Elämme tällä hetkellä mielenkiintoisia aikoja – Eurooppaan on tulossa suuria muutoksia. Onko se sitten hyvä vai paha asia? Hyvä ainakin siinä mielessä, että Euroopan kansakuntien kansallishenki on alkanut herätä jo lähes 70 vuoden horroksesta. Kansallismielisyys ei ole nostanut lippuaan tällä tavoin sitten toisen maailmansodan.
Hyvinkin radikaaleja kannanottoja tehneet puolueet kuten Kultainen aamunkoitto ja Jobbik ovat saaneet edustajansa EU-parlamenttiin. He eivät pääsekään vaikuttamaan suoraan EU:n päätöksentekoon, sillä suuret puolueet sulkevat heidät kaiken yhteistyön ulkopuolelle. Mielestäni kuitenkin sillä, että radikaaleja kansallismielisiä saadaan politiikan valtavirtaan mukaan (vieläpä demokratian omilla ehdoilla), on hyvin suuri symbolinen merkitys. Myös maltilliset “kansallismieliset” puolueet kuten Yhdistyneen kuningaskunnan UKIP, Ranskan Kansallinen rintama ja jopa perussuomalaiset saivat meppinsä parlamenttiin.
Vaikka puolueiden “nationalismista” voi olla montaa mieltä, on heidänkin saamansa korkeat äänisaaliit merkki siitä, että muutosta halutaan. Korkeat äänisaaliit ovat osoitus siitä, että tavallisen kansan riveissä vaaditaan nyt muutosta. Vaikka puolueita parjataan lehdistössä ja sosiaalisessa mediassa “rasistisiksi” ja “natseiksi”, ääniä tulee silti. Enää on vakuutettava kansalaiset siitä, että lopulta laimeiden oikeistopopulistien äänestämisellä pelataan lähinnä valtaapitävien pussiin. Vaaditaan radikaaleja ryhmiä, jotka edellyttävät koko poliittisen järjestelmän uusimista. Sitä en kiistä, ettei esimerkiksi perussuomalaisten riveistä löytyisi myös vilpittömiä kansallismielisiä jäseniä, mutta kysymys ei olekaan riviäänestäjistä vaan johdosta – sekä siitä, uskaltaako puoluejohto taistella nykyjärjestelmää vastaan.
Ranskassa Kansallinen rintama on nostanut profiiliaan kunnolla kuluvan vuoden aikana. Tällä hetkellä puolueen linja on tosin “kosher-konservatiivinen”, mutta Kansallisen rintaman mukana myös radikaalit ja vallankumoukselliset järjestöt ovat lisänneet Ranskassa näkyvyyttään.
NPD on taas pitänyt linjansa kautta aikain niin terävänä kuin laillinen puolue Saksan sionistisessa poliisivaltiossa vain pystyy. Saksassa ulkoparlamentaarinen radikaali toiminta on pakko pitää hajautettuna ja toisinaan jopa maanalaisena ilman kansallisia kattojärjestöjä. Poliisin ja tuomioistuimen jatkuvasta häirinnästä huolimatta nuoret kansallismieliset jatkavat toimintaansa niin puolueissa kuin kaduilla. On hyvä, että NPD saa edelleen tukea myös ulkoparlamentaarisilta ryhmiltä, sillä ne täydentävät toisiaan.
Unkarilainen Jobbik on taas melkoinen outolintu kansanmielisten järjestöjen kentällä. Vuonna 2003 perustettu puolue ja sen alajärjestö Unkarin kaarti (Magyar Gárda) ovat käyttäneet radikaaleja keinoja Unkaria vaivaavan romanirikollisuuden kitkemiseen. Puolue on myös tuonut esille avoimesti hyvin perusteltuja juutalaisvastaisia näkemyksiään. Toisaalta puolue tekee yhteistyötä turkkilaisten kanssa. Rotukeskustelu onkin jakanut Unkarin parlamentaarisen kansallismielisen yhteisön kahtia. Kansallissosialistien näkökulmasta houkuttelevampi vaihtoehto onkin varmasti Magyar Nemzeti Arcvonal (MNA) eli Unkarin Kansallinen Etulinja. MNA edustaa ehdottomasti radikaaleinta siipeä Euroopan kansallismielisissä liikkeissä toimimalla puolisotilaallisen järjestön tavoin ja järjestämällä esimerkiksi harjoitusleirejä.
