Koti Artikkelit Euroopan unioni, pankkieliitin mätä ja korruptoitunut sydän

Euroopan unioni, pankkieliitin mätä ja korruptoitunut sydän

6

Kansallinen Vastarinta julkaisee tänä syksynä artikkelisarjan rahasta, sionismista ja globalismista, joiden risteykseen todellinen poliittinen valta on keskittynyt. Artikkelit on julkaistu alun perin vuosina 2015–2017. Sarjan kolmas teksti on 26.1.2017 ilmestynyt ”Euroopan unioni, pankkieliitin mätä ja korruptoitunut sydän”. Artikkeli julkaistaan alkuperäisessä muodossaan ilman lisäyksiä tai muutoksia. Lue myös sarjan aiemmat osat: 1, 2, 3, 4.

Monia puolueita kutsutaan ”EU-kriittisiksi”, mutta yleensä esimerkiksi oikeistopopulistien ”EU-vastaisuus” jämähtää typerien iskulauseiden tasolle. Esimerkiksi perussuomalaiset on jopa luopunut EU-erovaatimuksistaan. EU-vastaisen liikkeen on kuitenkin aika radikalisoitua, sillä unionista tulee päivä päivältä vaarallisempi kuolemanloukko.

Eräs viime vuosien positiivisimmista kirjauutuuksista on Jaana Kiven teos Bryssel myyty (2016). Kirja paljastaa koruttomasti Euroopan unionia hallitsevan finanssieliitin verkoston, joka myrkyttää kansanvallan jäänteitä lakialoite ja lahjus kerrallaan.

Vähintään 99,99 prosenttia pohjoismaalaisista toimittajista on nykyään juutalaisen Dagens Nyheter –pomon Peter Wolodarskin sanoin pelkkiä ”agendajournalisteja”, prostituoituja, jotka suojelevat omaa urakehitystään kirjoittamalla poliittista eliittiä ja pankkiireja mielistelevää propagandaa. Kivi on kuitenkin uinut poikkeuksellisesti vastavirtaan ja saanut siksi myös vaikutusvaltaisia vihollisia. TTIP-neuvotteluiden korruption paljastaneiden artikkeleiden vuoksi toimittajan nimi on joutunut muun muassa korruptiokeisari Alexander Stubbin, Suomen ulkoministeriön ja valemedia Yleisradion mustille listoille.

Kuten olemme aiemmin uutisoineet, Kiven mukaan Goldman Sachsin ja Citigroupin kaltaiset rahoitusjättiläiset muodostavat reilusti yli puolet kaikista EU-komission toimintaa manipuloivista lobbaajista.

Tietokirjailija on myös todennut, ettei EU ole juhlapuheista huolimatta demokraattinen järjestelmä, sillä kansalla ole sananvaltaa siihen, keitä unionin korkeimmat päättäjät ovat. ”Demokraattisen” ja ”liberaalin” julkisivun takana jyllää kylmäkiskoinen koronkiskojakoneisto, jonka ainut tavoite on tehdä korruptiosta alati laajempaa, vaarallisempaa ja kokonaisvaltaisempaa.

EU:n mätä sydän on yksityisten pankkien ja yksityisten lakifirmojen symbioosi. Raha ja laki ovat perustavimmat poliittisen manipulaation työkalut.

Lainsäätäjät lahjotaan rahalla, ja uusilla laeilla pankkiireista ja rahoitusyhtiöistä tehdään entistä rikkaampia sekä vaikutusvaltaisempia. Lait eivät perustu äänestäjien oikeustajuun, vaan usein lakiesitykset päätyvät parlamentille suoraan yksityisten juristiyhtiöiden suunnittelupöydiltä. Parlamentti toimii pelkkänä kumileimasimena.

Lakimiehet lobbaavat ajaakseen paitsi oman toimialansa myös rahoittajiensa – eli pankkien – etua. Laki ja raha muodostavat noidankehän, jonka keskelle eurooppalaiset kansakunnat on kahlittu.

Mutta kuinka päädyimme tänne? EU on vuosikymmeniä kestänyt rikollishanke, jonka pitkiä juuria olemme käsitelleet muissa artikkeleissa jo aiemmin (1, 2). Kiven kirja tarjoaa mielenkiintoisen katsauksen viime vuosikymmeniin ja modernin lobbauskulttuurin eli korruption taustoihin.

Pehr Gyllenhammar – modernin EU-korruption juutalainen isä.

Pehr Gyllenhammar ja EU:n varjohallitus ERT

Koko kirjan kestoteema on maailman vaikutusvaltaisimpiin lukeutuva lobbausjärjestö ERT (European Round Table of Industrialists), jota Kiven mukaan on kutsuttu toisinaan lobbausjärjestön sijaan ”olennaiseksi osaksi EU-instituutiota”.

