Koti Artikkelit Sionismi ja kansainvälinen huumekauppa

Sionismi ja kansainvälinen huumekauppa

6

Kansallinen Vastarinta julkaisee tänä syksynä artikkelisarjan rahasta, sionismista ja globalismista, joiden risteykseen todellinen poliittinen valta on keskittynyt. Artikkelit on julkaistu alun perin vuosina 2015–2017. Sarjan kolmas teksti on 6.1.2017 ilmestynyt ”Sionismi ja kansainvälinen huumekauppa”. Artikkeli julkaistaan alkuperäisessä muodossaan ilman lisäyksiä tai muutoksia. Lue myös sarjan aiemmat osat: 1, 2.

Edellisen finanssikriisin myötä tuli julki, että kansainvälistä politiikkaa koronkiskonnan kautta hallitsevat rikollispankit (1, 2) eivät pysyisi hengissä ilman jatkuvaa verisen huumerahan tulvaa. Mikä on huumeiden rooli kansainvälisessä politiikassa? Miksi eliitti myy huumeita kansalle?

Juutalaisen Erkko-säätiön omistama Helsingin Sanomat (HS) julkaisi maaliskuussa artikkelin ”Sota huumeita vastaan on ohi – terveys ja ihmisoikeudet tärkeämpiä, sanoo kansainvälinen huumelautakunta”, jossa kansalaisia patistettiin ”suvaitsevaisempaan” asenteeseen narkomaaneja, huumekulttuuria ja huumekauppaa kohtaan.

HS:n artikkeli perustui Kansainvälisen huumausaineiden valvontalautakunnan INCB:n vuosiraporttiin, jonka mukaan kansakuntien on nostettava valkoinen lippu salkoon: huumeet ovat tulleet jäädäkseen – nyt on kunnon kansalaisten vuoro sopeutua!

HS:n ja INCB:n julistuksista sai käsityksen, että huumeet ovat kuin luonnonvoima, johon ei politiikalla voi vaikuttaa. Huumevastaisen politiikan sijaan hallitusten tulisi keskittyä narkomaanien hoivaamiseen ja yleiseen suvaitsevaisuuskasvatukseen.

Luonnonvoima-argumentointi on kaikille tuttua myös maahanmuuttokeskustelusta. Myös siirtolaistulvaa kuvataan usein järkälemäiseksi välttämättömyydeksi, jolta yksikään valtio ei voi suojautua esimerkiksi rajat sulkemalla.

Todellisuus on kuitenkin päinvastainen. Huumeiden, terroristien ja elintasopakolaisten tulva länsimaihin on looginen seuraus siitä, että olemme tehneet Lähi-idässä vuosikymmenten ajan raakaa sionistista* sotapolitiikkaa.

Elintasopakolaisten saapuminen Suomeen on puolestaan looginen seuraus siitä, että Suomea hallitseva pankkieliitti tahtoo pitää rajat väkisin auki. Myös toisenlainen Suomi olisi mahdollinen, mikäli poliittista tahtoa vain riittäisi.

HS valittelee, että ”huumeidenkäyttäjät on ajettu monessa maassa marginaaliin”, aivan kuin tavallisten kansalaisten olisi itse tehtävä ”parannus” ja aloitettava sosiaalinen kanssakäyminen narkomaanien kanssa. Lehti jatkaa:

”Tavoitteena pitäisi olla rankaisulinjan lopettaminen ja nykyistä sallivampi suhtautuminen […]

Sota-alueilla kuten Syyriassa ja Irakissa kovia kokeneilla pakolaisilla on erityinen riski tulla riippuvaisiksi huumeista. Samaan aikaan rajavartioinnin heikkoudet sekä liikkeellä olevat suuret ihmismassat luovat huumerikollisten toiminnalle edullisen ympäristön.

’Tämä voi johtaa siihen, että entistä useammat ajautuvat huumeiden väärinkäyttäjiksi.'”

Lehden mukaan Suomen on siis varauduttava siihen, että vastaisuudessa katumme täyttyvät siirtolaistaustaisista narkomaaneista ja maahantunkeutujien pyörittämistä huumemafioista. Emme saa pistää silti rajoja säppiin, vaan meidän tulee kasvattaa lapsemme ”suvaitsemaan” huumeita ja narkomaaneja.

Näin suomalaiset eivät tule vetämään ”rasistisia” johtopäätöksiä monikulttuurisen huumerikollisuuden kasvusta.

Tanskaan saapuneiden maahantunkeutujien Black Cobra –huumejengi.

Miksi eliitti tahtoo kieltää poliittisen toisinajattelun muttei huumeliigoja?

Huumeet ovat viime viikkoina olleet suomalaisissa otsikoissa kahden laajaa julkisuutta saaneen oikeudenkäynnin vuoksi. Jari Aarnion tuomio osoitti, että Helsingin poliisin huumetoimisto on pikemminkin huumeidenjakelutoimisto.

Toinen tapaus liittyi puolestaan narkomaani Jimi Karttusen kuolemaan. Suomen eliitti yritti pääministeriä myöten ottaa Karttusen tapauksen poliittiseksi keppihevosekseen, kunnes käräjäoikeudessa viimein selvisi, ettei sairaalassa huumeita käyttäneen Karttusen kohtalosta voitu syyttää ketään muuta kuin Karttusta itseään.

Valtamedia tahtoi viimeiseen asti kuitenkin pimittää Karttusen huumetaustan. Sensuurin taustalla oli sama ”suvaitsevaisuuden” dogmi, jota HS:n huumeartikkelikin saarnasi: koska Karttusen pahoinpitelystä tuomittu mies oli kansallismielinen, pyrki eliitti maalaamaan ”suvaitsevaisesta” narkomaanista täydellisen pyhimyksen.

Vielä kummallisemmaksi kohu muuttui, kun Suomen Poliisihallitus ilmoitti käyttävänsä narkomaani-Karttusen kuolemaa tekosyynä kansallissosialistijärjestön kieltämiselle, vaikka kukaan ei saanut tuomiota kuolemantuottamuksesta. Vaihtoehtomedioissa ihmeteltiin, miksi poliisi ei ole koskaan yrittänyt lakkauttaa Suomessa toimivia huumeliigoja.

Miksi järjestäytynyt huumerikollisuus sekä holtiton huumekulttuuri ovat Suomessa ”poliittisesti korrektimpia” arvoja kuin esimerkiksi kansallismielisyys?

Pyrimme artikkelissa vastaamaan kysymykseen. Väitämme, että ”huumesota” on hävitty samasta syystä kuin ”terrorisminvastainen sota” – koska kansainvälinen poliittinen eliitti itse on nykyisten huume- ja terrorismikriisien taustalla.

Pankit, huumeet, korruptio

Kun puhutaan ”narkotaloudesta”, tulee keskiverto kansalaisille välittömästi mieleen Meksikon ja Kolumbian kaltaiset ultraväkivaltaiset kaaosvaltiot, joissa puolisotilaalliset huumejengit teurastavat väkeä liukuhihnaperiaatteella.

Yllätys olikin melkoinen, kun YK:n huume- ja rikosvirasto UNODC:n pääsihteeri Antonio Maria Costa totesi 2009, että kansainvälinen pankkijärjestelmä pysyi finanssikriisin aikana 2007–2008 pystyssä ainoastaan huumerahojen ansiosta. Kun Goldman Sachsin ja muiden finanssijättien petokset paljastuivat ja arvopaperimarkkinat romahtivat, oli rikollinen huumeraha pankkien ainut henkireikä.

