkuuluttaa vahvaa kansallisvaltiota, unkarin kielen ja kulttuurin vaalimista sekä historian ja perinteiden kunnioittamista. Julkaisu muistuttaa, että Euroopan eri kansakuntien omat kielet ja perinteet muodostavat aidon kulttuurien monimuotoisuuden. Globalistien kielenkäytössä “monikulttuurisuus” sen sijaan merkitsee käytännössä valkoisten eurooppalaisten korvaamista mustilla ja ruskeilla kansoilla.
Strategiajulkaisu varoittaa maahanmuuton ohella muistakin hybridisodankäynnin muodoista, jotka uhkaavat itsenäisyyttään vaalivia valtioita. Näitä ovat “koordinoidut ja laaja-alaiset diplomaatti-, informaatio- ja tiedustelupalveluoperaatiot, joiden yhteydessä suoritetaan usein rahataloudellista painostusta, kuten spekulatiivisia finanssihyökkäyksiä sekä sotilaallista uhkailua”.
Lähde: Remix
Unkarissa asuu viisas kansa!!!
Suomen taistelu on tässä sodassa on tappion puolella ja virta jatkuu.
https://kantasuomalainen.net/2020/05/28/bill-gates-ja-eugeniikka/#omat-kommentit
Veljeskansalta viisas päätös
Afrikkalaisten ja Arabien ryntäys on katastofi.
https://theunexpectedcosmology.com/luciferase-quantum-dot-tattoo-the-mark-the-seething-energies-of-the-light-bearer/
Rokote jossa nanoteknologiaa pakolliseksi?
Comments are closed.