Irlannissa laillinen Sinn Féin -puolue on kulkenut lähes koko perustamisensa ajan rinnakkain radikaalin taistelujärjestön IRA:n kanssa. Hetken aikaa 1920–30-lukujen taitteessa saman teki nykyinen valtapuolue Fianna Fáil. Sinn Féin lähti ajan hengen mukaisesti vasemmistolaisradikaaliin liikehdintään mukaan ja sama henki tarttui myös IRA:n uusiin jäseniin. Vanhat taistelijat säilyttivät vanhan radikaalin kansallismielisen vakaumuksen, joka vallitsi myös Sinn Féinissä Arthur Griffithin perustaessa puoluetta 1900-luvun alussa. Vaikka vasemmistolaisuus toi Irlannin kansalliseen taisteluun uutta liekkiä, paloi se loppuun 90-luvulle tultaessa. Nykyinen Uusi IRA on katkonut kaikki välinsä poliittisiin puolueisiin, sillä molemmat sitä tukeneet puolueet, niin SF kuin FF, taantuivat parlamentaarisen politiikan asettamien sääntöjen vuoksi. Uusi IRA ja sen yhteistyöryhmät ovat kertomansa mukaan palanneet pitkälle alkuperäisille kansallismielisille juurilleen.
Myös Ruotsissa kansalaiset alkavat haluta muutosta, mistä kertoo ruotsidemokraattien hulppea voitto valtiopäivävaaleilla. Puolue sai ääniä ja valtiopäiväpaikkoja yli puolet enemmän kuin edellisissä vaaleissa. Ruotsidemokraatit on kaikin puolin samanlainen kuin meidän perussuomalaiset, ehkä jopa hivenen liberaalimpikin; kuitenkin heidän yksi ainoa vaaliteemansa, pakolaisten tulon rajoittaminen, toi heille paljon lisää kannatusta. Ruotsidemokraattien kotimaassaan kokema vaino on jotain aivan ainutlaatuista. Suomessa perussuomalaiset on saanut niskaansa loskaa lähinnä nettikeskusteluissa. Ruotsin valtamedian uutisten perusteella ruotsidemokraatteja voisi sen sijaan luulla Kultaisen aamunkoiton tai NPD:n kaltaiseksi tekijäksi. Median ja sekalaisten “fasisminvastustajien” lisäksi lokaa tulee myös muilta puolueilta, jotka muodikkaasti julistavat ensimmäisinä kenen kanssa EI tehdä yhteisyötä. Ruotsissa parlamentaarikot joutuvat kantamaan taakkaa, joka yleensä varataan vain radikaaleja varten. Lieneekö se hyvä vai huono asia? Paineessa syntyy timantteja tai tuhkaa.
Toisaalta myös radikaalit ovat tulossa parlamentteihin: Ruotsin viime kunnallisvaaleissa Ruotsin Vastarintaliikkeen Pär Öberg sekä Ruotsalaisten puolueen (SvP) entinen jäsen Carolus Motander pääsivät kunnanvaltuustoihin ruotsidemokraattien avoimella listalla – Öberg Ludvikaan ja Motander Surahammarin valtuustoon. Lokakuun alussa Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen johtaja Klas Lund ilmoitti Ruotsin Vastarintaliikkeen perustavan parlamentaarisen puolueen osaksi taistelua. Hänen mukaansa parlamentaarinen siipi on otettava huomioon, tai aika ajaa taistelusta ohi. Lund kuitenkin painotti, että Pohjoismaisesta Vastarintaliikkeestä ei tule puolue, vaan että puolue on osa järjestöä ja että pääasiallinen toiminta tulee pysymään kaduilla ihmisten keskuudessa.
