Syväekologin perimmäisiä oivalluksia on, että niin sanottu ympäristökatastrofi – luonnon monimuotoisuuden lopullinen kuolema – on nyt ja tässä! Emme voi olettaa, että kulutushysterian riivaama maapallo kokisi kokonaisvaltaisen tuhon jonkin yksittäisen kohtalokkaan mullistuksen myötä. Kuolema on asteittaista.
Emme toisaalta myöskään saa kuvitella, että kehitys kohti alati voimistuvaa materialismia voisi jatkua sellaisenaan ilman, että monimuotoisuus ja ihminen kärsisi siitä nykyistäkin verisemmin.
Emme tosiasiassa saa olettaa, että edes nykyinen elämäntapamme olisi vielä jossain määrin sallittava ja että ihmisen elo rampautetulla maapallolla olisi kovinkaan palkitsevaa tai kehittävää. Ajassa, jossa elämme, ympäristörikokset ovat jokapäiväistä todellisuutta, rutiininomaisesti uutisoitavia ilmiöitä ja rutiininomaisesti unohdettavia yksityiskohtia.
Rikokset suoritetaan rutiininomaisesti elämällä kuluttajan elämää maailmassa, jossa arkiset tuotteet ja elintarvikkeet ovat pääasiassa suuryritysten valmistamia, siis jossa kapitalistiset yritykset sanelevat valtaosan päätöksistämme.
Yksikään uutisoitava katastrofi ei siis itsessään ole lopullinen elämänkierron kannalta. Rikoksemme on lopullinen siksi, että se toistuu kuluttajayhteiskunnissa jokaisen kansalaisen luontoa ennennäkemättömällä tavalla kuormittavan elämäntavan vuoksi joka hetki.
Vastarintaliikkeenä ammennamme radikalismin samasta lähteestä Linkolan kaltaisten ajattelijoiden kanssa: Emme taistele kaukaisessa tulevaisuudessa siintävää kauhukuvaa vastaan, vaan nykyinen politiikka, nykyiset lait ja sopimukset – koko nykyinen järjestelmä on jo tehnyt lopulliseen katastrofaaliseen kuolemaan johtavan rikoksen! Rikoksen myötä myös ihmisen mahdollisuus hyvään ja tarkoitukselliseen elämään on tehty mahdottomaksi riistämällä siihen tarvittavat luonnolliset puitteet.
Radikaali ei hyväksy kuolemaa, vaan etsii ympäriltään syitä toistuviin katastrofeihin. Epätarkoituksenmukainen yksityisliikenne, viihdeteollisuutta palvelemaan valjastettu tuotanto ja väärät energialähteet ovat konkreettisia syitä asteittain paisuvalle ongelmalle. Radikaali tahtoo löytää myös yhteenliittymät, ihmiset, ideat ja sopimukset epäterveen järjestelmän takaa.
Konkreettisena pääsyyllisenä sille, että aiemmin luonnonläheinen pohjoismainen arkemme muuttui kulttuurittomaksi katastrofien arjeksi pidämme ylikansallisia yhtiöitä. Näiden toimintaperiaatteita ovat voiton maksimoimisen lisäksi lainopilliset pyrkimykset oikeuttaa luonnon kestokyvyn ylittävä tuotanto ja katastrofin syntyessä vähättely ja vastuun pakoilu.
Kapitalistisen logiikan mukaan yrityksillä ei tarvitse olla moraalintajua. Liian usein lainsäädäntö on asettunut tukemaan logiikkaa ja vastuu katastrofeista on siirtynyt kuolevalle luonnolle itselleen.
Tunnetuimmat esimerkit suuryritysten logiikasta käytännössä tarjoavat öljy-yhtiöt ja eliölajien monimuotoisuutta raa’alla tavalla karsineet öljykatastrofit. Ottakaamme esimerkiksi Exxon Mobil.
24. maaliskuuta 1989 tapahtui Pohjois-Amerikan suurin ympäristökatastrofi, kun hieman yli 300 metriä pitkä Exxon Mobilin omistama superöljytankkeri, M/T Exxon Valdez, ajoi karille Prinssi Williamin salmella.
Tämän seurauksena 41 000 tonnia raakaöljyä valahti herkkään arktiseen ympäristöön, jossa tämän kaltaisten tragedioiden vaikutukset ovat ankarampia ja vaikuttavat pitempään.
Katastrofin aikaansaannoksia olivat esimerkiksi n. 250 000 merilinnun kuolema sekä miljardien kalojen ja niiden alkioiden tuho. Öljyä levisi ympäristöön saastuttaen n. 2 000 kilometrin matkalta rannikkoa.
