Koti Artikkelit Luonto Vahva lenkki rodun ketjussa

Vahva lenkki rodun ketjussa

4

Eräs narttukoira pelasti äskettäin pentunsa palavasta talosta. Koiran vaisto suojella jälkeläisiään oli niin vahva, että sen oma turvallisuus oli toisarvoista.

Olen lukuisia kertoja kirjoittanut siitä, miten voimme hyödyllisellä tavalla kuvata kansallissosialismia viittaamalla luonnon järjestykseen. Kun tutkitaan villien ja terveiden lajien käyttäytymistä, selviää varsin nopeasti, kuinka rappeutunut ihmisestä on tullut. Mikäli asia halutaan kärjistää, voisimme esittää kysymyksen, onko lajilla ylipäänsä olemassaolo-oikeutta, jollei se taistele olemassaolonsa puolesta?

Valitettava tosiasia on, että valkoihoiset ovat järjestelmällisen ja tuhoavan aivopesun seurauksena menettäneet omanarvontuntonsa monessa suhteessa. Mitään muuta rotua ei ole vuosikymmenien aikana kehotettu itseinhoon. Tämän tulosta voimme seurata päivittäin. Se ainoa hitunen, joka on jäljellä näiden tuhoutuneiden ihmisten itsesuojeluvaistosta, ilmenee ääriliberalismina ja itsekkyytenä. Motolla ”tee mitä haluat, kun et vain satuta minua henkilökohtaisesti” he vaeltavat zombien tavoin läpi elämän. Luonnollinen velvollisuudentunto lajitovereitaan, omaa lajiaan kohtaan, on hävinnyt kuin tuhka tuleen.

Tässä kohtaa tulee mukaan mainitsemani narttukoira, joka pelasti pentunsa.  Koiran vaisto suojella jälkeläisiään oli niin vahva, että se vaaransi oman henkensä saadakseen pentunsa ulos palavasta talosta. Voisimme hakea yhtäläisyyttä sen toiminnasta siihen, minkä tulisi olla meidän kaikkien halu toimia: puolustaa itseämme ja rotuamme eri uhilta ja sukupuuttoon kuolemiselta. Narttukoiran vaisto pelastaa oma nahkansa ei ollut yhtä tärkeä kuin sen vaisto pelastaa pentunsa. Sen tunne olla osa jotain suurempaa oli ratkaisevinta. Mikäli se olisi toiminut samalla tavalla kuin monet ihmiset tänä päivänä, olisi se jättänyt pentunsa liekkeihin oman onnensa nojaan.


Olemme ainoa laji, joka on menettänyt otteen olemassaolostaan. Olemme ainoa laji, jonka toiminnan lähtökohta on oma itse. Kieltäydymme ymmärtämästä, että olemme osa jotain niin paljon suurempaa. Kaikilla ihmisillä on vastuu jatkaa siitä, mihin heidän esi-isänsä jäivät. Joka rodulla on kohtalonsa seurattavanaan, ja jokainen yksittäinen henkilö on lenkki rotunsa ketjussa. Meidän tehtävämme on iskostaa jälleen rohkeutta ja itsetuntoa maamiehiimme. Heidän tulee ymmärtää, että meitä kaikkia tarvitaan taistelussa tulevien sukupolvien olemassaolon turvaamiseksi. Tahto uhrautua on tärkeintä tässä yhteydessä. Ilman sitä on kaikki menetetty. Ollakseen sen elämän arvoinen, joka jokaiselle on annettu, tulee jokaisen ottaa vastuu siitä elämästä, joka tulee meidän jälkeemme. Vasta sitten, kun ymmärtää olevansa osa jotain suurempaa, toimii ihminen siten, kuin hänen on luonnostaan tarkoitettu toimivan. Meidän tehtävämme on säilyttää rotumme ja suojella sitä.

