Koti Artikkelit Miksi pankkeja vihataan, osa 1: Kriisejä ja korko-orjuutta

Miksi pankkeja vihataan, osa 1: Kriisejä ja korko-orjuutta

5

Kansallinen Vastarinta julkaisee tänä kesänä artikkelisarjan ”Miksi pankkeja vihataan”. Artikkelit valottavat modernien ja historiallisten esimerkkien kautta sitä, kuinka kansainvälinen rahaeliitti ja velkatalous tuhoavat Pohjolan poliittista itsenäisyyttä ja hyvinvointia. Lopuksi artikkelisarja tarjoaa suuntaviivoja omavaraisemman talousjärjestelmän rakentamiseksi.

Täydestä syystä vihataan pankkiireja sekä koronkiskontaa, koska siinä tuotto saadaan itse rahasta eikä siitä asiasta, jota varten raha on otettu käyttöön – – tämä on kaikista rikastumistavoista luonnonvastaisin.
Aristoteles, Politiikka

Pankkitoimintaa on kautta historian pidetty saastaisena, tuottamattomana ja riistävänä alana. Pankkiirien ihmisviha on myös pimeällä tavalla kiehtonut paitsi talouden tutkijoita myös filosofeja ja taiteilijoita: länsimaisessa kulttuurissa rahaa on kuvattu vähintään vuosisatojen ajan verenä sekä pankkeja yhteiskunnan valtimoina. Asemaansa hyväksikäyttäviä pankkiireja on puolestaan kutsuttu milloin vampyyreiksi, milloin loisiksi.

Finanssikriisiä seuranneet korruptioskandaalit ovat kylväneet eurooppalaisten mieliin kyynisyyden siemenen. Yhä useampi epäilee, voiko äänestämällä vaikuttaa. Jatkuvat uutiset hyväveli-verkostoista, lahjuksista ja talousrikoksista poliittisen elämän huipulla ovat vakuuttaneet monet siitä, ettei yhteiskunnassa päätä se, joka antaa poliitikolle äänensä vaaleissa, vaan se, joka rahoittaa poliitikkoja kulissien takana. Globalisaation aikana rahavirrat eivät kunnioita Suomen rajoja, vaan korruptoiva valuutta virtaa Pohjolaan Wall Streetin, Lontoon, Tel Avivin ja Riadin pilvenpiirtäjistä – korruptoiden matkalla lainsäädännöstämme päättävän Euroopan komission.

Globaalit finanssikeskukset pumppaavat yhteiskuntamme valtimoihin myrkyllistä huumetta, velkarahaa. Ulkomaalaisen rahan huumaama yhteiskunta vaipuu harhaiseen uneen, jossa velka muuttuu ”vauraudeksi” ja jossa kansallismielisyys muuttuu ”rahan ja työvoiman vapaata liikkuvuutta” patoavaksi vitsaukseksi. Tämä on johtanut Suomessakin jo siihen, että pääoman liikkeitä hidastavat kansalliset rajat on purettu.

Kansainvälisen rahan vapauttaminen on puolestaan synnyttänyt uudenlaisen imperialismin muodon. Siinä missä esi-isämme joutuivat käyttämään aseita uusien alueiden valloittamiseen, nykyimperialisti alistaa vieraat kansat velkarahalla.

Länsimaisen kulttuuriperinteen kuuluisimpia pankkiireita on Shakespearen Venetsian kauppias -näytelmän verenhimoinen juutalainen nimeltä Shylock.

Rahanvalta ei tunne ”oikeistoa” eikä ”vasemmistoa”

Pankit ja niiden synnyttämät rahavirrat ovat avain usein käsittämättömiltä vaikuttaviin maailmanpolitiikan koukeroihin, kuten liittolaisuuksiin, vihollisuuksiin, valtasuhteisiin ja siirtolaiskriisin kaltaisiin megatrendeihin. Tästä huolimatta valtavirtaiset puolueet eivät tahdo sanoa julkisuudessa sanaakaan finanssijärjestelmämme yhteydestä kasvavaan työttömyyteen, omavaraisuuden rapistumiseen, teollisuuden alasajoon ja korruptioon.

Sekä valtavirtainen vasemmisto että oikeisto tekevät politiikkaa rinnakkaistodellisuudessa, jossa velan, rahan ja pankkien roolia ei tahdota tunnustaa. Pankkien synnyttämän kansainvälisen finanssikriisin jälkeen oikeiston ”ratkaisu” ongelmiin on ollut hyvinvointivaltion leikkaukset, matalammat palkat, kansallisomaisuuden huutokauppaaminen sekä kevyempi verotus. Myös vasemmisto on väistänyt pankkikysymyksen ja julistanut ”ratkaisevansa” kriisin ”elvyttämällä” yhteiskunnan ulkomaalaisilta pankeilta otetulla velalla, jonka korkokulut voidaan marxistien mukaan kuitata veronkiristyksillä.