ERT on siis eräänlainen varjohallitus. Nimestään huolimatta ERT ei aja eurooppalaisen teollisuuden etua vaan tyypillistä uusliberaalia pankkiylivaltaa, joka pyrkii siirtämään kaiken teollisuuden ulos Euroopasta halpatuotantomaihin.

Kivi kirjoittaa, että ERT:n ideologinen ydin on lopulta yksityistäminen – kaikki kansallisomaisuus on listattava pörssiin ja huutokaupattava monikansallisille rahanvaltiaille pilkkahintaan. Lisäksi ERT vannoo ”kilpailukyvyn” eli matalien palkkojen nimiin, minkä seurauksena eurooppalaiset joutuvat rahoittamaan yhä useammin hankintojaan velkarahalla ansiotulojen sijaan. Ja sehän pankkiireille sopii.

ERT:n perustajan taustat ovat vähintäänkin stereotyyppiset. EU:n tappavimman lobbausyhtiön perusti juutalainen Pehr Gyllenhammar, joka kuuluu myös Ruotsin tiedotusvälineitä kontrolloivaan Hjörne-mediaoligarkkisukuun. Nykyään hän on arkkijuutalaisen Rothschild Europe –yhtiön varapuheenjohtaja. Pienet ovat piirit.

Kirjansa aluksi Kivi latoo lukijalle EU-korruption lähtökohdat. Brysselissä työskentelee kuusi lobbaajaa jokaista eurokansanedustajaa kohden. EU:n pääkaupunki kuhisee yhtä paljon lobbareita kuin Washington.

Moderni lobbauskulttuuri levisikin Eurooppaan Yhdysvalloista, jonka ikonisimpana lobbaajana Kivi pitää juutalaista talousrikollista ja ”superlobbaria”, Jack Abramoffia. Kiitos EU:n, nyt myös Suomen lakeja säädetään Abramoffin rikollisin tekniikoin.

Vaaleilla valitut eurokansanedustajat ovat lumedemokraattinen kuorrute, jolla EU:n todelliset valtasuhteet on peitetty. Todellista valtaa europarlamentaarikoilla eli mepeillä ei nimittäin ole, sillä he eivät voi vaikuttaa lakien sisältöön. Meillä EU-alueen äänestäjillä ei tietenkään ole valitusoikeutta vaikkapa siihen, että joudumme veroeuroilla tukemaan Airbus Groupia, jonka sotilasteknologialla sionistit murhaavat ei-juutalaisia miehitetyssä Palestiinassa.

Todellinen valta on lobbaajien ohella Euroopan komissiolla, jonka kokoonpanoon äänestäjillä ei ole lainkaan sananvaltaa. Vain komissio voi tehdä lakialoitteita. Ei ihme, että lobbaamisen terävin kärki kohdistuu komissioon eikä parlamenttiin. Toki meppejäkin silti lobataan.

Kivi puhuu ”suuren rahan” ja komission ”irvokkaasta” symbioosista, joka tulee esiin muun muassa silloin, kun komissio tilaa monikansallisilta yhtiöiltä suoraan uusia lakeja tai valheellisia ”tutkimuksia”, joihin vetoamalla finanssieliitin kapeaa etua ajava politiikka voidaan syöttää sivistymättömälle kansalle.

Jack Abramoff.

EU:n pankkieliitti vastustaa rajoja ja kannattaa kansainvälisyysaatetta

Euroopan unionia ovat aina johtaneet piinkovat internationalistit, jotka paasaavat valtioiden rajoja vastaan aivan kuin palavasieluiset bolševikit tai monikulttuurisuuskiihkoilijat.

Yksi EU:n historian pahamaineisimmista asiakirjoista on ERT:n Wisse Dekkerin ”Europe 1990” –julkaisu, jossa vaadittiin kansallisvaltioiden rajojen kaatamista. ERT:n visio ”rajattomasta Euroopasta” on edennyt määrätietoisin askelin. Kiven mukaan ERT määritteli EU:n suunnan, mikä oli lobbaajien kannalta pelkkä ”läpihuutojuttu”.

Suomi ei Kiven mukaan ole EU-lobbauksessa mikään periferia, sillä oma poikamme Jyrki Katainen on koko EU:n toiseksi lobatuin komissaari! Suomalaisten jättiyhtiöiden ohella Kataisen virastossa ovat vierailleet muun muassa ERT:n, Bank of American ja Merrill Lynchin paksusalkkuiset miehet. Katainen itse tietysti väittää ajavansa isänmaan etua ottaessaan vastaan käskyjä amerikkalaisilta koronkiskojilta.

