Koti Uutisia Rothschild lyö vetoa euron romahduksen puolesta

Rothschild lyö vetoa euron romahduksen puolesta

0

Pahamaineinen juutalainen pankkiiri Lordi Rothschild lyö euron romahduksen puolesta vetoa noin 170 miljoonaa euroa. Tästä raportoi The Telegraph.

Tämä kaikki tapahtuu sijoitusyhtiö RIT:n kautta. RIT on yhtiö, jota Rothschildin perhe on johtanut vuodesta 1988. Nämä 170 miljoonaa satsataan todennäköisesti niin kutsuttujen valuuttajohdannaisten kautta. Tämä on eräänlainen taloudellinen vakuus, jossa panokset ovat suhteellisen alhaisia siihen nähden, mitä investoijat saavat takaisin, kuten tässä tapauksessa, mikäli euro romahtaa.

Rothschild-perheen vedonlyönti euron romahduksen puolesta on lisäisku valuutalle. Aiemmin viikolla Suomen ulkoministeri Erkki Tuomioja totesi lausunnossaan, että Suomi valmistelee eurosta irtautumista ja että “meidän on tunnustettava mahdollisuus euron kaatumiseen”.


Georg Soros antoi EU:lle kolme kuukautta aikaa selvittää taloudelliset ongelmansa.

Investointi, jossa toivotaan euron romahdusta, voi olla osa hajota ja hallitse -strategiaa. Kuten Nordfront on aiemmin raportoinut, järjestettiin viime vuonna kokous, jossa agendalla oli uuden maailmanvaluutan luominen (“Ny världsvaluta behövs”). Kokouksen takana oli George Soros, huijari josta tuli maailmankuulu hänen spekuloituaan brittien puntaa ja ruotsin kruunua vastaan 1990-luvulla. Tästä aiheutui finanssikriisi vuosina 1992–1994. Unkarilaissyntyinen juutalainen Soros ilmoitti kesäkuussa, että Saksalla ja sen keskuspankilla on kolme kuukautta aikaa ratkaista kriisi euroalueella, muutoin euro on mennyttä. Soros puhuu nyt yhtenäisemmän järjestelmän puolesta, jossa enemmän valtaa siirretään pankeille. Rothschildin perhe on aina pysynyt julkisuuden ulkopuolella ja käyttänyt sen sijaan usein yleismiestään, George Sorosta, suorittaakseen kauppojaan. Uuden maailmanvaluutan luominen voi olla Rothschildin suunnitelma, ja mikä sopiikaan sen paremmin kuin että ensin heikennetään muut valuutat. Rothschildin perheellä on USA:n ja Iso-Britannian keskuspankkien suuren vaikutusvaltansa kautta haitallisen paljon sanavaltaa dollarin ja punnan osalta tehtävistä päätöksistä. Euroopassa olevien pankkiensa kautta he voivat saattaa aikaan eri tapahtumia, joilla on vaikutus euron asemaan.

Rothschildin spekulaatiot eurosta voivat myös olla harhautus. Rothschildin historiaa reunustavat todelliset huijaukset, joissa he ovat omaisuutensa avulla pudottaneet tavaroiden arvoa ostaakseen ne sitten itselleen. Yksi tällainen huijaus tapahtui, kun Nathan Rothschild levitti Lontoossa huhuja, että Napoleon oli voittanut Waterloon taistelun (siitä huolimatta, että hän tiesi Wellingtonin voittaneen). Kaikkien osakkeiden kurssit putosivat, ja Rothschild pystyi ostamaan ne pikkusummalla.

Faktaa Rothschildin perheestä:

Rothschildin pankkiiriperheen perustaja oli Mayer Amschel Rothschild, joka syntyi vuonna 1744 juutalaisessa getossa Frankfurtissa. Hän kouluttautui ensin rabbiksi, mutta totesi pian, että valuutta oli paljon mielenkiintoisempaa. Harvinaisten kolikkojen kauppiaana hän pääsi Hessenin prinssi Vilhelmin suojelukseen. Rothschild etsiytyi myöhemmin pankkimaailmaan ja pääsi hyötymään Ranskan vallankumouksesta. Myöhemmin perustettu pankki-imperiumi rahoitettiin varastettujen sotilaiden palkoilla. Iso-Britannia oli luovuttanut Rothschildille vastuun käsitellä rahoja, jotka tuli maksaa Hessenin palkkasotureille, mutta perhe käytti sen sijaan rahat pankkitoimintaansa. Mayer Amschel laajensi sittemmin imperiumiaan lähettämällä poikansa strategisesti tärkeisiin kaupunkeihin Euroopassa: Lontooseen, Pariisiin, Wieniin ja Napoliin. Vuosien saatossa Rothschildin perhe on hyötynyt monista sodista ja ollut osallisena monissa huijaustapauksissa. Mayer Amschel Rothschild on todennut seuraavaa: “Anna minun perustaa valuutta ja kontrolloida sitä, niin minä en välitä niistä, jotka säätävät lakeja.”

Artikkeli The Telegraph -lehdessä

Nordfront.se