Koti Artikkelit Vastarintaliike Ruotsin Vastarintaliike perustaa parlamentaarisen elimen

Ruotsin Vastarintaliike perustaa parlamentaarisen elimen

7

front1

Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen johtaja Klas Lund antoi torstaina liikkeen verkkomedia Nordfrontille lausunnon, jonka mukaan Ruotsin Vastarintaliike on päättänyt perustaa parlamentaarisen siiven. Tämän elimen tehtävä on edustaa järjestön näkökantoja vaaleissa. Lundin mukaan hankkeesta on keskusteltu keväästä asti.

”Päätimme kuitenkin odottaa vuoden 2014 vaalien ohi. Tämä osaksi siksi, ettemme olisi ehtineet rakentaa puoluetta tuohon päivään mennessä kunnolla, ja osittain siksi , ettemme halunneet synnyttää hajontaa kansallismielisessä liikkeessä perustamalla puolueen juuri ennen vaaleja”, kommentoi Lund.

Hän jatkoi, että vaikka parlamentaarinen elin perustetaan, se ei tarkoita, että Vastarintaliikkeestä tulisi puolue. Puolue on vain osa Vastarintaliikkeen toimintaa eikä merkitse kurssin muutosta. Lund kertoi Nordfrontille olleensa aina sitä mieltä, että parlamentaarisen siiven perustamisesta tulee ajallaan välttämätöntä. Hän ymmärtää kuitenkin joidenkin olevan asiasta huolissaan ja pelkäävän sitä, että taistelun painopiste siirtyy kadulta parlamenttiin ja että liike liberalisoituu muiden mukana:

”Annan sanani, ettei edellistä tule koskaan tapahtumaan. Vaalivoitosta itsestään ei koskaan tule meille päämäärää. Emme anna vesittyneen parlamentarismin ottaa yliotetta Ruotsista ja Pohjoismaista, vaan sen voi korvata vain vahva voima – voima, josta parlamentaarinen siipi muodostaa vain yhden lukuisista osista. Puolue tulee olemaan radikaali, oikeudenmukainen ja eroamaan ratkaisevasti muista puolueista sekä sanomansa että järjestön puolesta”, lausui Lund.

Lund kertoi Ruotsin Vastarintaliikkeen ehdottaneen Ruotsalaisten puolueelle yhteistyötä parlamentissa, mutta puolueesta on tullut ehdotukselle kieltävä vastaus. Lund sanoi itsekin olleensa asian suhteen hyvin vastahakoinen, sillä Vastarintaliikkeellä ja Ruotsalaisten puolueella on hyvin erilaiset näkökannat esimerkiksi kansallisesta sosialismista ja vahvasta ja yhtenäisestä Pohjolasta. Kumpikin osapuoli olisi ollut pakotettu käytännössä merkittäviin kompromisseihin. Yhteistyö olisi kuitenkin Lundin mukaan voinut tarjota hyviä mahdollisuuksia toteutuessaan, mutta nyt kysymys on täysin poissuljettu.

Eroja eri järjestöjen välillä ei voi siis sivuuttaa, vaan niillä on ratkaiseva merkitys sen suhteen, millainen politiikka tulee hallitsemaan kansallismielistä liikettä tulevaisuudessa.

”Jos emme nyt olisi perustaneet parlamentaarista siipeä, olisi se käytännössä tarkoittanut samaa kuin antaa periksi asian suhteen, hyväksyä tulevaisuuden marginalisointi ja antaa muiden suuntausten ja politiikan hallita. Velvollisuutemme on yksinkertaisesti käyttää niitä keinoja, jotka ovat käytettävissä. Kyse on joko voitosta tai katoamisesta”, Lund sanoi.

Uuden puolueen perustamiseksi aletaan pian kerätä nimiä, joita tarvitaan yhteensä 1 500. Nimien keräysten yhteydessä tullaan virallistamaan myös puolueen nimi sekä puolueohjelma.

Uutinen ei tule vaikuttamaan Suomen Vastarintaliikkeen toimintaan kotimaassa. Poliittinen ilmapiiri ja kansallismielisen liikkeen kehitys ovat täällä eri vaiheessa, minkä vuoksi jatkamme Suomessa pohjatyön tekemistä kattavan kansallismielisen liikkeen rakentamiseksi.

 

 

Toimitus

7 KOMMENTIT

  1. Mahtava uutinen ja nimien keruukin onnistuu helposti vahvan järjestötoiminnan avulla. Flaijerit ja tarrat vaihdetaan vaan nimienkeruukaavakkeeseen niin tavoite on saavutettu nopeasti. Tätä Suomeen odotellessa..

  2. ”Flaijerit ja tarrat vaihdetaan vaan nimienkeruukaavakkeeseen…” tästähän nyt ei ole kyse. Hommat jatkuu samanlailla kuten ennenkin, mutta nyt on myös parlamentaarinen siipi liikkeessä.

    • Puolueen perustaminen vaatii 1500 nimeä ja uutisessa kerrottiin nimien keruun alkavan pian. Kommenttini materiaalin vaihtamisesta esim. flaijereista nimienkeruukaavakkeeseen kuvastaa nimien keruun helppoutta järjestöltä, jolla on voimakas ruohonjuuritason toiminta. Nimien keruu on tietenkin väliaikaista ja järjestötoiminta jatkuu kuten ennenkin juuri kuten uutisessa kerrottiin. Väärinkäsitysten poissulkemiseksi kuitenkin kiitän Otsoa napakasta täsmennyksestä.

