Koti Artikkelit Corneliu Codreanu ja Rautakaarti

Corneliu Codreanu ja Rautakaarti

6

AK_ironguard

Legioona pyrkii pysymään yhtenäisenä vaikka se valitsisikin väärän tien. Jos legioona joutuu helvettiin, on sen edelleenkin pysyttävä yhtenäisenä. Menestyksekkään helvetin valloituksen jälkeen palaamme voitokkaina takaisin. Ei ole merkitystä voitammeko, häviämmekö tai uhraammeko elämämme. Pääasia on, että teemme näin yhdessä Rautakaartin nimeen.

24. kesäkuuta 1927 romanialaisessa yliopistokaupunki Iasissa perustettiin Arkkienkeli Mikaelin legioona, kansankielellä Rautakaarti. Legioonan perusti Corneliu Codreanu lähimpien kannattajiensa kanssa. Uusi järjestö perustettiin Kansallisen Kristillisen Puolustuksen Liiton (LANC) sisäisten konfliktien vanavedessä. Codreanu oli itse ollut mukana kyseisessä järjestössä ja perustanut sen muutama vuosi aiemmin.

Codreanu oli järjestön itsestään selvä johtaja, ja hän johti organisaatiota itsevaltaisesti kuolemaansa saakka. Järjestön jäseniä kutsuttiin legioonalaisiksi ja he kantoivat usein yllään vihreitä univormuja. Codreanua kutsuttiin kapteeniksi (Căpitanul). Eniten Rautakaartia tuettiin maalaisten ja nuorten opiskelijoiden keskuudessa, mutta myös merkittävät romanialaiset intellektuellit ja professorit tukivat järjestöä.

Corneliu Codreanu.
Corneliu Codreanu.

Kun Rautakaarti alkoi rakentua järjestöltä puuttui sekä rahaa että poliittinen ohjelma, mutta sen sijaan Codreanu kannattajineen näkivät tärkeämpänä ”värvätä uusia miehiä” kuin luoda uusi poliittinen ohjelma. Omaelämänkerrallisessa teoksessaan Pentru legionari (’Legioonalaisilleni’) Codreanu vastaa seuraavasti kysymykseen, miksi liikkeeltä puuttui poliittinen ohjelma:

Maamme on kuolemassa miesten eikä poliittisen ohjelman vuoksi; tämä on ainakin meidän mielipiteemme. Toisin sanoen emme ole poliittisen ohjelman vaan miesten tarpeessa, uusien miesten. Poliitikkojen ja juutalaisten vaikutusvallan alla oleva kansa tulee nimittäin vaarantamaan nerokkaimman poliittisen ohjelman.

Rautakaarti oli vahvasti uskonnollinen ja kristillinen järjestö, mikä käy ilmi organisaation edeltävästä nimestä. Järjestön pääsymboli oli kolmoisristi, joka symboloi vankilan kaltereita.

Codreanu ja koko Rautakaarti tuki alusta alkaen vahvasti sekä Saksan kansallissosialisteja että Italian fasisteja, ja italialaiset tervehtivät Romanian legioonalaisia roomalaisella tervehdyksellä.

iron_guard

Ei demokratian eikä diktatuurin puolesta

Hallintokysymyksessä Codreanu ja tämän järjestö eivät olleet tyrannimaisen diktatuurin eivätkä parlamentaarisen demokratian kannattajia. Codreanu näki asian siten, että kansallismielisten liikkeiden kannattama hallitusmuoto oli jotakin aivan uutta, jolla ei ollut vielä nimeä. Aikaisemmin mainitussa kirjassaan Codreanu kirjoitti seuraavaa:

Ne, jotka taistelevat vastaamme huutaen ”Alas fasistinen diktatuuri!”, ”Taistelkaa diktatuuria vastaan!” tai ”Puolustakaa itseänne diktatuurilta!” eivät samastu meihin. He ampuvat maalin vierestä. He myötäilevät vain tuntematonta ”proletariaatin diktatuuria”.

Diktatuuri vallitsee, kun yksi ihminen väkivalloin pakotetaan alistumaan muiden kansalaisten tahtoon. Toisin sanoen, kaksi vastakkaista tahtoa: diktaattorin tai ryhmän yhtäältä ja kansan toisaalta.

Kun kansa pakotetaan tähän tahtoon levottomuuksien ja julmuuden kautta, on diktatuuri tyrannia. Mutta kun kokonainen 60-miljoonainen kansakunta tai 40 miljoonaa sielua 98 prosentin enemmistöllä antaa sanoinkuvaamattoman innostuneena tukensa ja jopa raikuvasti taputtaa johtajansa aikaansaannoksille se merkitsee, että johtajan ja kansan välillä vallitsee täydellinen yhteisymmärrys. Ne ovat niin täydellisesti yhteen nivoutuneet, ettei enää ole kahta tahtoa. On vain yksi: kansan tahto, jonka johtaja ilmaisee.

Kansan ja johtajan tahdon välillä on vain yhdenlainen suhde: täydellinen sitoumus toisiinsa.