Oikeistolaisen vision päässä häämöttää uusi maaorjuuden aika, kun palkat on leikattu tappiin asti ja kaikki omaisuus on myyty ulkomaalaisille sijoittajille. Täysin samaan johtaa myös vasemmiston politiikka: Kun kiristyvä verotus tekee työstä kannattamatonta, talous pysähtyy ja ulkomaiset lainat jäävät maksamatta. Velkakriisi taas johtaa Kreikan tielle, eli palkkaleikkauksiin, kansallisomaisuuden huutokauppaamiseen ja hyvinvointivaltion tuhoon. Jälleen kerran työntekijöistä tulee velkojien panttivankeja. Globaalin rahatalouden ansaa ei yksinkertaisesti voi väistää, ellei Suomeen nouse vallankumouksen myötä hallitus, joka kansallistaa pankit ja ottaa rahapolitiikan ohjakset ulkomaalaisilta sijoittajilta takaisin omiin käsiinsä.

Oikeisto valehtelee, että ”ilmaisia lounaita ei ole olemassa”. Todellisuudessa kansainvälisille pankeille ja sijoittajille luovutettu rahanluontimonopoli on maailman suurin ilmainen lounas. Oikeisto ei kykene ratkaisemaan Suomen talousongelmia, koska he kiroavat ”paisunutta julkista sektoria”, vaikka heidän tulisi keskittyä paisuneeseen finanssisektoriin. Kreikan esimerkki puolestaan todistaa, että tositilanteen tullen vasemmisto tekee juuri niin oikeistolaista talouspolitiikkaa kuin finanssiterroristit Euroopan keskuspankissa, Euroopan vakausmekanismissa ja Kansainvälisessä valuuttarahastossa vaativat.

Missä on kansallismielinen talousajattelu?

Kansallismieliset esittävät itsensä mielellään kolmannen tien vaihtoehtona oikeistolle ja vasemmistolle. Kansallismielisten ongelma talouskysymyksissä on kuitenkin perinteisesti ollut se, että liike keskittyy painoarvoltaan höyhensarjan ilmiöihin, kuten kehitysapuun, ”sosiaalipummeihin” sekä kannustinloukkuihin. Näin varsinainen ongelma on jäänyt kokonaan pimentoon. Todellinen talousparasiitti on paljon vaarallisempi kuin Kela-rahoilla loisiva myöhäisteini tai ruusunpunaiset liberaalit, jotka vaativat kehitysavun nostamista muutamilla promilleilla. (Ongelmia nämäkin, mutta kokoluokaltaan toisarvoisia.)

Onkin aika tarjota lavea kokonaiskuva kansallismieliselle ja ennen kaikkea kansallissosialistiselle talousajattelulle 2010-luvun Suomessa. Tahdomme osoittaa yleistajuisten esimerkkien avulla, keitä itsenäisyytemme ja omavaraisuutemme todelliset viholliset ovat. Tahdomme, että artikkelisarjan lukemisen jälkeen suomalaiset kansallissosialistit kykenevät seuraamaan poliittista ja taloudellista uutisointia uusin silmin sekä tunnistamaan perustavanlaatuisen taistelun finanssitalouden ja reaalitalouden välillä.

Tavoitteemme on, että lukijat oppivat tunnistamaan vaarallisimmat aseet, joilla ulkomaalaiset rahaelitistit käyvät sotaa suomalaista hyvinvointia sekä itsemääräämisoikeutta vastaan. Kansallismielisten täytyy ymmärtää, että ilman rahanluonnin kansallistamista sekä kansainvälisten pääomaliikkeiden radikaalia rajoittamista Suomi ei kykene rakentamaan omavaraista taloutta, joka on välttämätön myös huoltovarmuuden, täystyöllisyyden sekä uskottavan maanpuolustuksen kannalta.

Ei itsenäisyyttä ilman vallankumousta

Taloudellinen ja poliittinen itsenäisyys ovat saman kolikon kaksi puolta – yhtä ei ole ilman toista. Koska oikeisto tahtoo ulkoistaa taloudellisen vallan ylikansallisille korporaatioille ja vasemmisto puolestaan luovuttaa poliittisen päätöksenteon ”internationalistisille” järjestöille, ovat ne molemmat automaattisesti itsenäisyysvastaisia liikkeitä.

Kansakuntien poliittiseen itsenäistymiseen liittyy poikkeuksetta verenvuodatusta. Poliittisissa vaihtoehtoliikkeissä kuulee usein kuitenkin yltiöoptimistisia puheenvuoroja, joiden mukaan taloudellinen itsenäistyminen on siistiä kansanvalistustyötä. ”Kun tarpeeksi moni kansalainen oppii rahan ja pankkien todellisen luonteen, äänestävät he talousuudistuksen puolesta, mikä johtaa oikeudenmukaiseen palkkaan, varallisuuserojen supistumiseen sekä valtion ulkomaanvelkakierteen pysäyttämiseen”, ajattelee moni.

Ikävä kyllä historia on osoittanut, että taloudellinen itsenäistyminen on aivan yhtä verinen tie kuin poliittinen itsenäistyminen. Itävaltalainen historioitsija Walter Scheidel kuohutti vuonna 2017 kirjallaan The Great Leveler: Violence and the History of Inequality from the Stone Age to the Twenty-First Century, jossa hän osoitti tuhansia vuosia käsittäneeseen tutkimustietoon nojaten, että vain sota, vallankumoukset, valtioiden kaatuminen sekä kulkutautien kaltaiset katastrofit ovat tasoittaneet merkittävästi yhteiskunnallisia varallisuuseroja. Taloudellista oikeudenmukaisuutta ei ole koskaan saavutettu ”demokraattisella” politiikalla Scheidelin mukaan.

