Taistelemalla emme häviä

Vuoden 1945 jälkeen piti vallita uusi maailmanjärjestys, jossa kansanmielisyydellä ei tulisi olemaan sijaa. Liittoutuneet miehittäjät eli Yhdysvallat ja Neuvostoliitto olivat päättäneet, että kaikenlainen kansallistunne, joka ei kumartaisi tähdille ja raidoille tai sirpille ja vasaralle, olisi saatava poistettua tästä maailmasta.

Näiden kahden vallan välissä elävien kansakuntien elontahto ei kuitenkaan sammunut, ja halu vaalia omaa rotua, kulttuuria ja identiteettiä kesti silloisen paineen. Kun monta kymmentä vuotta myöhemmin Neuvostoliitto kaatui omaan mahdottomuuteensa, vapautui usea kommunismin ikeen alla elänyt kansa hetkellisesti rakentamaan omaa maataan. Tyhjiö, jonka Neuvostoliitto jätti, täyttyi kuitenkin pian länsimaiden myrkyllisellä vaikutuksella.

Toisen maailmansodan loppumisen jälkeen kansanmielistä liikehdintää ei pitänyt enää olla. Jokaisen kansanmielisen olisi pitänyt tuntea suurta häpeää ajatuksistaan. Mikäli ihmisellä on vahva kansallinen itsetunto sekä rakkaus kansaansa, kulttuuriaan ja identiteettiään kohtaan, hänestä ei saa tehtyä nykyjärjestelmän orjaa. Siksi on tärkeää ajatella, että vaikka tämä sionismille kumartava maailmanjärjestys on niskan päällä, se ei ole voittanut niin kauan kuin on olemassa kansanmielisesti ajattelevia ja toimivia ihmisiä. Jotta vihollisemme voisi meidät voittaa, on heidän hävitettävä koko aate kannattajineen olemattomiin historian sivuilta ja pidettävä huolta siitä, etteivät tulevat polvet saa kuulla niistä. Joten niin kauan kuin on olemassa edes ajatus kansanmielisyydestä – oli se sitten niin hauras, ettei siitä edes uskaltaisi puhua ääneen jottei se murene tomuksi – aate ei ole hävinnyt taistelua.

Ensimmäinen tavoite itselleni kansallissosialistina on aina se, että voin elää omien ihanteideni mukaan. Tiedän, ettei vastustajani halua minulle tätä suoda. Jokainen hetki, jolloin voin todeta eläneeni kuten kansallissosialisti elää – oli kyse sitten pienestä tapahtumasta kuten lyhyestä keskusteluhetkestä muutaman toverin kanssa tai suuresta tapahtumasta, jossa aate voi näyttää todellisen voimansa – on minulle hetki, jolloin tiedän, etten ole hävinnyt. Ennen kaikkea nämä hetket ovat aina isku sionistisen pedon kasvoille. Tämä peto ei halua kuulla kenenkään sanovan “Olen ylpeä kansastani, rodustani ja kulttuuristani”, ja vielä vähemmän se haluaa nähdä kenenkään elävän näiden ihanteiden mukaan.

Kansallissosialismin voima elää ehdottomasti yhteisössä, jonka rakennamme. Vaikka taistelijan henkeen kuuluu halu nujertaa viholliset, on sille kuitenkin tärkeintä rakentaa ja rakastaa omiaan – koska rakkaus on se eteenpäin ajava tunne, rakkaus omiaan ja omaansa kohtaan.

Toverit, yö on vasta laskeutumassa Euroopan ylle ja voittoon on vielä matkaa. Seiskäämme silti pimeyttä vastaan selkä suorana ja muistakaamme: aate elää mukanamme. Me itse päätämme elääkö se myös jälkeemme. Sillä niin kauan kuin se elää, voitto on mahdollinen.

Johannes Kaila