Ukrainan poliisi ilmoitti 29.5. Arkadi Babtšenkon kuolleen kotonaan Venäjän valtion järjestämässä attentaatissa. Seuraavana päivänä Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU ilmoitti murhan olleen lavastettu ja osa operaatiota paljastaa hänen “salamurhaansa järjestelleet” henkilöt, jotka olivat väitetysti Venäjän erikoisjoukkojen palveluksessa.
Ukrainalaiset viranomaiset myhäilivät tyytyväisinä ja parjasivat heidän osaamattomuuttaan arvostelleet ukrainalaistoimittajat. He saivat kuitenkin yllättyä hyvin nopeasti länsimaisten toimittajien ja poliitikkojen avoimesti purkautuvasta raivosta. Jopa nimellisesti toimittajien vapautta ja turvallisuutta ajavat “kansalaisjärjestöt” purkivat ahdistustaan lehdistötiedotteissa.
Luulisi, että toimittajan hengen pelastamisessa olisi aihetta pikemminkin juhlia sitä, että jokin maa pystyy suojelemaan heitä valtiollisten elinten järjestämältä väkivallalta, mutta totuus olikin päinvastainen. Länsimedia oli enemmänkin iloinen pystyessään käyttämään hänen ruumistaan poliittisena lyömäaseena ja tyrmistynyt siitä, että ukrainalaiset levittivät “valeuutisia” osana operaatiotaan ja siten nakersivat heidän uskottavuuttaan.
Euroopan kansallismielisille on ilmiselvää, että lännen valtaapitävät ovat valmiita uhraamaan omaa kansaansa tavoitteidensa saavuttamiseksi, mutta kun asiaa tarkastelee ainoastaan yhdestä näkökulmasta, voivat pahantahtoiset trollit nakertaa totuutta epätodennäköisillä mutta teoreettisesti mahdollisilla “vaihtoehtototuuksilla”. Babtšenkon tapaus antaa kuitenkin kaivatun toisen näkökulmaan, joka paljastaa objektiivisen totuuden: vainottujen toimittajien kuolemien, kuten esimerkiksi maahantunkeutujien rikoksienkin, annetaan tietoisen epätietoisesti tapahtua.
Riskit tiedetään hyvin, mutta niitä ei tunnusteta eikä vaadittuja korjausliikkeitä tehdä. Jopa äärirajoilleen venytetyn ja sodassa köyhtyneen Ukrainan viranomaiset onnistuvat estämään salamurhia ja kaivamaan syylliset esille, toisin kuin Britannian kaltaiset rikkaat poliisivaltiot, joissa oma kansa ei pääse pakenemaan viranomaisilta edes mielipiteidensä kanssa. Erona on kuitenkin se, että länsimaat taistelevat globalistisen narratiivin puolesta, verestä ja hengistä välittämättä.
Vieraileva kirjoittaja
Lähteet: CJP, Reporters without borders, The Atlantic, NY Times, 112.International, Yle
“Luulisi, että toimittajan hengen pelastamisessa olisi aihetta pikemminkin juhlia sitä, että jokin maa pystyy suojelemaan heitä valtiollisten elinten järjestämältä väkivallalta, mutta totuus olikin päinvastainen. Länsimedia oli enemmänkin iloinen pystyessään käyttämään hänen ruumistaan poliittisena lyömäaseena…”
Näin juuri! Länsimaiset “demokratiat” janoavat verta ja käyttävät lakeijoitaan kyynisesti hyväkseen.
Länsimainen media = juutalainen media.
Mitäs jos sinä palaisit omies pariin takku foorumille muiden kehitysvammaisten kanssa lässyttään? Tiedän, että kaltaisesi vajakki ei pysty ymmärtämään edes sitä, että jotkut haluavat auttaa eläimiä, oli sitten vaikka siilejä. Sinun tapaiset elämämkoululaiset korkeintaan kun menee potkimaan niitä siilejä. Pelle.
Ukraina itse vainoaa toimittajia sen kun kerkeää. Siihen vielä päälle oikeistosektorin juopot jotka tykkää estellä vapaata tiedonvälitystä myös.
No ei heitä siellä kuole samaan tahtiin kuin Venäjällä, missä Putinin toimia arvostelevia toimittajia tapetaan palttiarallaa saman verran kuin ihmisiä ammutaan kuoliaaksi Mogadishussa.
Yleensähän valtamedia riemuitsee, kun Venäjä epäonnistuu jossain pikku kepposessa, niinkuin Putinia arvostelevan oman maansa kansalaisen murhassa. Mistähän nyt tuulee..?
Ja missä Leo ja muut Kremlin äänitorvet? Ei ole näkynyt sen jälkeen kun Venäjän miljardiluokan budjettivaje tuli julki. Tungsten teki tepposet?
Comments are closed.