Paulina Forslund
Nordfront.se

4 KOMMENTIT

  1. Kiitokset Paulina valaisevasta artikkelista, totta joka sana. Tack Paulina!

  2. Uskollinen kaveri ei petä koskaan. Itsellä ollut erirotuisia koiria n. 30 vuotta. Tässä voisi käyttää sanontaa: niin se metsä vastaa, kuin sinne huutaa. Mustaa ja valkoista, pidät lauman jäsenen tarpeista huolta (tarkkailet kuntoa, hoidat turkkia ja leikkaat kynnet, annat hyvää täysipainoista ruokaa, annat aikaasi lenkkien ja tekemisen muodossa…), siis olet lauman johtaja (ei hakkaamalla). Jos kohtelet uskollista ystävääsi kuten kunnon johtajan tulee tehdä, niin voit luotaa hännänheiluttajan uskollisuuteen tilanteessa kuin tilanteessa.

    Meni hieman enemmän koirien puolelle kommentti, mutta siitä löytää muutaman siemenen, miten Patriootti kohtelee muita tovereitaan.

  3. Hieno ja osuva kirjoitus. Valkoisen rodun rappeuttamista toteutetaan hyvässä yhteisymmärryksessä politiikkojen, median, Hollywood-viihteen ja monen muun ”tahon” kautta. Tätä ei pidä hyväksyä!

  4. Lämpimät kiitokset Pauliina siitä oikeasta psykologiasta, näinhän asia pitkälti on, niin metsä vastailee kuin sinne huudellaan, kohtele ihmisiä niin kuin haluat ihmisten kohtelevan sinua, sitä saa mitä tilaa etc. Jumala antaa anteeksi aina, ihminen joskus, luonto ei koskaan.

    Tuleville sukupolville tulevaisuus on kauhistuttava, plastiikasta koostuva Texasin kokoinen saaste pyörii Tyynellä merellä ja toinen Atlantilla. Laivojen potkurit, aallot hajottavat plastiikat hyvin pieniksi partikkeleiksi, planktoni syö niitä, joku kala syö planktonia ja ihminen kaloja ja saa samalla plastiikkaa solujensa täytteeksi metaboliassa, kuten plankton ja kalatkin. Voi vain arvailla miten monet eri sortin plastiikkalajit ja rodut vaikuttavat ruumiisimme, sikiöille, kotieläimille, kaikelle.

    Turvallisimpia ja terveellisimpiä kaloja saa järvistä sekä joista. Meressä plankton tuottaa rikkivetyjä ilmaan miljoonia tonneja vuodessa, olen kuljeskellut meren rannoilla vuoroveden jättäessä leveälti rantaa paljaaksi, siellä täällä on pieniä ja vähän isompia lampia, joita on mielenkiintoista tarkastella, meritähtiä, simpukankuoria, kotiloita, meduusoja. Ruskolevä etc. kasat on nekin mielenkiintoista tutkia, niistä löytyy aika paljon plastiikkatavaraa, pulloja, köydenpätkiä, hajonneita kalaverkkoja, lokin raatoja, meren hiomia puunrunkoja.

    Minulla ei ole koiraa eikä kissaa eikä emäntää joita vois ulkoiluttaa, mutta ulkoilutan metaldetectoriani ja joskus harvoin löydän vanhoja yleensä kuparirahoja joita on ollu käytössä joku sata vuotta sitten ja ehkä joku viskannu ne tarpeettomina jonnekkin meren rantaan että minä niitä sitten tuurilla, aparaatilla ja lapiolla löydän.

    Rauta, tai mitä siitä on jäljellä kun ruoste sitä raiskaa, on yleisin metalli ja sitten alumiini ja joskus kupari havaintoni mukaan.

    Rikkivedystä vielä, se kompensoi metaanin ja hiilidioksidin lämpöä sitovaa vaikutusta, ehkä merkittävästi ja ne rikkivetylajit antavat merelle sille ominaisen, etten sanoisi, tuoksunsa.

Comments are closed.