Koti Artikkelit EU kaivoi TTIP-pankkiylivaltasopimuksen haudasta

EU kaivoi TTIP-pankkiylivaltasopimuksen haudasta

12

TTIP:nä tunnettu EU:n ja Amerikan välinen ”vapaakauppasopimus” kaatui muutama vuosi sitten laajan kansalaisvastarinnan vuoksi. Nyt EU ja YK ovat herättäneet sopimuksen kulissien takana henkiin uudella nimellä. Hanketta tukee myös Suomen vihervasemmistolainen hallitus, vaikka sopimus vaarantaa niin ympäristön kuin työntekijöiden oikeudetkin.

Euroopan niin sanotut vapaakauppaneuvottelut alkoivat jo 1990-luvulla. Ne kehittyivät 2000-luvulla TTIP-, CETA- ja TiSA-nimisiä sopimuksia koskeviksi neuvotteluiksi. ”Vapaakauppasopimukset” pyrkivät alistamaan jäsenvaltionsa monikansallisten suuryhtiöiden ja pankkien käskyvaltaan. Ne ovat edistyneet hitaasti, sillä laaja joukko eurooppalaisia aktivisteja kansallismielisistä aina ympäristöväkeen ja vasemmiston taloudellisesti rationaalisempaan siipeen asti ovat protestoineet kauppasopimuksia vastaan.

Mikäli ”vapaakauppasopimukset” viedään maaliin, voivat globaalit pankit ja suuryhtiöt alkaa manipuloida kansallisvaltioiden lainsäädäntöä uhkailemalla maita kalliilla oikeudenkäynneillä. Jos valtio säätää tiukempia lakeja esimerkiksi suojellakseen ympäristöä, kansanterveyttä, kotimaisia yrityksiä tai työntekijöiden oikeuksia, voisivat ulkomaalaiset suuryhtiöt syyttää valtioita liikevoittojensa supistamisesta, jolloin uusi laki tulisi purkaa ja veronmaksajien tulisi pulittaa ulkomaalaisille korporaatioille miljardiluokan vahingonkorvausmaksuja.

Poliittinen valta siirretään ”vapaakauppasopimuksilla” siis virallisesti kansallisvaltioilta globaaleille rahaelitisteille. Lainsäädännön lähtökohdaksi asetetaan globalistiyhtiöiden voitonmaksimointi. Lisäksi ”vapaakauppasopimukset” pyrkivät julkisten palveluiden (kuten koulutuksen ja terveydenhuollon) kauppaamiseen ulkomaalaisille sijoittajille, luonnonvarojen yksityistämiseen sekä valtioiden omavaraisuuden rippeidenkin tuhoamiseen.

yksityistaminen

Tietokirjailija Jaana Kivi kuvaa kirjassaan Bryssel myyty kuinka talouspoliittinen päätöksenteko on Euroopan unionissa siirretty äänestäjiltä rahaeliitin lobbausjärjestöille, ESF:lle ja ERT:lle. Nämä olivat alun perin myös TTIP:n tärkeimpiä tukijoita. ESF:n perusti juutalainen pedofiili Leon Brittan, ja ERT:n perusti juutalaisen Rothschild Europe -yhtiön juutalaisjohtaja Pehr Gyllenhammar. Brittanin luomuksiin lukeutuu myös MAI-pankkiylivaltasopimus, joka oli TTIP:n esiaste.

”Länsimaalaisessa demokratiassa” poliittinen päätöksenteko perustuu globaalin rahaeliitin tarpeiden tyydyttämiseen. Mikäli eliitin vaatima lakiuudistus ei mene ensimmäisellä yrittämällä läpi, eliitin lahjomat poliitikot ja virkamiehet tekevät lakiin kosmeettisia uudistuksia, minkä jälkeen sisällöltään käytännössä sama laki runnotaan lopulta läpi – mielellään kokonaan ilman julkista kansalaiskeskustelua.

EU ja YK ovat tehneet jo kuolleeksi luultuun TTIP:hen kaksi kosmeettista uudistusta. Ensinnäkin sopimuksen nimi on muutettu, ja nyt puhutaankin TTIP:n sijaan ”investointituomioistuimesta”. Toiseksi, uudessa mallissa päätösvalta ei ole yksityisillä välimiesoikeuksilla vaan keskitetyllä globalistisella tuomioistuimella.