  3. Tämä on erittäin hyvä uutinen. Vain ottamalla poliittinenkin vipuvarsi käyttöön voidaan asioihin vaikuttaa järjetelmän sisältä käsin. Se että parlamentaarinen osasto tuo tietoa valmisteltavista lakiesityksistä (kaikki kun eivät ehdi niitä lukea) ja pystyy jättämään eriäviä mielipiteitä sekä ajamaan asioita haluamaan suuntaan, vahvistaa kaduilla tehtävää työtä ja päinvastoin.

    Se mihin Lundkin viittasi, pelkoon että parlamentaarinen ryhmä etääntyy muusta ryhmästä, on aina riski. Kyse useimmiten onkin ryhmään kuuluvien henkilöiden omasta selkärangasta. Siitä, muistavatko he juurensa sen jälkeen kun astuvat suuriin saleihin ja kameroiden eteen. Vanha sanonta ”Valta turmelee ja ehdoton valta turmelee ehdottomasti” pitää valitettavan usein paikkansa.

    Parlamenttaarinen siipi antaa myös mahdollisuuksia. Jokainen jäsen joka saadaan kunnanvaltuustoihin ja mahdollisesti valtiopäiville, heistä saadaan palkkioita, rahaa. Näillä rahoilla on mahdollista helpottaa järjestön toimintaa esimerkiksi erilaisten tapahtumien ja median muodossa. Tällä hetkellä muistaakseni Suomessa kansanedustajasta saa 75 000e/a. Ja kunnallisella tasolla on käytössä järjestelmä jossa 10% kokouspalkkioista jyvitetään ryhmän tilille. Kunhan sitä rahaa ei vain käytetä järjettömyyksiin kuten usein tapahtuu. Esimerkiksi kun persut kuulivat viimeksi vaalituloksen niin vaatimukset puolue tuista hautautuivat, ostettiin kiinteistö kalleimmalta mahdolliselta paikalta Helsingistä ja saneerattiin se täysin. Sen jälkeen perustettiin säätiö, jonne kaikki puolueen rahat enevät, ja jonka käyttöoikeus on vain muutamalla henkilöllä. Kohta sellaisillakin, jotka jättävät puoluetoimet ja ryhtyvät kirjailijoiksi. Ymmärtänette asian vinouden.

    Parlamenttaarine siipi antaa paljon ryhmälle jos ryhmä sitä tukee. Se ei kuitenkaan saa olla itse tarkoitus. Ilman toista ei voi olla toista. Ja avoimuus on kaikki kaikessa. Se että kuunnellaan toinen toista ja molemmilla on yhteinen näkemys.

  4. Jos se vaatii parlamentaarisen siiven olemassaolon, että saa värvättyä lisää vallankumouksellisia ihmisiä katutoimintaan, niin en näe siinä mitään väärää. Vastarintaliikkeen tarkoitushan on vaikuttaa mahdollisimman laajalla skaalalla, jotenka parlamentaarinen puoli on vain yksi ase muiden joukossa. Kaikki osat vahvistavat toisiaan. Samassa hengessähän sitä voisi perustaa vaikka selän pesemisestä pitävien henkilöiden oman jaoston, jos sillä saadaan kaikki selänpesijät liikkeen toimintaan mukaan. Ja niin edelleen.

    Itse puolueesta tuskin tulee mitään itseään rakastavaa pukumiesten laumaa, vaan Kultaisen Aamunkoiton tyyliin kaduilla aktiivisesti vaikuttava puolue. Ja vaikka tuskin ihan lähivuosina, niin jossain kohtaa tässä on mahdollista päästä valtion omiin rahoihin käsiksi edustajien kautta, mikä taas on todella merkittävää.

  5. ”Jos emme nyt olisi perustaneet parlamentaarista siipeä, olisi se käytännössä tarkoittanut samaa kuin antaa periksi asian suhteen, hyväksyä tulevaisuuden marginalisointi ja antaa muiden suuntausten ja politiikan hallita. Velvollisuutemme on yksinkertaisesti käyttää niitä keinoja, jotka ovat käytettävissä. Kyse on joko voitosta tai katoamisesta”, Lund sanoi.

    En halua vaikuttaa yhtään jälki- tai näsäviisaalta, mutta kun demokraattisesta nationalismista ollaan Vastarinnan kommenttiosuudessa keskusteltu, niin sekä toimituksen että kommentoijien puolesta on pidetty jyrkkää linjaa ulkoparlamentaarisuuden puolesta. Tässä mielessä Kultaisen Aamunkoiton ihailu onkin ollut kaksimielistä, mutta nyt kelkka kääntyi ja asiaan suhtaudutaan itsestäänselvyytenä!

    Olen siis samaa mieltä Klas Lundin kanssa nyt, mutta hänen pitäisi reilusti myöntää, että vanha ulkoparlamentaarinen linja ei ollut paras valinta: toripuheilla tai tarrojenliimaamisilla ei voiteta kansanjoukkojen sydämiä.

Comments are closed.