Koti Artikkelit Maailmankatsomus Vakaat perheet – kansakunnan paras turva

Vakaat perheet – kansakunnan paras turva

1

Vieraileva kirjoittaja kirjoittaa perheen asemasta yhteiskunnasta. Kaikki artikkelissa ehdotetut poliittiset uudistukset eivät välttämättä edusta Vastarintaliikkeen virallista poliittista ohjelmaa.

happy-family-silhouette-

Perheet ovat kansakunnan perusyksikkö ja takaavat sen jatkuvuuden. Viimeisen 50 vuoden aikana suomalaisissa perheissä on tapahtunut dramaattisia muutoksia. Yhä harvemmat avioliitot ovat kestäviä; tilastokeskuksen mukaan reilut 40 prosenttia solmituista avioliitoista päättyy eroon. Lisäksi lapsia hankitaan myöhemmin ja vähemmän, mistä jo Väestöliitossa ollaan huolissaan. Jo sata prosenttia Suomen väestönkasvusta tulee maahanmuutosta.

Alla olevasta kuvasta nähdään avioerojen kertymiä suhteessa tiettynä vuonna solmittuihin avioliittoihin. Jos erojen kertymä jatkaa saman trendin mukaan, jo yli 40 prosenttia 2000-luvulla solmituista avioliitoista päättyy ennen pitkää avioeroon. Lisäksi kuvaajat ovat jyrkimpiä alkupäästä ja loivenevat loppua kohden. Tämä kertoo siitä, että eniten eroja tulee avioliiton alkupäässä, minkä voi olettaa vaikuttavan mahdollisten lasten kasvatukseen eniten.

latausEU-tasolla Suomi kuuluu Ruotsin kanssa samaan kärkiryhmään avioeroissa; molemmissa on samantyylinen hyvinvointivaltio ja samankaltainen liberaali suhtautuminen avioliittoon. Ruotsin avioeroja tutkinut Glenn Sandström esittää, että avioerojen kasvu liittyisi juuri hyvinvointivaltioon. Hänen mukaansa 1900-luvun alussa korkean tulotason ammateissa avioerotilastot olivat samankaltaisia kuin nykyään koko populaatiossa. Hyvinvointivaltio tulonsiirroilla teki avioeron taloudellisesti helpommaksi. Monet ovat kutsuneet ilmiötä ”byrogamiaksi”, jolla viitataan siihen, että valtio ottaa aviomiehen roolin elättäjänä. Oikeudenmukainen valtio huolehtii toki jokaisen lapsen hyvinvoinnista perheeseen katsomatta, mutta on tärkeää, etteivät politiikka ja kulttuuri kannusta yksinhuoltajuuteen.

Taloudelliset tekijät ovat toki vain osa totuutta. Länsimaisissa yhteiskunnissa tapahtunut maallistumiskehitys on myös syy siihen, miksi perheet ovat tänä päivänä heikentyneet. Toisaalta konservatiivinen Venäjä on johtavia maita niin avioeroissa kuin aborteissa, joten poikkeuksia sääntöön löytyy.

Perheiden muutoksen selittämisessä on varmasti myös olennaista 1960-luvulla alkanut ”seksuaalinen vapautuminen” ja toisen aallon feminismi. ”Seksuaalinen vapautuminen” piti sisällään monenlaisia kehityskulkuja, kuten yhä suopeamman suhtautumisen irtoseksiin, abortin laillistamisen tai sen kriteerien löyhentymisen länsimaissa, ja lisäksi homoseksuaalisuuden nousun sekä avioeron kriteerien löysäämisen. Toki ehkäisyn helpottuminen samoihin aikoihin ehkäisypillerin myötä vaikutti varmasti irtoseksin helpottumiseen.

Samoihin aikoihin ajoittuu myös valtamedian, kuten TV:n, yleistyminen, ja tuskin tarvitsee muistuttaa, ketkä Hollywoodin ja mediayhtiöiden johdossa ovat yliedustettuina. Juutalaisen, nykyään laajalti kyseenalaistetun Sigmund Freudin opit tukahdutetusta seksuaalisuudesta olivat osatekijänä ajanjakson kehityksessä. ”Seksuaalisella vapautumisella” on vahva yhteys Frankfurtin koulukuntaan ja kulttuurimarxismiin. Kuitenkin kulttuurimarxismi on jo oma aiheensa, enkä lähde sitä tässä enempää tarkastelemaan.