Koko ihmiskunnan historia siis osoittaa, etteivät oligarkit tule luovuttamaan taloudellista valtaansa kansalle ilman väkivaltaa tai esimerkiksi kulkutautien synnyttämää poliittista romahdusta. Kaikkien poliittisten vaihtoehtoliikkeiden tulisi tunnustaa tämä tosiasia, niin rumalta kuin se voikin kuulostaa. 11.6.2017 Kalifornian Science Salon -tapahtumassa (1, 2) puhunut Scheidel arveli, ettei taloudellista oikeudenmukaisuutta voida saavuttaa äänestämällä siksi, että ”demokraattinen” järjestelmä on helppo kaapata rahan avulla. Oligarkit kykenevät piiloutumaan helposti kansanvallan kulisseihin.

Scheidelin mukaan ”demokratialla” voidaan parhaimmillaankin vain ylläpitää nykyisiä epäoikeudenmukaisia varallisuussuhteita. Käytännössä jopa pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa varallisuuseroja kuitenkin kasvatetaan jatkuvasti leikkaus- ja veropolitiikalla, joka köyhdyttää köyhiä ja rikastuttaa rikkaita. Vaikka hallituksen kurjistuspolitiikka haavoittaa valtaosaa äänestäjistä, eivät nämä kykene vaalimaan oikeuksiaan demokratian keinoin. 2010-luvun Suomi ei ole poikkeus vaan loogista jatkoa Scheidelin valottamalle historialliselle tuhansien vuosien tapahtumasarjalle, jossa rauha ruokkii riistoa.

Kaliforniassa puhuessaan Scheidel myös alleviivasi, ettei taloudellinen epäoikeudenmukaisuus itsessään johda varallisuuserot tasoittavaan kumoukseen. Toisinaan riisto, alistaminen ja köyhyys ovat jatkuneet vuosisatojen ajan kansan kärsiessä lammasmaisesti oligarkkien ikeessä. Siksi kansallismielisten ei tule luottaa siihen, että esimerkiksi työttömyyden kasvu johtaisi lähitulevaisuudessa automaattisesti siihen, että kansa nousisi häätämään petturipoliitikot Arkadianmäeltä. Passiivisuus on varma tie orjuuteen; kumous ei ole väistämätön, vaan kumouksen eteen täytyy taistella.

Kuinka Suomea kurjistetaan

Erityisen epätodennäköisiä kansannousut ovat maissa, joissa on vähän nuoria miehiä, Scheidel muistuttaa. Ei ihmekään, että länsimaiset hallitukset ovat tehneet järjestelmällisesti valkoisten syntyvyyttä supistavaa talouspolitiikkaa. Matala syntyvyys on finanssieliitin kannalta tehokas henkivakuutus, sillä se karsii potentiaalisten vallankumouksellisten määrän minimiin.

Kansainvälistä finanssikriisiä seuranneina vuosina suomalaisten syntyvyys on romahtanut dramaattisesti. Tilastokeskus julkaisi vuodenvaihteessa tilastot, joiden mukaan kokonaishedelmällisyysluku (eli lasten määrä yhtä naista kohden tämän elämän aikana) on pudonnut kahdeksassa vuodessa 1,87:stä Suomen koko historian matalimmalle tasolle, 1,49:ään. Suomessa on jo kolmena peräkkäisenä vuotena kuollut enemmän ihmisiä kuin syntynyt. Hallituksen ”ratkaisu” ongelmaan on ollut suomalaisten korvaaminen ei-valkoisilla maahantunkeutujilla sekä lapsiperheiden hyvinvointia leikkaava talouspolitiikka.

Riisto seuraa lapsuudesta nuoruuteen. Suomen Pankin tilastojen mukaan nuorten aikuisten velkataakka on paisunut jatkuvasti. Suomalaisten ostovoimaa on tuhottu järjestelmällisesti ”palkkakurilla”, joka köyhdyttää rehellisiä työntekijöitä ja rikastuttaa rahaeliittiä. ”Ratkaisuksi” varallisuuden hupenemiseen suomalaisille markkinoidaan joustoluottoja, pikavippejä sekä jatkuvasti paisuvia asunto- ja autolainoja. Varallisuuserojen kasvu kiihtyy, kun pienestä palkasta yhä suurempi summa kulkeutuu korkomaksuina pankeille ja muille rahoitusyhtiöille.

Valtio voisi puuttua kansalaisten velkaantumiseen rajoittamalla pankkien toimintaa lainsäädännöllä, mutta pankkien poliittinen vaikutusvalta on liian suuri. Korruptoituneet poliitikot katsovat uuden velkakuplan syntyä hurraten sivusta. Marraskuussa jopa valtamedia alkoi varoitella, että Suomen asuntokupla on puhkeamaisillaan. Vaikka asuntokuplat ovat halpaa velkarahaa kansalaisille tyrkyttäneiden pankkiirien syytä, kuplan vääjäämätön puhkeaminen köyhdyttää rahaeliitin sijaan rehellistä työtä tekeviä tavallisia kansalaisia.

Kupla syntyy, kun pankit alkavat myöntää uusia lainoja entistä löysemmin perustein. Ihmiset sijoittavat lainaamansa rahan kiinteistöihin (tai esimerkiksi osakkeisiin), joiden hinnat lähtevät nousuun kysynnän kasvaessa. Nopea arvonnousu saa yhä kasvavan ihmisjoukon luulemaan, että kuka tahansa voi rikastua sijoittamalla. Entistä useampi lainaa nousuhumalassa rahaa sijoittaakseen trendikiinteistöihin, jolloin markkinat alkavat ylikuumentua.

