Koti Artikkelit Kansallinen taistelu Kiristyvätkö ”ääriryhmien” välit?

Kiristyvätkö ”ääriryhmien” välit?

10
AK_Forza_Nuova_tuhopoltto
Äärivasemmistolaiset tuhopolttivat Italian Forza Nuovan toimitilat tammikuussa.

 

Reilu viikko Jyväskylän tapahtumien jälkeen niin poliisin kuin mediankin huomio on siirtynyt tappelun kulusta sen taustoihin. Mistä suomalaisessa poliittisessa väkivallassa on kyse?

Kerrataan aluksi uusimmat tiedot. 5. helmikuuta poliisi ilmoitti, että ainakin yhdellä paikalla olleista anarkisteista oli mukanaan teleskooppipamppu sekä teräase. Paljastui siis, että tapahtuman järjestäjät olivat vain muutama päivä aiemmin valehdelleet suomalaisille tiedotusvälineille kertoessaan, että ainoat heidän hallussaan olleet vahingoittamiseen käytetyt esineet olivat kirjaston tuolit. Outoa, että tiedote annettiin, vaikka oli selvää, että poliisi jossain vaiheessa oikaisisi väärän tiedon.

 

Media muokkaa todellisuutta

Järjestelmällinen valehtelu on ikävä kyllä tuottanut tulosta, ja Jyväskylän tappelun anarkistinen osapuoli on kyennyt rakentamaan itselleen marttyyrin aseman siitä huolimatta, että monilta kertomuksilta on pudonnut pohja tutkinnan myötä. Myöskään liberaali media ei ole liiaksi kiinnittänyt huomiota pieniin takaiskuihin; kun otsikot kirkuvat uusnatsia, puukkoa ja hyökkäystä, ratkaisevat tunteeseen vetoavat ja parhaiten myyvät mielikuvat, ei varmennettu tieto.

Viikonloppuna kiinniotettu henkilö, jonka epäillään olleen mukana kolmen hengen seurueessa, on vapautettu, eikä häntä epäillä enää mistään rikoksesta. Toinen epäillyistä on edelleen poliisin tavoittamattomissa. Kolmas epäilty on viikon mittaisessa tutkintavankeudessa. Vangitsemisperusteena on ”syytä epäillä”, mikä tarkoittaa, ettei häntä vastaan ole tarpeeksi todisteita, jotta hänet olisi voinut vangita ”todennäköisin syin”. Poliisin aiemman tiedotteen mukaan tutkinnassa ei ole käytettävissä esimerkiksi valvontakamerakuvaa tapahtumien kulusta.

Media on ottanut kaiken irti vangitun henkilön mahdollisista yhteyksistä Vastarintaliikkeeseen. Spekulaation vei pisimmälle Tampereen yliopiston Jussi Jalosta lainannut Iltalehti, jonka mukaan ”uusnatsijärjestö ei kaihda väkivaltaa”. Iltalehden artikkelissa Vastarintaliikettä esimerkiksi syytettiin polttopullo- ja pippurisumuteiskuista Oulussa ja Tampereella, joista kummastakaan ei ole missään vaiheessa epäilty järjestön aktivisteja, jäseniä tai tukijäseniä. Hartolan ”pahoinpitelystä” uutisoineet ovat puolestaan järjestelmällisesti unohtaneet kertoa paitsi sen, ettei ketään tuomittu tai edes epäilty mistään pahoinpitelystä, niin myös sen, että Hartolassa maahan taltutettu mies oli varastanut järjestön myyntikojusta materiaalia ja jälkeenpäin kehuskellut toiminnallaan vasemmistolaisen Voima-lehden Fifi-verkkojulkaisussa. Tietysti nimettömänä.

Luonnollisesti myös äärivasemmisto on reagoinut uutisiin. Esimerkiksi lähinnä Oulun seudulla toimiva Sosialistinen vaihtoehto/CWI julisti sotaisasti, että kansallismielisiä järjestöjä vastaan on tästä lähtien käytävä ”aktiivista kamppailua” ja niiden toimintaa on ”häirittävä”. Sosialistisen vaihtoehdon tapahtumissa on käynyt ruotsalaisia antirasistisia katuaktiiveja puhumassa käytännön antifasistisesta toiminnasta. Järjestön takana vaikuttavat henkilöt yrittivät rakentaa Ouluun muutamia vuosia sitten myös Nuoret rasismia vastaan -aktivistijärjestöä. Nähtäväksi jää, mihin koveneva retoriikka johtaa.