Yleisradion haastatteleman kansainvälisen oikeuden professori Martti Koskenniemen mukaan lopputulos on pienistä muutoksista huolimatta sama: ”Investointisuojan” nimissä valtiot pakotetaan säätämään ulkomaalaisia korporaatioita miellyttäviä lakeja silloinkin, kun tämä vahingoittaa kotimaan kansaa ja ympäristöä. EU ja YK tahtovat nostaa ulkomaalaiset investoinnit kaikkien kansallisten yhteiskunnallisten arvojen ja poliittisten tavoitteiden yläpuolelle.

Viime vuosina vastaavat kauppasopimukset ovat nousseet maailmalla otsikoihin, kun esimerkiksi kaivos- ja tupakkayhtiöt ovat kiristäneet niiden avulla valtioita. ”Oikeuden” mukaan valtiot eivät saaneet säätää tiukempia terveys- tai ympäristölakeja, koska se olisi leikannut kaivos- ja tupakkayhtiöiden voittoja. Tähän periaatteeseen sanalla ”investointisuoja” viitataan.

velkakorkoorjuus

Koskenniemi muistutti Ylellä, että ulkomaiset yhtiöt ovat onnistuneet saamaan valtioilta miljardien vahingonkorvauksia jopa silloin, kun yhtiöillä ei edes ole vielä ollut liiketoimintaa kyseisissä maissa. Korvaukset ovat tällöin perustuneet ”teoreettisiin menetettyihin voittoihin”.

Professorin mukaan järjestäytynyt rikollisuus on jo tarttunut tilaisuuteen. Petosmiehet ovat perustaneet pöytälaatikkoyhtiöitä veroparatiiseihin ja syyttäneet tämän jälkeen valtioita yhtiöidensä ”investointisuojan” rikkomisesta ja teoreettisten voittojen polkemisesta muhkeiden korvauspottien toivossa. ”Vapaakauppasopimukset” ovat siis tulonsiirtoja kotimaisilta veronmaksajilta ulkomaalaisille verenimijöille.

Oikeudenkäyntien uhalla rahaelitistit luovat pelon ilmapiirin, jonka lamauttamina hallitukset eivät uskalla edes suunnitella korporaatioiden kannalta epäedullisia lakeja. Näin ulkomaalaisista sijoittajista tulee myös Suomen todellisia lainsäätäjiä, kun taas ”demokraattisesti” valitut poliitikot ovat pelkkiä kumileimasimia. Koskenniemi vertaa tilannetta suomettumiseen. Eurostoliitossa suomettumisen kohde ei ole itänaapuri vaan juurettomat finanssikosmopoliitit.

Mielenkiintoista kyllä, hanke on saanut tukea Suomen vihervasemmistolaiselta hallitukselta – Koskenniemen mukaan etenkin vihreän homon, Pekka Haaviston johtamalta ulkoministeriöltä. Tämä voi hämmästyttää niitä, jotka luulevat vihreiden suojelevan luontoa tai SDP:n ja Vasemmistoliiton suojelevan työntekijöitä. Koskenniemi totesi, että ulkoministeriön tuki hankkeelle on ollut ”varauksetonta”.

Suomen hallitus on osoittanut, ettei valtavirtainen vihervasemmisto välitä mistään muusta kuin sodomiittien, rotumuukalaisten, raiskaajien ja Isis-perheiden määrän maksimoinnista Suomen katukuvassa. Kaikki muu poliittinen viestintä on vain sumutusta, jolla puolueet yrittävät huijata itselleen tukea äänestäjiltä. Talous- ja ympäristöasioissa vihervasemmiston korkein auktoriteetti on ulkomaalainen koronkiskoja.

Lue myös: Miksi pankkeja vihataan (1, 2)

Lähde: Yle

12 KOMMENTIT

  1. Myös Jussi Halla-aho on äänestänyt TTIP:n puolesta, vasten puolueensa jäsenistön enemmistön kantaa. Hieman vaikea ymmärtää jäsenistön hiljainen hyväksyminen.