Kultaisen aamunkoiton ohella ehkä yksi Etelä-Euroopan näkyvimpiä radikaaleja järjestöjä on Italian CasaPound. Talonvaltaajaryhmästä tuhansien ihmisten järjestöksi kasvanut CasaPound pysytteli pitkään poissa parlamentaariselta kentältä, sillä aika ei ole puoluepolitiikalle kypsä. Nyt se on kuitenkin lähtenyt mukaan politiikkaan ja tehnyt vaaliliiton Pohjoisen liiton (Lega Nord) kanssa. Silti on muistettava, että todelliset meriittinsä CasaPound on saavuttanut toiminnallaan kaduilla ja ihmisten keskuudessa. Se on saanut Italiassa kansallismielisten joukossa huomattavasti enemmän aikaan kuin mikään parlamentaarinen puolue, esimerkiksi kansalaisapua, katutason aktivismia sekä verevää urheilu- ja kulttuuritoimintaa.
On monia tapoja toimia radikaalisti kansan puolesta. Kansallismielisellä kentällä on myös paljon ihmisiä, jotka suosivat suoran toiminnan sijaan parlamentaarisia keinoja. Mikäpä siinä, kyllähän parlamentarismi voi olla osa taistelua, kunhan toiminnan perimmäinen tarkoitus ei unohdu. Radikaaleilla mielipiteillä ei varmasti pääse vaikuttamaan oman maansa asioihin hallitustasolla, mutta varmasti se on hyvä keino ravistaa valtaapitävien norsunluutornia. Oleellista vallankumouksellisuudessa ei ole se, missä taistellaan, vaan miksi taistellaan. Rintamalinjat on piirretty niin kaduille kuin eduskuntaan. Kaikkialla voi pyrkiä vaikuttamaan.
Adolf Hitlerin johtaman NSDAP:n sekä Benito Mussolinin Fasci Italiani di Combattimenton valtaannousu suoritettiin demokratian omilla aseilla, laillisesti. Silti Hitler laittoi koko Saksan ja Mussolini Italian poliittisen järjestelmän uuteen uskoon. Saman teki kenraali Francon falangistiliike Espanjassa, ja samanlaiset suunnitelmat olivat tähtäimessä myös muun muassa Romanian Rautakaartin johtajalla C. Z. Codreanulla, Oswald Mosleylla Englannissa sekä lukuisilla pienemmillä liikkeillä ympäri Eurooppaa. Tämä, arvon lukijat, on todellista vallankumouksellisuutta: uuden ja terveen luominen sekä luopuminen vanhoista, epäkelvoista ja taantumuksellisista poliittisista järjestelmistä.
Tulee kuitenkin muistaa, että vaikka poliittinen muutos tehtiin 1900-luvulla monissa Euroopan maissa laillisin keinoin ja parlamentaarisesti, kävivät kaikki kansallismieliset järjestöt tuolloin veriset kamppailunsa kaduilla. Elitistiset valtapuolueiden poliitikot ylenkatsoivat tuolloinkin radikaaleja kansallismielisiä. Valtapuolueiden johtamat poliisit ja sotilaat vaikeuttivat kansallismielisten taistelua entisestään. Hitlerin NSDAP ehdittiin jopa kieltää joksikin aikaa lailla, mutta siitäkin huolimatta se selvisi voittajana.
Oleellista on se, ettei kansallismielisyys menetä radikaalia sanomaansa edes eduskunnassa; kansallismielisen puolueen suurin vihollinen on kompromissi. Puolueet ovat vain osa taistelua. Taistelun on oltava äänestämisen lisäksi maailmankatsomus ja elämäntapa. Tästä hyvä esimerkki on Kultainen aamunkoitto. Sen lisäksi, että kreikkalaispuolue ravistaa parlamentissa valtaapitävien uskottavuutta, käy se myös todellista taisteluaan ihmisten keskuudessa. Radikalismi ja politiikka voivat tukea toinen toistaan, kunhan vain osataan keskittyä siihen, mikä on tärkeää.