Maksamme siis Euroopassa veroja pitääksemme pystyssä valtavan kansainvälisen narkotalousjärjestelmän, jossa huumekartellit toimivat petoksilla ja koronkiskonnalla rikastuneen finanssieliitin korkeimpina henkivartijoina. Julkisuudessa ilmiöstä on puhuttu pelottavan vähän.

Vajaa vuosi sitten valtamedia olisi voinut herätellä keskustelua taloudellisen ja poliittisen järjestelmämme sairauksista, kun niin sanottu Panama-papereiden kohu syntyi.

Mikäli media olisi ottanut vallan vahtikoiran roolin, olisi lehdistö penkonut Panaman veroparatiisin historiallisia taustoja, joista taloustutkimuksen professori Michael Hudson on kirjoittanut. Sen sijaan papereita käytettiin halpana poliittisena lyömäaseena esimerkiksi Bashar al-Assadia, Sigmundur Davíð Gunnlaugssonia ja muita kansainvälisen pankkivallan vihollisia vastaan.

Chase Manhattan –pankissa 1964–1967 työskennellyt Hudson sai Yhdysvaltojen ulkoministeriöltä modernien veroparatiisien synnyinvuosina käskyn selvittää, kuinka kultakannan kahlitsema valtio voisi päihittää valtavien sotakulujen synnyttämät budjettialijäämät. Ministeriö pelkäsi dollarin kurssin romahtamista.

Chase Manhattanin tehtävä oli arvioida, paljonko maailmalla virtasi laitonta rahaa esimerkiksi huumekaupan kautta – ja kuinka likainen raha saataisiin houkuteltua rikollisten rakastaman Sveitsin sijaan Amerikkaan.

Panaman kaltaiset Yhdysvaltojen hallitsemat veroparatiisit siis syntyivät, kun Amerikan käteispula päätettiin ”ratkaista” houkuttelemalla kansainvälisiä huumerikollisia ostamaan ”maailman johtavan demokratian” velkakirjoja. Näin Amerikan ei tarvinnut myydä kultaansa pois eikä myöskään pelätä dollarin kurssin romahtamista.

Yhdysvallat pakotti lopulta koko kansainvälisen pankkijärjestelmän muuttumaan äärimmilleen viritetyksi huumausainerikollisten rahanpesukoneistoksi, jotta sionistiset tähtitieteellisen kalliit sodat ulkomailla voisivat jatkua entiseen malliin.

Chasesta tuli tärkeä peluri esimerkiksi Iranissa sen jälkeen, kun sionistitiedustelupalvelut olivat järjestäneet maassa vallankaappauksen. Iranin vallankaappauksessa taloudellista omavaraisuutta ajanut pääministeri Mohammed Mossadeq korvattiin Yhdysvalloille ja Israelille uskollisella šaahi Mohammad Reza Pahlavilla.

Hudsonin mukaan Chase teki niin tiivistä yhteistyötä Iranin nukkehallituksen kanssa, että yhtiön johtajaa David Rockefelleria alettiin kutsua ”šaahin henkilökohtaiseksi pankkiiriksi”.

David Rockefeller.

Megapankit symbioosissa huumekartellien kanssa

2010-luvulta lähes kaikki länsimaiden tärkeimmät megapankit ovat jääneet kiinni rahanpesusta ja yhteistyöstä kehitysmaiden huumekartellien kanssa. Pankkien johtajat ovat oikeudessa yrittäneet todistaa ”syyttömyytensä” vetoamalla tietämättömyyteen, huolimattomuuteen ja kirjanpitovirheisiin.

Hudsonia puolivillaiset puolustuspuheet eivät ihmetytä, sillä hänen mukaansa ”virheet” ja ”huolimattomuus” ovat jo kauan olleet pankkiirien kiertoilmauksia ”huumekauppiaiden kuumalle ja äärimmäisen likvidille rahalle”. Juuri äärimmäisen likvidi huumeraha lopulta pelastikin rikollispankkiirien raateleman globaalin rahoitusjärjestelmän 2007–2008.

Esimerkiksi 1998 paljastui, että kansainvälisesti toimiva yhdysvaltalaislähtöinen Citibank-pankki oli tukenut järjestelmällisesti meksikolaisia huumekartelleja pesemällä niiden varoja. Citibankin johdossa toimi tuolloin juutalainen nimeltä Sanford I. Weill. Yksi Weillin merkittävimmistä asiakkaista oli meksikolainen huumeparoni Raúl Salinas de Gortari, joka sai pankilta apua arviolta 100 miljoonan dollarin edestä.

Professori Peter Dale Scottin mukaan Citibank tuki huumekauppaa muun muassa siksi, että pankki oli sijoittanut huiman määrän pääomaa eteläamerikkalaiseen velkaan. Esimerkiksi Kolumbian ja Meksikon maksutaseet pysyivät terveinä maiden tärkeimmän vientituotteen eli kokaiinin ansiosta. Jos huumekauppa olisi tyrehtynyt, olisivat Etelä-Amerikan valtioiden ulkomaankauppa- ja velkavaikeudet voineet johtaa jopa Citibankin konkurssiin.

Citibank ja sen emoyhtiö Citigroup eivät 1990-luvun lopun kohuista hätkähtäneet vaan jatkoivat rahakkaaksi havaitulla linjalla. Vain muutamaa vuotta myöhemmin Citigroup jäi jälleen kiinni meksikolaisten narkoterroristien tukemisesta. Tällä kertaa välikätenä toimi Citigroupin meksikolainen tytäryhtiö Banamex.

Sanford Weill.

Banamex-sotkun symboliksi nousi meksikolainen huume- ja talousrikollinen Antonio Peña Arguelles, joka oli Citigroupin kirjoissa ”karjanjalostuksen parissa työskentelevä pienyrittäjä”, joka ”tekee kuukausittain noin 50 dollarin talletuksen”. Vain viikko tilin avaamista myöhemmin Arguelles teki ensimmäisen talletuksensa: 7,09 miljoonaa dollaria Los Zetas –huumekartellin rahaa! ”Karjanjalostaja” teki myöhemmin vielä kymmenienmiljoonien dollareiden edestä uusia talletuksia.

Citigroupissa ”kukaan” ei alkanut epäillä Arguellesin motiiveja edes siinä vaiheessa, kun kansainvälisessä mediassa levisivät kuvat Arguellesin Alfonso-veljen ruumiista. Narkoterroristit olivat vieneet veljen raihnaisen raadon Christopher Columbus –patsaan eteen Nuevo Laredon kaupungissa ja virittäneet raadon yläpuolelle lakanan, jossa Arguellesin kerrottiin olevan Los Zetasilta käteistä ryövännyt rahanpesijä.

Los Zetas ja Citigroup elivät siis symbioosissa, jossa pankki oli riippuvainen huumeparonien ”likviditeetistä” ja murhamiehet olivat riippuvaisia kansainvälisen finanssijätin tarjoamista rahanpesupalveluista.

Ällöttävintä on kuitenkin, että symbioosiin kuuluu vielä kolmaskin pyörä: länsimaiden poliittinen eliitti.

Syksyllä 2016 WikiLeaksissa julkaistut tietovuodot nimittäin paljastivat, että Citigroupin juutalainen johtaja Michael Froman oli saanut kulissien takana nimittää valtaosan Barack Obaman uuden hallituksen jäsenistä 2008!

