Koti Uutisia Kotimaa Vastine Satakunnan Kansassa julkaistuun mielipidekirjoitukseen

Vastine Satakunnan Kansassa julkaistuun mielipidekirjoitukseen

13
Esa Keskinen.

Suomalaisvastainen Satakunnan Kansa julkaisi 25.8. sivuillaan Esa Keskisen mielipidekirjoitukseksi naamioidun mustamaalausartikkelin Vastarintaliikkeestä.

Kirjoituksen ensimmäinen valhe liittyy siihen, miten Vastarintaliike mainostaa itseään ulkopuolisille. Keskisen mukaan Vastarintaliike ”nillittää olevansa kansallismielistä oppositiota tai kansallisoikeistoa”. Toisin kuin Keskinen väittää, Vastarintaliike on toiminut Suomen kaduilla jo kymmenen vuoden ajan ainoana avoimen kansallissosialistisena järjestönä, emmekä ole kertaakaan alentuneet liikkeen ulkopuolisten vaatimuksiin sanomamme lieventämisestä tai irtisanoutuneet esimerkiksi ”rasismista”

Seuraavaksi Keskisen kirjoitus harhailee 1990-luvun skinhead-alakulttuurissa, todennäköisesti vetääkseen yhtäläisyysviivoja Vastarintaliikkeeseen. Alakulttuurin syyksi luetellaan osattomuuden ja merkityksettömyyden kaltaisia tunnetiloja. Ilmeisesti Keskinen ei ole tullut ajatelleeksi, että tämän alakulttuurin syntymisen taustalla voisi olla se fakta, että yhteiskunnassamme oli laman lisäksi jotain muutakin laajamittaisesti pielessä jo 1990-luvulla.

”Tällaisten ryhmittymien” inhon kohteeksi luetellaan laajahko lista tummaihoisista aina muslimeihin, kehitysvammaisiin, naisiin, seksuaalivähemmistöihin ja oudosti pukeutuviin. Listalle ei kirjoittajan mukaan ole loppua, vaan viimein viha osuu kaikkiin niihin, jotka ovat eri mieltä kanssamme. Kirjoitetunlainen kauhukuvien maalailu liikkeen mittavasta inhoamislistasta on vähintään huvittavaa, koska Vastarintaliike on kiistatta maamme eniten sensurointia ja poliittista vainoa niskaansa saanut järjestö ja on samalla 2000-luvulla ainoa lakkautusuhan alla oleva järjestö.

Lopuksi kirjoittaja alentuu perinteiseen olkinukkeen liikkeen pohjoismaisesta yhteistyöstä: Vastarintaliike haluaa kuulemma siirtää maamme pääkaupungin Tukholmaan, ja suomen kielikin olisi puolestamme pian historiaa. Luotettavaa tietoa Vastarintaliikkeen manifestista, kielipoliittisista ja hallinnollisista kysymyksistä löydät vain Kansallisen Vastarinnan sivuilla:
https://www.vastarinta.com/vastarintaliike/usein-kysytyt-kysymykset/
https://www.vastarinta.com/pohjoismainen-valtuusto/
https://www.vastarinta.com/vastarintaliike/vastarintaliikkeen-poliittinen-manifesti/

Lähde: Satakunnan Kansa

13 KOMMENTIT

  1. Nykyään tuon kaltaiset ”mielipidekirjoitukset” useinkaan eivät edusta kirjoittajan mielipidettä vaan ovat osa ulkomailta johdettua propagandakirjoitusten levittämistä.

    — Saiko Esa Keskinen kirjoittamisen ajalta palkkaa tai muun taloudellisen etuuden, jos kirjoitus julkaistaan. Myös tuleviin eduskuntavaaleihin liittyvä poliittinen etuus lasketaan.

    Esimerkiksi vihreiden puolue edellyttää, että ennalta annetulta listalta olevista aiheista on julkaistava mielipidekirjoituksia, jotta voi päästä eduskuntavaalien ehdokkaaksi. Aiheet ovat sen tyylisiä kuin ”häväistyskirjoitus presidentti Trumpista” jne.

