Koti Kolumni Tapaus Heidi Hautala

Tapaus Heidi Hautala

0

Miksi Heidi ei eroa? Tai pikemminkin miksi media ei painosta Heidiä eroamaan? Pimeitä töitä teettänyt kehitysministeri Heidi Hautala on ollut pyörityksessä tämän viikon. Kaikki alkoi siitä, kun paljastui, että Hautala on teettänyt 80 euron oviremontin ilman kuittia, joten eläkemaksut ja verot ovat jääneet maksamatta.

Kohu sai Hautalan jättämään paikkansa harmaan talouden vastaisessa työryhmässä, mutta kaikkien odotusten vastaisesti ministerin virkaa hän ei jättänyt. Mielestäni hänen olisi ehdottomasti erottava ministerin virasta, koska hän on toiminut valtion virkamiehen tapojen vastaisesti. Oli sitten kyse kuinka pienestä summasta tahansa, niin rikos on tapahtunut, vaikka poliisi ilmoittikin, ettei aio aloittaa esitutkintaa, ellei verottaja sitä vaadi. On tietysti niinkin, että mätä poliittinen järjestelmä on ja pysyy, vaikka kiinni jääneet ministerit vaihtuvatkin. Mutta se, että Hautala pystyy säilyttämään virkansa, on kuin nyrkki vasten kansan ja oikeudentuntomme kasvoja. Tässä punnitaan se, kuinka syvälle korruptio on jo juurtunut suomalaiseen kulttuuriin.

Karjalainen-lehti kirjoitti, että Hautala on jo rangaistuksensa saanut, kun hän joutui eroamaan harmaan talouden ministerityöryhmästä. Ministerinä hän kuitenkin voi jatkaa, etenkin kun hänellä on puolueensa johdon tuki takanaan. Lisäksi Hautalan rike saattaa pienentyä, jos hänen käyttämällään remonttimiehellä onkin ollut yritys, kuten Suomen Kuvalehti on uutisoinut. Rike pienenee entisestään, jos ministeriä on asialla pyritty kiristämään. Rikettä on yritetty myös lieventää sillä, että on ollut epäselvää, kumman velvollisuus on maksut maksaa.

Ensinnäkin sillä ei ole mitään merkitystä, onko kyseessä yritys vai yksityinen henkilö, jos remontti tehdään ilman kuittia – on vähintäänkin suuri syy epäillä, että maksuja ei maksa kumpikaan. Toiseksi kiristys ei ole lieventävä seikka; ilman kiristämistä tapaus ei todennäköisesti vain olisi tullut esille. Tässä taas näimme, kuinka suomalainen lehdistö pitää kiinni taustavoimiensa intresseistä silloinkin, kun olisi jo paras päästää irti.

On ihmeellistä, miksi Hautalalla on vielä puolueensa ja mediankin tuki, onhan pienemmästäkin vaadittu ministerin eroa. Ilkka Kanerva joutui eroamaan ulkoministerin paikalta tekstailtuaan tanssijattaren kanssa. Tällainen irstailu on tosin naimisissa olevalle miehelle sopimatonta käytöstä. Se on myös johtavassa asemassa yhteiskunnassa olevalle yhtä sopimatonta kuin talousrikollisuus, joten seurausten tulee olla kummassakin tapauksessa samat. Se, että Kanerva paljastui lopulta rikolliseksi, ei liity tähän. Kanerva menetti puheenjohtaja Jyrki Kataisen luottamuksen ja joutui siksi Suomen tapojen mukaisesti eroamaan ja media hoiti kansan tuen erovaateelle. Oliko Kanerva liian konservatiivinen vai eikö hän muuten sopinut Kataisen pirtaan? Kanervan yllätyssalkku ei alun perinkään kokoomusjohdolle sopinut. Hautala taas on juuri “yhdistyneet liberaalit” -hallituksen näköinen ja makuinen, ennen kaikkea hän on harmiton. Se, että hän teki rikkeensä pelkästään humaanisti auttaakseen maahanmuuttajaa eikä lainkaan itsekkäistä syistä, on omiaan ruokkimaan tätä kuvaa. Rikkeistä koituvat seuraamukset eivät ole politiikassa johdonmukaisia.

Nähtäväksi jää, vaatiiko verottaja esitutkintaa ja mikä onkaan seuraava käänne. Surullisinta on, että kävi miten kävi, saa Hautala tasan samat äänet ensi vaaleissa. Äänestiväthän turkulaisetkin Kanervan kaupunginvaltuustoon, vaikka hänet oli tuomittu korruptiosta. On muuten täysin käsittämätöntä, että hänen ylipäätään annettiin osallistua kunnallisvaaleihin.

 

Janne Ahokas