Lopulta luottamus ikuiseen nousuun katoaa ja sijoittajat vetävät rahansa pois; tällöin kiinteistöjen hinnat romahtavat. Sijoittajille jää vain valtava vuori velkaa sekä arvonsa menettänyt rakennus. Lainoja myöntäneet pankit puolestaan voivat joutua konkurssin partaalle, kun kuplan puhkeaminen on tehnyt asiakkaista maksukyvyttömiä. Parasiittimaisia pankinjohtajia kriisit eivät tosin yleensä koske, sillä he ovat ulosmitanneet valtavat bonuksensa jo kasvuhuuman aikana ja paenneet turvaan sopivasti ennen romahdusta.

Velkavuori kasvaa kriisi kriisiltä

Talouskriisi voi levitä helposti asuntomarkkinoilta myös muuhun yhteiskuntaan. Asuntohintojen romahtaminen johtaa kansan köyhtymiseen, jolloin kulutus pysähtyy ja yritykset menettävät asiakkaansa. Tämä taas johtaa työttömyyden nousuun. Lisäksi suurilla yhtiöillä ja rahastoilla on huomattavia summia sijoitettuna kiinteistöissä, jotka menettävät romahduksessa arvoaan. Myös tavalliset kansalaiset ovat säästäneet eläkepäiviään varten sijoittamalla asuntorahastoihin. Kiinteistömarkkinat voivat tempaista siis koko kansakunnan syöksykierteeseen.

Monia asuntokriisissä raivostuttaa eniten kuitenkin se, että pankit tulevat jälleen yksityistämään voitot ja kansallistamaan riskit. Pankkiirit ovat lainanneet rahaa holtittomasti kuluttajille, koska suuri liikevaihto merkitsee finanssieliitille suuria bonuksia.

Mikäli talous kriisiytyy, tullaan pankit pelastamaan veronmaksajien rahoilla, kuten viime vuosina on lännessä ollut tapana. Pankkiirit pitävät bonuksensa, mutta kansa köyhtyy paitsi asuntojen hintojen romahtamisen myös pankkien pelastuspakettien ja nousevien elinkustannusten vuoksi. Koska pankkien ei anneta nykyään kaatua kriisien myötä, myrkyllisiä lainoja ei pyyhitä pois kirjoista, vaan lainat jäävät vainoamaan varallisuutensa menettäneitä velallisia.

Kansainvälinen järjestelypankki julkaisee valtiokohtaisia tilastoja yksityisen velan suhteesta bruttokansantuotteeseen. Kriisivuodesta 2008 vuoteen 2017 suomalaisten yksityisen velan määrä suhteessa BKT:een kasvoi yli neljänneksellä ja se on jo yli 182 prosenttia. Samalla aikavälillä Suomen BKT kulki kokonaan toiseen suuntaan ja putosi! Velan määrä kasvaa huomattavasti niin sanottua reaalitaloutta eli aitoja tuotteita ja palveluita nopeammin.

Toisin sanoen suomalaisilla ei ole varaa ostaa itse tuottamiaan hyödykkeitä ilman ylimääräistä velanottoa. Vauraus siirtyy aitoa tuottavaa työtä tekeviltä suomalaisilta pankkiireille korkomaksujen virran tempaisemana. Reaalitaloutta näivettävä koronkiskonta voitaisiin lopettaa kansallistamalla pankit ja uudistamalla rahoituslainsäädäntö, mutta näin ei tapahdu, koska korruptoituneet poliitikot pelkäävät liikaa ulkomaalaisten pankkien kostoa.

Velan suhde bruttokansantuotteeseen Suomessa. Kuvakaappaus: Kansainvälinen järjestelypankki.

Valtio pankkien vankina

Kotitalouksien velkaantumisen ohella myös valtion velkaantuminen räjähti käsiin finanssikriisin myötä. Ulkomaalaisten pankkien synnyttämä kriisi iski rajusti suomalaisiin yrityksiin, ja valtio joutui tasapainottamaan verovajetta uudella ulkomaalaisella lainalla. Pitkäaikaistyöttömyyden määrä yli kaksinkertaistui muutamassa vuodessa.

Valtio on sittemmin perustellut suomalaisiin lapsiperheisiin ja rehellisiin työntekijöihin kohdistuvia leikkauksia ”säästöpolitiikalla”, jota velkaantuminen edellyttää. Tavallisista suomalaisista yrittäjistä ja palkansaajista tehtiin siis ulkomaalaisten pankkien synnyttämän kriisin maksumiehiä. Sen sijaan finanssiyhtiöt valtio on jättänyt kokonaan rauhaan. Hallitus pelkää rahanlainaajia niin paljon, että se on valmis hyökkäämään suomalaisia perheitä vastaan pitääkseen koronkiskojat tyytyväisinä. Tämä on yksi perimmäisistä syistä sille, miksi vihaamme pankkeja.

