Koti Uutisia Talous Selvitys: Trumpin Amerikka on talousrikollisten paratiisi

Selvitys: Trumpin Amerikka on talousrikollisten paratiisi

5
trump_aipac_rtr_img

Syracusen yliopiston uuden tutkimuksen mukaan Donald Trumpin Amerikka on historiallisen ystävällinen valtio talousrikollisille. Päästyään presidentiksi Trump nimittikin Valkoiseen taloon ennennäkemättömän suuren joukon rikollisen juutalaispankki Goldman Sachsin finanssielitistejä.

Amerikan oikeusministeriö on nostanut Trumpin aikana vähemmän talousrikossyytteitä kuin kertaakaan sen jälkeen, kun tilastointi aloitettiin 1980-luvulla. Syytteiden määrä on pudonnut 25 prosenttia vain viidessä vuodessa. Vaikuttaa siltä, että hallinto pyrkiikin suojelemaan rikollisia kontrolloimalla syyttäjää.

Vielä 10 vuotta sitten syytteitä nostettiin noin 1 000 kuussa. Tuolloin viranomaiset olivat valppaina muun muassa juutalaisen Bernie Madoffin massiivisen pyramidihuijauksen paljastumisen vuoksi. Tammikuussa 2020 syytteitä nostettiin enää kuitenkin vain 359.

Tutkimustulokset eivät yllätä presidentin taustoihin perehtyneitä. Trumpin tiedetään pesseen kiinteistöyhtiönsä kautta rahaa muun muassa idän juutalaiselle mafialle sekä saaneen laitonta apua juutalaisilta ja ääri-islamistisilta tahoilta presidentinvaalien yhteydessä.

Lisäksi Trump armahti alkuvuodesta vaarallisen talousrikollisen Michael Milkenin. Juutalaispankkiiri Milken ryöväsi amerikkalaisilta miljardeja dollareita niin sanotuilla roskalainoilla rakentamallaan pyramidihuijauksella. Roskalainojen avulla Milken rahoitti lukuisia Wall Streetin rikollishankkeita, kuten yritysostoihin liittyneitä sisäpiirikauppoja, säästöpankkikriisiä sekä eliittitason veropetoksia.

Lähde: Market Watch

Lue myös:

FT: Donald Trump pessyt rahaa mafiaan liitetylle juutalaiselle

NY Times: Trump sai vaaleissa salaista apua juutalaisilta ja ääri-islamisteilta

Trumpilta pohjanoteeraus: armahti vaarallisen juutalaisen petosmiehen

5 KOMMENTIT

  1. Kyllä sen Trumppia olla pitää! Trump on paras presidentti ikinä jos ei Reagania ja G.Busheja lasketa.
    Typerät vihervasemmistolaiset tietenkin ulisee kun haluavat demokraatin tilalle mutta antaa inistä ja ulista kun Trump tulee ja voittaa ja maailmaankin tulee rauha koska Trump on paras ikinä. Perustelu: Usankin kossukonservatiivit tykkäävät ja kossukansallismielisyys on saanut vahvan otteen. Samaa Suomeen.

    • Kyllähän se JFK oli viimeinen oikea presidentti ja ei-juutalainen. Reagan, Bushit ja Obama ovat jutkuja. Eiköhän sieltä Trumpistakin löydy saksanjuutalaista, kuten Paavo Lipposestakin…

  2. Eikös sen juutalaisneekerin Barry ”Hussein” Soetoron pitänyt tehdä USA:sta jonkinlainen paratiisi Maan päällä? Ei kai se Trump ole yhtään sen parempi tai pahempi.

  3. Trump on itse talousrikollinen ja paljon rahaa auki talousrikollisille. Sellainen presidentti ja joku pitää tätä ölisijää vielä valkoisen väestön puolesta puhujana. Aika komea liuta myös juutalaisia presidenttiehdokkaina, Yhdysvallat on käytännössä suuri versio Israelista.

    • Jewnited States of Zion — maailman juutalaisin maa. Edes Israelissa ei ole lähimainkaan niin paljon jutkuja kuin Amerikassa.

Comments are closed.