EU:n, YK:n, Naton ja muiden kansainvälisten instituutioiden kautta Yhdysvallat puolestaan määräilee Euroopan ja Suomen politiikkaa.

Maailmanpolitiikan avaimet toisin sanoen luovutettiin juutalaiselle Fromanille, jonka vaikutusvalta perustui koronkiskontaan sekä Los Zetasin kaltaisten narkoterroristien tulivoimaan!

Tätä syvemmälle korruption kaivoon poliittinen järjestelmä ei yksinkertaisesti voi hukkua.

Sionistipankeilla erivapaus tehdä rikoksia

Vuosikymmenen vaihteessa Citigroup ei suinkaan ollut ainut megapankki, josta kantautui kokaiininkatkuisia kohu-uutisia. Muun muassa Wachovia- ja HSBC-pankit joutuivat oikeuteen tismalleen samoista rikoksista.

Mikään ei ollut muuttunut finanssikriisin jälkeen – kansainvälinen huumekauppa oli edelleen yksi eliittipankkien pääelinkeinoista.

Yhteistä oikeudenkäynneille oli myös se, että niiden tuomiot olivat naurettavan pieniä – käytännössä olemattomia – verrattuna rikosten vakavuuteen ja rikosten synnyttämään taloudelliseen hyötyyn.

HSBC sai esimerkiksi 2013 tuomion Yhdysvaltojen historian suurimmasta huumeisiin ja terrorismiin liittyneestä rahanpesurikoskokonaisuudesta. Pankin johto oli muun muassa järjestelmällisesti kieltäytynyt tutkimasta raportteja, jotka varoittivat yhtiön asiakkaiden sekaantuneen rahanpesuun.

Lopulta pankki joutui maksamaan vain noin viiden (kyllä: 5!) viikon liikevoiton kokoiset sakot, eikä yhtään pankin johtajaa sakotettu tai tuomittu edes ehdolliseen vankeuteen! Tuomioistuimen viesti oli selvä: eliittipankkiireille huumeet ja terrorismi ovat sallittuja pikku paheita.

Kuten olemme aiemmin uutisoineet, HSBC on tarjonnut rahoitus- ja veronkiertopalveluita esimerkiksi juutalaisille rikollisverkostoille, jotka johtavat kansainvälistä veritimanttikauppaa ja joilla on tiiviit yhteydet Israelin valtiojohtoon.

Yksityisen mafiatoiminnan lisäksi HSBC on tukenut näyttävästi juutalaista valtioterrorismia. Kun Israel alkoi teurastaa Gazan siviilejä kesällä 2014, päätti HSBC sulkea Englannissa muslimiasiakkaidensa pankkitilejä, jotta nämä eivät voisi tukea Palestiinaa.

HSBC ei siis ole ainoastaan moraaliton rosvojoukko, joka on valmis tekemään bisnestä vaikka Meksikon huumekartellien kanssa, mikäli yhteistyö tuo lisää shekeleitä kassaan. HSBC on lisäksi poliittinen toimija, joka on asettanut palestiinalaislapsia murhaavan juutalaisvaltion edun kaiken edelle.

Myös länsimainen ”oikeusjärjestelmä” on huomioinut HSBC:n toiminnan poliittisen ulottuvuuden. Sionistinen HSBC saa jatkaa rauhassa rikosten tehtailua, kun taas Lebanese Canadian Bank likvidoitiin Amerikan vaatimuksesta välittömästi, kun selvisi, että pankilla oli yhteyksiä Israelia vastaan sotivan Hizbollahin kannattajiin. Vain sionistipankeilla on erivapaus tehdä rikoksia.

Edes tämä kuva Alfonso Arguellesin ruumiista ei Citigroupin mielestä ollut todiste siitä, että pankin meksikolaisasiakkaissa saattaisi olla jotain hämärää.

Englannin keskuspankki: rikollispankkiireja ei saa rangaista!

JPMorgan-investointipankki puolestaan yritti hiljentää työntekijänsä Jennifer Sharkeyn, kun tämä huomasi, että laitoksessa pestiin jatkuvasti rahaa ulkomaalaisten rikollisten hyväksi.

Lopulta Sharkey potkittiin ulos, koska tämä ei suostunut seuraamaan rikoksia hiljaa sivusta. FBI:n entinen talousrikosyksikön johtaja Dennis Lormel onkin todennut, ettei lainsäädännöllä ole mitään väliä, koska eliittipankkiirit kykenevät murskaamaan rikoksista varoittavat soraäänet.

Viranomaisten urakkaa vaikeuttaa myös se, että ”kansalliset” keskuspankit ovat pelkkiä yksityisen pankkien lobbausjärjestöjä eivätkä suinkaan niiden valvojia.

Esimerkiksi Englannin keskuspankki herätti syksyllä kummastusta vaatimuksellaan, ettei rikollisia pankkiireja enää rangaistaisi käytännössä lainkaan. Pankkiirit kertovat tarvitsevansa syytesuojaa, jotta kansantalouden kasvu ei hyytyisi.

Logiikka on pelottavan yksinkertainen: onnistunut rikollisuus tuottaa päätähuimaavia summia rahaa, minkä vuoksi pankkien rikollisuus on hyväksi koko yhteiskunnan kannalta.

Keskuspankin ulostulojen valossa ei olekaan yllättävää, että Britanniasta on viime vuosina tullut kansainvälisen huumekaupan rahoitustukikohta. Huumerikosasiantuntija Roberto Saviano varoitti 2015, että Lontoon kaltaiset finanssikeskukset suorastaan kerjäävät mafialta nykyään rahaa.

”Mitä enemmän rikollista pääomaa [kaupunkiin] virtaa, sitä useampien yhtiöiden hallituksissa mafiamiehiä istuu,” Saviano summasi. Onko siis ihme, ettei ”huumeidenvastainen sota” tuota tulosta?

Sota huumemarkkinoiden herruudesta

Olemme usein kirjoittaneet siitä, kuinka länsimaat käyvät maailmalla valloitussotia ajaakseen joko Israelin tai suurten pankkien etua. Kolmas motiivi sodille on jäänyt usein kuitenkin varjoon: taistelu huumemarkkinoiden herruudesta.

Kolme motiivia eivät sulje toisiaan pois vaan pikemminkin tukevat toisiaan.

Todennäköisesti tunnetuin amerikkalaiset sodat ja kansainvälisen huumekaupan toisiinsa yhdistävä kirja on historian professori Alfred W. McCoyn The Politics of Heroin in Southeast Asia. Nykyään on jo yleisesti tunnustettu tosiasia, että 1960–1970-luvuilla Amerikan keskustiedustelupalvelu CIA kuljetti Air America –lentoyhtiön avulla oopiumia niin sanotulla kultaisen kolmion alueella, josta heroiinia myytiin edelleen muun muassa länsimaihin.

CIA yritti painostaa McCoyta ankarasti ennen The Politics of Heroin –kirjan julkaisua. Olihan äärimmäisen kiusallista, että poliittinen eliitti oli itse syyllinen Amerikan metropoleissa kärjistyneeseen huumeongelmaan jengeineen ja ongelmakäyttäjineen. Amerikka tapatti omia kansalaisia täysin turhissa sodissa ja rahoitti sotilasoperaatioitaan kauppaamalla kuolemaa kotirintaman nuorisolle!

