Koti Artikkelit Ghettoutuminen

Ghettoutuminen

6

Ghettoutuminen, tietyn väestönosan keskittyminen tietylle alueelle, on tuttu ilmiö monietnisessä yhteiskunnassa. Ihmiset hakeutuvat kaltaistensa seuraan – niin yhteisöt toimivat, eikä asuntopolitiikkaa muuttamalla voida sitä estää. Myös homogeenisessä yhteiskunnassa eri tuloluokkiin kuuluvat jakautuvat eri alueille, lähinnä asumiskustannuksista johtuen, mutta etniset rajat lisäävät eristäytyneisyyttä. Integroitumista ei tapahdu, koska se ei ole pakollista selviytymiselle.

Yhdysvalloissa ghetot ovat olleet yleisiä jo vuosikymmenet, kun ensin vähävaraiset mustat ja myöhemmin Väli-Amerikasta tulleet maahanmuuttajat hakeutuivat omille asuinalueilleen, lopulta syrjäyttäen valkoisen kantaväestön. Työttömyys – johtuipa se sitten haluttomuudesta tehdä työtä tai siitä, että työnantajat pakenevat rikollisuuden alta – vie nuoret miehet rikoksiin ja selviytymisvaistot ajavat heidät jengeihin. Jengisodat ja arvaamaton väestö tekevät alueista no-go zoneja, jonne edes poliisit eivät aina uskalla mennä.

AK_Padova_Italia
Pohjois-Italian vanhin kaupunki, Padova.

Euroopassa, etenkin etelässä, on myös paljon tällaisia alueita. Ranska ja Kreikka ovat portteja Eurooppaan pohjoisafrikkalaisille ja sen kautta tuleville maahanmuuttajille, joten siellä tilanne on kriittisin. Etniset erot luovat kaupungeissa jännitteitä, jotka usein purkautuvat suurina, väkivaltaisina mellakoina, joita on totuttu näkemään vähintään kerran vuodessa Ranskassa.

AK_Pariisi_mellakka
Euroopassa mellakoivat pääasiassa maahanmuuttajanuoret. Kuva Pariisista.

Ruotsissa toisen maailmansodan jälkeinen teollisuusbuumi loi työpaikkoja enemmän kuin maa kykeni tuottamaan työntekijöitä, joten muualta Euroopasta tarvittiin runsaasti työväkeä. Suomestakin lähti tuhansia miehiä ja naisia lahden taakse onneaan etsimään. He asettuivat asumaan lähelle toisiaan ja perustivat omia yhteisöjään. Vaikka suomalaiset olivat etnisesti ja kulttuurillisesti lähellä ruotsalaisia, ei sopeutuminen ollut aina helppoa. Suomalaiset kuitenkin yrittivät parhaansa opetellessaan maan tapoja, ja suuri osa onnistuikin, jääden pysyvästi Ruotsiin asumaan. Eurooppalaiset työläiset muokkasivat lopulta ruotsalaista yhteiskuntaa aika lailla, mutta suurta vahinkoa ei päässyt tapahtumaan, etnisen pohjan pysyessä lähes muuttumattomana.

Vasta kolmannen maailman pakolaisvirran alkaessa alkoivat ruotsalaiset asuinalueet muuttua radikaalisti. Kun alueen vierasperäinen väestönosa kasvaa tarpeeksi isoksi, ei paikkoja ehditä siivota ja korjata sitä mukaa, kun niitä sotketaan. Tämä näkyy lukuisissa ruotsalaisissa lähiöissä, joissa kaikki on jätetty rempalleen. Kun alueen liikeyritykset ovat paenneet rikollisuutta, ei lähiöiden keskustoissa ole kuin rapistunutta betonia. Moni on varmasti kuullut Malmön Rosengårdista, joka on ollut paljon julkisuudessa levottomuuksien takia. Näitä slummeja on kuitenkin myös pienissä kaupungeissa. Uusin trendi on, että liikeyritykset ostavat tai rakentavat kerrostaloja ja vuokraavat niitä ylihintaan kaupungille, joka asuttaa niihin maahanmuuttajia. Näin etnisiä keskittymiä voi syntyä paremmillekin alueille sekä idyllisiin pikkukaupunkeihin.

AK_Rosengard1

AK_Rosengard2

AK_Rosengard3
Rosengårdissa on sattunut useita mellakoita.

