Koti Uutisia ”Äärioikeistosta” varoittelevalla suomalaistoimittajalla on outo harrastus

”Äärioikeistosta” varoittelevalla suomalaistoimittajalla on outo harrastus

9

Suomen ”äärioikeistosta” maanantaina Suomen Kuvalehteen kirjoittaneella toimittaja Päivi Lakalla on kummallinen harrastus: hän matkustaa ympäri Afrikkaa ja kerää mustien kanssa ottamiaan selfie-kuvia.

Päivi Lakan artikkeli on otsikoitu ”Suomessa kukkii äärioikeistolainen ajatusmaailma – sallivampaa kuin muualla Euroopassa”. Lakka maalaa artikkelissa kauhukuvaa kansallismielisten arvojen noususta ja lainaa muun muassa kulttuurimarxisti Jussi Jalosta sekä tietosuojarikoksiin rutiininomaisesti syyllistyvää ruotsalaista Expo-järjestöä. Erityistä hilpeyttä on herättänyt artikkelissa lanseerattu uusi käsite ”maltilliset äärioikeistolaiset”, jonka avulla entistä suurempi osa kansasta voidaan leimata poliittisiksi ajatusrikollisiksi.

Tekstissä pahoitellaan sitä, ettei Suomessa yhteiskunta tee yhtä ”kärkevää vastarintaa” isänmaallisia arvoja vastaan kuin Ruotsissa. Kysymykseksi jää, millaista vastarintaa Lakka tahtoo Suomeen. Linkedin-profiilinsa mukaan hän työskentelee feministisessä Tulva-lehdessä, joka on levittänyt suoraa poliittista väkivaltaa kannattavien äärivasemmistolaisten sanomaa.

Tekstin uskottavuutta syövät entisestään kirjoittajan omat poliittiset intohimot. Lakka lataa kotisivuilleen säännöllisesti kuvia Afrikan-matkoistaan ja mustista ystävistään. Eräs päivityksistä on esimerkiksi otsikoitu ”Rakastunut Sansibariin”.

Kuvakaappaus Lakan kotisivuilta.
Kuvakaappaus Lakan kotisivuilta.
Kuvakaappaus Lakan kotisivuilta.
Kuvakaappaus Lakan kotisivuilta.
Kuvakaappaus Lakan kotisivuilta.
Kuvakaappaus Lakan kotisivuilta.

Suomen Kuvalehti vaalii mainettaan asiapitoisena ja objektiivisena julkaisuna. Kun kyse on kansallismielisistä arvoista, ovat lehden linjaukset joutaneet usein romukoppaan.

Vuonna 2013 lehti julkaisi esimerkiksi artikkelin ”Vihan julistajat”. Numeron kannessa luki: ”Paha nostaa päätään – uusi äärioikeisto luikertelee Euroopasta myös Suomeen”. Monet löysivät artikkelista suoranaista puoliuskonnollista retoriikkaa, jossa monikulttuurisuus edusti täydellistä hyvää ja kansallismielisyys täydellistä pahaa.

 

Lue myös:

Monikulttuurisuutta kannattava toimittaja valehteli katupartioista
Harhaanjohtavaa uutisointia liikkeestä

9 KOMMENTIT

  1. Hah hah, ei hitto miten noloa! Päivi Lakan keräämän afro-gallerian tarkoitus on tietenkin todistaa muille, että Päivi on edistyksellinen ja ennen kaikkea hyvä ihminen.

    Onkohan muuten olemassa ketään aidosti neutraalia ”äärioikeistosta” vouhottavaa, kun tuntuu, että kaikilla näillä on jollain tavalla ns. oma lehmä ojassa? Joko niillä on joku vastakkainen maailmankatsomus, kuten esim. Jalonen ja kumppanit tai sitten on joku voimakas fetissi, kuten tällä kyseisellä Päivillä.