    Kirjoitus kertoo hyvin ja lyhyesti mitä on tapahtumassa, joskin ja valitettavasti kovinkaan moni suomalainen ei edes välitä perehtyä asiaan. Suurimpana syynä lienee EU-myönteinen propaganda ja huomion kääntäminen muihin näennäisasioihin, kuten ilmastonmuutoksesta vouhottaminen, viihde, erilaisten ryhmien oikeuksista ja ongelmista uutisointi jne…

    • Vielä ikävämpi tämä asia on nyt kun totalitaarinen langattoman viestinnän 5G -runkoverkko on rakenteilla ympäri Suomea. Tuosta on moni viheltäjä varoittanut, että ”Internet of Things” tarkoittaa mikro-vakoilua kaikesta mitä ihmiset tekevät, sanovat ja jopa – ajattelevat. On fakta että kun tietää tarpieeksi ihmisen tekemisistä ja vaikkapa mediatarjonnan käytöstä, selviää henkilön ajatukset myös.

      Tämän lisäksi on jo olemassa ”ajatustenluku-softaa”. Tämä sinänsä vaatii että saadaan ihmisen EEC-käyrä vakoilijan käsiin. Ajatuksia osataan jo kääntää suoraan sanoiksi.

      https://www.pcmag.com/feature/323668/10-mind-reading-tech-projects-that-might-freak-you-out

      Kytke tähän vaikkapa ihonalainen siru – TTIP-sopimuksen myötä voivat internationalistien korporaatiot vaatia tätä sirua kaikkien ihon alle – koska siitä kieltäytyminen vahingoittaisi näiden korporaatioiden kvartaalitulosta! Valtio joka kieltäytyy joutuu maksamaan miljardikorvaukset TTIP-sopimuksen kiistoja ratkovassa suuryhtiöiden edustajien miehittämässä oikeudessa annetun tuomion mukaisesti.

      Jussi Halla-Aho on sanonut tutkineensa TTIP-sopimusta tarkemmin kuin useimmat muut. Hän siis tietää yllä mainitusta, ja kannattaa silti sen allekirjoittamista.

      PS. 5G ja jo suunnitteluvaiheessa oleva 6G -teleliikennenverkostot käyttävät samoja taajuuksia kuin kipua tuottavat sotateollisuuden ”non-lethal weapon systems”.

      https://scientists4wiredtech.com/2019/02/5g-will-use-the-same-frequencies-as-pain-inflicting-military-weapon/

      • Sähköimpulssien (piuhat päässä kiinni) muuttaminen komennoiksi tietokoneen näytöllä on jo vanha juttu. En ole perehtynyt sen enempää että kuinka hyvin saivat tuollaisen käyttöjärjestelmän 90-luvulla toimimaan labrassa. Pidin silloin hyvin epämääräisen mahdollisena sen suurempia läpilyöntejä tuolla saralla. Uskoisin niiden pienten mikroimpulssien meidän kehossa olevan niin pieniä ja SAMANLAISIA keskenään, ettei niillä kyllä Windowsia käytellä ilman käsiä kovinkaan rivakasti.

        Kaikki muuhan on mahdollista algoritmien, vakoilun ja keinoälyllisen oppimisen avulla. Enpä ole sitten 90-lopun jälkeen jutellut tietokoneälyllisen keskustelukumppaninkaan kanssa… Ovat varmaankin hurjasti parantuneet noista ajoista. Voi olla ettei välttämättä erottaisikaan oikeasta ihmisestä moista kovin helposti. Ehkä olen jopa tietämättäni jo jutellutkin moisen kanssa joskus — ajatella!

  2. Kuten SDP:n Paavo Lipponen joskus vuosia sitten sanoi: ”Ainahan voidaan järjestää uusi äänestys” kun eliitin tahto ei mennyt heti kerralla läpi.

  3. Ongelma on oikeasti viestinnän kannalta se, että tavan tallaaja ei tiedä tuon taivaallista mitä ”TTIP” edes tarkoittaa. Eikä kukaan hänelle asiaa tarpeeksi yksinkertaisesti väännä rautalangasta.

    Hänelle riittää kun Halla-Aho toteaa, yhtälailla tunnustaen osaamattomuutensa asian suhteen että ”sopimuksen vastystajat löytyvät Vasemmistoliiton ja Vihreiden riveistä” tai pelkästään se että siinä on sanat ”Vapaa” ja ”Kauppa”. Sillä vapaa kaupankäyntihän on Länsimaisen demokratian (s.o ”Hyvyyden” TM) peruspilari ja eihän Vapautta ja Kauppaa vastusta kuin kommarit, kettutytöt ja kuokkavieraat, eikös juu?