McCoy kutsuttiin jopa kongressin eteen todistajaksi kertomaan löydöksistään. Kun hän kirjoitti kirjaansa, 70 prosenttia maailman heroiinista oli peräisin ”kultaisen kolmion” alueelta, josta se kuljetettiin Amerikan hallituksen rakentamalla logistiikalla kansainvälisille markkinoille. Tuotot ohjattiin Amerikan poliittisille liittolaisille Kaakkois-Aasiassa.

McCoyn mukaan heroiiniongelmaa ei ole kyetty suitsimaan yksinkertaisesti siksi, että Amerikan eliitti hyötyi huumekaupasta valtavasti.

McCoyn kirjan julkaisemisen jälkeen heroiinituotannon pääpaino siirtyi ”kultaiselta kolmiolta” Afganistaniin, jossa ilmasto oli vieläkin suotuisampi oopiumiunikon viljelyn kannalta. 2010 McCoy kirjoitti:

”Oopiumi nousi Afganistanin politiikan avainelementiksi ensimmäistä kertaa, kun CIA ja Neuvostoliitto aloittivat maassa salaisen sodankäynnin.”

”CIA:n salaisten operaatioiden kautta Afganistanin ja Pakistanin raja-alueesta tehtiin maailman suurin heroiinin tuotantopiste.”

Yhdysvallat tuki aktiivisesti 1980-luvun vaihteesta lähtien Afganistanin pahimpia huumeparoneja Gulbuddin Hikmatyaria sekä Abdul Rasul Sayyafia. Heroiinituotannon painopisteen siirtäminen Kaakkois-Aasiasta Lähi-itään tapahtui siis Amerikan siipien suojissa.

Amerikkalaissotilas oopiumipellolla.

Taliban kielsi heroiinikaupan – Amerikka murskasi Talibanin ja pystytti tilalle narkohallituksen

Kirjansa vuoden 2003 painoksessa McCoy siteeraa Valkoisen talon huumausaineneuvonantaja David Mustoa, joka taivasteli presidentin huumestrategisen viraston edessä, että amerikkalaisia sotilaita oltiin lähettämässä suojelemaan ”Afganistanin oopiuminkasvattajia”.

Muston mukaan Amerikka oli toistamassa ”samat virheet kuin Laosissa”. Kun CIA alkoi sabotoida Muston työtä, yritti hän herättää aiheesta julkista keskustelua vielä julkaisemalla pääkirjoituksen New York Timesissa 22.5.1980, mutta varoitukset kaikuivat kuuroille korville.

Vuonna 2000 Afganistanin Taliban-hallitus teki yllättävän päätöksen ja kielsi ankarasti oopiuminviljelyn jatkamisen. Jopa New York Timesin mukaan ”lähes kaikki maanviljelijät noudattivat käskyä”.

Pian tämän jälkeen Yhdysvallat julisti ”terrorisminvastaisen sodan” alkaneeksi ja lähetti pommittajansa moukaroimaan Afganistania ja Talibania. Liittolaisekseen Amerikka valitsi Afganistanin Pohjoisen liiton; kyseessä oli maan ainut järjestö, joka oli jatkanut oopiuminviljelyä Talibanin kiellosta huolimatta!

Amerikka ja Kimmo Sasin kaltaiset kansainvälistä sionismia hännystelevät poliitikot valehtelivat, että Afganistaniin mentiin ”vapauttamaan tytöt, jotta nämä saisivat käydä koulussa”, mutta todellisuudessa vain oopiumi vapautettiin.

Oopiumituotanto paisui Afganistanissa 2001–2006 180 tonnista 8 200 tonniin. CIA lahjoitti kymmeniämiljoonia dollareita huumekauppaa käyneille sotaherroille varmistaakseen, ettei heroiinitulva tyrehtyisi.

Pian Afganistaniin saatiinkin hallitus, jossa istuivat London Daily Mailin mukaan kaikki maan tärkeimmät heroiinikuninkaat. Myös Taliban alkoi sodan myötä rahoittaa toimintaansa jälleen heroiinikaupalla, joten sota oli globalistien kannalta huima menestys.

Afganistanin sota oli siis Amerikan sekä sitä hallitsevan Israelin ja kansainvälisen pankkiverkoston operaatio, joka kumosi Talibanin määräämän oopiuminviljelykiellon. Euroopan ja Yhdysvaltojen tytöt ja pojat lähetettiin helvetillisiin olosuhteisiin kuolemaan huumediilereiden, sionistien ja pankkiirien puolesta.

Aasiasta Etelä-Amerikkaan

Huumekorruptio ei rajoitu kuitenkaan vain Kaakkois-Aasiaan ”kultaisen kolmion” ja Lähi-idän ”kultaisen puolikuun” alueille. Kuten todettua, merkittävä osa poliittisesti vaikutusvaltaisien pankkien tuotoista on peräisin Etelä-Amerikasta.

CIA:n yhteydet Etelä-Amerikan narkoterroristeihin nousivat julkiseen keskusteluun toden teolla vasta 1996, kun San Jose Mercury News julkaisi Gary Webb –nimisen Pulitzer-palkitun tutkivan journalistin artikkelisarjan ”Dark Alliance”.

Webb syytti CIA:ta epäsuorasti Yhdysvalloissa räjähtäneestä crack-kokaiiniongelmasta. Huumeiden alkuperää jäljittäessään hän selvitti, että ne olivat peräisin Nicaraguan contra-joukoilta, joita Yhdysvallat tuki sotilaallisesti. Likainen raha pestiin floridalaisen pankkiiriverkoston kautta ja lähetettiin takaisin Nicaraguaan CIA-operaatioita varten.

Webb veti samanlaiset johtopäätökset kuin McCoy: Yhdysvallat rahoittaa omia ja liittolaistensa sotilasoperaatioita tukemalla CIA:n kautta kansainvälistä huumekauppaa.

Jo 10 vuotta ennen Webbin artikkeleita The Associated Pressin tutkivat journalistit Robert Parry ja Brian Barger olivat myös todenneet, että Yhdysvaltojen tukemat contrat rahoittivat toimintaansa myymällä huumeita Amerikkaan. (Artikkeli vaiettiin kuitenkin kuoliaaksi, mitä ennen Reaganin hallitus oli yrittänyt estää sen julkaisemisen kokonaan.)

Webbin kirjoitukset levisivät kuitenkin Parryn ja Bargerin tekstiä paljon tehokkaammin, joten eliitin oli pakko viimein reagoida. Columbia Journalism Review julkaisi 1997 National Security Archive –analyytikko Peter Kornbluhin artikkelin, jossa erityisesti New York Timesia, The Washington Postia sekä Los Angeles Timesia syytettiin Webbin ”ennennäkemättömän” aggressiivisesta ja perusteettomasta mustamaalaamisesta.

Vaikka Webb oli tehnyt ammattimaista työtä, yritti eliittiä suojellut valtamedia tehdä hänestä naurunalaisen. Tarkoituksena oli arvatenkin suojella Israel-lobbyn kontrolloimaa amerikkalaista ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa.

Tuohon aikaan NY Timesin omisti juutalainen Ochs Sulzberger –perhe, The Washington Postin omisti juutalainen Kathrine Meyer Graham ja LA Timesin omisti juutalainen Richard T. Schlosberg III. 2004 Webbin uutisoitiin tehneen ”itsemurhan” hämärissä olosuhteissa.

Yhdysvaltojen kongressi oli tutkinut CIA:n ja contrien hallitsemaa huumekauppaa jo vuosikymmenen vaihteessa Parryn ja Bargerin artikkelin vuoksi. Tutkimusraportin mukaan ”oli olemassa paljon todistusaineistoa”, jonka mukaan Yhdysvaltojen hallitus oli tietoinen siitä, että contrat myivät huumeita amerikkalaisille. Myös kongressin raportti vaiettiin valtamediassa kuoliaaksi.