Työttömyyttä pahentaa entisestään se, että Suomi päätti 1980-luvulta lähtien syleillä globalistista trendiä, jossa valtiot alkoivat avata rajojaan tuotannontekijöiden, työvoiman ja pääomien ”vapaalle liikkuvuudelle”. Ulkomaalaisen velkarahan tulva johti kasinokapitalismin vuosiin, huumaa seuranneeseen romahdukseen ja 1990-luvun lamaan.

Samalla teollista tuotantoa alettiin siirtää länsimaista orjatyövoimamaihin, koska talousliberaalien mukaan yritysten ainut tehtävä on palvella osakkeenomistajia. ”Osakkeenomistajien edun maksimointi” tarkoittaa käytännössä esimerkiksi palkkakustannusten leikkaamista silläkin uhalla, että tuotannon ulkoistaminen Aasian hikipajoihin aiheuttaa kroonista työttömyyttä suomalaisessa yhteiskunnassa. Nyt valtio rankaisee finanssieliitin uhreiksi joutuneita työttömiä aktiivimallillaan. Tutkimusjohtaja Heikki Räisänen työ- ja elinkeinoministeriöstä totesi tylysti helmikuussa 2018, ettei hallitus edes tahdo hävittää työttömyyttä, sillä tämä johtaisi yleisen palkkatason nousuun. Palkkojen kasvu nimittäin merkitsisi rahan siirtymistä finanssieliitiltä rehellisille työntekijöille.

Kuten aina, suuret pankit olivat eturivissä lobbaamassa valtiollisten rajojen kaatamisen puolesta. 1990-luvulla alkoivat myös niin sanotut vapaakauppaneuvottelut, jotka kehittyivät 2000-luvulla TTIP-, CETA- ja TiSA-nimisiä sopimuksia koskeviksi neuvotteluiksi. ”Vapaakauppasopimukset” pyrkivät alistamaan jäsenvaltionsa monikansallisten suuryhtiöiden ja pankkien käskyvaltaan.

Mikäli sopimukset viedään maaliin, voivat suuryhtiöt alkaa manipuloida kansallisvaltioiden lainsäädäntöä yksityisten tuomioistuinten kautta. Poliittinen valta siirretään ”vapaakauppasopimuksilla” virallisesti parlamenteilta pankkiireille. Lisäksi ”vapaakauppasopimukset” pyrkivät julkisten palveluiden (kuten koulutuksen ja terveydenhuollon) kauppaamiseen ulkomaalaisille sijoittajille, luonnonvarojen yksityistämiseen sekä valtioiden omavaraisuuden rippeidenkin tuhoamiseen.

Valhe talouskasvusta ja ”paluusta normaaliin”

Hallituspuolueet ovat järjestelmällisesti valehdelleet kansalaisille kutsuen hyvinvointivaltion tuhoa, työttömyyden ylläpitämistä sekä kansallisomaisuuden kauppaamista ”isänmaallisiksi talkoiksi”. Poliitikkojen mukaan ”Suomi saadaan kuntoon” kiristämällä vyötä ja maksamalla kiltisti korkoja ulkomaalaisille kiskojille. Reaalitalouden riutuessa finanssitalous kukoistaa, koska pankeille on annettu lupa luoda rahaa tyhjästä sekä riistää ihmisiä ja yrityksiä planeettamme jokaisessa kolkassa.

Suursijoittajien omistama valtamedia toistaa jatkuvasti finanssieliitin propagandaa, minkä vuoksi monet työntekijät ovat vaipuneet Tukholman syndroomaa muistuttavaan tilaan, jossa uhri ihailee alistajaansa. Mediavalheiden ansiosta merkittävä osa kansasta ei protestoi, vaikka pankkiirit repivät ilmaisia lounaita heidän selkänahoistaan.

Viime vuosina valtamedian propagandakampanja on perustunut suurilta osin väitteeseen, että hallituksen leikkauspolitiikka olisi johtanut ”talouskasvun käynnistymiseen” Suomessa. Ilo jäi tosin lyhyeksi, sillä alkuvuodesta finanssieliittiä edustava Hypoteekkiyhdistyskin myönsi, että ”nousukausi on ohi”.

Kuten asiantuntijat varoittivat jo talouskasvuhuuman alussa, ei kyse ollut koskaan aidosta vaurauden lisääntymisestä. Länsimaiden kasvuennusteet ovat muuttuneet vuosi vuodelta rumemmiksi. Hetken kestänyt optimismi johtui siitä, että 2007–2008 finanssikriisiä, 2009–2013 eurokriisiä ja 2014–2015 raaka-ainekriisiä ei seurannutkaan heti uusi kriisi. Historiallisen katastrofisarjan jälkeen jopa pieni hengähdystauko vaikutti ohikiitävän hetken ajalta ”paluulta normaaliin kasvuun”.

Paluuta normaaliin ei kuitenkaan lopulta tapahtunut. Velan, työttömyyden, heikentyvien työehtojen, laahaavan palkkakehityksen, rapistuvan hyvinvointiyhteiskunnan ja supistuvan syntyvyyden ongelmiin ei koskaan saatu ratkaisua. ”Talouskasvu” oli kaksi vuotta kestänyt illuusio, jonka valehteleva valtamedia, poliitikot ja pörssikeinottelijat loivat rauhoittaakseen meidät.