Monet saattavat yllättyä siitä, että Yhdysvalloissa on tällä hetkellä paremmat, läpinäkyvämmät ja tiukemmat lobbauslait kuin Brysselissä. EU-lobbaamisen tutkiminen on aivan erityisen vaikeaa siksi, että lobbausrekisterit perustuvat vapaaehtoisuuteen! Todellisten korruptiokuninkaiden ei siis tarvitse raportoida kenellekään toimistaan, mikäli he eivät halua!

Pankkieliitille Bryssel onkin täydellinen korruptioviemäri, sillä lobbauksen tehokkuus on – Kiven sanoin – suoraan verrannollinen siihen, kuinka näkymätöntä se on.

Kiven haastattelema Corporate Europe Observatoryn aktiivi Olivier Hoedeman kertoo, että yksi suurimpia syyllisiä lobbausrekisterin vapaaehtoisuuteen on toinen Suomen oma poika – Alexander Stubb:

Stubb oli parlamentissa tärkeässä roolissa liittyen lobbausrekisterin luomiseen ja kävi ilmi, ettei hän ollut kovin hyvä roolissaan.

Suurin osa parlamentista olisi halunnut pakollisen lobbausrekisterin, mutta koska Stubb koordinoi aloitetta parlamentissa, hänellä ei ollut minkäänlaista poliittista tahtoa ja kunnianhimoa saada rekisteristä pakollista. […]

[Stubbia] voidaan kutsua pakollisen lobbausrekisterin blokkaajaksi.”

Lobbaajat eivät painosta ainoastaan yksittäisiä komissaareja, parlamentaarikoita tai virkamiehiä vaan kokonaisia jäsenvaltioiden hallituksia ministerineuvostojen kautta.

Kiitos Stubbin ja hänen rahoittajiensa sinnikkään sabotaasin, EU ei edes yritä selvittää, ketkä rahoittavat valtioihin kohdistuvia painostuskampanjoita. Esimerkiksi Citibank on jättäytynyt kokonaan lobbausrekisterin ulkopuolelle, ja Goldman Sachs ilmoittaa vain murto-osan lobbaustoiminnastaan.

Pyöröovi EU:n ja jättiyhtiöiden välillä

Stubbin ja Kataisen kaltaiset maanpetturit odottavat tietysti rahanvaltiailta vastapalveluksia. Kun korruptoitunut poliitikko palkitaan rahakkaalla yksityisen sektorin työsuhteella, puhutaan niin sanotusta pyöröovi-ilmiöstä, joka on omiaan mädättämään julkisten instituutioiden moraalista selkärankaa.

Kiven kirjan julkaisemisen aikoihin maailmalla kuohutti uutinen, että komission pitkäaikainen johtaja José Manuel Barroso siirtyi EU-tehtävistä luontevasti Goldman Sachsiin. Goldman tahtoi palkita Barroson ansiokkaasta myyräntyöstä pankkisektorin hyväksi. Kyse oli klassisesta pyöröovikuviosta.

Pyöröovi-ilmiön olemassaolo luo jo itsessään korruptiolle otollisen ilmapiirin. Koska EU:n ja yksityisten megayhtiöiden välillä sukkulointia ei ole kielletty, tekevät poliitikot ja virkamiehet päätöksiä tulevaisuuden urakehitys mielessään. Kukaan ei tahdo suututtaa jättipankkeja, koska ne ovat mahdollisia tulevaisuuden työnantajia. Niinpä politiikka alkaa automaattisesti myötäillä rahanvallan tahtoa.

Usein entiset komissaarit siirtyvät jossain uransa vaiheessa pankkeja palvelevien lobbausfirmojen palkkalistoille ja alkavat itse painostaa poliitikkoja. Kiven mukaan jopa puolet Brysselin yksityisistä lobbaajista ovatkin entisiä EU:n miehiä ja naisia!

Europarlamentista Finanssialan Keskusliiton johtoon loikannut kokoomuslainen Piia-Noora Kauppi on herättänyt jopa kansainvälistä huomiota harvinaisen röyhkeällä toiminnallaan. Kaupille myönnettiin 2008 ”pahimman lobbaajan palkinto”, koska hän oli lobannut häikäilemättömästi ”tulevan työnantajansa etua” ajamalla pankkien ylivaltaa tukevaa lainsäädäntöä.

Kaupin puoluetoveri Jyri Häkämies teki Suomessa vastaavan tempun hyppäämällä työ- ja elinkeinoministerin virasta EK:n toimitusjohtajaksi ”ilman päivänkään karenssiaikaa”.

Lakifirmat lobbaavat pankkien ja itsensä puolesta

Kuten todettua, komissio tilaa uusia lakeja usein suoraan megayhtiöiltä ja näiden lobbaajilta. Paraatiesimerkki tästä oli Gyllenhammarin perustaman ERT:n manifesti ”Reshaping Europe”, jonka komissio jalkautti käynnistäessään 1990-luvulla Euroopan historian suurimpiin lukeutuneen infrastruktuurihankkeen.