Esimerkiksi Suomessa ei tällä hetkellä ole radikaalia kansallismielistä puoluetta, jolla olisi oikeasti ruutia lähteä haastamaan kapitalistinen “edustuksellinen demokratia” sen omassa pelissä. Sen sijaan pohjatyötä poliittisen muutoksen eteen tehdään katutasolla, kuten Suomen Vastarintaliikkeessä. Muutos ei tapahdu yhdessä yössä, kuten Kansallisen Vastarinnan artikkelissa “Vallankumous nyt heti?” todettiin. Kultainen aamunkoittokaan ei noussut johtavaksi kansallismieliseksi puolueeksi yhdessä yössä, vaan se oli olemassa 30 vuotta ja oli jo lähes kadota poliittiselta kentältä 2000-luvun alussa. Nyt se on kuitenkin vahvempi kuin koskaan. Kenelläkään ei ole hyväksyttävää syytä olla osallistumatta Euroopan vallankumoukselliseen taisteluun!
Uskon, että Suomessa menestyisi oikeasti radikaali kansallismielinen puolue poliittisella kentällä! Kansa alkaa olla puutunut nyky menoon, mutta monet Suomalaiset äänestävät nykyään esim. Persuja, koska paskoista vaihtoehdoista “paras”, tämä on tuhoisa tapa ajatella… Kansallismielinen puolue varmasti sekottaisi valtaapitävien pakkaa vaikkei hallitusta kaappaisikaan vielä monena vuotena, mutta parlamentaarista “kapinaa” olisi hyvä kokeilla SVL:n katutason vaikuttamisen lisäksi/tueksi.
Itse en pidä mahdottomuutena esim. Mustapaita puoluetta lähivuosina.
Oikeasti radikaali puolue saisi minut vaaliuurnalle! Demokratian säännöillä, mutta omista arvoista tinkimättä!
Valiuurnille kannattaa kuitenkin nytkin mennä. Onhan kuitenkin suuntaa antava puolue, joka tavitseisi vaan uuden “jytkyn” , eli “persut” siis. Sitäkautta sitten voisi katsoa paremmin tulevaisuutta kohden. Onhan sekin parempi vaihtoehto, kuin ei mitään.
Äänestämättä jättäminen ei ainkaan edistä yhtään niin mitään.
Plöäh ääni sionistille on ääni Suomen etua vastaan!
Samaa mieltä. Jos kaikki äänestäjät äänestäisivät ainoastaan vaihtoehtoa joka täyttäisi kaikki heidän arvonsa, ei ketään äänestäisi.
Eri seikka on tietysti se kuinka paljon “mädän” systeemin parlamentaarisessa järjestelmässä pystyy mitään muuttamaan. Ehkä olemaan piikki lihassa ja pitämään toivon liekkiä yllä näkyvästi.
Soini on Israelin ystävä jos vaikka sitä nyt ei mennä ja unohdeta. Toisin sanoen Soinin ja kumppaneiden äänestäminen on typerämpi teko kuin äänestää somaleita eduskuntaan. Kuten ruotsidemokraateistakin Klas Lund kirjoitti, sairauden vaivojen hoitaminen on typerä tavoite. Itse sairaus pitää saada kitkettyä pois, jotta voidaan oikeasti parantua.
Klas Lund? Ruotsidemokraateissa?
Taisit lukea hieman hätäisesti? Luepa uudestaan 😉
No perhana nyt aukesi 🙂
Mietitäämpäs hetki viime jytkyä ennen päätösten tekemistä. Niinkuin artikkelissakin sanottiin, puoluejohto on se joka määrää puolueen linjan. Eivät jäsenet, vaikka he olisivat kuinkakin radikaaleja. Juuri näin kävi Persuille. Kansa oli tyytymätön ja äänesti muutosta. Mutta koska Soini ei saanut pääministerin paikkaa, Persut jäivät hallituksesta pois. Soini on itse sanonut “Kyllä EU:lle” ja nyt että ei halua olla tulevaisuudessakaan hallituksessa jos nykyinen EU:n tukipolitiikka jatkuu. Miksi tukipolitiikka muuttuisi? Se on koko juonen ydin. Velkaannuttaa kansat pankkiireille.
Ikävä myöntää mutta Persujen johtajien avulla puolue on Kokoomuksen varjopuolue joka kyllä kommentoi valtuustosalissa, mutta ei tee välikysymyksiä eikä aloitteita muuttaakseen tilannetta. Kuka muistaa Soinin äänestykset EU:ssa? Montako kertaa äänesti EU:n esityksiä vastaan? Ei kertaakaan. Joko JAA tai tyhjää.