    — Onko Esa Keskinen tyrkyllä vaaliehdokkaaksi?

    Asiaa sivuaa vielä ”Streisandin ilmiö”. Eli mitä enemmän kirjoitusta moititaan ja sille julkistetaan vastineita, sitä enemmän se saa julkisuutta. — Mutta tietenkään oman sananvapauden käyttämistä ei pidä rajoittaa siksi että on olemassa jokin ”ilmiö”.

  2. Keskisellä on pallo hukassa. Saisi varmaan uuden alennuksella sukunimikaimansa kyläkaupasta henkkarit esittämällä. Suosittelen.

  3. Koskaan ei saisi alentua väittelemään idioottien kanssa koska siinä tuhlaantuu vain aikaa. Tämä kirjoittaja on sen verran nuori ettei tiedä edes sitä että skinejä oli jo -80 luvulla. Dekadin verran pieleen.

    No, nyt kun se ”kuolemaa uhmaten” uskalsi kirjoittaa jutun niin seuraavaksi se varmaan hakkii hiukset. Ja tarpeeksi maailmaa nähneenä sekä asioita oppineena, jossain vaiheessa selkärangan.

  4. Ei kai vasemmisto halua lisää maahanmuuttajia sen takia, että he äänestäisivät vasemmistoa mielummin?

    • Näinhän se menee. Ihmisoikeuksien varjolla sitten puilustellaan avoimien rajojen kansanmurhapolitiikkaa.

      Oikeisto haluaa maahanmuuttoa, jotta palkat ja työehdot voisi polkea kehitysmaita vastaaviksi CV länsimaissa.

      Tätä kehitystä vastustavat kriitikot, eli oman maan kansalaiset, pakotetaan vaikenemaan viharikostuomiolla.

      Tapasin hiljattain tutun, joka raivostui silmittömästi kun totesin, että Afrikka ei olisi kehittynyt valtio, vaikei kolonialismia olisi koskaan siellä harjoitettu. Hänen mielestään valkoiset ovat syyllisiä kyseisen mantereen takapajuisuuteen ja ilman valkoisia Afrikassa ei olisi ongelmia ja se olisi kehittynyt maanosa. Kyseessä on lukenut ja pitkälle urallaan edennyt henkilö. Tyypillinen ryhmäajatteluun kangistunut globalisti. Omaa ajattelua ei tarvitse olla kun yhteiskunta opettaa, että tietyllä tavalla ajattelemalla varmistaa uralla etenemisen.

      Nämä ihmiset uskovat, että rahalla saavutetaan parhaat kokemukset elämässä. Sitten ihmettelevät kun jokin puuttuu elämästä, vaikka maailmaa on kierretty, nautintoja etsitty, biletetty ja juotu vain parasta vuosikertaa.

      Mutta he ovat edelleen systeemin orjia. Alistuja ei voi koskaan saavuttaa todellista mielenrauhaa ja vapautta, vaikka vankila olisi kultaa ja sen maisemat kuin paratiisissa.

  5. Koko valtamedia satelliitteineen on, tietenkin, Vastarintaliikettä vastaan.

    Satakunnan Kansan toimittajan ulostulo asiassa on rutiininomaista oman kilven kiillottamista. Toimittajien on tehtävä näin, muuten he ovat entisiä toimittajia.

    Toisaalta asiat eivät enää ole kuten ennen. Nuoria toisaalta aivopestään ankarammin kuin koskaan ennen, mutta samaan aikaan nuoret kuitenkin osaavat hakea ja löytää vaihtoehtoisten medioiden kautta oikeaakin tietoa.