Väite, että kansallismielisten liikkeiden hallinnon aikana saavutetun yksimielisyyden perusta on ”terrorissa” ja ”inkvisitiometodeissa” on sulaa hulluutta, sillä tuollaisten liikkeiden omaksumilla kansoilla on korkeasti kehittynyt kansalaistietoisuus. He ovat taistelleet, vuodattaneet verta ja heitä on kuollut tuhansittain vapauden puolesta. He eivät luovuttaneet koskaan, eivät ulkoisen vihollisen eivätkä sisäpuolelta tulevan tyrannin edessä. Mikseivät he siis taistelisi ja vuodattaisi verta tänäänkin, jos he todella kohtaisivat tuollaista terroria? Ja sitä paitsi, jopa kokonaisilta enemmistöiltä voi hankkia ääniä väkivalloin ja terroriteoin, kyynelin ja huokauksin; mutta kukaan ei ole pystynyt eikä tule koskaan pystymään herättämään syvää innostusta väkivalloin. Ei edes maailman kehittymättömimmissä kansoissa.

Koska kansallismieliset liikkeet eivät ole luonteeltaan diktatuurisia, kysykäämme: millaisia ne sitten ovat? Ovatko ne demokraattisia? Eivät suinkaan, koska johtajaa ei valita ääniä laskemalla. Demokratia perustuu valinnanvapausperiaatteeseen. Kansallinen hallinto ei siis valitse yhtäkään johtajaa äänestämällä. Johtajalle annetaan suostumus.

Jos tällainen hallinto ei ole diktatuuri tai demokratia, mikä se sitten on? Jos sitä ei pystytä määrittelemään, tullaan siihen tulokseen, että hallintomuoto on aivan uudenlainen, sui generis, moderneissa valtioissa. Tällaiseen ei ole törmätty aikaisemmin, enkä tiedä, minkä niminen hallitusmuoto tulee olemaan.

Luulen, että sen perustana on tämä mielentila, tämä kohonnut kansallisen tietoisuuden tila, joka ennemmin tai myöhemmin leviää kansallisen organismin laitamille.

 

Rautakaartin nousu ja tuho

Rautakaartin onnistui kasvaa pienestä ryhmästä opiskelijoita voimakkaaksi poliittiseksi järjestöksi, mutta 10. joulukuuta 1933 kaarti kiellettiin Romanian silloisen pääministerin Ion Ducan käskystä. Hallitus vainosi, vangitsi ja kidutti legioonalaisia ympäri maan. Poliisi jopa murhasi lukuisia jäseniä, mikä johti legioonalaisten vastaiskuun. Duca murhattiin vain 19 päivää järjestön kieltämisen jälkeen.

Huolimatta Rautakaartiin suunnatusta brutaalista paineesta ja kiellosta järjestö selvisi tästä, ja vuoden 1937 vaaleissa järjestön puolue Kaikki isänmaalle nousi kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi 15,5 prosentilla äänistä. Kuningas Kaarle ll:n osaksi juutalainen rakastajatar kuitenkin vastusti Rautakaartin pyrkimyksiä, ja 10. helmikuuta 1938 tämä hajotti parlamentin ja otti väliaikaisesti vallan kuninkaallisena yksinvaltiaana. Myöhemmin saman vuoden huhtikuussa kuningas määräsi Codreanun pidätettäväksi, ja marraskuun 29. ja 30. päivän välisenä yönä samana vuonna Codreanu ja monta muuta johtavaa legioonalaista murhattiin kuninkaan käskystä.

Kuninkaallinen yksinvalta päättyi kuitenkin Romaniassa jo vuotta myöhemmin, ja uusi pääministeri muodosti 7. maaliskuuta 1939 uuden hallituksen. Uudesta pääministeristä ei kuitenkaan tullut virassaan pitkäikäinen, koska legioonalaiset teloittivat hänet jo syyskuussa osallisuudesta Codreanun murhaan. Tämä johti jatkuviin väkivaltaisuuksiin hallituksen ja Rautakaartin kannattajien välillä.

Horia Sima, Rautakaartin johtaja Codreanun kuoleman jälkeen.
Horia Sima, Rautakaartin johtaja Codreanun kuoleman jälkeen.

Codreanun kuoltua Rautakaartin sisällä käytiin valtakamppailua järjestön johtajuudesta. Lopulta uudeksi johtajaksi varmistui Horia Sima.

Kun toinen maailmansota alkoi ja Saksa otti voiton Puolasta ja sittemmin myös Ranskasta, aiemmin neutraalina pysytellyt Romanian valtio liittoutui yhä enemmän Saksan kanssa saadakseen suojaa maata uhkaavalta Neuvostoliitolta. 4. heinäkuuta 1940 muodostettiin ensimmäinen hallitus, jossa oli legioonalainen kabinetin jäsen, ja Rautakaarti liittoutui syksyn aikana kenraali Ion Antonescun kanssa. Yhdessä Rautakaarti ja Antonescu rakensivat Statului Național Legionar -hallituksen ja kuningas Kaarle ll pakotettiin maanpakoon. Simasta tuli Romanian uuden hallituksen varapääministeri ja kaikki puolueet Rautakaartia lukuun ottamatta kiellettiin.

Yhteistyö Antonescun kanssa katkesi väliaikaisesti ja Rautakaarti julisti kolme päivää kestäneen sisällissodan tammikuussa 1941, mikä johti jälleen monien legioonalaisten vangitsemisiin. Sima ja muutamat muut johtajat pakenivat Saksaan.

Nordfront.se

6 KOMMENTIT

  1. Historian hienoimpia henkilöitä ja järjestöjä! Rautakaartin tarina muistuttaa kivuliaasti siitä, että todellinen kansallismielinen ei ikinä voi luottaa yhteiskuntaan ja vanhan vallan edustajiin, sillä jossain vaiheessa ne puukottavat selkään. Legioonalaisten uhrimieli ja työmoraali ovat jotain, josta meillä kaikilla on valtavasti opittavaa.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here