Myös poliisi on nyt kiinnostunut äärivasemmiston piirissä syttyneestä uhosta. Ainakin yhdeltä Vastarintaliikkeen jäseneltä poliisi on pyytänyt puhelimitse tietoa Suomessa vaikuttavista väkivaltaisista anarkisteista. Heidän tavoitteenaan on tietysti selvittää epäillyn rikoksen motiiveja sekä äärivasemmiston ja kansallismielisten välejä Suomessa.

 

Onko vastakkainasettelua olemassa?

Onko Suomessa nyt kaksi ääriryhmää, joiden välillä vallitsee poliittinen sota? Ei. Pikemminkin jännittynyt ilmapiiri heijastelee koko monikulttuurisen Euroopan pahoinvointia ja väestöllistä kriisiä. Euroopassa eivät taistele ”äärivasemmisto” ja ”äärioikeisto” vaan kansallismieliset, itsenäisyyteen uskovat eurooppalaiset sekä heidän vastustajansa. Terveen ja kansallismielisen Euroopan ja Suomen vastustaja ei ole selväpiirteinen tai yhtenäinen joukko, vaan se on laaja ryhmä taloudellisia, kulttuurillisia ja poliittisia järjestöjä, liittoumia ja ihmisiä. Euroopan kriisi on taloudellinen, väestöllinen sekä poliittinen ja se heijastuu väistämättä myös Suomeen yhteiskunnallisten jännitteiden ja väkivallan lisääntymisenä.

Mikä sitten on äärivasemmiston rooli jännitteissä? Se ei ole järin suuri, mutta se voi konkreettisesti koskettaa aktiivisesti isänmaallisten ihmisten arkea. Äärivasemmistolaisilla toimijoilla on kansallismielisen suomalaisen näkökulmasta kaksi oleellista piirrettä:

Ensiksi äärivasemmistolaiset vauhdittavat väestöllistä kriisiä tuomalla maahan lisää laittomia siirtolaisia ja tukemalla heitä. Muun muassa antirasistinen Vapaa liikkuvuus -järjestö perustettiin tätä varten. Hartolan välikohtauksesta valheellisesti uutisoinut vasemmistolehti Voima julkaisi numerossaan 10/2012 artikkelin ”They let me be free”, jossa julistettiin ”Linnake-Eurooppa selätetty 3–0”. Artikkeli käsitteli ylistävään sävyyn äärivasemmistoaktiiveja, jotka tuovat Eurooppaan laittomasti lisää siirtolaisia etelästä. Koska esimerkiksi raiskaukset ja henkirikokset ovat tilastoissa huomattavasti yleisempiä juuri värillisten keskuudessa, muodostaa vapaan liikkuvuuden nimiin vannova äärivasemmisto siis turvallisuusuhan kaikille eurooppalaisille. Vuonna 2008 Rajasaaressa Vapaa liikkuvuus -järjestön kanssa työskennellyt nainen raiskattiin. Raiskaaja oli järjestön auttama laittomasti Suomessa oleskellut romanimies, joka pakeni pikaisesti maasta. Uhka voi siis olla hyvin välitön. Toisaalta EU:n löysään pakolais- ja rajapolitiikkaan verrattuna pienet äärivasemmistolaisryhmät ovat höyhensarjalaisia, joten heidän aiheuttamansa tuhot ovat valtapolitiikkaan verrattuna lähes olemattomat.