Kiven mukaan arviolta 80 prosenttia eurooppalaisia suoraan koskevasta lainsäädännöstä syntyy nykyään Brysselissä. Olemme toisin sanoen EU:n vuoksi lähes kokonaan yksityisten lakifirmojen ja lobbaajien armoilla. Koska läpinäkyvyys ei ole EU-eliitin sydäntä lähellä, ei juristien tarvitse edes paljastaa, kenen laskuun he uusia lakeja laativat. Monet lakiyhtiöt ovat jättäytyneet kokonaan vapaaehtoisen lobbausrekisterin ulkopuolelle.

Yksityiset lakifirmat lobbaavat paitsi asiakkaidensa myös omasta puolestaan. Esimerkiksi ISDS- eli välimiesmenettelyjärjestelmä on juristien suosiossa. ISDS tarkoittaa käytännössä ulkomaalaisen rahan ylivaltaa.

ISDS-järjestelmässä monikansallinen yhtiö voi haastaa kansallisvaltion oikeuteen, mikäli valtion lakien katsotaan leikkaavan yhtiön voittoja. Klassinen esimerkki ISDS-korruptiosta on tupakkafirmojen nostamat oikeusjutut kansanterveyttä vaalivia valtioita vastaan. ISDS riistää valtioilta oikeuden säätää kansan etua suojelevia lakeja, mutta tämä ei tietenkään kiinnosta sosiopatian sokaisemia lyijykatseisia juristeja.

Lakiyhtiöt lobbaavat ISDS:n puolesta, sillä järjestelmä hyödyttää yksityisiä tuomioistuimia. Pitkät ja veriset oikeustaistelut merkitsevät lakifirmoille muhkeita voittoja.

Vaikka ISDS-oikeusjuttujen synnyttämät taloudelliset voitot ropisevatkin yksityisten yhtiöiden kirstuihin, maksumiehiä ovat valtiot eli me veronmaksajat. Me toisin sanoen maksamme ulkomaalaisille koronkiskojille siitä, että he ovat riistäneet meiltä oikeuden säätää lakeja itsenäisesti.

ISDS-järjestelmä vaikuttaa lainsäädäntöön jo ennen potentiaalisia oikeusjuttuja, koska poliitikot pyrkivät välttämään konflikteja ja rahanmenoa. Kun kaikkialla vannotaan budjettikurin ja riskienhallinnan nimiin, on pelkkä ISDS-oikeudenkäynnin uhka monille tarpeeksi painava motiivi säätää vain sellaisia lakeja, jotka miellyttävät ulkomaalaisia pankkeja.

Kiven haastattelema akatemiaprofessori Martti Koskenniemi varoittaakin, että lakifirmat tulevat tekemään kaikkensa, jotta euroalue suistetaan jatkuvien ISDS-oikeudenkäyntien kierteeseen. Koskenniemen mukaan kaikilla suurilla amerikkalaisilla asianajoyhtiöillä on jo konttorinsa Brysselissä.

Pankit levittävät pelon ilmapiiriä jopa rahoittamalla muiden yhtiöiden ISDS-kanteiden nostamista! Kun megayhtiöt nostavat ISDS-kanteita valtioita vastaan kolmannen osapuolen rahoituksella, ei yhtiöiden tarvitse paljastaa rahoitusta tarjoavan taustapirun henkilöllisyyttä. Tämä on kasvotonta talousterrorismia.

”Sir” Leon Brittan.

Leon Brittan, TTIP:n juutalainen isä

ISDS on elintärkeä osa TTIP-pankkivaltasopimusta, jota Euroopan ja Amerikan eliitti on viime vuosina kuumeisesti rakentanut. TTIP on herättänyt valtameren molemmilla puolilla raivokasta vastustusta, sillä sen tarkoituksena on siirtää lainsäädäntövalta valtioilta pankeille sekä kupata paikallisten yritysten ja veronmaksajien rahat monikansallisille megayhtiöille.

Lisäksi TTIP pyrkii yksityistämään julkiset palvelut ja kansallisomaisuuden. Sopimus hyökkäisi myös ruoan lähituotantoa, kotimaista maataloutta ja kansallisvaltioiden huoltovarmuutta vastaan, sillä se antaisi verrattoman etulyöntiaseman ulkomaalaiselle tehotuotannolle. Tyypillistä EU-politiikkaa siis.

Koska TTIP on synnyttänyt valtavasti vihaa tavallisten kansalaisten riveissä, on komissio teetättänyt Kiven mukaan yksityisillä lobbausyhtiöillä ”tutkimuksia”, joiden väitetään ”todistavan” TTIP:n ”hyödyllisyys”. Eliitti on vedonnut erityisesti Centre for Economic Policy Research –keskuksen TTIP-raporttiin, vaikka kyse on käytännössä ideologisesta roskatieteestä, jossa ”tutkimustuloksista” päätti raportin rahoittaja jo etukäteen.

