Matkakertomus: Tukholman suurmielenosoitus

Suomalaisia kansallissosialisteja osallistui viime viikonloppuna Tukholman siirtolaisinvaasion vastaiseen mielenosoitukseen. Mielenosoitus oli Vastarintaliikkeen historian suurin!

Suomalaisten aktivistien ryhmä saapui Tukholman mielenosoituksen päivänä laivalla aikaisin Ruotsin satamaan. Päivä alkoi tapahtumarikkaasti, kun minuutin kuluttua Ruotsin maaperälle saapumisesta saimme vastaamme poliisin vastaanottokomitean.

Suomalaisten aktivistien läsnäolo huolestutti virkavaltaa siinä määrin, että ruotsalaiset poliisit käskivät ihmiset ulos autoista ja aloittivat autojen ja ihmisten läpikotaisen tutkimisen. Pimeä talviyö oli muuttunut kirkkaaksi aamuksi, kun poliisit vihdoin päästivät aktivistit matkaan.

Matka jatkui tästä kohti Tukholmaa ja määrättyä tapaamispaikkaa, missä ruotsalainen toveri toivotti ryhmän tervetulleeksi. Paikalle alkoi soljua ruotsalaisia ja norjalaisia autoilla ja busseilla, ja pian isohkolla aukiolla kävi jo tungos Vastarintaliikkeen jäsenistä, kun jäsenten virta jatkui tasaisena.

Aukion ollessa täynnä sadoista Vastarintaliikkeen jäsenistä alkoivat aktivistit siirtyä kohti varsinaista tapaamispaikkaa Kungsträdgårdenissa. Metrossa kävi varsinainen kuhina satojen pakkautuessa metrovaunuihin, ja jo ennen mielenosoituksen alkua osanottajat saivat runsaasti mielenkiintoa muilta matkustajilta.

Tapahtuma oli avoin kaikille, jotka kannattivat Vastarintaliikkeen mielenosoituksen teemaa “Pysäyttäkää muukalaisinvaasio!”, joten aktivisteja oli vastassa satoja liikkeen kannattajia puistossa. Aktivistien liityttyä kannattajajoukkoon nousi osanottajien määrä huimaan 700:aan. Edes ennennäkemättömän menestyksekäs mielenosoitus Borlängessä viime vappuna ei noussut lähellekään Tukholman huimaa osanottajamäärää.

Kungsträdgårdeniin saavuttaessa aktivistit järjestäytyivät muodostelmaan kilpineen ja lippuineen, ja aktivistien musta rivi kiemursi läpi valtaosan puutarhasta. Ero paikalla olleisiin “rasismia vastustaviin” häiriköihin ei olisi voinut olla suurempi, kun pellenenäiset vastamielenosoittajat kirkuivat toistensa päälle epäjärjestäytyneenä laumana poliisin aitojen takana. Aktivistit menivät viiden riveihin ja lähtivät marssimaan rummuniskujen ja iskulauseiden säestäminä kohti Mynttorgetia kuninkaallisen palatsin ja parlamenttitalon välissä.

Kulkue sujui rauhallisesti, kun jäsenet marssit tahdissa lukuisten lippurivien liehuessa tuulessa. Tunne oli historiallinen; Vastarintaliikkeen mielenosoitus oli massiivisin kansallissosialistinen mielenilmaus Pohjoismaissa vuosikymmeniin. Vastamielenosoittajat tyytyivät kirkumiseen pitkän ja turvallisen välimatkan takaa, eikä kukaan yrittänyt nousta barrikadien yli ja häiritä mielenosoitusta itse marssin aikana.

Mynttorgetille saavuttaessa järjestäjät alkoivat valmistella äänentoistolaitteita ja puhujanlavana toiminutta autoa, kun vastamielenosoittajat tekivät hyvin ponnettoman läpimurtautumisyrityksen. Pieneltä sivukadulta kuului melua ja sähikäisten paukahtelua, ja aktivistit muodostivat salamannopeasti kilpimuurin, joka kattoi koko kadun leveyden ja pysäytti täysin kaikki läpimurtautumisyritykset. Poliisit kokivat tarpeelliseksi yrittää pamppujen voimalla hakata aktivisteja taaksepäin, vaikka he puolustivat itseään oman mielenosoituksen alueen sisällä.

