Koti Uutisia Kotimaa Suomeen siirretyn Nordean riskit lisääntyvät – Ruotsissa taistelu asuntolainoista

Suomeen siirretyn Nordean riskit lisääntyvät – Ruotsissa taistelu asuntolainoista

2

Suomessa ja Ruotsissa on tänä vuonna alettu puhua yhä huolestuneempaan sävyyn asuntokuplan puhkeamisesta, joka voi johtaa kansallisiin pankki- ja talouskriiseihin. Kuplan takana ovat rikolliset pankkiirit, jotka ovat tarkoituksella ajaneet asuntomarkkinat ylikuumentuneeseen tilaan hukuttamalla kansalaiset velkaan.

Suomen riskejä on lisännyt entisestään se, että Ruotsin asuntolainamarkkinoiden suurimpiin nimiin lukeutuvan Nordean pääkonttori päätettiin siirtää länsinaapurista Helsinkiin tänä vuonna. Riskialttiit asuntolainat ovat edelleen Nordean taseessa, mutta nyt vastuu onkin siirtynyt suomalaisille veronmaksajille.

Kauppalehti uutisoi tänään, että Ruotsin asuntoriskit ovat nyt kärjistymässä. Tätä heijastavat muun muassa finanssivalvonnan sekä keskuspankin epätoivoiset yritykset hidastaa kansalaisten velkaantumista. Ruotsalaisten perheiden velka-aste on jo keskimäärin 185 prosenttia näiden tuloista.

Finanssivalvonta on pyrkinyt hillitsemään asuntokuplan paisumista asettamalla suurta kritiikkiä synnyttäneitä lyhennyspakkoja vähävaraisille velallisille. Keskuspankki on puolestaan uhannut nostaa ohjauskorkoa vaikeuttaakseen suurten asuntolainojen ottamista. Nordean uuden isäntämaan Suomen tulisi olla huolissaan ruotsalaisviranomaisten hädästä.

Talouskriisi voi levitä helposti asuntomarkkinoilta myös muuhun yhteiskuntaan, sillä kansan köyhtyessä kulutus pysähtyy ja yritykset menettävät asiakkaansa. Tämä taas johtaa työttömyyden nousuun. Lisäksi suurilla yhtiöillä ja rahastoilla on huomattavia summia kiinni kiinteistöissä, jotka menettävät kuplan puhjetessa arvoaan. Myös tavalliset kansalaiset ovat säästäneet eläkepäiviään varten sijoittamalla asuntorahastoihin. Kiinteistömarkkinat voivat tempaista siis koko kansakunnan syöksykierteeseen.

Monia asuntokriisissä raivostuttaa eniten se, että pankit tulevat jälleen yksityistämään voitot ja kansallistamaan riskit. Pankkiirit ovat lainanneet rahaa holtittomasti kuluttajille, koska suuri liikevaihto merkitsee finanssieliitille suuria bonuksia.

Mikäli talous kriisiytyy, tullaan pankit pelastamaan veronmaksajien rahoilla, kuten viime vuosina on lännessä ollut tapana. Pankkiirit pitävät bonuksensa, mutta kansa köyhtyy paitsi asuntojen hintojen romahtamisen myös pankkien pelastuspakettien ja nousevien elinkustannusten vuoksi.

Lähde: Kauppalehti

2 KOMMENTIT

  1. Ne kansalaiset jotka ovat lähteneet mukaan sijoituspeliin ja sijoittaneet varojaan erilasiin rahastoihin, niin niiden tuleekin menettää varansa. Sillä ulkomaalaisiin rahastoihin ja sijoituksiin investoitaessa, ulkomaalaiset usein investoivat rahansa pohjoismaihin, koska meillä tekee parasta katetta. Ja sen jälkeen voitot virtaavat verottajan ulottumattomiin. Se että ihmiset sijoittaisivat suoraan tuotantolaitoksiin ei köydyttäisi esim. Suomea yhtä paljon kuin rahastoihin sijoittaminen.

    Onneksi ei ole rahoja sijoituksissa eikä velkaa pankeille. Silltä toinen tyhmä liike on ottaa velkaa yli oman maksukyvyn. Sitä näkee aivan liikaan tehdyn tuttujenkin osalta. Ja se tarkoittaa että kun on velkaa, globalistit omistavat elämäsi. Ja sinä tanssit niiden mielihalujen mukaan.

    Mitä on tapahtunut perinteiselle säästämiselle? Säästäminen vahvistaa koko kansakuntaa ja valtiota.

    • Perinteisen säästämisen sijasta on jo jokunen vuosikymmen yllytetty velanottoon mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta saadaan kuvailemasi fakta toteutettua. Osta nyt, maksa korkoa huomenna ja ylihuomenna ja…

Comments are closed.