Koti Artikkelit Kansallinen taistelu Videoita edellisvuosien itsenäisyyspäivien vietosta

Videoita edellisvuosien itsenäisyyspäivien vietosta

2

Kolmen viime vuoden aikana kansallismieliset ovat aktivoituneet suomalaisilla kaduilla entistä enemmän. Kolme vuotta sitten, vuoden 2014 itsenäisyyspäivänä, maassamme nähtiin käytännössä ensimmäinen julkinen kansallismielinen tapahtuma vuosiin – ellei vuosikymmeniin.

Tuolloin järjestettiin ensimmäistä kertaa suosituksi tullut 612-kulkue. Jo tuolloin Vastarintaliikkeen aktivistit saapuivat sankoin joukoin paikalle, ja tapahtumaan ottikin osaa noin 200 kansallismielistä. Koska kyseessä oli uudenlainen toiminnan muoto maassamme, pidettiin tapahtumaa erittäin onnistuneena sekä kaikkia kansallismielisiä innostaneena.

Seuraavan vuoden aikana useat kansallismieliset tahot järjestivätkin ympäri Suomea maahanmuuton vastaisia mielenosoituksia. Tämä heijastui myös itsenäisyyspäivään 2015, jolloin järjestettiin taas 612-kulkue. Kulkue olikin edellisvuoteen verrattuna moninkertaistanut osallistujamääränsä siitäkin huolimatta (tai siitä johtuen), että äärivasemmistolaiset uhkailivat tapahtumaa väkivallalla. Myös tällä kertaa suomalaiset kansallissosialistit muodostivat merkittävän kokoisen ryhmän osallistujista.

Vuoden 2016 itsenäisyyspäivä kokikin uudenlaisen muodonmuutoksen: myös Vastarintaliike järjesti ensimmäisen julkisen marssinsa Suomessa tuolloin. Tapahtumaan otti osaa noin 180 henkeä, mikä kertoo kansallismielisen liikkeen radikalisoitumisesta vuosien varrella; kaksi vuotta aiemmin ei-poliittiseen tapahtumaan otti osaa suurin piirtein saman verran väkeä. Päivän suurin mediahuomio pyörikin liikkeen marssin ympärillä, sillä hysteeriset toimittajat olettivat – ja ehkä myös toivoivat – jonkinlaista ”säpinää” paikalle. Ainoa välikohtaus kuitenkin sattui, kun Internet-vitsiksi itsensä tehnyt Jari ”Silmä-Jari” Laine suoritti Kamikaze-iskun marssin keskelle.

Kohti vapautta -tapahtuman tarkoitus oli radikalisoida suomalaisia kansallismielisiä entisestään, ja siinä paikalla olleiden mukaan onnistuttiin: tapahtuma valoi moniin uskoa tulevaisuuteen ja teki selvän pesäeron moniin porvarillisiin tahoihin.

Kohti vapautta -marssin jälkeen suurin osa osallistujista siirtyi suoraan 612-tapahtumaan, joka oli jälleen kasvanut moninkertaiseksi edellisvuoteen verrattuna. Järjestäjien mukaan paikalla oli yli 3 000 henkeä, mikä taas kertoo kansallismielisyyden suuresta kasvusta sekä tarpeesta Suomessa. Marssi sujui edellisvuosien tapaan ilman suurempia häiriöitä.

Tämän vuoden itsenäisyyspäivänä Helsingissä järjestetään kansallissosialistien järjestämä Kohti vapautta -tapahtuma, johon on kutsuttu paitsi yksityishenkilöt myös kaikki kansallismieliset järjestöt omien tunnustensa kanssa. Tapahtuma on avoimen poliittinen itsenäisyyspäivän juhla, joka osoittaa kunnioitusta kaikille menneille, nykyisille ja tuleville vapaustaistelijoille. Tapahtumasta ehtii siirtyä tänäkin vuonna järjestettävään 612-tapahtumaan, jonne suurin osa myös tulee suuntaamaan.

Nähdään Helsingissä itsenäisyyspäivänä!

 

KohtiVapautta.com

2 KOMMENTIT

  1. Nämä videot todistavat, miten itsenäisyyspäivän juhlinta on vain muutamassa vuodessa kehittynyt täysin uusiin sfääreihin – ja tästä kiitos kuuluu kansallissosialisteille, joita ilman 612-tapahtumaakaan ei olisi olemassa.

  2. Suomen kansa on unohtanut oman isänmansa perinteet. Lähes samalla tavalla kuin kulttuuri-Marxilainen yhteiskunnan osa Vapun, Työväen juhlan. Vappuna ei tosin enää marssita lippukavalkaadissa ja huudeta ”lahtarit” tai ”porvarit”. Mutta itsenäisyyspäivänä huudetaan isänmaan nimeä tänäkin vuonna.

    Itsenäisyyspäivä on päivä jolloin muistellaan niitä uhrauksia joita isovanhempamme tekivät taistellessaan Suomen hyväksi paikaksi asua suomalaisille. Niitä ihmishenkiä jotka annettiin jotta silloisilla lapsilla olisi parempi yhteiskunta elää ja kasvaa. Jotta maalla olisi tulevaisuus. Jotta maa voisi seisoa ylpeänä muiden maiden rinnalla. Ja jossa ikiaikainen historiamme eläisi sukupolvelta toiselle.

    Ole ylpeä, sinä valkoinen suomalainen. Sinä olet alkuperäiskansaa!!

Comments are closed.