Toinen piirre on, että vahvistuessaan äärivasemmistolaiset ahdistelevat, uhkailevat ja hyökkäävät aktiivisesti kansallismielisten ihmisten kimppuun. Esimerkiksi Kreikassa ja Saksassa äärivasemmistolaiset ovat syyllistyneet raakaan väkivaltaan ja muun muassa tuhopoltto- ja pommi-iskuihin kansallismielisiä puolueita, kansalaisjärjestöjä ja yksilöitä vastaan iästä tai sukupuolesta riippumatta. Vakaumuksellisiin kansallismielisiin uhkailu ja väkivalta eivät pure, mutta monet vaikuttamisesta ja maansa olosuhteiden parantamisesta kiinnostuneet voivat alkuun ahdistua poliittisen toiminnan mukanaan tuomista vaaroista. Luomalla pelon ilmapiiriä eurooppalainen äärivasemmisto on toisinaan kyennyt jarruttamaan yhteiskunnallisten parannusten käyttöönottoa. Toisaalta Kreikassa äärivasemmisto on jo käytännössä hävinnyt kansallismielisille, ja Saksassa salainen poliisi on paljon tehokkaampi isänmaallisten järjestöjen vastainen toimija kuin kommunistit ja anarkistit.

Äärivasemmisto voi siis muodostaa pienimuotoista uhkaa ja painostusta muita suomalaisia kohtaan. Kun ilmiöt asettaa mittasuhteisiinsa huomataan kuitenkin, että myös Suomessa valtapolitiikka on synnyttänyt paljon enemmän pahoinvointia ja väkivaltaa kuin vasemmisto.

 

Todelliset uhkakuvat

Taistelua ei siis käydä ensisijaisesti kansallismielisten ja vasemmiston välillä. Sen sijaan eurooppalaiset käyvät puolustustaistelua monikulttuurisuuden ja epävakaan kapitalistisen talouden luomaa turvattomuutta vastaan. Äärivasemmiston roolina on häiritä puolustustaistelua ja hyökätä kotimaataan vastaan. Tällöin syntyy vastakkainasettelua ja potentiaalista väkivaltaa heidän ja kansallismielisten välille.

Radikaalia kansallismielistä toimintaa tarvitaan, sillä koko Euroopan tulevaisuus on synkkä. Esimerkiksi Ranskan, Italian, Saksan, Ison-Britannian ja Ruotsin suurkaupungeissa käydään jatkuvaa kaupunkisotaa maahanmuuttajien ja paikallisten välillä. Poliisit, ambulanssit ja paloautot karttavat maahanmuuttajalähiöitä, sillä paikalle eksyneiden pelastusajoneuvojen ja valkoisten viranomaisten kimppuun hyökätään välittömästi kivillä ja polttopulloilla. Toisinaan yhteenotot ovat ylittäneet kansainväliset uutiskynnykset, kun kymmenettuhannet maahanmuuttajat ovat aloittaneet ryöstely-, tuhoamis- ja pahoinpitelyaallon. Näin kävi esimerkiksi vuonna 2011 Isossa-Britanniassa, kun poliisi oli ampunut mustan huumeparoni Mark Dugganin. Jengiväkivalta, huumekauppa, satunnaiset pahoinpitelyt ja raiskaukset sekä etninen järjestäytynyt rikollisuus ovat turvallisuusuhkia, joita EU tai yksikään eurooppalainen valtio eivät ole kyenneet ratkaisemaan. Valkoisiin kohdistettu väkivalta sekä kulttuurien ja kansojen sekoittumisesta seuraava kansallisten ominaispiirteidemme kuolema ovat asioita, joiden tiedostaminen ei tee kenestäkään ”ääriajattelijaa”. Jos tekee, niin äärimmäistä on myös meitä ympäröivä yhteiskunnallinen todellisuus.

mellakka

Suomeen tuli viime vuonna ennätysmäärä maahanmuuttajia. Monikulttuurisuus on merkinnyt kaikissa Suomen kaupungeissa väkivallan ja turvattomuuden kasvua. Esimerkiksi viime vuonna nostimme puheenaiheiksi Pudasjärven ja Vaasan nopeasti synkistyneet rikostilastot. Onneksi suomalaiset ovat myös ryhtyneet käymään keskustelua monikulttuurisuuden varjopuolista. Ikävä kyllä harvat suomalaiset ovat edelleenkään valmiita jalkautumaan kaduille ja keskustelemaan yhteisistä asioista muiden suomalaisten kanssa, kuten kansallismieliset esimerkiksi Unkarissa, Kreikassa ja Italiassa ovat viime aikoina menestyksekkäästi tehneet sankoin joukoin. He ovat joutuneet kokemaan väkivaltaisen äärivasemmiston painostuksen, mutta ovat myös vastanneet siihen rohkeasti.