    Aktiivien ei kannata pahastua näistä kirjoitelmista, sillä kirjoittajat ovat jo tavoittamattomissa, he eivät enää ole reaalimaailmassa, vaan he liikkuvat sionistisessa umpiossa. Heidän kanssaan ei voi olla dialogia, eikä sitä toki tarvitakaan, he ovat jo oman maailmansa vankeja. Heitä ei voi vapauttaa…

    Keskustelu ja vaikuttaminen käydään muilla foorumeilla ja Satakunnan Kansaan pitää suhtautua sen arvoisesti eli täysin välinpitämättömästi. Se on menneen maailman media ja sen päivät ovat jo luetut, vaikka se sitä ei itse tunnusta tietävänsä.

    Tottakai arkielämässä törmää Satakunnan Kansaan ja siitä voi keskustella, tottakai, mutta aina vähätellen, aina pyrkien tekemään sen toimittajat ja jutut naurunalaisiksi. Kun lukee minkä tahansa median yleisönosastoa ja/tai kommentaariosioita niin asia on selvä: Valtamedia menettää uskottavuuttaan, koko ajan ja hellittämättä.

    Tämä on pitkän tähtäyksen työtä ja siinä ei koskaan häviä. Jokainen keskustelu, jokainen kommentti on voitto. Nämä mediat tulevat häviämään, paitsi jos ne muuttavat asennettaan ja alkavat uutisoimaan rehellisesti. Vain silloin niillä on toivoa. Mutta sitä ne eivät tee, sillä niiden omistus on kansanvihollisten käsissä ja niiden toimittajat ovat kansakunnan kuraa.

    Paras ase näitä juttuja vastaan on tinkimätön oma viesti, ei mitään selityksiä, ei turhia puolusteluja, vaan hyökkäys. Median ja toimittajan vähättely ja nollaaminen. Kertakaikkinen irtiotto koko mediasta.

    Voin vakuuttaa, että muutos kulissien takana on paljon, paljon näkyvää rajumpi. Luottamus valtamediaan on hyvin nopeasti häviämässä ja nämä artikkelit vain nopeuttavat sitä.

    Tottakai se on raivostuttavaa, mutta me elämme valheen maailmassa, Hyvä maalataan pahaksi ja paha hyväksi, musta valkoiseksi ja valkoinen mustaksi. Me elämme sionismissa…

  6. Jutkun puntti tutisee. Moni tosian huomannut pahoinvointi sikiää jutkuista. Sokea ahne ,mutta älynsä yskii, kun tulee painetta… Miehet töihin!

  7. Onko Esa Keskinen syntynyt vajavaisena vai onko aivosolut lähtenyt vanhemmalla iällä?

  8. Suomalaisten kansanmurhaa edistävä, valehteleva mieshuora haluaa kriittisten äänestävän valeoppositiopuolue (((perussuomalaisia))).

    • Tietenkin haluaa, oikein vituttaa kun lukee, että suomalaiset aikovat jälleen äänestää perusjuntteja, koska haluavat, että asiat muuttuvat. Koska he tajuavat, että MITÄÄN muutoksia EI tapahdu äänestämällä perusjuntteja tai mitään muutakaan valtapuolueita, päinvastoin huonommaksi menee vaan. Olisi äänestämättä mielummin ollenkaan! Kuinka monta kertaa suomalaiset aikovat mennä perse edellä puuhun? Kuinka tyhmiä nämä nykykansalaiset ovatkaan?

  9. Hyvien journalistitapojen mukaan Satakunnan Kansan on julkaistava myös vastine, jos Vastarintaliikkeeltä sellainen lähetetään lehdelle.

    • Hyvien journalististen tapojen mukaan tänä päivänä ei saa julkaista kohteena olevan vastinetta, koska se voisi vaikka viedä toimittajalta uskottavuuden, näin on shekelstein määritellyt nämä hyvät tavat uudelleen.
      JSN ei lopsauta korvaansakaan jos nostaa tällaisen esille, koska se on julkisesti hyväksyttävää heittää epämieluisan kphteen päälle kuraa, myös se vaikuttaa kun katsoo ketä tuollakin pallilla vaikuttaa.

Comments are closed.