Vastaavaa valheellista roskatiedettä julkaistiin myös Amerikassa 1990-luvulla NAFTA-”vapaakauppasopimuksen” tueksi.

Kivi on todennut medialle, että vastoinkäymisistä huolimatta TTIP:n pakottamista tullaan jatkamaan niin kauan, että sopimus astuu lopulta voimaan. TTIP saattaa kokea kosmeettisia muutoksia sekä nimenvaihdoksen, mutta sen lobbaajat eivät ole suinkaan aikeissa luovuttaa.

Jotkut saattavat pitää Kiven näkemystä liioiteltuna tai pessimistisenä, mutta Bryssel myyty osoittaa, että toimittaja tietää mistä puhuu. Kirja osoittaa, että TTIP on suoraa jatkumoa paljon vanhemmalle mutta sisällöltään täysin vastaavalle hankkeelle – MAI:lle (Multilateral Agreement on Investment).

Kivi kertoo, että MAI:n tärkein taustapiru oli EU:n entinen kauppakomissaari, ”Sir” Leon Brittan. Pinnallisen brittiläiseltä kalskahtavasta nimestään huolimatta Brittan syntyi liettuanjuutalaiseen maahanmuuttajaperheeseen. Kirsikkana kakun päälle juutalaiskomissaaria on epäilty osallisuudesta kylmäverisessä pedofiiliringissä. Hän oli siis juuri oikea henkilö pakottamaan Eurooppaa hyväksymään tyrannimaisen ulkomaisen rahan ylivaltasopimuksen.

Brittan rakensi 1990-luvulla unioniin uuden äärimmäisen voimakkaan lobbausjärjestön, jonka vaikutusvalta veti pian vertoja ERT:lle. Brittanin luomus oli European Services Forum eli ESF.

Magneettimedian lukijoiden kannalta on tietysti mielenkiintoinen tieto, että kaksi EU:n pahinta lobbaushirviötä, Gyllenhammarin ERT ja Brittanin ESF, ovat siis molemmat juutalaisten perustamia. On myös huomionarvoista, että Brittan perusti ESF:n kommissaariaikanaan – hän siis istutti korruptiokasvaimen ”julkiseen” elimeen, jota hän itse tuolloin edusti!

TTIP-lobbaajat ovat luoneet yksityiskohtaisen valehtelustrategian

Kuten monet lukijat tietävät, kansainvälisessä taloudessa ”palvelualat” on käytännössä kiertoilmaisu finanssipalveluille eli pankkitoiminnalle.

Brittanin ESF ei todellakaan ryhtynyt ajamaan kampaajien, opettajien tai ravintoloitsijoiden asiaa, vaan ryhmästä tuli pankkimaailman vastine teollisuuskorporaatioiden ERT:lle. Niiden ajama yksityistämisen, ulkoistamisen ja finansialisaation politiikka menivät kauniisti yksiin. ESF ja ERT ovat samojen taustavoimien työkaluja.

MAI oli 1990-luvulla ESF:n lempilapsi. MAI:n tavoite oli sama kuin TTIP:n: valtiot olisi alistettu yksityisissä tuomioistuimissa ulkomaalaisen pääoman orjiksi. MAI kaatui kuitenkin tietovuotoon; kun kansalaisjärjestöt eri puolilla Eurooppaa tajusivat mistä oli kyse, MAI:ta vastaan järjestettiin niin raivokkaita kampanjoita, että hanke oli haudattava. MAI ei kuitenkaan koskaan kuollut; se muhi vuosia säästöliekillä ja muutti muotoaan TTIP:ksi.

Koska TTIP on ulkomaalaisen suurpääoman ylivaltasopimus, on eliitin täytynyt hioa sille erityisen teräväreunainen markkinointistrategia suuren yleisön sumuttamiseksi. Kiven mukaan TTIP:tä on pyritty markkinoimaan erityisesti pk-yrityksille ja niiden etujärjestöille.

Valtamedia pauhaa, että TTIP:n avulla suomalainen yrittäjä pääsee viimein valtaamaan Amerikan markkinat. Totuus on tietysti päinvastainen. TTIP:n takana ovat kansainväliset megapankit ja suuryhtiöt, joita ei kiinnosta kilpailu vaan monopolien ja kartellien rakentaminen.

Kiven haastattelema Corporate Europe Observatory kertoikin, että TTIP:tä ajava kauppakomissaari Cecilia Malmström on kätyreineen ”jopa pohtineet erilaisia viestinnän strategioita TTIP-neuvottelujen ympärille erityisesti pk-yrityksiä silmällä pitäen”. Kyse on siis paikallisen yrittäjän silmään virtsaamisesta.