Vuonna 1970 avioparien, joilla on lapsia, osuus kaikista perheistä oli 62,6 prosenttia, kun taas vuonna 2014 se oli 29,2 prosenttia. Mistä tämä kertoo? Avoparien ja yksinhuoltajatalouksien määrä on lisääntynyt, mutta lapsiperheiden osuus nämäkin huomioituina on silti laskenut (lapsiperheiden osuus oli vuonna 1970 75,9 prosenttia ja vuonna 2014 49,7 prosenttia). Avoliitot keskimäärin ovat epävakaampia ja riitaisampia kuin avioliitot, ja yksinhuoltajaperheissä lapsilta puuttuu toinen vanhempi eli tärkeä roolimalli. Yhä useammat ja useammat lapset syntyvät avioliiton ulkopuolella. Kun 1900-luvun ajan aina 80-luvulle tultaessa aviottomien lasten osuus syntyneistä on ollut 5–10 prosenttia, se on siitä lähtien noussut, ja vuonna 2013 se oli 42,1 prosenttia.

Mitä seurauksia huterammilla avioliitoilla on kasvatuksen näkökulmasta? Ihmisen oppiminen perustuu paljolti malleihin. Etenkin jos erossa päädytään yksinhuoltajuuteen, lapsilta poistuu elämästä tärkeä roolimalli. Isä perinteisesti näyttää pojalle, miten olla mies. Kasvatusjärjestelmä muutenkin tarjoaa pojille vähänlaisesti miehisiä malleja, sillä opetustoimi on sangen naisvaltainen. Vanhemmat tarjoavat lapsilleen mallin parisuhteesta ja sitoutumisesta. Esimerkiksi eroperheen lapsi voi kokea sitoutumisen vaikeammaksi kuin yhtenäisenä säilyneen perheen lapsi.

Hankalammissa eroissa vanhempi saattaa alkaa vieraannuttaa lasta toisesta vanhemmasta esimerkiksi voittaakseen huoltajuuskiistan. Vieraannuttamisella on monenlaisia haittavaikutuksia lapsen mielenterveydelle, ja siitä on tehty useissa maissa kliininen psykiatrinen diagnoosi, PAS (Parental Alienation Synadrome). Vieraannuttaja mustamaalaa lapselle vieraannutettavan vanhemman. Esimerkiksi normaali rajojen asettaminen voidaan esittää lapsen mielivaltaisena sortamisena.

Vieraannuttamisen sivutuloksena lapsi voi oppia vaativaa suhtautumista muihin ihmisiin yleensä, koska omaa vanhempaakin on lupa halveksua tämän heikkouksien tähden. Samalla vieraannuttaja pyrkii vakuuttamaan lapsen siitä, että tämä on ainoa oikeasti tätä rakastava vanhempi ja pyrkii vakuuttamaan tämän omasta täydellisyydestään. Tämä opettaa edelleen lapsesta yhä vaativampaa omissa ihmissuhteissa, koska vanhempi on antanut tähän mallin.

Useasti vieraannuttamiseen kuuluvat toimintatavat, joissa lapsi itse joutuu olemaan aktiivinen. Tämä voi aiheuttaa häpeää, jota torjutaan järkeistämällä omaa toimintaa yhä negatiivisemmalla suhtautumisella kohdevanhempaan. Vieraannuttamisen seurauksia voivat lisäksi olla masennus, arvottomuuden tunteet, vaikeus luottaa muihin ihmisiin sekä päihdeongelmat.

Ylipäätään yksinhuoltajaperheiden lapsilla on todettu olevan enemmän ongelmia yhteiskuntaan sopeutumisessa, koulutuksessa ja käytöksessä. Isossa-Britanniassa tehtiin vuosina 2000–2002 tutkimus 14 000 lapsen otoksella. Tutkimuksessa todettiin muun muassa yksinhuoltajaperheiden lapsilla olevan enemmän käytösongelmia, tottelemattomuutta, tunneongelmia sekä ongelmia kaverisuhteissa. Osasyynä on varmasti, että yksinhuoltajaperheessä vanhemmalla on vähemmän aikaa ja rahaa käyttää lastensa kasvatukseen.

Ei tule myöskään unohtaa, että avioliitot osin sitouttavat ihmisiä yhteiskuntaan. Kun miehet ja naiset eivät enää elä vain itselleen vaan heillä on perhe, josta pitää huolta, antaa se motivaatiota ponnistella perheen eteen. Omat lapset antavat aihetta miettiä kansakunnan tulevaisuutta omaa elämää kauaskantoisemmin.

