Koti Uutisia Ulkomaat Israel EU:lle: tuhotkaa Iran tai hukutte siirtolaisiin

Israel EU:lle: tuhotkaa Iran tai hukutte siirtolaisiin

11

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu kertoi maanantaina Berliinissä liittokansleri Angela Merkelille, että ilman Irania vastaan asetettavia sanktioita Eurooppaan kohdistuu uusi massiivinen siirtolaistulva. Netanjahu väitti Euroopan pakotekriittisyyden olevan syynä Iranin voimistuvaan sotilaalliseen läsnäoloon Syyriassa ja Jemenissä.

Yhdysvallat asetti mittavat pakotteet Irania vastaan muun muassa kieltäen jokaisen Iranin kanssa kauppaa käyvän yrityksen toiminnan Yhdysvalloissa. Lisäksi Yhdysvallat vetäytyi Iranin kanssa tehdystä ydinasesopimuksesta. Netanjahu on ylistänyt Yhdysvaltain toimia. Iran kertoo kunnioittavansa edelleen Yhdysvaltain kanssa solmimaansa sopimusta.

Merkel on toistanut Iranille kantansa siitä, että Saksa seisoo Israelin rinnalla puolustaen sen ”oikeutta suojella turvallisuuttaan”, vaikka EU on kritisoinut Israelin aggressiota Lähi-idässä. Israel on alueen sotilas- ja ydinasemahti, joka pitää yllä Lähi-idän kriisiä puuttuen globaalia finanssivaltaa vastaan taistelevien maiden itsemääräämisoikeuteen sekä tekemällä tiivistä yhteistyötä Saudi-Arabian kanssa. Länsimaiden johto ja media peittelevät toistuvasti sitä tosiasiaa, että veristä sharia-lakia toteuttava Saudi-Arabia on diktatuuri, joka tukee Isisiä ja al-Qaidaa. Israel paitsi tukee rahallisesti Saudi-Arabiaa ja ääri-islamia myös myy ydinaseteknologiaa suoraan ääri-islamisteille. Asian paljasti tunnettu israelilainen ydinaseasiantuntija Ami Dor-On.

Israelin ja Yhdysvaltojen yritys kaataa Syyrian laillinen hallinto verisessä sisällissodassa sekä sionistijohtoisen pankkisektorin rahoittamien ihmisoikeusjärjestöjen siirtolaisuutta lobbaava toiminta ovat aiheuttaneet Eurooppaan massasiirtolaisuuden aallon. Saksaan on saapunut vuoden 2015 jälkeen yli miljoona siirtolaista, mikä on horjuttanut Merkelin asemaa.

Netanjahu kiitti tapaamisessa Merkeliä tämän taistelusta antisemitismiä vastaan. Netanjahu tapasi Iran-pakotteita vaativalla vierailullaan Merkelin lisäksi Ranskan presidentti Emmanuel Macronin ja Britannian pääministeri Theresa Mayn.

Lähteet: Yahoo! News, Helsingin Sanomat

Lue myös:

Israel myy ääri-islamisteille ydinaseteknologiaa – asevarustelu kiihtyy
Israel: Iran aikoo murhata ”kuusi miljoonaa juutalaista”

11 KOMMENTIT

  1. Hienoa! ”Valittu kansa” lähettää meille lisää Lähi-Idän ”rikkautta” 🙂 Tarvitsemme vielä paljon lisää ”pakolaisia” ”rikastamaan” kulttuuriamme ja ”tekemään meidän työt” ja ”opettamaan” meitä ”juntteja” 🙂

  2. Hmm… Tuhotaan israel ja pääsemme juutalaisista. Samalla loppuvat sodat maailmasta.

    • Näin valitettavasti on. Ihmettelevät antisemitismiä, mutta eiköhän tuo Betanyahu sanoillaan tee selväksi miksi hänen tovereitaan ja häntä vihataan. Uhkaileva psyko.