Suomalaismedia oli hiljaa esimerkiksi 2017, kun Euroopan keskuspankin johtaja Mario Draghi myönsi julkisesti, että ”talouskasvun” myötä syntyneet uudet työpaikat ovat usein ”paskatöitä” eivätkä siten edusta aitoa hyvinvoinnin kasvua. Työllisyyden lisääminen palkkoja ja työehtoja polkemalla on pelkkää tempputyöllistämistä.

Kuka on vastuussa talouskurimuksesta?

Finanssielitistit itse väittävät usein, että kasvava työttömyys ja varallisuuserot johtuvat esimerkiksi automaatiosta ja robottien esiinmarssista. Tämä on eliitille hyödyllinen selitys, sillä se vapauttaa rikolliset pankit ja rahastot kokonaan rahoituskriisien ja koronkiskonnan aiheuttamien tuhojen vastuusta. Selitys on myös täysin valheellinen.

Vielä sata vuotta sitten monet futuristit uskoivat, että automaatio tulisi ratkaisemaan niukkuuden ongelman taloudessa. Uskottiin, että tuotannon tehostuminen ja koneiden kehittyminen merkitsisivät kasvavaa elintasoa, kehittyvää infrastruktuuria sekä sitä, että epämieluisat työt voitaisiin ulkoistaa roboteille.

Sata vuotta myöhemmin teknologinen kehitys onkin ottanut uskomattoman harppauksen, mutta tästä huolimatta niukkuuden ongelmaa ei ole onnistuttu ratkaisemaan, päinvastoin! Keskiluokka on katoamassa, ja köyhille riittää entistä vähemmän vaurautta samalla, kun pieni rahanlainaajien ja pörssikeinottelijoiden yläluokka kasvattaa varallisuuttaan rajattomasti. Oxfamin tuoreen raportin mukaan miljardöörien määrä maailmalla on lähes kaksinkertaistunut finanssikriisin jälkeen. Vuonna 2016 järjestö selvitti, että maailman 62 rikkainta omistavat yhtä paljon varallisuutta kuin kaikki muut maailman ihmiset yhteensä.

Varallisuuseroja sekä finanssi- ja reaalitalouden välistä kamppailua tutkivan professori Mariana Mazzucaton mukaan robotisaation ja pahenevan niukkuuden dilemman takana on yksinkertainen mutta valtavan kokoluokan ongelma: Kasvava osa yritysten voitoista sijoitetaan finanssimarkkinoille eikä uusien työntekijöiden palkkaamiseen tai tehtaiden rakentamiseen.

Robotit eivät ole ongelma. Sen sijaan ongelma on talousjärjestelmä, jossa robottien synnyttämä arvonlisä kierrätetään reaalitalouden sijaan esimerkiksi osakekeinotteluun, velkarahalla suoritettuihin yrityskaappauksiin tai rahanlainausoperaatioihin. Näin syntyy tilanne, jossa ”talouskasvu” ei merkitse työllisyyden ja tuottavuuden kasvua vaan osakehintojen ja korkotulojen kasvua. Automaatio olisi voinut ratkaista niukkuuden ongelman, elleivät korruptoituneet poliitikot olisi luovuttaneet rahanvaltaa todellisilta yrityksiltä pankeille, jotka tekevät voittoa imemällä verta todellisista yrityksistä.

(Vaikka yksityisen rahan ongelma kyettäisiinkin ratkaisemaan, on totta, että tulevaisuudessa automaation edetessä yhä harvemmalle riittää perinteisiä teollisia tehtäviä. Tällöin työ tarkoittaa yhä useammin esimerkiksi tieteellisen tutkimuksen tekemistä, maanpuolustustaitojen ylläpitoa, kulttuurin tuottamista tai muita kansallishenkeä edistäviä yhteisöllisiä toimintoja. Myös vapaa-ajan määrä lisääntyy.)

Pankit ovat aidon vaurauden vihollisia

Olemme päässeet nyt ongelman keskipisteeseen eli syyhyn, miksi vihaamme pankkeja. Pankit eivät luo todellista arvoa vaan ne ryöväävät aitojen yrittäjien luoman arvon itselleen. Pankkien johtaman finanssitalouden sekä aitojen yritysten johtaman reaalitalouden välinen taistelu määrää yhteiskuntamme poliittisen ja taloudellisen tulevaisuuden. Nykytutkijat kutsuvat ilmiötä finansialisaatioksi, kun taas NSDAP:n puolueohjelman laatimiseen osallistunut kansallissosialisti Gottfried Feder kutsui sitä jo sata vuotta sitten yksinkertaisesti korko-orjuudeksi.

Historioitsijat ovat selvittäneet, että korko-orjuuden ongelma on tunnettu jo tuhansia vuosia sitten muinaisten sivilisaatioiden keskuudessa. Jo esi-isämme tiesivät, että rahanlainaajat imevät reaalitalouden kuiviin, mikäli rahanvaltaa ei kansallisteta ja mikäli velkoja ei mitätöidä tasaisin väliajoin. Jos näin ei ole tehty, lopulta korko-orjuus on onnistuttu kumoamaan ainoastaan Scheidelin kuvaamilla tekniikoilla – joko vallankumousten, sotien tai luonnonkatastrofien kautta. Historia opettaa, että rahaeliitti luopuu omaisuudestaan vain kuolleen ruumiinsa yli.