Suomessa on jo nähtävissä vastaavanlainen kehitys. Turun Varissuolla maahanmuuttajataustaisia on miltei 40 % vajaasta 9 000 asukkaasta, ja kansallisuuksia on 40:tä erilaista. Alueen koulussa kantaväestö on vähemmistönä, vajaalla 30 %:lla, joten pian etniset suomalaiset ovat vähemmistönä koko kaupunginosassa. Viime viikkoina jengiytyneet maahanmuuttajat ovat ryöstäneet ja pahoinpidelleet useita ihmisiä, pääasiassa vanhuksia. Tämä aiheuttaa huolta ja pelkoa asukkaissa ja vaikeuttaa heidän elämäänsä – pitää varoa missä liikkuu ja milloin. Levottomuus Varissuon koulussa on kasvanut viime vuosina; tehdyn tutkimuksen mukaan jokaisessa alueen perheessä on kokemusta fyysisestä tai henkisestä kouluväkivallasta.

Ghettoutumisen ongelmat vaikuttavat pahiten vanhuksiin, yksinhuoltajiin ja vähävaraisimpiin, joilla ei ole varaa White flightiin eli valkoisen kansanosan pakoon muualle. Esimerkiksi omistusasunnossa pitkään asuneilla ei ole varaa myydä asuntoaan ja muuttaa, koska asuntojen hinnat ovat pudonneet alueen levottomuuksien takia, eikä vastaavalla rahalla saa asuntoa muualta. Sama ongelma on muillakin, joilla on vähän rahaa käytössä – he ovat jumissa.

Varissuon esimerkissä alueelta on poistumassa pankki, joten ihmiset, joilla tietotekniikka ei ole hallussa, joutuvat matkustamaan keskustaan asti laskuja maksamaan. Kerrostalojen omat pesutuvat on korvattu yhdellä isolla, maksullisella pesulayrityksellä. Alueen kolme keskikaljakuppilaa palvelevat jatkossakin asiakkaita.

Maahanmuuton ja slummiutumisen aiheuttamat ongelmat eivät johdu kotouttamisen epäonnistumisesta tai huonosta maahanmuuttopolitiikasta, vaan suomalaisvihamielisestä järjestelmästä, jonka tavoitteena on monietninen, poliittisesti passiivinen ja kulutuskeskeinen kansa, jota on helppo hallita. Jos haluaa ratkaista nämä ongelmat, on ensin kyettävä näkemään politiikan julkisuuskuvan läpi. On päivänselvää, että kun slummialueet kaupungeissa lisääntyvät, vaikuttaa se koko kaupungin turvallisuuteen. Entä kun et enää rahalla pysty ostamaan turvallista elämää eikä ole enää paikkaa, jonne paeta. Mieti, millaisissa olosuhteissa tulevat sukupolvet joutuvat elämään.

6 KOMMENTIT

  1. Turun Varissuolla on aina ollut huono maine asuinalueena, eikä asia siitä ainakaan paremmaksi muutu. Työttömyysprosentti Varissuolla on Turun alueista korkeimpia ja maahanmuuttajista yli 50 % on työttömänä.

  2. Tätä ghettoutumista voisi ainakin hidastaa se, että maahanmuuttajat ripoteltaisiin ympäri suomea. Perhe sinne, toinen tänne, eikä tungeta heitä pienelle alueelle. Niinkuin sanottu joukossa tyhmyys tiivistyy. Jos täällä Helsingissäkin vierasperäiset pistettäisiin mahdollisimman pitkälle toisistaan asumaan, ei täällä olisi Kontulan tai Merirastilan kaltaisia monikulttuurihelvettejä!

    • Ei ole syytä levittää vierasperäisiä aineksia ympäri maata. Analogia on tuttu lääketieteestä: Kun syöpäkasvain on yhdessä paikassa, sen poistaminen esimerkiksi kirurgisesti voi hyvinkin onnistua. Sen sijaan jos syöpäkasvain on levittäytynyt elimistössä ja muodostanut paljon etäpesäkkeitä – sitten isäntäelimistö on tuhon oma.

  3. Helsingin Vuosaari on tällä hetkellä täysin mahdoton paikka suomalaiselle valkoiselle perheelle asua. Siirtolaiset olisi asutettava aina samoille alueille, mikäli heitä Suomeen päästetään. Vuosaari on kaunis paikka, liian hyvä slummiutuakseen siirtolaisten alueeksi.

  4. Oulun Tuira alkaa muistuttaa enemmän ja enemmän Mogadishua… Vajaassa parissakymmennessä vuodessa mamuja on tullut Tuiraan roppakaupalla. Joskus 2000-luvun alussa Tuirassa vaikutti romaneista ja nuorista mustista koostunut nuorisoporukka, joka ahdisteli ja ryösteli vanhuksia. Eikä meno sielläkään näytä yhtään laantuneen.

  5. Varissuon ryöstäjäjengi on syyllistynyt myös vapauden riistoon, tunkeutumalla ihmisten asuntoihin ja kiristäen tunnuslukuja. Uhreja ei valittu sattumalta, vaan heidän liikkeitään seurattiin varsinkin pankkiautomaatilla.

    Poliisin mukaan rikollisjengin tunnusmerkit ei täyty, vaan järjestäytyminen on löyhenpää.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here