Observatory on saanut käsiinsä aiemmin salaisia neuvotteluasiakirjoja, joissa pankkialisteisen BusinessEurope-lobbausjärjestön edustaja toteaa kollegalleen luottamuksellisesti, että ”TTIP:n tapauksessa pk-yritysten hyödyt pysyvät toistaiseksi hypoteettisina”. Julkisuudessa lobbaajat kuitenkin väittivät, että TTIP on varsinainen onnenpotku pk-yrittäjille.

TTIP-asiakirjojen saatavuutta on rajoitettu niin paljon, että harva europarlamentaarikkokaan vaivautuu Kiven mukaan lukemaan niitä. Salailu kertoo jo itsessään sopimuksen todellisesta luonteesta. Propagandan levittämistä helpottaa salailun ohella erityisesti se, että valtamedia rakastaa TTIP:tä. Pyöröovi pyörii myös tähän suuntaan. Jouni Kemppainen siirtyi EK:n leipiin Yle Uutisten päätoimittajan pestistä. EK:n kattojärjestö on yllä mainittu BusinessEurope.

Järjestelmälliseen TTIP-valehteluun syyllistyvä kauppakomissaari Malmström lobbaa pankkien ohella kiivaasti myös juutalaisten ja sionismin puolesta. Juutalaisjärjestö European Friends of Israel on antanut Malmströmille erityiskiitokset ”taistelusta antisemitismiä vastaan ja Israelin puolesta”. Malmström on vaatinut, että EU ajaisi entistä väkevämmin juutalaisten asiaa, minkä lisäksi hän on myös ansioitunut holokaustilobbaaja. ERT:n ja ESF:n taustat huomioon ottaen tässä ei ole tietenkään mitään outoa.

Cecilia Malmström.

TiSA – TTIP:täkin vaarallisempi sopimus?

Monet ovat ennustaneet, että Malmströmin uran kruununjalokivi, TTIP, saattaa olla vaarassa ”vapaakauppasopimuksia” vastaan hyökännen Donald Trumpin vuoksi. Kiven kirja pakottaa lukijoita laittamaan kuitenkin jäitä hattuun:

”Kaiken lisäksi, jotta homma menisi demokratian kannalta vielä irvokkaammaksi, komissiolla on meneillään myös kauppaneuvottelut, joista sisäpiirin ulkopuolelta kukaan ei tiedä yhtään mitään muuta kuin nimen, palvelukauppasopimus TiSA.”

”TiSA eli Trade in Services Agreement, on kansainvälisen palvelukaupan vapauttamiseen tähtäävä kauppasopimus, jonka on sanottu olevan vaikutukseltaan jopa TTIP:tä pelottavampi vapaakaupan sopimus.

”Jos sopimus syntyy, sen ulkopuolelle jättäytyminen tulee kauppapoliittisesti olemaan hyvin vaikeaa, sillä kaikkiaan neuvotteluihin osallistuvien maiden osuus maailman palvelukaupasta on noin 70 prosenttia.”

”Näin ollen kriitikoiden mukaan esimerkiksi koulutus- ja terveydenhuoltopalveluista voi pahimmassa tapauksessa tulla vapaata riistaa monikansallisille pääomasijoittajille ellei niitä osata erikseen suojata.”

TiSA on siis TTIP:täkin salaisempi ja mahdollisesti vaarallisempi hanke, jonka ydinidea on sama: ulkomaalaisen rahan ylivalta kansallisvaltioihin, hyvinvointiyhteiskuntaan ja paikalliseen yrittäjyyteen nähden.

TTIP on kohdannut kovaa julkista vastustusta, joten olisi varsin loogista, että rahanvalta keskittyisi nyt toistaiseksi TiSA:n edistämiseen:

”Lopputulos olisi se, että monikansalliset yritykset ja vapaita finanssimarkkinoita ajavat rahoituslaitokset, kuten Goldman Sachs, Credit Suisse ja Citigroup, tulevat saamaan sen mitä haluavat, tavalla tai toisella.”

Siinäpä demokratiaa länsimaiseen malliin!

Kirjan lukemisen jälkeen kenellekään ei jää epäselväksi, että koko Euroopan unioni on lopulta pelkkä ylikansallisten rahanlainaajien ja koronkiskojien poliittinen ase.

Euroopan rahaliitto EMU alisti jäsenvaltiot suurten pankkien rengeiksi kieltämällä valtioita rahoittamasta julkisia hankkeita omalla keskuspankkirahalla. Jos Suomi tahtoo kunnostaa moottoriteitä tai rakentaa kouluja, täytyy meidän maksaa hankkeesta korkoa ulkomaalaiselle pankille sen sijaan, että keskuspankki loisi korotonta rahaa itse. Näin Suomikin on sidottu luottoluokitusten, korkomenojen ja velkaehtojen ketjuilla monikansallisten pankkien euro-orjaksi.