Sarjan seuraavissa osissa tutkimme tarkemmin, kuinka finanssielitistit käytännössä tekevät voittoa, kuinka juutalaisten ja koronkiskonnan historia kietoutuvat toisiinsa, kuinka kansainvälinen finanssikapitalismi orjuuttaa kansallisvaltioita ja millainen olisi oikeudenmukainen vaihtoehto nykyjärjestelmälle. Analyysin taustalla on seuraava yhdeksänkohtainen periaatelista, joka tiivistää modernin rahatalouden luonteen:

1. Poliittinen valta on niillä, joilla on oikeus luoda rahaa.

Kaikki aito poliittinen päätöksenteko vaatii budjetointia, minkä lisäksi parlamentaarisessa järjestelmässä puolueet ovat riippuvaisia kalliista vaalikampanjoista. Tällä hetkellä rahanluontimonopoli on yksityisillä liikepankeilla eikä valtiolla, minkä vuoksi demokratia eli kansanvalta ei voi toteutua edes teoriassa. Ensimmäinen askel kohti itsenäistymistä ja kansanvaltaa on siis rahanluontioikeuden kansallistaminen.

2. Todellista taistelua ei käydä yrittäjien ja palkansaajien välillä, vaan finanssitalouden ja reaalitalouden välillä.

Suomalaiset yrittäjät ja työntekijät ovat samassa veneessä, kun vastapuolella ovat ulkomaalaiset pankit ja niiden rahoittamat monikansalliset yhtiöt. Finanssitalous elää koronkiskonnasta, kun taas reaalitalous elää aidosta tuotannosta ja oikeudenmukaisista palkoista.

Korkoa korolle -efektin vuoksi finanssitalous kasvaa eksponentiaalisesti eli reaalitaloutta huomattavasti nopeammin, mikä merkitsee omaisuuden järjestelmällistä keskittymistä pankkiireille. Korkoa korolle -efektin ansiosta esimerkiksi 1 euron sijoitus 10 prosentin vuosikorolla kasvaa 1 000 000 euroksi (!) 145 vuodessa, eikä reaalitalous kykene luomaan vastaavaa tuottoa.

Ainut tapa estää pankkiirien ylivalta markkinoilla on kansallistaa rahanluonti, kieltää koronkiskonta ja mitätöidä velat tasaisin väliajoin. Mikäli näin ei tehdä, finanssitalous nielee reaalitalouden matemaattisella varmuudella ajan kuluessa, mikä johtaa räikeisiin varallisuuseroihin, massatyöttömyyteen, syntyvyyden romahtamiseen ja kansanyhteisön pirstoutumiseen.

3. Yksityinen rahanluontijärjestelmä ylläpitää keinotekoista niukkuutta.

Aloittelevat pienyrittäjät tietävät kaikissa länsimaissa, että pankit lainaavat rahaa vain suuryhtiöille, jotka ovat kartuttaneet jo huomattavia vakuuksia. Vaikka pankeilla on kyky luoda rahaa tyhjästä, ne ylläpitävät tahallisesti niukkuutta reaalitaloudessa. Työllisyys ja yritystoiminta sakkaavat rahoituksen vuoksi, vaikka yrittäjiä, hyviä liikeideoita, asiakkaita ja työvoimaa olisi tarjolla.

Kyse on jälleen finanssitalouden ja reaalitalouden välisestä valtakamppailusta. Ongelma voidaan ratkaista ainoastaan kansallistamalla rahanluonti sekä valtion tukemalla kysynnänsääntely- ja täystyöllisyyspolitiikalla. (Tämä ei merkitse kuitenkaan kaiken yritystoiminnan vaan nimenomaan rahoituksen kansallistamista.)

4. Korkoa korolle -efektin avulla pankit luovat jatkuvasti uusia velkakuplia, jotka johtavat finanssikriiseihin.

Kriiseissä konkursseihin ajautuvat yritykset ja kotitaloudet menettävät omaisuutensa lainoittajilleen eli pankeille, joista tulee näin entistäkin rikkaampia. Yksityisen velan paisuminen ja kuplan puhkeaminen synnyttää velkadeflaationa tunnetun ilmiön, jossa pankit reagoivat lamaan lopettamalla lainaamisen kokonaan. Rahan määrän supistuminen pahentaa lamaa entisestään, minkä vuoksi yhä useampi yritys kaatuu.

Sekä yritykset että kotitaloudet keskittyvät velkadeflaatiossa kuluttamisen sijaan lyhentämään lainojaan ja maksamaan korkoja, joten liiketoiminnasta tulee kannattamatonta. Tätä yritykset kompensoivat esimerkiksi irtisanomalla väkeä ja sulkemalla tehtaita. Pankkien luoma lama pitkittyy ja syvenee kohtuuttomasti, koska lähes kaikki käytössä oleva raha hupenee velkakuluihin.

Velkadeflaation kriisi voidaan torjua ainoastaan kansallistamalla rahanluonti, jolloin valtio voi poliittisella päätöksellä käynnistää talouden uudelleen lisäämällä suoraan kierrossa olevan rahan määrää.

5. Taloudellinen valta on kautta historian jakautunut etnisesti.

On rotuja, jotka ovat rikastuneet kehittämällä teknologiaa ja ottamalla punnittuja riskejä. On myös rotuja, jotka ovat vaurastuneet riistämällä muita taloudellisesti. Näiden kahden ryhmän välinen perimmäinen ero on se, että ensimmäinen ryhmä rikastuu luomalla työpaikkoja, kun taas jälkimmäinen rikastuu tuhoamalla työpaikkoja. 1900-luvulta lähtien joidenkin rotujen vauraus on myös kasvanut tulonsiirtojen eli länsimaisen hyväntekeväisyyden ansiosta. Suomen ankarien sananvapauslakien vuoksi joudumme jättämään lukijoiden pääteltäväksi, mihin rotuihin viittamme.