Gary Webb.

Hallituksen hyväksymää ja uuskonservatiivien suunnittelemaa huumepolitiikkaa

Kymmenen vuotta myöhemmin CIA:n päätarkastaja Frederick Hitz myönsi kongressin edessä, että CIA oli tehnyt oikeusministeriön kanssa kirjallisen sopimuksen, joka antoi tiedustelupalvelulle luvan suojella sen huumekauppaa käyviä agentteja 1982–1995 välisenä aikana.

CIA:n suojelemalla huumekaupalla oli siis hallituksen virallinen hyväksyntä.

Salainen sopimus tehtiin siksi, että Yhdysvaltojen kongressi alkoi 1982 rajoittaa contrien virallista rahoittamista. Huumeilla paikattiin budjettialijäämää.

Lisäksi Iranin ja Irakin välille oli puhjennut sota, joka tuli sionisteille kuin tilauksesta. Tuolloin Irakia pidettiin vielä Irania suurempana uhkana Israelille. Sionistit nauttivat tilanteesta, jossa kaksi heidän verisintä vihollistaan pommittivat toisiaan, joten sotaa päätettiin pitkittää ja raaistaa. Joukko äärisionistisia uuskonservatiiveja ehdottikin, että Amerikka voisi alkaa myydä Iranille aseita ja rahoittaa tuotoillaan contria. Tämä johti niin sanottuun Iran–contra-skandaaliin.

2013 Yhdysvaltojen kansallisarkisto julkaisi aiemmin salaisia asiakirjoja, jotka Parryn mukaan osoittivat, että vallan ytimeen uineet uuskonservatiivit alkoivat 1980-luvun alussa painostaa presidentti Reagania tekemään ulkopolitiikkaa, joka olisi ”entistä paremmin linjassa Israelin tavoitteiden kanssa”. Käytännössä tämä tarkoitti Saddam Husseinia vastaan sotineen Iranin aseistamista Israelin kautta.

Parry totesi, että Israel oli lähettänyt Iraniin aseita jo ennen Reaganin ulkopoliittista linjanmuutosta. Ulkoministeriön Lähi-idän viraston Nicholas Veliotes oli kertonut Parryn mukaan, että ulkopolitiikan johtoon oli luikerrellut väkeä, joiden mielestä Israelia tulisi tukea tarvittaessa laittomilla operaatioilla. ”Tämä johti Amerikan lakien rikkomiseen,” Veliotes sanoi viitaten Iran–contra-skandaaliin.

Keitä hämärämiehet sitten olivat? Ketkä linkittivät sionistien rikolliset operaatiot Lähi-idässä Nicaraguaan, jonka kokaiinilla amerikkalaisnuoria myrkytettiin? Veliotes kutsui heitä ”uusiksi pelureiksi” – he työskentelivät Amerikan politiikassa mutta ajoivat vain Israelin asiaa.

He olivat uuskonservatiiveja, joiden epävirallinen johtaja oli tuolloin juutalainen Paul Wolfowitz.

(Psykologian professori Kevin MacDonaldin mukaan uuskonservatiivisuus on ennen kaikkea juutalainen liike. He eivät onnistuneet murhauttamaan Saddam Husseinia 1980-luvulla, mutta onnistuivat viimein 2000-luvulla. Israelilainen Haaretz-lehti onkin kirjoittanut: ”Irakin sodan aloittivat 25 uuskonservatiivi-intellektuellia, joista suurin osa on juutalaisia. He painostivat presidentti Bushia muuttamaan historian kulkua.”)

Paul Wolfowitz – mies Iran–contra-skandaalin takana.

Mossad, Yhdysvallat, Panama

Sionistien ja eteläamerikkalaisten huumekauppiaiden yhteistyö oli alkanut jo itse asiassa ennen Iran–contra-skandaalia. Ystävyyden ensimmäisiä hedelmiä oli operaatio Black Eagle, jonka keskiössä oli juutalaisvaltion tiedustelupalvelu Mossad sekä Panaman huumekeisari–sotilasdiktaattori Manuel Noriega.

Noriega antoi amerikkalaisille tiedustelupalveluille luvan käyttää Panaman lentoyhtiöiden palveluita, ja vastineeksi diktaattori sai myydä kolumbialaista kokaiinia Amerikkaan. Noriegan toi operaatioon mukaan alunperin juutalainen Mossad, joka välitti aseita contrille.

Suuri osa contrille lähetetyistä aseista oli peräisin Libanonin invaasiosta 1982, kun Israelin joukot miehittivät maan. Black Eagle –operaatio päättyi kuitenkin, kun sionistit erosivat siitä vastalauseena juutalaisvakooja Jonathan Pollardin vangitsemiselle.

Sionistien yhteistyö Panaman diktaattori Noriegan kanssa jatkui kuitenkin myös Black Eaglen jälkeen. Panaman huumekeisari tunnettiin itsekeskeisenä sadistina, joka piti kuitenkin juutalaisista.

Noriega nosti salamurhatehtävissä kouliintuneen Mossad-juutalaisen Michael Hararin Panaman toiseksi vaikutusvaltaisimmaksi mieheksi. Kun Yhdysvallat julisti sodan Panamaa vastaan, pakeni Harari viime tingassa Israeliin ja vältti näin sotavangiksi otetun Noriegan kohtalon.

Richard H. Curtiss muistutti Washington Report on Middle East Affairs –julkaisussa 1990, että Amerikan valtamedia pyrki kokonaan sensuroimaan juutalaisvakoojan roolin Noriegan vihatussa huumehallituksessa. Tiedot Hararin huumebisneksistä sekä Israelin roolista Iran–contra-skandaalissa olisivat valtamedian mielestä saattaneet ruokkia ikävällä tavalla ”antisemitismiä”. Niinpä tavallisilla amerikkalaisilla ei usein ollut harmainta aavistusta siitä, mistä maahan tulviva kokaiini oli peräisin.

Curtiss totesi, että Noriega oli saanut israelilaisen sotilaskoulutuksen ja pukeutui myöhemminkin usein huvin vuoksi juutalaisvaltion univormuun. Kun juutalaisvakooja Harari saapui Panamaan, uudisti hän huumevaltion asevoimat kokonaan Israelin sotilasoppien mukaisesti ja israelilaista sotilasteknologiaa hyödyntäen. Harari myös järjesti Noriegalle hupimatkoja juutalaisvaltioon. Noriegan lapset puolestaan lähetettiin Panaman juutalaisten Alberto Einstein –kouluun. Eräänä kesänä lapset passitettiin Curtissin mukaan Israeliin kibbutseille palvelemaan juutalaisia.

Washington Jewish Weekin haastatteleman panamalaisen juutalaisjohtajan mukaan rahanpesuun erikoistuneet israelilaiset liikemiehet olivat ottaneet haltuunsa koko Panaman pääkaupungin keskuskadun Noriegan siunauksella.

Curtiss siteerasi myös Moises Mizrachi –nimistä juutalaista, joka johti sionistilobbausjärjestö Anti-Defamation Leaguen panamalaista osastoa: ”On täysin totta, että juutalainen yhteisö alkoi kukoistaa [Panamassa] diktatuurien aikana (eli vuodesta 1969 lähtien). Kristityt yritykset korvattiin pääosin juutalaisilla yrityksillä.”