Tärkein asia näillä valtuutetuilla on tuoda julki niitä asioita jotka kansana olemme allekirjoittaneet tai joita tullaan allekirjoittamaan. Montako tällaista sopimusta Persujen kautta on tullut etukäteen julki?
Jokaisessa yhteisössä pitää olla yhteiskunta pienoiskoossa jotta se toimii ja on vahva. Parlamentaarista osaa tarvitaan siitä missä muitakin osia. Meillä nykyisissa valtapuolueissa ei ole yhtään ryhmää joka ajattelisi edes samaan suuntaan kanssamme. Sen sijaan, valtapuolueiden ulkopuolelta löytyy yksi, jolla on sama suunta, muttei sama päämäärä. Se on Itsenäisyyspuolue, IPU.
Olen jo aikaisemmin maininnut että Suomi on tehnyt vinon pinon laittomia sopimuksia joita ei ole käsitelyt eduskunnassa. Niitä ei tarvitse noudattaa. IPU tuo nämä sopimukset päivänvaloon ja ne irtisanotaan Suomen puolesta. Mutta tätä varten he tarvitsevat meidän tukemme.
Muistakaa artikkelissa mainittu puolueen johto ja sen uskallus taistella nykyjärjestelmää vastaan. IPU on ainoa joka on haastanut nykyjärjestelmän siitä asti, kun sitä aikoinaan meille alettiin markkinoida.
Minunkin mielestäni IPU on paras valinta nykytilanteessa.
IPU:lla on selkeä ja oikea käsitys nykyisen rahajärjestelmän vääryydestä ja petollisuudesta. Tämän rahajärjestelmän rikkominen ja korvaaminen ihmisiä eikä bankstereita palvelevaksi aiheuttaisi automaattisesti multikulturismin taloudellisen pohjan ja juutalaisten ylivallan romuttamisen. Vaikka IPU ei mainitse juutalaisia nimeltä, se on juutalaisten luomaa rahajärjestelmää vastaan ja täten uhka juutalaisten harjoittamalle ihmisten tosiasialliselle orjuuttamiselle.
Tästä syystä IPU on hallitsevan juutalaisuuden vihaama; tästä samasta syystä kansallissosialistien on äänestettävä IPU:ta kun ei ole omaa KS-puoluetta.
Tulee vähän miinusta noissa tykkäyksissä, eikä välttämättä tarvikkaan. Tässä se politiikan pelikenttä kuitenkin aukenee jo tavalliselle sukankuluttajalle.
Viime vaaleissa olin mukana taustatyössä tekemässä jytkyä. Ja voitte uskoa että kiristi pantaa niin, ettei veri kiertänyt, kun huomasin tulleeni jymäytetyksi. Kaikki se mitä ennen vaaleja luvattiin ja puhuttiin, vaihtui kertaheitolla. Kukaan ei puhunut enää EU:sta eroamisesta eikä markan takaisin saamisesta. Silloin ei vielä edes tiedetty mihin miljardivelkoihin Suomi ajautuisi seuraavan kahden tulevan vuoden aikana.
Monet varmasti vierastavat IPU:a, mutta kuten aiemmin sanoin, sillä on sama suunta. Se haluaa Suomen irti EU:sta jossa pankkiirit sanelevat säännöt ja käskevät Suomen hyökätä Venäjälle, jos se ajaa heidän etuaan. IPU haluaa myös markan takaisin, sen ainoan tyäkalun jolla voimme taistella halpamaiden tuotantoa vastaan.
Ero EU:sta jättäisi jatkossa valtiollemme tullin veronkannosta tulevat rahat, estäisi kansainvälisten yritysten keplottelemasta voittoja ulkomaille ja alistaisi kansainväliset yritykset tuotantolaitosten verotukseen. Myös kirkllisveron alaisuuteen.
EU on Suomelle velkaa noin 40Me. Noin 30Me kuluu jos markka painetaan uudestaan. Jäljelle jää 10Me. Ja kun yksipuolisesti sanoudumme irti kaikista laittomista velovoitteistamme, meidän kaikkien elämä helpottuu taloudenpuolelta merkittävästi.