6. Rikollisuus, sisäpiirikaupat, kartellit, monopolit ja kiskonta tuottavat paljon nopeampia voittoja kuin rehellinen liiketoiminta.

Siksi valtiolla on merkittävä rooli markkinoiden valvojana ja tarvittaessa ohjaajana. Kuten Adam Smith on todennut: ”Saman alan ihmiset tapaavat harvoin edes huvittelun tai ajanvietteen merkeissä, ilman että keskustelu päätyy salaliittoon yleisöä vastaan tai että punotaan juonia hintojen korottamiseksi.” Jotta hinnat pysyisivät oikeudenmukaisella tasolla ja kilpailu olisi reilua, ei valtio voi jättää taloutta kokonaan ”markkinoiden” eli rahaelitistien käsiin.

7. Länsimainen infrastruktuuri ja pohjoismainen hyvinvointivaltio rakennettiin Suomessa 1900-luvulla vahvan valtiojohtoisuuden, taloudellisen protektionismin ja tiukkojen kansainvälisten pääomakontrollien aikana.

Talous kasvoi nopeasti sotien jälkeisinä vuosikymmeninä, jolloin valtio käytännössä takasi täystyöllisyyden kansalle. Kun rahoitusmarkkinat vapautettiin 1980-luvulla ja valtio menetti roolinsa markkinoilla, taloudellinen valta siirtyi pankkiireille ja pörssikeinottelijoille. Tällöin vakaan kasvun aika loppui ja tilalle tulivat rahoituskriisit, lamat ja massatyöttömyys. Jotta täystyöllisyyttä ja taloudellista oikeudenmukaisuutta voidaan pitää yllä, täytyy valtion nousta jälleen aktiiviseksi toimijaksi markkinoille.

8. Ylikansalliset sijoitukset ovat korvanneet sodankäynnin valloitusstrategiana.

Kun entisaikojen valloittajat joutuivat hyökkäämään asein vieraalle maaperälle, voivat rikkaat sijoittajat ryövätä nykyään kokonaisia valtioita koronkiskonnan avulla. Tiukat kansainväliset pääomakontrollit ovat yhtä tärkeä osa maanpuolustusta kuin armeija.

9. Kuten Ruhtinas-teoksen kirjoittanut Niccolò Machiavelli on todennut, hyvä hallitsija ylläpitää kansallista yhtenäisyyttä taloudellisen oikeudenmukaisuuden avulla.

Mikäli oligarkkien annetaan rikastua riistämällä tavallista kansaa, pirstoutuu yhteiskunta toisiaan vihaaviksi pieniksi ryhmiksi. Eliitin korruption synnyttämä luokkaviha ja 1900-luvun kommunistivallankumoukset osoittivat Machiavellin olleen oikeassa.

Nationalistinen politiikka edellyttää aina valtiojohtoista talouspolitiikkaa, koska se on ainut tapa estää rikollisen finanssieliitin nousu reaalitalouden ja tavallisen kansan yläpuolelle. Kansallismielinen talouspolitiikka ylläpitää kansan yhtenäisyyttä ja luokkasopua takaamalla täystyöllisyyden, oikeudenmukaiset palkat, vahvan hyvinvointivaltion, omavaraisuuden sekä luonnon kestokyvyn huomioivan teollisuuden.

5 KOMMENTIT

  1. ”Erityisen epätodennäköisiä kansannousut ovat maissa, joissa on vähän nuoria miehiä, Scheidel muistuttaa.”

    Tämä on jännä huomio siinä mielessä että tänne tulee kokoajan lähes pelkästään nuoria miehiä esiintyen alaikäisinä turvapaikanhakijoina ja eliitti nimenomaan lobbaa tämän kansanvaelluksen puolesta.

    Monet nojatuolinationalistit kirjoittelevat foorumeillaan kuinka islam tulee voittamaan ja länsimaista tulee kalifaatteja, mutta tässäkin artikkelissa tuodaan hyvin esille se ettei rahaeliitti luovu valtavista omaisuuksistaan, vaan puolustaa asemiaan kuolemaan saakka. Miksi he tässäkään tapauksessa luovuttaisivat mittavat omaisuutensa joillekin lukutaidottomille kamelipaimenille?

    • Raha katoaa systeemistä kun maksat velan pois. Ei ole väliä, mitä on ostettu lainarahalla sen jälkeen kun se on nostettu lainana ja kulutettu kiertoon.
      Kaikki tämä muistuttaa tuolileikkiä, jossa on 100 goyimia ja 95 tuolia. 95% goyimeista ”onnistuvat” pelissä, ja 5% goyimeista häviävät (ja heidän velkansa maksavat ”onnistuneet” goyimit! verojen muodossa).

      ”Haluan koko maailman ja vielä 5%!” –
      https://topdocumentaryfilms.com/i-want-the-earth-plus-5/

  2. Kiitos artikkelista! Talousasiat ovat itselle melko vieraita, joten artikkelisarja tulee tarpeeseen.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here