Tämän jälkeen mielenosoitus jatkui rauhallisesti ja ilman ongelmia Mynttorgetilla. Järjestäjät tarjosivat osanottajille kuumaa kaakaota ja kahvia vilpoisena päivänä puheita kuunnellessa.

Mynttorgetilla jäi myös paljon aikaa vaihtaa kuulumisia uusien ja vanhojen toverien kanssa ympäri Pohjoismaita. Olin henkilökohtaisesti yllättynyt runsaasta suomalaisten määrästä, ja myös ruotsinsuomalaiset tulivat innoissaan vaihtamaan kuulumisia, kun he kuulivat jossain suomea puhuttavan.

Eräs osanottajista kertoi, että poliisi oli estänyt heitä ottamasta osaa mielenosoitukseen ja että se sysäsi heidät äärivasemmistolaisten sekaan. He onnistuivat pääsemään mukaan vain kiertämällä poliisilinjat taitavasti. Mielenosoituksen jälkeen kävi ilmi, ettei kyseessä ollut suinkaan yksittäistapaus, vaan että poliisi olisi estänyt suurta joukkoa liittymästä mielenilmaukseen.

Puheiden jälkeen suuntasimme kohti Tukholman vanhakaupungin metroa päästäksemme takaisin lähtöpaikkaan. Marssiessamme kohti maanalaista Riddarholmsbronin ylitse alkoivat vastamielenosoittajat heitellä aktivisteja jääkimpaleilla ja kivillä, mihin aktivistit vastasivat muodostautumalla jälleen kilpimuuriksi suojellen muita ryhmän jäseniä. Poliisi vastasi jälleen väkivaltaisesti hyökkäämällä pippurikaasun ja pamppujen kanssa kilvenkantajien kimppuun.

Tilanteessa tuntui, että järjestäytyneisyytemme, valmiutemme ja kykymme itsepuolustukseen raivostutti suunnattomasti poliisia, joka oli tottunut siihen, että vastamielenosoittajia voi paimentaa kuin karjalaumaa. Poliisit hakkasivat kilpimiehiä aggressiivisesti päähän metallisilla teleskooppipampuilla ja murskasivat ilman syytä Vastarintaliikkeen reportterin kameran. He kävivät myös toisen kuvaajan kimppuun pamppujen kanssa.

Tästä huolimatta “rasisminvastustajat” ajettiin pakosalle, ja matka jatkui alas metroon vaikkakin paljon kireämmissä tunnelmissa. Metron portaikossa tilanne muuttui jälleen kaoottiseksi, kun poliisi kävi kimppuumme entistä rajummin.

Aktivistien muodostaessa uuden kilpimuurin metron pullonkaulaan poliisit vastasivat lyömällä erään kilvenkantajan tajuttomaksi hakkaamalla häntä useasti päähän pampulla. Poliiseille osoitettujen “Petturit!”-huutojen kaikuessa metrossa vietiin loukkaantunut toveri sivummalle tokenemaan. Samalla poliisit karjuivat meille ristiriitaisia ohjeita ilman selvää kuvaa siitä, mitä tehdä. Heidän tarkoituksensa oli pakottaa meidät useampaan eri metrojunaan.

Poliisin tökeröstä käytöksestä huolimatta mielenosoittajat aina kilpimiehiä myöten olivat erittäin tyytyväisiä vaiherikkaan päivän tapahtumiin. Sosiaalinen ohjelma jatkui myös itse mielenosoituksen jälkeen, ja aktivistit jakoivat kokemuksiaan jatkopaikoilla. Vastarintaliike osoitti jälleen, että vihamielinen eliitti ei kykene tukahduttamaan kansanliikettä, kun vallankumouksen aika on koittanut!