Lukija tuskin yllättyy, että rahaliiton pohjapiirroksen laati Kiven mukaan ERT:n ”jälkeläinen”, lobbausjärjestö AMUE. Ennen ESF:n perustamista AMUE oli Goldman Sachsin ja Deutsche Bankin kaltaisten finanssijättien tärkeimpiä vaikutuskanavia. Gyllenhammar ja Goldman kertoivat siis Suomelle, että tästä lähtien meidän täytyy olla riippuvainen rahasta, jonka he luovat tyhjästä. Ja tietysti Suomi totteli.

Kivi siteeraa EU-politiikan asiantuntijaa David Cronia, jonka mukaan EMU toteutti ”pankkiirien villeimpiä fantasioita”. Raadollinen riistopolitiikka markkinoitiin tietysti kansalle ”talouskasvun” ja ”hyvinvoinnin” iskulausein, vaikka totuus osoittautui lopulta päinvastaiseksi.

Talousterroristit kasvattavat valtaansa kriisi kriisiltä

2007–2008 Euroopan koronkiskojat saivat perverssiä tyydytystä siitä, että Barroso nimesi Kiven mukaan finanssikriisin asiantuntija- ja valvontatyöryhmään edustajia juuri niistä pankeista, jotka olivat itse finanssikriisin aiheuttaneet!

Pukit pantiin siis vartioimaan kaalimaata. Tämä oli varmasti tärkeä kriteeri sille, että Barroso sai Goldman-pestin pian komissaariuran jälkeen.

EU ei suinkaan tehnyt vahinkoa nimittäessään finanssikriisin aiheuttajat kriisinjälkeiseen asiantuntijatyöryhmään. EU:ta hallitsevat pankkiirit pitävät nimittäin kriisejä onnenpotkuina – tilaisuuksina kasvattaa omaa vaikutusvaltaa entisestään radikaalein harppauksin. Myös pankkiirien juoksupojat ovat omaksuneet kaaosta palvovan ideologian. Kivi siteeraa Alexander Stubbia:

”Uskon, että on olemassa juurtunut logiikka sille, kuinka Euroopan yhdentyminen etenee. Ensin on kriisi, sitten on sekasortoa ja lopuksi EU-jäsenet päättävät toteuttaa toimenpiteitä, jotka syventävät integraatiota entisestään.

Uskon, että integraatio yhdellä alueella johtaa paineeseen integroida myös muita.”

”Eurokriisiin näytämme löytäneen ratkaisuja matkan varrella keskellä sekasortoa.”

”Ihmismielellä, etenkin jos se on asianajajan tai ekonomistin, on taipumus keksiä luovia ratkaisuja vaikeina hetkinä: vakausmekanismeja, kriisinratkaisurahastoja, finanssisopimuksia…”

Kuten olemme aiemmin kirjoittaneet, kansainvälinen finanssikriisi oli järjestelmällisen talousrikollisuuden tulos: ensin pankit paisuttivat rikollisilla rahoitustuotteilla velkakuplan äärimmilleen, minkä jälkeen kansainvälinen dominoefekti käynnistettiin myymällä Lehman Brothersin ja Bear Stearnsin osakkeita katteettomasti lyhyeksi.

Stubbille ja hänen rahoittajilleen kriisi oli siunaus, sillä ”asianajajat ja ekonomistit” – lain ja rahan manipuloijat – astuivat määrätietoisesti keskelle kaaosta ja käyttivät tavallisen kansan ahdinkoa hyväkseen viedäkseen liittovaltiokehitystä eteenpäin.

Stubbin lausuntoa on hauska peilata EU:n tuoreeseen direktiiviin, joka määrittelee unionin ”taloudellisten” ja ”poliittisten” perustuksien horjuttamisen potentiaaliseksi terrorismiksi.

Direktiiviä tullaan tietysti soveltamaan ainoastaan EU-kriittisiä kansalaisia vastaan, vaikka Kiven julkaiseman sitaatin perusteella Suomen entinen pääministeri ansaitsikin ensimmäisten joukossa yksisuuntaisen lentolipun Guantanamoon.

Pankkiunioni – parasiittien seuraava tavoite

Kaaosta seurasi eurokriisi ja velkakriisi, joita asianajajat ja ekonomistit ovat käyttäneet Stubbin sanoin ”luovasti” liittovaltiokehityksen edistämiseen.

Talouskriisistä syytetään nyt pankkien sijaan kansallisvaltioita, jotka ovat korviaan myöten velkaantuneita paitsi 2007–2008 konkurssiaallon vuoksi myös siksi, että EMU pakottaa valtioita rahoittamaan hankkeensa oman keskuspankkirahan sijaan ulkomaisella velkarahalla.