Sekä Noriega että diktaattori Idi Amin esittelivät usein ylpeinä Israelin laskuvarjojoukkojen ”siipiä”.

Kuka osaisi epäillä mukavaa juutalaispoikaa?

Panama ei ollut poikkeus. Slate-julkaisun mukaan juutalaiset Mossad-agentit ympäri maailmaa ovat pyörittäneet huumekauppaa ja työskennelleet siinä sivussa ”palkkamurhaaja-freelancereina”. Kuten Panaman tapaus osoitti, voi kansainvälinen huumekorruptio edistää monin tavoin myös Israelin poliittisia ja sotilaallisia tavoitteita.

Juutalainen Moment-lehti haastatteli 2002 newyorkilaista huumepoliisia, jonka mukaan israelilaiset huumekauppiaat ovat erityisen hankalia siksi, että näillä on usein agenttikoulutus.

Moment muistutti, että Israel oli rakentanut itselleen monopoliaseman kansainvälisessä ekstaasikaupassa – siitä oli tullut ”Kolumbian ja Pakistanin kaltainen” huumevaltio.

Myös Momentin mukaan Libanonin invaasio 1982 oli merkittävä etappi sionistien ja huumekauppiaiden yhteisellä taipaleella. ”Israelilaissotilaat marssivat Libanoniin esittäen vapauttajia ja sankareita – ja samalla he rakensivat nopeasti salakuljetusverkostot huumeita varten,” Moment kirjoitti.

Usein juutalaisten myymät huumeet kulkevat Tel Avivista Antwerpeniin, sieltä Amsterdamiin ja lopulta New Yorkiin, lehti kertoi. Erityisen tärkeitä ovat kaupungit, joissa on ”suuri juutalaisväestö”.

”Kukapa osaisi epäillä mukavaa juutalaispoikaa heroiinikaupasta,” Momentin haastattelema newyorkilaispoliisi tuumasi.

Kurdit – Israelin ase vahvoja arabihallituksia vastaan

Kun Israelin ”puolustusvoimien” huumekauppiaat tunkeutuivat Libanoniin 1982, joukko nuoria isänmaanystäviä alkoi rakentaa vastarintaliikettä, jonka nimeksi tuli Hizbollah.

Vuosia myöhemmin Hizbollahin johtaja Hassan Nasrallah totesi, että sionistien uusi strategia on pilkkoa Libanon ja Syyria mahdollisimman voimattomiksi etnisiä rajoja noudattaviksi pikkuvaltioiksi, jotta Israelin sotilaallinen hegemonia Lähi-idässä olisi mahdollisimman suuri. Erityisen tärkeä rooli etnisissä konflikteissa on useisiin eri valtioihin pirstoutuneella kurdiväestöllä.

Los Angelesin huumepoliisissa työskennellyt Michael Ruppert oli Webbin ja McCoyn tavoin yksi miehistä, jotka toivat CIA:n huumebisnekset alunperin julkisuuteen. Yhdysvaltojen senaatille osoittamassaan raportissa Ruppert muun muassa totesi:

”Olen selvittänyt, että 3.5.1975 Iranin šaahi ja Saddam Hussein allekirjoittivat Algerin sopimuksen. Sopimus antoi šaahille Shatt al-Arab –joen, mikä helpotti Iranin öljykauppaa.

Vastineeksi šaahi lakkautti välittömästi kaiken amerikkalaisen salaisen sotilastuen kurdikapinallisille, jotka toimivat Turkin, Irakin ja Iranin raja-alueilla. Amerikkalaiset olivat aseistaneet kurdeja, jotta nämä voisivat jatkaa sissisotaansa Irakia vastaan. Tavoitteena oli pitää maa jakautuneena, jotta se ei voisi hyökätä Israelia vastaan. […]

CIA pelkäsi menettävänsä tärkeän liittolaisen, joten se päätti alkaa tukea kurdeja ainoalla mahdollisella tavalla. CIA alkoi salakuljettaa aseita Kurdistaniin perinteisiä oopiumireittejä pitkin.

Palatessaan CIA vei mukanaan Kurdistanissa kasvatettua oopiumia, joka myytiin amerikkalaisille aseiden rahoittamiseksi. Tahdon muistuttaa, että Kurdistan on maailman toiseksi tärkein oopiumin kasvatusalue.”

Afganistanin oopiumin ”vapauttaminen” 2001 oli sionisteille erityisen tärkeää siksi, että kurdien merkittävin terroristijärjestö PKK rahoittaa nykyään toimintaansa suurilta osin Afganistanissa tuotetulla heroiinilla. Kalifornian NPS-tohtorikoulun väitöskirjan mukaan 2009 60 000 kiloa Eurooppaan myydystä heroiinista kulki niin sanottua Balkanin reittiä PKK:n valvomana; kurdijärjestö ”kerää suurimmat voitot Euroopan heroiinikaupasta”.

Väitöskirjassa todettiin, että 600–700 miljoonaa dollaria PKK:n vuotuisista tuloista on peräisin heroiinikaupasta. PKK omistaa kurdialueilla toimivia laboratorioita, joissa afgaanien keräämä oopiumi jalostetaan heroiiniksi Euroopan-markkinoita varten.

Sotilaita PKK:n huumepellolla.

Tiedusteluyhtiö Stratforin tietovuodoista selvisi, että Amerikan kansainvälisen huumeviraston mukaan PKK-jäsenet ”hallitsevat Euroopan huumekartellia” ja rahoittavat heroiinikaupalla terrorismia. PKK ei ainoastaan ”verota” paikallisia huumediilereitä vaan osallistuu todennäköisesti ”suoraan huumeiden kuljettamiseen ja myymiseen Euroopassa”.

Vuodetuissa tiedoissa siteerattiin tunnettua kriminologia, tohtori François Hautia, joka on syyttänyt PKK:ta Pariisin huumeongelmasta. Jopa 80 prosenttia Pariisin heroiinista voi Hautin mukaan olla peräisin Israelin tukemilta kurdeilta.

Lännessä PKK hyödyntää kurditaustaisia maahanmuuttajia, joiden pyörittämät huumejengit kylvävät kauhua esimerkiksi Englannin, Saksan, Italian, Hollannin ja Skandinavian suurkaupunkien kaduilla. Jo 1994 Saksan valtakunnansyyttäjä totesi, että 80 prosenttia Euroopassa takavarikoiduista huumeista liittyi asehankintojaan rikollisuudella rahoittavan PKK:n toimintaan.

Pakolaiskriisi, sionismi ja huumeongelma kietoutuivat siis jälleen mielenkiintoisella tavalla yhteen. Perverssiä kyllä, on vain loogista, että sionistinen hallituspuolueemme perussuomalaiset on vaatinut, että Suomi vain lisäisi sotilaallista tukeaan kurditerroristeille!

Kurdien ja sionistien yhteistyö on muuttunut kuluneina vuosina entistä näkyvämmäksi. 2012 esimerkiksi uutisoitiin, että Israelin sotilaslennokit tekevät tiedustelulentoja kurdien puolesta. Juutalaisen mutta sionismikriittisen Mondoweiss-julkaisun mukaan Israelin ja kurdien yhteistyö on loogista jatkumoa 1950-luvulta asti tehdylle ”periferiapolitiikalle”, jonka tavoite on valjastaa Lähi-idän vähemmistökansat juutalaisvaltion palvelukseen.

