Koti Uutisia Sionismi Virtuaalivaluuttoja vainonnut juutalaissyyttäjä ulos virastaan – kiinni seksuaalisesta väkivallasta

Virtuaalivaluuttoja vainonnut juutalaissyyttäjä ulos virastaan – kiinni seksuaalisesta väkivallasta

6
Eric Schneiderman.

Uutisoimme huhtikuussa, että New Yorkin osavaltion yleinen syyttäjä, juutalainen Eric Schneiderman on ilmoittanut aloittavansa kansainvälisen hankkeen, jonka tavoite on saada Bitcoinin kaltaiset kryptovaluutat viranomaisten kontrolliin. Nyt koko Schneidermanin ura on kuitenkin vaakalaudalla.

Schneiderman pakotettiin yllättäen eroamaan virastaan sen jälkeen kun tiedot hänen seksuaalirikoksistaan vuosivat julkisuuteen. Syyttäjä oli käyttänyt ainakin neljää naista kylmäverisesti hyväkseen ja tehnyt näille seksuaalista väkivaltaa.

Neljä Schneidermanin uhreiksi joutunutta naista kertoi medialle, että Schneiderman sai sukupuolista mielihyvää naisten pahoinpitelemisestä. Schneidermanin tapoihin on kuulunut naisten lyöminen ja kuristaminen yhdynnän aikana.

Aluksi Schneiderman käyttäytyi uhmakkaasti ja väitti, ettei hän koskaan ole tehnyt naisille mitään, mitä nämä eivät itse olisi pyytäneet. Pian tämän jälkeen hän kuitenkin erosi vähin äänin virastaan. Eräs Schneidermanin uhreista kertoi, että syyttäjä oli lyönyt tätä myös silloin, kun he eivät olleet yhdynnässä.

Schneiderman on tunnettu kulttuurimarxisti, joka kannattaa muun muassa avointa maahanmuuttoa sekä homolobbya. Hiljattain hän valitteli medialle, että hän on joutunut toimintansa vuoksi “juutalaisvastaisen” kampanjan kohteeksi.

Ennen eroamistaan Schneiderman yritti pakottaa viime vuosina yleistyneet virtuaalivaluutat tiukan globaalin viranomaisvalvonnan alaisuuteen. Globalistit ovat olleet huolissaan virtuaalivaluutoista, sillä niillä on tuettu muun muassa kansallismielisiä ja sionisminvastaisia järjestöjä.

Lähde: Financial Times

6 KOMMENTIT

  1. Yllättyikö joku, koko (((eliitti))) täynnä pedofiileja sekä väkivaltaisia raiskareita ja hyväksikäyttäjiä… niin kieroutuneita rottia, hyi helvetti.

  2. Kun ymmärtää esim. kuinka 9/11 WTC-iskut olivat Saud-käsialaa (kuka tietää kenen käskystä), ja näkee maailmalla False flag kerrostalopommeja ym. NIIN en pidä yhtään mahdottomana ajatusta “kadonneiden” jesuiittasairaaloiden lapsien ym. brittiorpojen joutumisesta rikkaiden pyörittämien rinkien mausteeksi. Nämä sairaat yhteiskunnan joka alalle soluttautuneet porsastelijat häpeämurhauttavat viattoman kansansuosikin Jari Sillanpään tämän huumekierteeseen johtaneen vahingon vuoksi, MUTTA ovat itse tuoneet EU:hun kaiken pölyn ja likaisen rahan. Jopa POLIISI ei saa tutkia näitä poliisin ohjeessa.

  3. Kyllä nyt on lyötävä KAIKKI VALKOISET miehet ketoon tästäkin rikoksesta. Niinhän siinä kävi kun Kipawoodin ohjaaja jutku kouri näyttelijättäriä uskontonsa mukaisesti, koska goyimi tyttö on “Lisko” ja nainen Siksa tai jotain “Valkoinen huora” eli vapaasti kierrätettävissä ja käytettävissä ilman, että siitä edes syntiä koituu vaivanpalkaksi heidän pyhimmässä paikassa.
    Juutalainen on rikollinen eli syytettynä oikeudessa. Oikeus tuomitsee ensimmäisen vastaantulevan valkoisen vankilaan rikoksesta, jota valamiehistö harkitsi kokonaista kaksi minuuttia.

Comments are closed.