Koti Kolumni Muutos 20??

Muutos 20??

1

Yhteiskunnan muuttaminen on mahdollista vain, jos sen elementtejä muutetaan. Ihmiset, asenteet, arvomaailma, tapa, jolla näemme itsemme osana yhteiskuntaa, muun muassa nämä kaikki ovat avainasemassa, kun yhteiskunta muodostuu. Nykypäivän yhteiskunta on erittäin liberaali arvoiltaan ja se oireilee pahoinvointina sekä ihmisten ja luonnon riistona.

Antonio Gramscin oppien mukainen yhteiskuntarakenteiden haltuunotto onnistuu, jos meillä on tarpeeksi omistautuneita ihmisiä eri yhteiskunnan tasoilla. Tämän rakentaminen on pitkä prosessi, jonka ensiaskeleita vasta otetaan. Kuitenkin myös pienemmässä mittakaavassa voimme rakentaa vastaavanlaista vallankumousta, luoden näiden vanhojen rakenteiden rinnalle uuden vastakulttuurin sen sijaan, että valtaisimme vanhat. Tärkeintä on, että valitsemme ne osa-alueet, joista hyödyn saa parhaiten irti. Esimerkiksi koulutusjärjestelmän kokonaisuudessaan ja parlamentaarisen päätöksenteon voi tällä hetkellä jättää taka-alalle ja keskittyä ihmisiä lähellä oleviin jokapäiväisiin asioihin.

Mainitsin edellä koulutusjärjestelmän. Se on yksi vaikeimmista osa-alueista ottaa haltuun. Muutoksen voimme kuitenkin aloittaa omista lapsistamme. Hyvä tavoite olisi kotiopetuksen järjestäminen yhteisön sisällä. Ennen kuin se toteutuu, voimme opettaa lapsiamme kriittiseen asioiden tarkasteluun ja saatujen oppien kyseenalaistamiseen. On tärkeää seurata lastemme opetusta ja puuttua epäkohtiin, joko keskustelemalla lasten kanssa tai räikeimmissä tapauksissa ottamalla yhteyttä oppilaitokseen.

Koska valtamedia ja uutistoimistot ovat luoneet eräänlaisen uutispimennon vilpillisellä uutisoinnillaan, on meidän luotava ammattitaitoinen, uskottava ja laaja tiedonvälityskanava. Yleinen tietämättömyys ja välinpitämättömyys ovat suurimmat esteet muutokselle.

”Anna minun tehdä kansalle laulut, niin en välitä siitä, kuka säätää lait” kirjoitti Platon aikanaan. Hän tiesi, kuinka voimakas vaikutus lauluilla ja runoilla on kansan mieliin. Hyvä musiikkikappale on parempi propaganda-ase kuin mikään pamfletti, koska sitä kuunnellaan yhä uudestaan ja jopa opitaan ulkoa. Kansallismielistä musiikkia voi nykyään tehdä valtavirran laadulla, ja näin menetelläänkin eri puolilla Eurooppaa ja Amerikan kummallakin mantereella. Tärkeintä on, että musiikkityylien kirjo on laaja – ei saa antaa ennakkoluulojen eri musiikkityylejä kohtaan pidätellä.

Kulttuuri ohjaa hyvin pitkälti kansallista identiteettiä. Esimerkiksi kuvataide kulkee käsi kädessä musiikin kanssa, joten se on oiva keino laajentaa kansallismielisen kulttuurin kirjoa. Laadukkaalla kuvataiteella voidaan ihmisissä herättää tunteita, joita ehkä muuten ei pystytä tuomaan esiin. Teatteripiirit ovat nykyään hyvin arvoliberaaleja. Se näkyy varsinkin teatterikouluissa ja ammattiteattereissa, mutta jo harrastelijateattereissa on samantyylinen ilmapiiri, koska niiden johto on normaalisti teatterikoulun käyneitä. Näin ollen teatterikoulut vetävät puoleensa vain tietyn tyyppisiä ihmisiä. Oman harraste- tai kesäteatterin perustaminen ei ole vaikea tehtävä pienelläkään porukalla; jo neljä näyttelijää pystyy luomaan toimivan näytelmän. Kansallisromanttisten ja arvoiltaan terveiden näytelmien esittäminen loisi vaihtoehdon ”Jumalanteatterin” kaltaiselle saastalle.

Kirjallisuuden levittäminen on helppo ja tärkeä elementti. Kirjakaupat, kirjakahvilat, kotikirjastot, kirjablogit ja kustantamot lisäävät oikeamielisen kirjallisuuden levikkiä ja luovat positiivista asennetta kirjallisuutta kohtaan ylipäätään.

Urheilu on viimeinen yhteys, jossa isänmaallisuus on sallittua. Tätäkin instituutiota horjutetaan nostamalla vierasrotuiset ja varsinkin kansalaisuutta vaihtaneet urheilijat alkuperäisten suomalaisten rinnalle ylistäen heidän menestystään jotenkin suomalaisuutta edistävänä. Urheilu kasvattaa kansallista itsetuntoa ja luo yhteisöllisyyttä. Urheilusta saa iloa myös vaikeina aikoina ja sen kautta voi juhlia hyviä hetkiä. Urheilu luo terveen kansan ja yhdistää sen.

Jos tunnet kutsumusta johonkin näistä aloista, ota rohkeasti asia työn alle ja innosta muita mukaan toimintaan. Suomesta löytyy varmasti muitakin asiasta kiinnostuneita, tai ainakin joku voi innostua asiasta, vaikka ei sitä ole itse aikaisemmin tiedostanutkaan.

 

Janne Ahokas

1 KOMMENTTI

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here