Tiesittekö muuten että joka ikinen euro joka tulee plussana suomalasiten tileille, siirretään seuraavana yönä EU:n kassaan ja se merkitään EU:lta velaksi suomalaisille? Eli, se raha jonka talletat pankkiin, sekin siirretään EU:n pohjaatoman kassan käyttöön. Ja ne numerot mitkä tilillä näkyvät, ovat vain näennäisiä numeroita. Jos kaikki nostaisivat 10% niistä numeroista, kaikki Suomen pankit menisivät konkurssiin. Sitä rahaa ei löytyisi mistään.
Auttakaamme siis vihollisemme todellista vihollista, joka siis on ystävämme, niin kauan että saamme oman parlamenttaarisen osaston.
Olisiko Puolueellemme hyvä nimi Suomen Kansalais-Sosiaalinen Työläispuolue?
Aamen. Myönnyttely ei ole koskaan auttanut nationalisteja, ja kosheroikeistolaiset ovat aina valmiita uhraamaan ja jokaisen heitä radikaalimman epätoivosessa yrityksessä suojautua vasemmiston “natsi” ja “fasisti” huutelulta. Olen nähnyt hälyyttävän monta nationalistia jotka luulevat että retoriikan laimentaminen on yhtä kuin laaja kansansuosio, kun todellisuus on täysin päinvastainen: hajuton, mauton ja ketään loukkaamaton ryhmä ei sytytä ketään.
Kultainen Aamunkoi on objektiivisesti menestynein kansallissosialistinen puolue NSDAPin jälkeen, joten heiltä jos keltä kannattaa ottaa oppia.
Paitsi ettei se ole kansallissosialistinen puolue. Missään kohtaa historiassan he eivät ole kutsuneet itseään kansallissosialistiseksi.
“”We are the faithful soldiers of the National Socialist idea and nothing else…We exist, and continue the battle, the battle for the final victory of our race.” – Nikolaos Michaloliakos
No retoriikasta huolimatta ollaan sentään rehellisiä, he ovat käytännössä kunnon kansallissosialistisia tovereita.
Lainaus on vuodelta -87 ja puolue on käynyt suuret muutokset tämän jälkeen. Vähän sama kuin kutsuisi nykypäivän Front Nationalen ranskalaisia tovereiksi sen perusteella mitä puolue oli vuonna 1987.
Pointtini on, että Golden Dawnin menestys juontuu suurilta osin öyhöttämisen hylkäämisellä ja nykyhetken asioihin keskittymällä.
En tiedä mitä tarkoitat “öyhötyksellä”, mutta Kultainen Aamunkoihan on erittäin kiitettävästi säilyttänyt radikaaliuutensa sen sijaan että olisi ruvennut poliittisesti “sisäsiistiksi” kuten niin monet muut. Varmasti suuri osa kannatusta tulee myös siitä että Kultainen Aamunkoi jalkautuu kansan pariin ja auttaa tavallisia kreikkalaisia.
Jälleen kerran hieno kirjoitus, kiitos!
MNA on jännittävä järjestö. Niinkin militaristinen, mutta edelleen toiminnassa. Kuinka tämä on mahdollista? Eikö hallituksella ole pokkaa kieltää järjestöä?
Unkarissa on sallittu paramilitaristiset ryhmät.
Millaisena vaihtoehtona pidätte IPUa? Onko A)”liian hyvää ollakseen totta” ja sisimmältään stalinisteja vaiko sitten B) todella sitä mitä väittävät? Ainakin poliittiseen korrektiuteen (= itsesensuuri, valehtelu, mediapersenuoleskelu) syyllistyvät mutta sen lisäksi? Onko tietoa IPUlaisten taustoista?
IPU on kansallissosialistisen aatteen kanssa samalla aallonpituudella vaatimuksessa, joka kaikista keskesin vaatimus: “Korko-orjuuden lakkauttamissuunnitelman tärkeä askel on rahanluontioikeuden poistaminen yksityisiltä pankeilta.”