Vielä 20 vuoden jälkeenkin turman vaikutukset näkyvät pysyvästi: esimerkiksi sillikanta ei toipunut koskaan onnettomuudesta ja näin ollen pikkukaupunki Cordovan asukkaiden yhtenä pääelinkeinona ollut kalastus koki lamauttavan kohtalon.
Vuonna 1994 katastrofista kärsineet ihmiset nostivat joukkokanteen kriisistä vastuussa olevaa öljyjättiä vastaan.
Yhtiö tuomittiin maksamaan 5 miljardia dollaria korvauksina, mutta tuomion jälkeen Exxon aloitti vuosia kestäneen valituskierteen ja tällä hetkellä uusimman Yhdysvaltain Korkeimman oikeuden tuomion mukaan korvaussumma pudotettiin 800 miljoonaan euroon!
Nykyinen summa vastaa Exxon Mobil korporaation muutaman päivän nettovoittoa.
Vielä viime vuonna Suomenkin medioissa arvailtiin, että mikäli tulisi uusi öljytapaturma, niin olisivat sen seuraukset vähintään yhtä suuret kuin M/T Exxon Valdezin tapauksessa.
Seuraava kolossaalinen öljyturma tapahtui tämän vuoden huhtikuussa, kun BP:n (ex-British Petroleum) vuokrakäytössä ollut Deepwater Horizon öljynporauslautta syttyi tuleen Meksikonlahdella. Lauttaa ei saatu sammumaan ja kahden päivän jälkeen räjähdysmäisestä syttymisestä se upposi satojen metrien syvyyksiin.
Yli tuhannen metrin syvyydessä olleesta porausputkesta alkoi vuotaa raakaöljyä, varovaisten arvioiden mukaan 5 000 tynnyriä ja parhaimmillaan jopa 20 tuhatta tynnyrillistä päivässä.
Muutaman viikon päästä BP:n salailuista huolimatta mahdollisesti alati kasvavat vuotomäärät paljastuivat: pian tutkijat epäilivät, että öljyä saattoi lähitulevaisuudessa vuotaa jopa 100 000 tynnyrillistä päivässä.
BP sai arvostelua osakseen rutkasti, sillä yhtiö ei päästänyt yhtiön ulkopuolisia asiantuntijoita tutkimaan vuotokohtien vakavuutta edes suhteellisen myöhäisessä vaiheessa. BP:tä kritisoitiin lisäksi korjaustoimenpiteiden laiminlyömisestä ja vuotokohtien neutraloimisen aloittamisen hidastelusta.
Lisäksi öljyjätti pimitti tietoja öljylauttojen todellisesta koosta: meren pohjassa useiden satojen metrien syvyydessä liikkui virallisten tutkimustulosten mukaan jopa yli 10 kilometrin pituisia, useiden kilometrin levyisiä ja n. sadan metrin paksuisia öljylauttoja. Aiheesta lisää täällä.
Meksikonlahden öljyturmaa voidaan kutsua Yhdysvaltojen pahimmaksi ympäristökatastrofiksi, josta voidaan syyttää pääosassa näytellyttä BP-yhtiötä.
Selvää on, että BP:llä on ollut paljon myötämielisiä taustavaikuttajia todellisten vaurioiden peittelemiseksi Amerikan Yhdysvaltojen virastoissa ja muissa tärkeissä tehtävissä. Taistelu ympäristön sekä eläimistön puolesta tuhansien kilometrien säteellä vuotopaikasta on vasta alkanut ja kamppailu tulee viemään vielä pitkään. Lisäksi Oikeudenkäynnit BP:tä kohtaan tulevat kestämään ehkäpä jopa vuosikymmeniä, sillä kuten muidenkin kapitalististen öljy-yhtiöiden tapaan, BP ei taatusti tule nielemään karvasta tappiota.
Viimekädessä ekosysteemin ja elinympäristömme lopullista kuolemaa ei voida estää ilman, että valtiollinen riippuvuussuhde BP:n ja Exxon Mobilin kaltaisiin epätervettä talous- ja ympäristöajattelua ajaviin yhtiöihin katkaistaan täydellisesti.
Tekniikka & talous –julkaisun uutisointi BP:n toiminnasta kertoo karua kieltään siitä kuinka edes kansalaisten elinkeinojen turvaamisella ei ole väliä, mikäli valtioiden laillinen johto kokee henkilökohtaisesti hyötyvänsä riistoyhtiöiden toiminnasta.
”Demokraattisen” lännen silmänkääntöpolitiikka pyrkii häivyttämään katastrofit arjestamme.
Kysymys poliittiselle radikaalille ajassamme kuuluu: olemmeko tarpeeksi rohkeita noustaksemme taistelemaan elämän puolesta lainsäädännöstä ja rahasta ammentavia kuoleman voimia vastaan?