Suomen ja Euroopan todellinen uhkakuva ei siis ole pienissä järjestöissä vaan rapistuvassa taloudessa ja monikulttuurisessa väestöpolitiikassa. Valtamedia pyrkii leimaamaan kotimaansa tulevaisuudesta huolestuneet kansalaiset ”ääriainekseksi” tai ”rasisteiksi” sekä kääntämään katseemme pois todellisista ongelmista. Kun kansallismieliset eivät vastaanota lammasmaisesti äärivasemmiston aggressiivista painostusta, ovat he tiedotusvälineiden mukaan ”väkivaltaisia”.

Viimeisen viikon aikana saamiemme yhteydenottojen ja jäsenhakemusten perusteella on kuitenkin selvää, että Suomessa on huomattava joukko ihmisiä, jotka näkevät valtamedian asenteellisen uutisoinnin läpi. Tämä on kannustava merkki meille kaikille!

 

Aiheesta lisää:

Ghettoutuminen

Mustat raiskaustilastot

Äärivasemmisto sanelee median uutisointia

 

Juuso Tahvanainen

10 KOMMENTIT

    • Jep, on se kyllä kumma, kun tuntuu välillä, että on synti olla suomalainen Suomessa. Valtio, media ja sosiaalitantat tuputtavat meille tietoa, miten kauheaa se on näille pakolaisille, kun joutuvat tänne kylmään Pohjolaan. No kuppi kuumaa ja hyvään kämppään ja katsomaan, mitä naapurilla on. Seuraavaksi valittamaan sossuun, että mekin halutaan samat asiat, muuten meitä sorsitaan.

      Näin meillä.

  1. En usko itsekkään että äärivasemmisto voisi millään muotoa aiheuttaa merkittävää uhkaa kansallismielisille liikkeille tai niiden edustamalle aatteelle Suomessa. Enemmän olisin huolissani äärivasemmiston huoraksi asetetun median vaikutuksesta yleiseen suhtautumiseen kansallissosialismiin. Täytyy vain luottaa siihen että kansa kykenee ajattelemaan omilla aivoillaan ja ottamaan asioista selvää ennen kuin vetää johtopäätöksiä verenpunaisten alistuneiden mediatalojen päättömistä höpötyksistä.

  2. Loistavaa asiatekstiä, jatkakaa samaan malliin. Toivon, että ihmiset lukevat tämän ajatuksella ja tajuavat asian tärkeyden.

  3. Medialukutaidon oppitunti numero 1: Kyseenalaista kaikki informaatio. Tämä koskee mediaa, viranomaisia, päättäjiä ja jopa ystäviä. Määrittele oma totuutesi, sillä absoluuttista totuutta ei ole olemassa.

    Kyseenalaista myös yleiset normit oikeasta ja väärästä. Nämä ovat ensimmäiset askeleet kohti sisäistä vapautta. Se on valtava voima.

  4. Todella hyvä artikkeli ja hyvää analysointia (tekstin taso jopa pesee mennen tullen ”tutkijatroikan” pamfletin analyyttisen kirjoituksen tason…). Äärivasemmisto elää jossain oudossa ja jopa sairaalloisen obsessiivisessa maailmankuvassa, eikä tajua realiteetteja. Itse kannatan näkemyksiänne 98 %:sesti, enkä koe kuuluvani mihinkään ”uhkaavaan ja väkivaltaiseen äärioikeistoon” – olenhan ihan tavallinen töissä käyvä ihminen.

    Myös yllä oleva kommentti osuu naulan kantaan – ihmisillä ei todellakaan ole medialukutaitoa, jos uskovat median nykytrendin väittämiä yltiötotuuksina.

  5. Asia taitaa olla niin, että kolikolla on kaksi puolta, ja tässä tapauksessa molemmat puolet ovat erottamattomasti yhteydessä toisiinsa.