    Harmi, että tuollaiset tyypit saa vuodesta toiseen esiintyä jonain neutraaleina tiedottajina/asiantuntijoina.

    • On. On se harmi… toivottavasti *tällaiset* propaganda-nistit pelaavat viimeiset pelimerkkinsä ajoissa loppuun – ettei tule kenellekkään Paha mieli.

  2. Siionismihan se tämmöisissä taustalla luuraa. Se hyötyy puolueellisista höyrypäistä, jotka tekevät likaisen työn vapaaehtoisesti.

    Siksi ”äärioikeistoa” mediassa analysoivat ”asiantuntijat” ovat järjestään asenteellisia eivätkä hallitse aihetta kovin hyvin.

    Tämä siksi, että siionistit eivät halua asiallista keskustelua ”äärioikeistosta” ja sen edustamista näkökannoista. Jos niin tehtäisiin, kävisi selväksi että ”äärioikeisto” edustaa monia hyviä, järkeviä, arvokkaita tavallisten ihmisten kannattamia asioita – fakta mitä kukaan ”asiantuntija” ei pystyisi enää kiistämään.

    Sen jälkeen ei olisi enää sijaa puolivillaisille ”asiantuntijoille” päättämään kansan puolesta mikä on oikein tai väärin.

    ”Äärioikeiston” panettelijat alkaisivat vihdoin näyttää siltä mitä ovat: valehtelijoita ja oman pesän likaajia. Vastaavasti kansa alkaisi uskoa itseensä ja luottaa toisiinsa – siis todellinen painajainen siionistieliitille!

    • Jos nämä ”asiantuntijat” perehtyisivät asiaan, he eivät käyttäisi termiä ”äärioikeisto”.

      • Siinä se juju onkin. vassarit ei tajua, että tässä ollaan lähellä enemmänkin vasemmistoa, koska ollaan vastaan kapitalisteja, ja euroopan pankkiireja, koska olemme kansallis SOSIALISTEJA . Tosin sillä erotuksella, että emme halua tehdä suomesta ja sen kansasta eu:n sosiaalitoimistoa afrikkalaisille ja muslimeille niinkuin EU HALUAA . Vaikuttaa siltä, että vasemmisto täyttää nykyään kaavakkeen kohdan —–> Kyllä haluan kapinoida muutosta vastaan ja haluan täten puolustaa suurta eliittiä.

  3. Odottelen sitä päivää, kun tämä ihmisriekale muuttaa sinne niin ihanaan ja edistykselliseen Afrikkaan. Tai ainakin joku polttaisi tämän kodin täällä Pohjolassa. Sen jälkeen joku voisikin ajaa katsastamattomalla autolla tämän yli aamuruuhkassa.

    • Veikkaisin että käy hassusti kun vierailee Afrikan puolella tarpeeksi usein.

  4. Vähän samalla tavalla kun metsästäjät käy savannilla ampumassa leijonia, villisikoja jne ja sitten laittavat seinälleen ne päät, eli tämä on Päivin ”Trophy Wall” 😀

  5. Kaikki saa inspiraatiota jostain, hän kulttuurivärinästä ja afrikasta, kansallissosialisti kansallismielisyydestä. Ihan menevältä ja tyytyväiseltä naiselta vaikuttaa mutta … ei ole hänen asiansa ruveta sormella osoittelemaan ihmisiä joilla arvomaailma on toisenlainen.

    Tämä nainen on niin sanottu HÖLMÖ – kansallismielisyys ei ole rasismia. Vastarinnan sivustolla ei silmiini ole pahemmin rasistista materiaalia osunut, huumoripuolella jotain on mutta eipä muuten. En tosin ole jaksanut sivuston arkistoja kaivella. Taidanpa tutustua kaikkiin aikaisempiinkin artikkeleihin kun aikaa on.

    Hyvää jatkoa, kansallismieliset!
    -KK(K?)

Comments are closed.