Mossadilla ja kurdeilla onkin ollut hyvät välit jo 1960-luvulta lähtien. Pulitzer-palkitun Seymour Hershin mukaan sionistien ja kurdien liittoa vahvistaa entisestään se, että Israelissa asuu paljon kurdijuutalaisia. Myös Hersh on sitä mieltä, että Israel usuttaa kurdeja tehtäviin, jotka tähtäävät Iranin, Irakin ja Syyrian yhteiskuntavakauden järkyttämiseen.

”Israel käyttää kurdeja hyväkseen perinteiseen machiavellimaiseen tapaan,” israelilainen tiedusteluveteraani summasi Hershin tekemässä haastattelussa.

Kulttuurimarxismilla lisää kysyntää huumeille

Kansainvälinen huumekauppa ei olisi läheskään yhtä kannattavaa, mikäli lännessä ei asuisi lukemattomia verrattaen varakkaita nuoria ja aikuisia, jotka ovat valmiita pilaamaan elämänsä Israelin myymällä myrkyllä.

Kokaiinin ja heroiinin moderni voittokulku perustuu osittain juuri siihen, että 1900-luvun alussa syntynyt – juutalaisen Karl Marxin ja juutalaisen Sigmund Freudin oppeja yhdistellyt – kulttuurimarxistinen liike on tehnyt rappiosta ja riippuvuuksista suoranaisen hyveen.

Laina-artikkelissamme ”Frankfurtin koulukunnan kulttuurimarxismi ja sen yhteys suomalaiseen kulttuuriin” todettiinkin:

”[Juutalainen kulttuurimarxisti Herbert] Marcuse ymmärsi, mitä useimmat muut hänen Frankfurtin koulukunnan kollegoistaan eivät; että keino tuhota länsimainen sivilisaatio […] ei ollut vaikeaselkoisen teorian kautta, vaan seksin, huumeiden ja rock ‘n’ rollin kautta.”

Viime vuosikymmeninä erityisesti juutalainen korruptiokuningas George Soros on lobannut ahkerasti liberaalimman huumepolitiikan puolesta.

Modernin päihdekulttuurin syöpäisimpänä pesäkkeenä pidetään kuitenkin yleensä Hollywoodia, jonka huumemyönteistä propagandaa jopa yleensä äärimmäisen liberaali Bill Clinton nousi 1997 vastustamaan.

Olemme kirjoittaneet juutalaisten roolista Hollywoodissa esimerkiksi artikkelissamme ”Miksi kirjoitamme juutalaisista”:

”Kun varapresidentti Biden puhui juutalaisten vaikutusvallasta, puhui hän erityisesti Hollywoodin voimasta. 1988 julkaistiin samaa aihetta käsitellyt teos An Empire of Their Own: How the Jews Invented Hollywood, joka voitti Los Angeles Timesin kirjallisuuspalkinnon.

Kirjan mukaan juutalaistaustaiset mogulit rakensivat Hollywoodin. Alkuaikojen tunnetuimpia nimiä olivat esimerkiksi Adolph Zukor, Carl Laemmle, Louis B. Mayer, Harry Warner, Samuel Goldwyn, William Fox ja Harry Cohn.

Kun he saapuivat Amerikkaan, kukaan ei pitänyt heitä amerikkalaisina. Siksi heidän täytyi luoda uusi amerikkalainen kulttuuri, jossa he voisivat menestyä ja rikastua.

2008 juutalaistaustainen toimittaja Joel Stein kirjoitti LA Times –lehteen artikkelin ’Who runs Hollywood? C’mon’. Stein käy artikkelissa läpi Hollywoodin voimakkaimmat vaikuttajat ja studioiden omistajat. Nimilista on kuin Tel Avivin puhelinluettelosta.

Stein yritti haastatella artikkeliaan varten ei-juutalaisia mediavaikuttajia, mutta nämä kieltäytyivät.

Steinin mukaan he todennäköisesti pelkäsivät suututtavansa juutalaiset, mikäli he puhuisivat Hollywoodin rotukysymyksestä julkisuudessa. Steinin mukaan Hollywood on 2000-luvulla ’juutalaisempi kuin koskaan’.”

1999 Amerikan sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi raportin tutkimuksesta, joka käsitti vuosien 1996–1999 suosituimmat elokuvat ja pop-kappaleet. Raportin mukaan 98 prosenttia elokuvista ja 27 prosenttia lauluista sisälsivät viittauksia joko alkoholiin tai huumeisiin, ja 26 prosenttia elokuvista antoi mielikuvan, että laittomien huumeiden käyttäminen on hauska asia.

Juutalainen Michael Medved myönsikin 1996 Moment-lehdessä, että ”mitään liiketoimintaa ei liitetä nykyään yhtä vahvasti juutalaisiin” kuin televisiota ja elokuvia. Medvedin mukaan juutalaisten tulisi olla huolissaan, koska juuri televisio- ja elokuvateollisuutta ”pidetään lähes kaikkialla nyt sosiaalisesti tuhoisana voimana”.

Huumepolitiikkaa Iranin tyyliin.

Kuinka huumeongelma torjutaan?

Juutalaisten huolta on lisännyt se, että Amerikan modernin huumekaupan isänä pidetään yleisesti juutalaista Arnold Rothsteinia.

Jewish Post of New York on kirjoittanut, että ”ikävä kyllä juutalaiset olivat Amerikan ensimmäisiä huumekauppiaita” ja että nämä ”rikolliset olivat usein ’hyviä juutalaisia’ – he kävivät säännöllisesti synagogassa ja puolustivat juutalaisia amerikkalaisilta ’natseilta’ ja antisemitisteiltä”.

Juutalaisten omat kirjoitukset huomioon ottaen onkin kummallista, että Iranin varapresidentin Mohammad Reza Rahimin puhe kansainvälisessä huumeidenvastaisessa kokouksessa 2012 synnytti ankaria vastalauseita. Rahimi syytti sionisteja kansainvälisestä huumekaupasta. Varapresidentin mukaan laittomat päihteet sopivat hyvin Talmudin ideologiaan.

Jopa Ochs Sulzbergerin omistama New York Times joutui silti myöntämään, että harva maa on taistellut huumeita vastaan yhtä esimerkillisesti kuin antisionistinen Iran.

Länsimaiset kaupungit on toisen maailmansodan jälkeen hukutettu Israelin ja Amerikan läheisimpien liittolaisten viljelemään myrkkyyn. Valtamedia painostaa nuoria päihteidenkäyttöön ja päättäjiä ”liberaaliin huumepolitiikkaan”.

Painajaiselle ei näy loppua, ennen kuin huumeongelman juuret – kansainväliset pankit sekä Amerikan ja Israelin tiedustelupalvelut – saadaan revittyä viimeistä myöten irti.

*”Sionisti” ei ole kiertoilmaus sanalle ”juutalainen”. Tämä artikkeli ei väitä, että tekstissä nimetyt juutalaiset edustaisivat koko juutalaista kansaa tai toimisivat tietyllä tavalla siksi, että he ovat juutalaisia. Sellaisen väittäminen olisi Suomessa rikollista.

6 KOMMENTIT

Kommentteja ei esitarkasteta, joten kirjoittajat ovat niistä itse laillisessa vastuussa. Kommentit eivät edusta Vastarintaliikkeen virallista kantaa.