Oikeastaan tämä on kaikista tärkein askel, koska se iskee vihollisen tärkeimpään resurssien lähteeseen.
Vertaile vaikka IPUn Timo Isosaaren kirjoituksia (http://iitimo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/) ja Juuso Tahvanaisen artikkelin (http://www.vastarinta.com/kansallissosialismi-tyo-ja-raha-osa-1/)
Suomalaisen kansallissosialistin ääni on annettava IPU:lle niin pitkään kun Suomessa ei ole omaa kansallissosialistista puoluetta.
Kiitos Johannes Kailalle kirjoituksesta.
Mukana ollaan – myyräntyötä ja jäynää tehden
viherpunaiselle vihollisellemme…
Lopussa On Voitto!
Dresdenissä on alettu järjestää viikottaisia marsseja joissa vastustetaan lännen islamisaatioita, 15 000 aktivistia saapui 13.12.2014.
Viime viikolla oli 10 000…..
Europa on herännyt!
Eurooppa on herännyt – Herää myös Isänmaamme Suomi!
Suomen ensimmäisessä terrorismioikeudenkäynnissä vankeustuomio neljälle
Kaikki neljä syytettyä saivat ehdollisen vankeustuomion terrorismin rahoituksesta. Lisäksi yksi tuomittiin värväyksestä terrorismirikokseen sekä terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelusta.
Helsingin käräjäoikeus on tuominnut kaikki neljä syytettyä vankeuteen Suomen ensimmäisessä terrorismijutussa.
Neljä oli syytteessä terrorismin rahoituksesta.
Syytetyt olivat siirtäneet yhteensä 3200 euroa Somaliaan. Syytteen mukaan rahoilla oli varustettu ja ruokittu Al-Shabaabin sotilaita. Syytettyjen mukaan rahasiirroissa oli kysymys normaalista avustustyöstä.
Lisäksi jutun pääsyytetty oli syytteessä värväyksestä terrorismirikoksen tekemiseen ja terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelusta.
Käytännössä jutun pääsyytetyn epäiltiin värvänneen veljestä Al-Shabaabiin. Hänen epäiltiin myös valmistelleen veljensä Suomessa asuvien, tekoaikaan alaikäisten lasten kaappaamista ja viemistä Al-Shabaabin koulutusleirille vastoin heidän tahtoaan.
Jutun pääsyytetyn mukaan hänellä ei ollut mitään tekemistä veljensä Al-Shabaabiin liittymisen kanssa, mikäli Afrikassa asuva veli on päättänyt liittyä Al-Shabaabiin.
Pääsyytetyn mukaan lasten sieppaamisen valmistelua koskevan syytteen osalta kyse ei ollut sieppaussuunnitelmasta, vaan syytetyn veljen luonnollisesta tahdosta saada perhe luokseen Keniaan tai Somaliaan.
Kolme terrorismin rahoituksesta syytettyä saivat viiden kuukauden vankeusrangaistuksen.
Jutun pääsyytetty tuomittiin terrorismin rahoittamisesta, värväyksestä terrorismirikoksen tekemiseen ja terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelusta 1 vuoden ja 4 kuukauden vankeusrangaistukseen.
Tuomitut vankeusrangaistukset ovat ehdollisia.
Niin kuin tuossa artikkelissakin jo totesin, ei kansanmielisyys ole näyttäytynyt tälla lailla sitten II Maailmansodan Euroopassa. Taistelu on vasta aluillaan ja odotan mielenkiinnolla minne tässä mennään. Liikehdintä on sen verran uutta että liikkeet ja puolueet hakevat vielä muotoaan ja tulevaisuudessa voi olla oikeasti potentiaalista että mm. UKIP, Kansallinen Rintama ,Lega Nord ja muut muotoutuvat ehkä radikaalimpaan suuntaan mikäli niihin saadaan oikeat henkilöt kippareiksi. Tai ehkä ei, mutta silloin ne tantuvat samanlaisiksi kuin muut rappio-puolueet ja häviävät niiden mukana.
