Koti Uutisia Perussuomalainen kertoo vihaavansa MV-lehteä

Perussuomalainen kertoo vihaavansa MV-lehteä

10
”Perussuomalaiset nuoret.”

Uutisoimme aiemmin kaikkien puolueiden nuorisojärjestöjen perussuomalaisia lukuun ottamatta lähteneen mukaan MV-lehden vastaiseen kampanjaan. Nyt PS-Nuorten puheenjohtaja, biseksuaaliksi tunnustautuva BB-julkkis Sebastian Tynkkynen kertoo järjestönsä  poisjäännin syyksi sen, ettei MV-lehdelle haluttu antaa mainosta.

Jotkut erehtyivät luulemaan, että PS-Nuoret yritti korjata mainettaan maahanmuuttokriittisten ex-kannattajiensa silmissä asettumalla MV-lehden puolelle. Tiistaina Tynkkynen oli kuitenkin YleX:n haastateltavana ja kertoi haastattelussa vihaavansa MV-lehteä.

PS-Nuorten johtaja myös käyttää mielellään monikulttuurisuuden kannattajien termistöä haukkuessaan suosittua vaihtoehtomediaa. ”MV-lehti on ulkomaalaisvihamielinen ja pyrkii lietsomaan vihaa. Se on niin ongelmallinen julkaisu, ettemme voi sitä tukea”, hän lausuu.

Lähde: Yle

Aiheeseen liittyen:

MV-lehti painostuksen kohteena
Perussuomalainen väläyttää Vastarintaliikkeen kieltämistä
PS-Nuoret jatkaa tutulla linjalla
Video: PS-Nuoret esittäytyy

10 KOMMENTIT

  1. PerusS = neekeri, kaksi naista ja homssahtava mieshenkilö. Näillä mennään.

  2. Mielestäni ihan oikea linja, älytöntä miten jengi tukee jotain Ilja Janitskinin lomailua espanjan rannalla mainostuloilla, samalla kun tämän ”lehteen” tehdään ihan minkälaisia juttuja vaan vailla minkäänlaista journalistista taustaa. Ihan oikein kaikilta, että saatetaan yritysten tietoon minkälaisessa julkaisussa oikein mainoksiaan julkaisevat, mutta mielestäni MV-lehdestä ei kannattaisi sen kummemmin uutisoida.

    Toisaalta, MV-lehtihän ei ole maailmassa yksin – noita vastaavia roskajulkaisuja on maailma pullollaan mitkä toimivat ihan samaan tyyliin. Kun kohdeyleisö on keski-ikäiset konservatiivit, toteutuu siinä pari juttua: A) Tietämättömyys siitä miten internet-markkinointi toimii ja mistä se raha tulee ja B) lukijalla on sen verran näennäistä tietoa aiheesta, että kunnon vastapallo-otsikko saa todennäköisesti kaverin liikkelle ja klikkaamaan linkkiä lukeakseen koko jutun (ja tässä vaiheessahan sillä sisällöllä ei ole enää väliä)

    • Paskapuhetta! Toistelet vaan samoja juttuja, jota monikulttuurisuuden kannattajat puhuvat MV-lehdestä.

      Alussa MV:llä oli joissain jutuissa lähdekritiikki hakusessa, mutta en kyllä nykyään ole sellaista huomannut. MV-lehden taso on noussut huomattavasti alkuun verrattuna. Eli ottivat kritiikistä opikseen.

      En ymmärrä tota argumenttia Janitskinin mainostuloista. Kateellinen?

      Kannattaa pitää mielessä, että ilman MV-lehteä myös valtamedia uutisoisi ihan eri tavalla pakolaisasioista. MV pakotti valtamedian ryhdistäytymään ja moni asia ois jäänyt julkisuudelta piiloon ilman MV:n tutkivaa journalismia ja suurta lukijakuntaa.

    • Totuus on, että se ei ole meidän rahoista pois vaikka Ilja jonkun roposen saakin mainoksista. Mulle on ihan sama kuluuko rahat silloin Suomessa vai Espanjassa.
      Rahat tulee myös vain klikatuista mainoksista.
      Tarviiko uutisten ja lööppien julkaisija jonkun laitoksen suorittaman indoktrinoinnin, ennen kuin jutut kelpaavat julkaistavaksi.
      Roskaa julkaisee jokainen media, niiden tarkoitus on lähinnä viihteellinen.
      MV julkaisee myös lukijakirjoituksia, eikä valikoi tai poista kommentointia.

    • Itse en luota kumpaakaan en Persuihin enkä MV-lehteen. Tynkkynen on siionisti ja MV-lehti ryssäläinen siionisti. MV-lehdessä on paljon natsi vastaisia juttuja. Esim. naurettavaa väittää Suomen SSS-hallitusta natseiksi, niin jutku Putin propagandaa.

  3. Tuollainen tuulessa huojuva BB-julkkis ei ole minkään arvoinen poliittisella kentällä.

  4. Valheessa elävä yhteiskunta varpaillaan, jos joku uskaltaa puhua totta.

  5. MV-lehti on kyllä tönkön yksioikoinen julkaisu naurettavine mainoksineen (osa mainoksista lähentelee huijausta) mutta se on kuitenkin tarpeellinen julkaisu koska valtamedia hyssyttelee asioita välillä todella raivostuttavasti. MV-lehti ei todellakaan hyssyttele. Ja on siellä ollut positiivistakin juttua, erittäin harvoin kyllä. Aihe on aina sama, tyyli on melkein aina sama mutta vastapainona valtamedialle hyväksyn toiminnan.

    Onneksi sentään Ruotsin median harjoittamaan uskomattomaan kansan sumutukseen ei Suomessa sorruta.

  6. ”Ongelmallinen”

    Kun et keksi mitään vikaa mutta haluat silti mustamaalata.

Comments are closed.