  3. Kyllä nyt puuta heinää suustaan päästelevä talousrikollinen Benjamin Netanjahu ajaa asiaansa väärä ”kylki” edellä ainakin, jos kommari ”menopaussi” Angela Merkelistä kyse on. Mutti saa vielä aivan wanhoilla päivillään ”kiksejä” kuullessaan, että Eurooppaan tulisi vielä enemmän raiskaavia muslimeita, sillä vielä aivan moni saksalainen tyttö ja nainen on ”vihkimättä” monikulttuurisuuden onneen ja auvoon.
    Toisaalta satu-setä Benjamin saa helppoakin helpommin umpi-tyhmät länsimaat eli goyimit ryhtymään sotaan Israelin puolesta ja tapattamaan tyttöjään ja poikiaan perkeleellisessä sodassa, joka voi olla maailmanlaajuinen maailmanloppu, sillä Iranilla on ydinaseita käytettäväksi aivan tarpeeksi asti. Se, että Iran jurnuttaa Israelia, se ei merkitse sitä, että Euroopan ja Yhdysvaltain tarvitsisi olla tuosta maasta kovinkaan huolissaan, sillä kuinkas kävi Irakin, Libyan ja Syyrian kanssa? Lännen sotkeutuessa, tietenkin Yhdysvallat päällimmäisenä noiden maiden sisäiseen sinänsä julmaan, mutta perin käyttökelpoiseen hallintoon kun on kyse tuon suunnan ”parlamentarismista”. Jos Yhdysvallat ja länsi eivät olisi hyökänneet noihin kahteen maahan, ei mitään pakolaiskriisiä olisi edes syntynyt, vaan vaimojensa hakkaajat olisivat pysyneet siellä missä kamelit kusevat ja esim. Israelin ja Yhdysvaltain (yhä) liittolainen ISIS olisi kenties kuihtunut mitättömäksi ja kuollut pois kuin hirtetty syylä, kun sen veren saanti tyrehdytetään. Tekemällä Iraniin tarpeeton intervertio luodaan taas sisäisiltä oloiltaan maa, joka on sisällissodassa ja siellä hääräävät islamistiset terroristijärjestöt ja josta taas seuraa uusi nk. ”pakolaiskriisi”. Vaikka tyhmyydestään tunnetuilla lännen goyimeilla on kolme valmista esimerkkiä siitä, mitkä kerrannaisvaikutukset ovat seurauksena ”demokratian viennillä” ja ”ihmisoikeuksien puolesta taistelemisella”. Benjamin Netanjahu myi taas goyimeille hevosmarkkinoilla puolikuolleen luuskan ”eturivin ravurina”, joka on juossut rahaa niin paljon, että itse Rockefeller on tarjonnut siitä huimia summia, mutta Benjamin on aivan ”tarkoituksella” ja ”hyviä kavereitaan” ajatellen säästänyt sen heille. Kun Suomikin natottuu, niin saamemekin sitten nähdä uutimissa sinkkiarkkujen rivistöjä Helsinki-Vantaalla. Sitä voikin verrata aivan Armi Kuuselan saapumiseen Miss Maailma kisoista kaikkine herroineen ja rouvineen, jotka pääsevät tirauttelemaan krokotiilin kyyneleitään linssiluteina, syöpäläisiä kun ovat.

  4. Ongelma on Palestiinan alueella sijaitseva laiton sionistinen apartheidvaltio nimeltään Israel, jonka kansalaisilla on yleensä kaksoiskansalaisuus eli he voisivat halutessaan palata sinne mistä ovat tulleetkin. Näillä kasaarijuutalaisilla ei ole mitään historiallista oikeutta palestiinalaisten maihin.
    Nykyisestä Israelista vain 6% oli juutalaisten omistuksessa heidän julistaessaan absurdin Israelin valtion palestiinalaisten maille vuonna 70 vuotta sitten. Loput maat on varastettu palestiinalaisilta.
    6 miljoonaa palestiinalaispakolaista odottaa paluutaan isiensä maille.

Comments are closed.