    Äärivasemmisto ja äärioikeisto (sic!) tarvitsevat toisiaan kasvaakseen, ja jos toista ei ole se täytyy luoda, tämä on jo nähty esim (kansainvälis)sosialistien toimissa nähdä rasismia kaikkialla, hehän suorastaan janoavat (kansallis)sosialisteja tappelupukarikseen. Ilman sitä heidän olemassaolonsa kuihtuisi kasaan.

    En näe mitään eroa näiden ryhmien välillä, vain viholliskuva on eri. Toisilla luokkavihollinen, toisilla rotuvihollinen. Samaa sosialismia kaikki tyynni.

    • Niinpä niin, kun poliittista viuhkaa levitetään tarpeeksi, niin ääripäät kohtaavat. Yksilötasolla voi olla täyttä sattuman kauppaa kumpaan jengiin ”vihainen nuorimies” liittyy. Taitaa tosin olla, että anarkistipiirit ovat sosiaalisesti hyväksyttävämpiä kuin nationalistien porukat. Uhkakuvat tosin ovat äärioikealla todellisia, eikä niitä voi vain selittää pois, vaikka vasemmisto tässä kovasti ponnisteleekin.

      Vasemmistossa saa lisäksi toteuttaa itseään monella eri tasolla (aktivismia undergroundista mainstreamiin) sekä tapaa enemmän vastakkaisen sukupuolen edustajia: sisällön saaminen omaan elämään sekä seksi ovat erittäin tärkeitä vaikuttimia nuorille ihmisille.
      Monet anarkistit kyllä ymmärtävät millainen uhka islamisaatio on sekä yksilön että yhteiskunnan vapaudelle, mutta laumasielu on laumasielu. Nietzschelle olisi taas tilausta…

      Siinä missä neitiandersson ja kumppanit häivyttävät rajoja spektrin vasemmassa päässä, niin SVL:llä lienee poliittiselle nationalismille vain välineellistä arvoa eräänlaisena ukkosenjohdattimena. Tosin, jos hylkää demokratian, niin silloin on myös tyytyminen omaan nurkkaan maalattuun marginaaliinsa.

      • Demokratia on sinänsä ristiriitainen aate. Ideana se on ideaalinen, mutta nyky-yhteiskunnassa toimimaton. Meillä on päättäjinä ihmisiä, joilla ei ole älyä eikä kompetenssia tai puhdasta kutsumusta tehtäviinsä, koska vaalit ovat pitkälti vain kilpailua kansansuosiosta – useimmiten vain tyhjin vaalilupauksin. Äänestäjillä ei myöskään ole kaikistellen aina älyä tai kompetenssia päätöksentekoon tai siihen että heille oikeasti pitäisi antaa vastuu moisesta. Jos kahvipöydässä sattuu kysymään ketä aikoo äänestää niin valitettavasti usein vastauksena on ympäripyöreä ”se on ihan hyvä tyyppi” ilman mitään perusteluja. Jotkut äänestävät tuttaviansa, koska ovat liian laiskoja tutkimaan mitä muita ehdokkaita on tarjolla.

        Voiko nykyaikaiseen demokratiaan edes enää uskoa järkevänä vaihtoehtona? Kansaa vedetään kuin pässiä narusta teuraalla joka vuosi kiihtyvällä vauhdilla demokraattisesti valituista vallanpitäjien vaihtuvuudesta tai taustoista riippumatta.

  6. Vaikka antifasististen ryhmien uhkailu ja häirintä ei Vastarintaliikkeen aktivisteja millään tapaa pelotakkaan, tai vähennä aktivistien aktiivisuutta, pitää näistä ryhmistä silti päästä eroon. Esimerkiksi Ruotsissa ei antifasisteja ole viime vuosina paljoa kiinnostanut tulla häiritsemään Liikkeen tapahtumia, ja sen vuoksi myös ”tavalliset kansalaiset” voivat tulla erilaisiin mielenilmauksiin kuuntelemaan, mitä järjestöllä on sanottavaa, kun ei tarvitse miettiä, että joutuuko sitä antifasistien provosoiman mellakan keskelle. Myös väkivaltaiset yhteenotot ovat aikalailla loppuneet tämän ansiosta. Isossa maailmassa punaisilla sotureilla kun on tapana pahoinpidellä myös täysin sivullisia, naisia, vanhuksia yms ihan vain antifasismin nimissä.

Comments are closed.