  1. Kiitos, erittäin hyvä artikkeli. CIA ja Mossad (eli USA ja Israel) kontrolloivat niin maailmanlaajuista huumekauppaa kuin terrorismia, ISIS ja Al-Qaida ovat heidän alaisuudessa kuten myös esim meksikolaiset ja kolumbialaiset huumekartellit. Silti näytösmäisesti USA ja Israel käyvät ”terrorisminvastaista sotaa” ja ”huumeidenvastaista sotaa” ja goyimit nielee kaiken.

  2. ”Juutalainen, joka tappaa kristityn, ei tee syntiä (Sepher Or Israel 177b).
    ”Kritittyjen hävittäminen on välttämätön uhritoimitus” (Zohar II, 43a).
    ”Juutalaisten tulee aina yrittää pettää kristittyjä” (Zohar I, 160a).
    ”Myös parhaat ei-juutalaiset pitää tappaa” (Avoda Zora s. 26b).

    Tässä valossa ei ole lainkaan yllättävää, että huume- ja ihmiskaupan takana lurkkii, niin usein se ”ewige Jude”
    Huumeet ja kaikenmoiset demoralisoivat seksuaalikonstruktiot, ovat helppo tapa hävittää valkoiset ja tienata siinä sivussa.

  3. Tuota huumekaupan ja juutalaismafian monopolia ihan nykyisellään olisi hyvä valaista jatkokirjoituksella. PVL voisi jopa kirjoittaa asiata kirjan. On aihe kuitenkin tärkeä, eikä tällä hetkellä kukaan ole ketään, joka aihetta sen koommin laajemmin käsittelee. Ja onhan tässäkin kirjoituksessa hyvä alustava pohja.

    Esimerkiksi huumeiden myynti Kiinaan oli Britannian lipun alla suurta bisnestä Rothchildille. Britannian hallitus kävi kaksi sotaa Kiinan hallitusta vastaan 1800-luvulla pelkästään opiumin myymisen takia. Kiinan keisari ei halunnut kansaansa opiumin vaikutuksen alaisuuteen, mutta Rothchildin (britannian lipun alla seilaavat) omistamat kauppalaivat toivat aseilla kiinan hallituksen joukkoja uhaten opiumia kiinalaisille. Tuolloin Britannian hallitus ja sotajoukot toimivat lähestulkoon rothchildin yksityisarmeijana. Rothchild hallitsi kaapatessaan Englannin pankin Waterloon taistelun yhteydessä koko Britannian silloista ulkomaankauppaa. Yksi suurimpia syitä kauppareittien hallintaan oli Britannian kuninkaan luvalla harjoitettu merirosvous, jonka takia muiden valtioiden lippujen alaisuudessa merillä seilaaminen oli vaarallista.

    Juutalaiset tekivät yhteistyötä useiden eurooppalaisten monarkien kanssa ameriikkojen kolonialisoinnissa, kauppiaina ja merirosvoina. Monet tunnetut Karibian merirosvot olivat juutalaisia. He jo silloin myivät alkoholia, orjia, ja ryöstivät ei-juutalaisia kauppalaivoja, tai laivoja, jotka purjehtivat semmoisen maan lipun alaisuudessa, jolla heillä ei ollut kauppasopimusta. Juutalaiset hyvin nopeasti ottivat koko atlantin ylitse käytävän kolmiokaupan hallintaan ja yhdessä vaiheessa 80% kaikista orjakauppalaivoista oli juutalaisten omistuksessa.

    Koska merirosvous oli kaikkialla laitonta, eikä valtiot halunneet esiintyä julkisivultaan roistoilta, niin kaikki piti tehdä tietysti salassa. Näin syntyi merimiesten keskuuteen salaseuroja ja salaisia veljeskuntia, jotka toimivat laittomuuksien rajalla, mutta valtiollisen immuniteetin suojissa. Pitkälti Britannian vakoiluverkosto kehittyi juutalaisten, merirosvojen ja vapaamuurarien ympärille. Tietysti ajan myötä kaikki kolme jokseenkin fuusioitui yhdeksi erottamattomaksi kokonaisuudeksi.

    1900-luvulla juutalaiset alkoivat kohdistaa energiaansa Venäjälle ja USA:han. Valtaosa USA:sa toimivasta organisoidusta rikollisuudesta oli juutalaisten ja italialaisten hallussa. Varasparoonit (robber baron = ökyrikkaat teollistumiskapitalistit) tekivät yhteistyötä mafiosojen kanssa, jotka väkivaltaisesti hallitsi ammattiliittoja. Mafiaperheet käytännössä hallitsivat kaikkea tavaraliikennettä ja tästäsyystä USA:n taloutta, koska he pystyivät pakottamaan satamat ja koko tavarankuljetuksen seisahtumaan. Näin ollen rikkailla liikemiehillä ja mafiosoilla oli yhteistyötä, jotta kaikki rikastuu.

    -Kieltolaki toi mukanaan salakuljetusverkostoja, joiden ympäri organisoitunut rikollisuus kehittyi
    -toinen maailmansota johti USA:n valtion, tiedusteluyhteisön, kapitalistien, salaseurojen, ammattiyhdistyksien ja mafian fuusioitumiseen (kaikki teki yhteistyötä sodan voittamiseksi)

    Sodan jälkeen USA:n juutalaismafia onnistui intekroitumaan valtioon paikallisella kuin valtiollisella tasolla, kun taas italialaiset ja irlantilaiset organisoidun rikollisuuden edustajat savustettiin pois. Valtaosa tunnetuista mafiosoista oli juutalaisia, kuten Lansky, Spiegel ja Murder, Inc, ja osa USA:n mafiasodista selittyy juutalaisten mafiosojen aluehallinnan kasvattamisella.

    Juutalaisten omistama Hollywood teki elokuvia, joissa ameriikan organisoitunut rikollisuus nähtiin pelkästään italialaisena ilmiönä. Tämä johti siihen, että valtiollisesti italialaisia mafiosoja alettiin tarkkailemaan poliisin ja valtion tahoilta, joka heikensi italialaisen mafian vaikutusta paikallisiin poliiseihin ja politiikkoihin. Näin ollen italialaisille mafiosoille tuli tukalat oltavat, kun taas juutalaiset mafiosot pystyivät vapaammin kasvattamaan omaa vaikutusvaltaansa.

    Hollywoodin ja organisoituneen rikollisuuden yhteys ei varmaan monille ole kovinkaan epäselvä. Valtaosa mafiaelokuvista perustuu tositarinoihin tai ainakin ammentaa vaikutteita todellisista ihmisistä ja tapahtumista. Mitkään elokuvien kuvausrekvisiitat ja näyttämöalustat eivät olisi valmistuneet ilman juutalaismafian hallinnoimaa ammattiliittoa, joka organisoi ja piti työntekijät ruodussa. Valtaosa elokuvista sisälsi hirveästi rakennettavaa. Monia villinlännen kaupunkeja rakennettiin pelkästään yhtä elokuvaa varten, jonka jälkeen me jäivät aavikolle yksin lahoamaan. Kaikessa tuommoisessa oli mafia välistä ottamassa.

    Hollywoodin, tiedusteluyhteisön, sotateollisuuden yhteistyökään ei ole myöskään varmaan uusi juttu. USA:n sotateollisuus rahoittaa elokuvia, joissa ihannoidaan sotaa ja sotimista. Tämä siksi, että nuoret aikuiset värväytyisivät sotilaiksi ja menisivät taistelemaan.

  4. Louis B. Mayer alkoi syöttää Judy Garlandille amfetamiinia & muita myrkkyjä jo tämän ollessa vielä pikkutyttö.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here