Tällä hetkellä kuitenkin ylitse muiden ovat ehdottomasti Golden Dawn ja Casapound. Molemmat järjestöt (mielestäni GD:kin on ensisijaisesti järjestö ja vasta sitten puolue) ovat osoittaneet mitä pitkäjänteisellä ja peräänantamattomalla työllä voi saada aikaan.
Kuitenkin se mikä on puolueen nimi ja se mitä se viralliseksi ideologiakseen ilmoittaa ovat toissijaisia juttuja, tärkeintä on se mitä puolue oikeasti tekee. Mutta kun Suomen aika on kypsä radikaalille kansallismieliselle puolueelle, saisi sillä kyllä olla joku hienompi nimi kuin PerusS 😀 . Muutenkin kyllä tuntuu että PerSut ovat jo menetetty tapaus, vaikka “jytky” olikin selkeä merkki muutoksen halusta.
Millaisia ajatuksia muuten tuo IRA/Sinn Fein muissa herättää? Itselle tuo irlantilainen kulttuuri ja nationalismi on aina ollut lähellä sydäntä, IRA:n 70-80 lukujen vahvasta marxilais-latauksesta huolimatta. Ja kannattaa perehtyä myös noiden järjestöjen historiaan, sillä SF:n perustaja Arthur Griffith ja IRA:n ensimmäinen esikuntapäällikkö Michael Collins olivat näkymyksiltään sellaisia että nykypäivänä heitä luonnehdittaisiin “ääri-oikeistolaisiksi”. Griffith kirjoitti SF:n lehteen juutalaisia kritisoivia kirjoituksia ja värväsi irlantilaisia sotureita taistelemaan buurien puolelle buurisotiin.
Itselleni Sinn Feinin politiikka on häpäisy nimelleen. IRA:n vasemmistolaisuuteen suhtaudun lähinnä myötätunnolla. Tukea kun jostain oli siihen maailmanaikaan saatava, ja Neuvostoliitto sekä itäblokki näytti tietä. Ei neukut olisi tyhjästä maksaneet. Eihän IRA:n teot olleet mitenkään verrattavissa vasemmistolaisuuteen.
Sinn Fein on kyllä kääntynyt kaikkia niitä periaatteita vastaan mitä sillä puoluetta perustettaessa oli. Hyvänä esimerkkinä on juurikin tuos Etelä-Afrikka: Griffith värväsi sotilaita buurien puolelle, himomarxisti Gerry Adams saatuaan vallan SF:ssä lähetti pommimiehiä kouluttamaan ANC:n terroristeja. Muutenkin Adams ja Alec McQuinness ovat olleet pahinta myrkkyä koko Irlannille: Ensin he myrkyttävät IRA:n ja SF:n vasemmistolaisuudella ja johtavat läpi 70- ja 80-luvun pommituksia jotka pilaavat IRA:n maineen, sitten riisuttavat heidät sitten aseista, vannovat uskollisuutta Englannille ja lopettavat koko armeijan joka on heitä uskollisesti tukenut läpi vuosien ja kehtaavat vielä poseerata Irlantilaisen vapaustaistelun “voittajina” tämän jälkeen.
Tuo vasemmistolaisuus IRA:ssa on sinänsä mielestäni kuitenkin jotenkin ymmärrettävissä sillä 70-80-luvuilla ei ollut kansallismielisille radikaaleille minkäänlaista “kolmatta tietä” ja tämä sitten purkautui sillä että lähdettiin mukaan “punaiseen kapinaan” (Horst Mahler, anyone?). Hyvä kirja aiheesta on entisen IRA taistelija Eamon Collinsin kirjoittama “Killing Rage”. Collins kertoo olleensa itse näitä “vasemmistoradikaaleje” ja päästessään mukaan IRA:n piireihin pilkkasivat vanhat nationalistit häntä ja hänen kavereitaan “nojatuolikapinallisiksi kommareiksi”.
Ja sen varran vielä että vaikka IRA on aina haalinut riveihinsä kannattajia sekä oikealta että vasemmalta, on sillä ollut aina kolme perusperiaatetta: nationalismi, katolilaisuus ja tasavaltalaisuus. Nuo kaksi ensimmäistä eivät taas mitenkään sovi mielestäni yhteen marxilaisten näkemysten kanssa…
Comments are closed.