Koti Uutisia Talous Kansalaisaloite kaatui – Sveitsi ei kansallista rahanluontia

Kansalaisaloite kaatui – Sveitsi ei kansallista rahanluontia

3

Sveitsissä järjestetty kansanäänestys rahanluonnin kansallistamisesta kääntyi lopulta finanssieliitin voitoksi. Pankkien rahoittaman ja kuukausia kestäneen pelottelukampanjan vuoksi sveitsiläisten enemmistö ei uskaltanut äänestää demokraattisemman rahajärjestelmän puolesta.

Jopa Sveitsin keskuspankki nousi aggressiivisesti julkisuuteen ennen äänestyspäivää ja vaati kansaa hylkäämään lakialoitteen. Yksityisten pankkien lobbausjärjestönä toimiva keskuspankki vastusti lakialoitetta, sillä se olisi vienyt koronkiskojilta niiden nykyisen poliittisen ylivalta-aseman.

Kansallistamisaloitteen kannattajien mukaan taloudellinen epäoikeudenmukaisuus ja esimerkiksi suuret finanssikriisit johtuvat siitä, että yksityisillä pankeilla on nykyään oikeus luoda rahaa tyhjästä myöntämällä lainoja. Kansallistetussa rahajärjestelmässä pankkien tulisi ansaita rahansa ennen kuin ne voisivat myöntää lainoja.

Rahanluontia kontrolloimalla yksityisten pankkiirien kartelli kykenee luomaan vaarallisia velkakuplia, rahoittamaan pörssikeinottelua sekä manipuloimaan esimerkiksi osakkeiden ja kiinteistöjen hintoja. Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Samalla poliittinen valta on siirtynyt entistä selvemmin kansalta finanssieliitille.

Lisäksi yksityinen rahanluontijärjestelmä pakottaa valtiot velkaantumaan ulkomaille, koska ne eivät voi rahoittaa julkisia hankkeitaan omalla keskuspankkirahalla.

Lue myös: Sveitsin keskuspankki raivoissaan kansalaisaloitteesta rahanluonnin kansallistamiseksi

3 KOMMENTIT

Kommentteja ei esitarkasteta, joten kirjoittajat ovat niistä itse laillisessa vastuussa. Kommentit eivät edusta Vastarintaliikkeen virallista kantaa.

  1. No eipä yllätä. Maailman pitkäikäisin rahanpesukoneko muka antaisi periksi noin vähällä. Koko Sveitsin talous perustuu suurelta osin juurikin ulkomailta tulevaan likaiseen rahavirtaan ja sen virtauksen sorkkiminen olisi luonut tilanteen joka olisi ollut kansainvälisen rahaeliitin koronkiskonnalle haitallinen. Ei tule tapahtumaan rauhanomaisesti tällainen muutos.

    • Aivan. Tarttee aseilla mieluummin. Muistaakseni vastaan äänestäneiden perustelut olivat ”pelottaa mitä käy nykyiselle talousjärjestelmälle” ja tyyliin ”liian vaaralliset seuraukset rikkaille”. ELI siis nykymeiningissä ei alusta alkaenkaan ollut VIKAA äänestäjien/äänten manipuloijien mielestä. Kapitalismi kaatuu vain ydinpommilla suorastaan.

  2. Näkisin että Unkari on pian tarpeeksi nationaalinen maa kansoineen että he tulevat moisen lakimuutoksen ajamaan läpi.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here