Todellinen Eurostoliitto edellyttää pankkiunionia, jonka tarkasteluun Kiven kirja päättyy. Pankkiunionin aggressiivinen lobbaaminen alkoi pian finanssikriisin puhjettua. Kivi toteaa, että komissio ja ERT loivat yhdessä luonnostelman pankkiunionista. Mukana oli tiiviisti tietysti myös Euroopan keskuspankki, jonka johtoon hyppäsi 2011 Goldman Sachsin italialainen kasvatti Mario Draghi.

Pankkiunionin tavoitteet ovat samat kuin MAI:n, TTIP:n, TiSA:n ja kaikkien muiden puisevien kirjainyhdistelmien: valtaa ja vaurautta pyritään siirtämään kansallisvaltioilta sekä paikallisilta yrityksiltä ylikansallisille pankeille ja megayhtiöille.

Jopa oikeistoliberaalia linjaa yleensä edustava Taloussanomat on Kiven mukaan myöntänyt, että juhlapuheet tulevaisuuden ”kriisientorjunnasta” pankkiunionin avulla ovat ”suuri harha”. Kriisejä ei tulla estämään, sillä ne ovat pelkkä tekosyy pankkiunionin perustamiselle. Sen sijaan pankkiunionilla varmistetaan, että seuraava kriisi on entistäkin suurempi kultakaivos eliittipankeille.

Jokainen valtio tarvitsee rahaa ja lakeja. Kun ne palvelevat julkista etua, ne voivat luoda hyvinvointia, lisätä oikeudenmukaisuutta ja rakentaa sivilisaatiota. Kun ne päätyvät vääriin käsiin, tulee niistä tappavia aseita. Ei ihme, että pankkiireja on häädetty kymmenistä Euroopan maista historian saatossa. Viime vuosikymmeninä tätä ei ole kuitenkaan tapahtunut, sillä pankkiirit ovat onnistuneet korruptoimaan lainsäädännön niin tehokkaasti, ettei yksikään valtiojohtaja uskalla puuttua enää eliitin rikoksiin.

Lakimiehet ja pankkiirit eivät itse luo kasvua eivätkä hyvinvointia. He tarjoavat puitteet, joissa aidot yrittäjät ja työntekijät voivat joko kukoistaa tai kuolla. Parhaimmillaan pankit ovat Paasikiven sanoin talouden valtimoita. Pahimmillaan ne ovat loisia. EU ei ole vain loisten uhri – EU on niin läheisessä symbioosissa ERT:n, ESF:n ja niiden taustavoimien kanssa, että EU on itsekin loinen.

EU on väline, jolla rahanvalta säätää lakeja oman monopoliasemansa vahvistamiseksi. Lain kirjain ja henki ovat arvottomia EU-Suomessa. Euroopan kaksi myrkyllisintä parasiittia ovat lakimies ja pankkiiri.

6 KOMMENTIT

  1. Harvoin, jos koskaan haluan siteerata Ultra Bran kaltaista saastaa, mutta nyt se hetki sitten koittI 🙂 TAPPAKAA KOMISSAARIT, NUO HULLUT KOIRAT

  2. Ilmankos ”Lainsäätäjät lahjotaan rahalla, ja uusilla laeilla pankkiireista ja rahoitusyhtiöistä tehdään entistä rikkaampia sekä vaikutusvaltaisempia.” Heidän palkkionsa eivät tule näkymään mm. tulorekisterissä ja meppien muut tulot ovat salaisia.

  3. Koko Suomen hallitukset on lahjottu MYYMÄN ”lainsäädäntöä” : Iltalehti 19.2. 2013 ”Miljoonien rahavirrat puolueille.” Jorma Heikkinen: ”Puolueille ei maksettu rahaa turhaan.” Rahalla on saatu ”omanlaista lainsäädäntöä”.

    Millaista ”lainsäädäntöä” tällä rahalli sitten on ostettu ?

    Iltalehti 7.4. 2012 ”Eduskunnassa muhii miljardikaapaus”. ”Yli lain salliman perityt tasoitusvastuurhat aiotaan kaapata.”

    Tämän ”lailla 444/2012” toteutetun miljardivarkauden rikostutkinnan estämisesetä vastasi 2 ”eduskunnan” enemmistö !

    Julkinen lakitietokanta Finnlex : PL 118 § …Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.

    PL 118 § ( kastijärjestelmän luominen ) ja lailla 444/2012 eivät ole ns. kestävää lainsäädäntöä, joka kestäisi päivänvaloa vaalikeskusteluissa !

    Julkiset todisteet taustoista: archive.is/kimmoleaks.fi

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here