Koti Artikkelit Seura levittää valheita Vastarintaliikkeestä

Seura levittää valheita Vastarintaliikkeestä

16
Freelance-toimittaja Petri Jääskeläinen.

Seura-lehti julkaisi maanantaina Petri Jääskeläisen kirjoittaman artikkelin otsikolla ”Näin suomalaiset uusnatsit kehuskelivat toimiaan ulkomaisella keskustelufoorumilla: Osaamme vetää huumeita ja marssia soihtukulkueissa”. Teksti antaa ymmärtää jo heti otsikossa, että suomalaiset kansallissosialistit sekä Vastarintaliikkeen jäsenet käyttäisivät ja hyväksyisivät huumeiden käytön. Asia ei kuitenkaan ole näin.

Artikkeli perustuu kansallismielisen Iron March-foorumin tietovuotoon, jonka myötä foorumin yksityisviestit ja muu data päätyivät kaiken kansan luettavaksi. Foorumille kirjoittanut suomalaismies oli kertonut päihteiden käytöstään toiselle henkilölle yksityisviestinä.

Seura kertoo henkilön kuuluvan Pohjoismaiseen Vastarintaliikkeeseen. Pitää paikkansa, että kirjoittaja on kuulunut liikkeeseen sen vielä toimiessa Suomessa. Hän ei kuitenkaan ole ollut järjestön jäsen julkisuudessa olleiden viestien kirjoittamisen aikaan.

Vastarintaliike ei hyväksy jäsentensä huumeiden käyttöä. Huumeet ovat johtaneet erottamiseen järjestöstä. Aikaisempi käyttö ei kuitenkaan ollut Suomessa eikä se ole muissakaan järjestön toiminta-alueen maissa este jäsenyydelle. Viestit oli kirjoitettu vuosia ennen kuin henkilö liittyi järjestöön.

Seuran artikkeli on osa tulevien viikkojen kansallismielisiin kohdistuvaa mustamaalauskampanjaa, joka käydään aina ennen itsenäisyyspäivää. Perinteisesti totuuden ei ole annettu pilata hyvää tarinaa, joten suosittelemme lukijoita valmistumaan mielettömiin suorituksiin vasemmistolaisilta toimittajilta lähiaikoina. Sen tulo on yhtä varmaa kuin poliisi sattumalta esittelemässä uusinta joukkojenhallinta-aseistustaan joka vuosi samoihin aikoihin – aina ennen itsenäisyyspäivää.

Lähde: Seura

16 KOMMENTIT

  1. Ihmettelen syvästi miksi tällainen mustamaalauskamppanja on taas käynnistynyt. No yksi syy tietenkin on tuleva Itsenäisyyspäivän juhla, mutta niin moni valtamedia on muutenkin ollut hysteerisessä äänessä natsi-Saksan kansallissosialimista. On taas rahoitettu vihreää mediaa tietyltä suunnalta ja tietyiltä vaikutusvaltaisilta ihmisiltä.

    Toivon vilpittömästi että antiperkeleet tekevät lopullisen virheensä ja että valtamedia uutisoisi niistä. Tunnen Vastarintaa (poliisinkin) ja he kaikki ovat mielestäni esimerkkejä koko Suomelle. Kauan eläköön Vastarinta eri maissa eri muodoissaan.

    Tutkikaa valtamedian (valemedian) toimittelijat asioita kunnolla, älkääkä tehkö näin naurettavia lööppejä pelkkien klikkauksien vuoksi.

  2. Seuran mukaan hän kuvaili runsasta huumeiden käyttöään ja on kertonut olevansa PVL:n jäsen. Tarkalleen ottaen siinä ei valehdella eli väitetä, että hän olisi ollut huumeiden käytön aikana PVL:n jäsen. Tosin monet vastuullisen median jutut kuivuvat hyvin pieneen kasaan, kun ne lukee näin tarkasti.

    • Aivan. Seura, Apu ym. ovat tilaajamäärissään kuihtuvia ja siksi huomiota kaipaavia ja päättäjien takapuolia nuolevia valemedioita. Tarvitseeko enempää sanoa.

  3. kyllähän tyhmäkin sen tietää, ainakin pitäisi, että vastarintaliikkeen jäsenet ovat paljon skarpimpaa porukkaa, kuin vassari pellet. kyllä sen heti huomaa, vaikka olis tyhmä,. tällänen typerä toimittaja joka halua saada jtn mainetta vassari piireissään, eikai kukaan itseään kunnioittava valkoinen mies tai nainen lue tollasta roskaa.vassareista heti huomaa, että ovat persoja huumeille ja muille rappion aineksille

  4. Selvittäkää muuten erään Anetta Kahanen ”CV”! Hänellä taitaa olla tuttavia Suomen poliittisessa koneistossa.

    PS. Kysykää Petri Jääskeläiseltä miksi tyttölapsien suojeleminen raiskaamiseen todennetusti taipuvaisilta maahantulijoilta on niin paha asia, että Vastarintaliikettä pitää mustamaalata valhein ja tekaistuin väittein?

        • Kyllä he lukevat, ovat vain ilmeisesti poliittisin perustein valittuja jolloin ammattitaito on sivuseikka. Kun suvakkitoimittaja kirjoittaa jutun ja suvakkioikolukija sen kontrolloi, tietenkin suvakkipäätoimittajan valvonnassa on jutulla jo kolme lukijaa.

  5. Onko jotenkin hankalaa julkaista kommenttia, jonka olen jo kahdesti aiemmin kirjoittanut?
    Kysymys oli: Oletteko teetättäneet huumetestin kyseiselle henkilölle hänen ollessaan liikkeen jäsen?

    • Voin vastata sinulle (vaikka en järjestöön kuulukaan): ei ole.

      Luuletko ihan tosissaan että joku järjestö järjestelee tässä maassa huumetestejä ihmisille? Ota nyt se pieni järkikultasi käteen jo.

  6. Tunnen yhden vastarintaliikkeen jäsenen tai kaksikin. Molemmat älykkäitä yksilöitä.
    Sanoisin kaikille, että menkää juttelemaan heille jos näette vastarinnan porukkaa. Eivät ole mitään kusipäitä.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here