En tietenkään tarkoita, että perhe-elämä olisi aina helppoa, mutta sama pätee muuhunkin elämään. Avioerot taas usein ovat henkilökohtaisia katastrofeja ihmisille; ne masentavat, lamauttavat ja ajavat pahimmillaan itsemurhaan. Avioliiton ja perheiden ongelmien ytimessä on mielestäni haluttomuus sitoutua, mikä taas voi juontua monenlaisista syistä, kuten nykyajan yksilökeskeisestä hedonismista ja luottamuksen puutteesta. Näistä molempiin yhteiskunta voi halutessaan tavalla tai toisella vaikuttaa, ja ensin tarkastelen luottamusta.

Riskit, kuten pettäminen, isyyshuijaukset, lapsen vieraannuttaminen, hankalat avioero-oikeudenkäynnit sekä niistä aiheutuva omaisuuden, huoltajuuden tai asunnon menetys eivät voi olla vaikuttamatta, kun mietitään, uskaltaako jonkun kanssa sitoutua yhteiseen elämään. Milloin esimerkiksi isyyshuijauksesta on viimeksi annettu tuomio taloudellisena petoksena? Isyyshuijauksella on nykyään jokseenkin keinotekoinen kahden vuoden vanhenemisaika.

Mielestäni avioliiton taloudellisia puolia tulisi tarkastella siitä näkökulmasta, mihin aviopareja halutaan kannustaa. Yhteiskunnan olisi syytä ainakin varmistaa, ettei eron ottaminen olisi taloudellisesti kannattavaa, jotta taloudelliset tekijät eivät kannustaisi ihmisiä eroon, vaan erot otettaisiin vakavammista syistä. Tästä syystä esimerkiksi avio-oikeutta puolison omaisuuteen voisi arvioida uudelleen, ja sitä voisi ehkä rajata tai sen voisi poistaa kokonaan.

Vastakkainen esimerkki sitoutumista ja väestönkasvua tukevasta sosiaalipolitiikasta löytyy Kolmannesta valtakunnasta. Siellä aviopareille myönnettiin avioliittolainoja, joista sai neljänneksen korvattua lasta kohden, toisin sanoen neljän lapsen jälkeen laina oli kuitattu. Tämän toteuttamisen edellytyksenä oli itsenäinen rahapolitiikka ja valtion kontrolli rahan liikkeellelaskussa, joka nykyään on annettu yksityisille ja itsenäisesti toimiville pankeille.

Toisena tekijänä ovat huoltajuuspäätökset; yksinhuoltajaperheissä on äiti huoltajana viisi kertaa niin usein kuin isä. Onko nainen näin usein varmasti parempi huoltaja, ja antaako tämä naisille väärän kannusteen eroon, sillä he voivat melko varmasti saada huoltajuuden halutessaan? Kyseessä saattaa olla myös vieraannuttamistapaus. Ottamatta kantaa siihen, kuka eroista on varsinaisesti vastuussa, suurin osa niistä tehdään naisen aloitteesta.

Kuitenkin tärkeämpänä muutoksen kohteena näen ihmisten arvomaailman. Uskonnon heikentyessä nyky-yhteiskunta tarjoaa tilalle yksilökeskeistä kulutusjuhlaa; keskitytään siihen, mitä on tässä ja nyt. Kansallissosialismissa taas ihminen nähdään osana pitkää kansansa jatkumoa, ja hänellä on velvollisuutensa niin menneille polville kuin myös tulevia jälkeläisiään kohtaan. Uskon, että jos kansallissosialistiset, jatkuvuutta ja yhteisöllisyyttä korostavat arvot tulevat laajemmin valtavirtaan, myös perheet rakentuvat kestävämmälle pohjalle. Arvomaailman muuttaminen on kuitenkin vaikea ja hidas prosessi, joka ei muutu yhdessä yössä eikä pelkästään ulkoa päin ja lainsäädännöllä.

 

 

Vieraileva kirjoittaja

 

Lähteet:

Hs.fi
Väestöliitto 1, 2
Tilastokeskus 1, 2, 3
Stat.fi
Ec.Europa.eu
Vau.fi
Psyjuridica.com
Duodecim
The Telegraph

1 KOMMENTTI

  1. Erittäin tärkeitä pointteja aikana, jolloin poliitikot väittävät, että väestön ikääntymistä torjutaan parhaiten laittomalla siirtolaisuudella! Kiitos monipuolisesta artikkelista!

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here