    Artikkeli oli oikein hyvä mutta Mäntti-Virtas -editio tarvitsee vielä PALJON karsintaa ja yksinkertaistusta!

    • Samalla tavallahan juuri tälläkin sivustolla kommenteissa hyökätään ihmisten kimppuun, jos joku ei vaikkapa usko TV:n ja netin levittämiä (((uutisia))). Kertoo erittäin vähäisistä älynlahjoista moinen. Ollaan niin perkeleesti muka jotakin/kaikkea vastaan, mutta sitten kuintenkin pidetään niitä samoja uutiskanavia absoluuttisina totuudenlähteinä. Sangen merkillistä ajattelua.

  4. Ei ole tainnut edes ”autonominen” vasemmisto kritisoida hallitusta tästä. Mutta nykyäänhän duunareita ja luontoa puolustetaan ottamalla Gretan kanssa selfie-kuvia Pride-marssilla soijamakkara hanurissa. Ja olisihan se melko ableistista ja eksklusiivista kommariliikkeen kurdeja ja somaleita kohtaan, jos agendalle otettaisiin monimutkaisia teemoja, kuten kansainväliset investoinnit ja lainsäädäntö…

  5. Mitä mieltä tästä:
    ”Valtio joka hyväksyy yksityisen korkovelan valuutakseen on jo de fakto kansanmurhattu, ainakin siinä määrin kun ei edes tajuta että tämä korkovelka on juuri se kahle ja piiska jolla kansat pidetään tiukan valvonnan alla, aivan kuin karja joka lypsetään, ja lopulta pistetään lihoiksi.”

    EU on osa globaalia rikollis-syndikaattia. Tässä lukijoille tehtävä uudenvuoden välipäiviksi..

    Selvitä tai mieti missä kohtaan alla kerrottua Uuden Maailmanhallinnon hierarkiaa EU on:

    themillenniumreport.com/2019/08/the-rothschilds-global-crime-syndicate-and-how-it-works/

    ”Debt is their control Mechanism

    By bailing-out countries after having intentionally manipulated them into debt and subsequently pretending to help them by calculating their maximum levels of debt, they make sure the debt can never be repaid, to keep them slavery bound..”

    • Tässä se oleellinen juttu.

      Puhuvien päiden aina muistaessa mainita: ”Eihän valtioiden velkoja koskaan tarvitse maksaa kuitenkaan takaisin”, on harhautus täydellisen onnistunutta!

      Kyse ei nimittäin ole milloinkaan ”tarpeesta” maksaa takaisin vaan luvasta maksaa takasin. Valtioiden lainoja, kun EI OLE lupa maksaa takaisin!

  6. Eikös Mestari Halal-Aho ja perusjuntit kannata TTIP-sopimusta myöskin.

  7. Koska TTIP on ulkomaalaisen suurpääoman ylivaltasopimus, on eliitin täytynyt hioa sille erityisen teräväreunainen markkinointistrategia suuren yleisön sumuttamiseksi. Kiven mukaan TTIP:tä on pyritty markkinoimaan erityisesti pk-yrityksille ja niiden etujärjestöille.

    Valtamedia pauhaa, että TTIP:n avulla suomalainen yrittäjä pääsee viimein valtaamaan Amerikan markkinat. Totuus on tietysti päinvastainen. TTIP:n takana ovat kansainväliset megapankit ja suuryhtiöt, joita ei kiinnosta kilpailu vaan monopolien ja kartellien rakentaminen.

    Kiven haastattelema Corporate Europe Observatory kertoikin, että TTIP:tä ajava kauppakomissaari Cecilia Malmström on kätyreineen ”jopa pohtineet erilaisia viestinnän strategioita TTIP-neuvottelujen ympärille erityisesti pk-yrityksiä silmällä pitäen”. Kyse on siis paikallisen yrittäjän silmään virtsaamisesta.

    . . .

    Yllä lukeva on ote Vastarinnan jutusta ”Euroopan unioni, Pankkieliitin Mätä Sydän”

Comments are closed.