Koti Artikkelit Juutalaiset koronkiskojat ajoivat yrittäjän itsemurhan partaalle – yhteensä kymmeniätuhansia uhreja

Juutalaiset koronkiskojat ajoivat yrittäjän itsemurhan partaalle – yhteensä kymmeniätuhansia uhreja

17

Talousjulkaisu Bloomberg kuohutti tällä viikolla artikkelilla, joka paljasti koronkiskojien viimeisimmän trendin: huijauslainat, jotka mahdollistavat velallisten omaisuuden takavarikoinnin, vaikka lainat olisi lyhennetty ajallaan ja täysimääräisenä.

Juutalaisyhtiön uhri kertoo ”oksentavansa joka aamu verta” kärsimyksensä vuoksi. Kuvakaappaus: Bloomberg

Bloombergin mukaan laillistetun ryöstösarjan takana on samoja rahoittajia, jotka syyllistyivät 1990-luvun osakehuijauksiin sekä 2000-luvulla finanssikriisiin johtaneisiin asuntolainahuijauksiin. Viimeisimmän trendin johtaja on Yellowstone Capital -niminen koronkiskojayhtiö, jonka perustajia ovat juutalaiset David Glass ja Isaac Stern.

Lehti kuvailee Glassia ”legendaksi”, sillä maailmankuulu Boiler Room -elokuva pohjautui juutalaisen rahanlainaajan aiempiin sisäpiirikaupparikoksiin. Elokuva sijoittui aikaan, jolloin Glass petkutti asiakkaitaan osakemarkkinoilla.

Finanssikriisin myötä Glass kuitenkin ryhtyi lainaamaan pienyrityksille rahaa korolla, joka saa Bloombergin mukaan mafiamiehetkin punastumaan (jopa reilusti yli 400 prosenttia). Viime vuonna toimialan rahavirrat nousivat noin 15 miljardiin dollariin. Bloombergin mukaan juutalaisyhtiö Yellowstone on ”luonut velanperintäkoneen”, joka nyt ”murskaa pienyrityksiä joka puolella Amerikkaa”.

Yhdysvalloissa on säädetty lakeja koronkiskontaa vastaan, mutta juutalaisyhtiö on onnistunut kiertämään niitä ovelasti. Yellowstone ei kutsu luottojaan ”velaksi” vaan ”ennakkomaksuiksi”, minkä vuoksi koronkiskontalait eivät pure siihen.

Yellowstonen tärkeimpiä aseita ovat lainasopimukset, joissa velalliset sitoutuvat tietämättään ”yksipuoliseen tuomioon”. Pahaa-aavistamattomat pienyrittäjät ovat allekirjoittaneet sopimuksia, joiden mukaan nämä eivät voi puolustaa itseään oikeudessa, jos juutalaisyhtiö väittää näiden myöhästyneen velkojen takaisinmaksussa. Väliä ei ole edes sillä, että monet Yellowstonen uhreista maksoivat kaikki laskut ajallaan ja täysimääräisinä.

Bloomberg selvitti, että juuri Yellowstone kehitti ”ennakkomaksuihin” ja ”yksipuoliseen tuomioon” perustuvat huijaussopimukset, minkä jälkeen alalle on ilmestynyt myös useita jäljittelijöitä. Saalistajalainat ovat levinneet syövän tavoin, sillä korruptoituneet viranomaiset eivät ole tahtoneet puuttua koronkiskojien toimintaan. Vuoden 2012 jälkeen New Yorkissa on vahvistettu yli 25 000 Yellowstonen koronkiskontatekniikkaan pohjautuvaa tuomiota, joissa uhrit ovat usein todellisuudessa kokonaan syyttömiä.

Rahaelitistit ovat maksimoineet voittonsa alkamalla väärentää velkasopimuksia. Velkojen kokoa on paisuteltu ja tunnollisia velallisia on syytetty perusteettomasti takaisinmaksujen laiminlyönnistä. Usein tapahtumasarja on johtanut uhrin konkurssiin.

Yleensä salaliiton kohteiksi joutuneilla yrittäjillä ei ole edes aavistusta siitä, että heitä vastaan on nostettu oikeusjuttu. Eräänä päivänä he ovat yksinkertaisesti huomanneet, että heidän pankkitilinsä on jäädytetty ja heidän varansa on siirretty rahanlainaajien tileille ”korvaukseksi” maksamattomista laskuista – vaikka kaikki laskut olisi todellisuudessa maksettu!

Velkasopimuksen petollisten ehtojen vuoksi huijatut yrittäjät eivät ole koskaan saaneet rahojaan takaisin. Mikä tärkeintä, vilpillisesti takavarikoidut ”korvausrahat” ovat usein monta kertaa suurempia kuin alkuperäinen velka.

Eräs tunnetuimmista Yellowstonen uhreista on Jerry Bush -niminen perheyrittäjä, joka allekirjoitti epähuomiossa sopimuksen, jossa hän luopui oikeudestaan puolustaa itseään tuomioistuimen edessä velkariidassa. Bush oli lainannut Yellowstonelta 250 000 dollaria ja maksanut takaisin yli 600 000 dollaria. Tämä ei kuitenkaan riittänyt koronkiskojille.

Kohtalokkaana päivänä Yellowstonen edustaja soitti Bushille, joka oli hoitamassa syöpää sairastavaa vaimoaan. Koronkiskoja ilmoitti ”jahtaavansa” Bushia ”vaikka hautaan asti” ja vievänsä ”kaikki tämän rahat”, mikäli tämä ei maksaisi Yellowstonen vaatimaa summaa. Pian Bushin tilit jäädytettiin ja jopa hänen isänsä eläkesäästöt siirrettiin Glassin ja Sternin yhtiölle. Koronkiskojien lannistama Bush ajoi yrityksensä alas, irtisanoi 20 työntekijäänsä ja otti yliannostuksen voimakasta kipulääkettä tappaakseen itsensä.

Kun toimittaja kysyi Yellowstonen edustajalta Bushin ja muiden uhrien kohtaloista, koronkiskoja vastasi: ”Ihmiset syyttävät minua monenlaisista asioista vain siksi, että satun olemaan menestynyt.” Juutalainen Stern puolestaan kirjoitti: ”Tajuntani räjähtää, kun mietin yhtiömme menestystä ja saavutuksia.”

Lähde: Bloomberg

17 KOMMENTIT

  1. Ei tämä niin erikoista ole. Mietitäämpäs Suomessa toimivia pikavippi-firmoja. Jos niiden omistajia aletaan etsimään niin taitaa taustoista aina löytyä koiukkunokkia. Vuosikorko kun kun tuola 260% hujakoilla Samanlaisia pikavippejä tarjotaan ympäri eurooppaa. Se tarkoittaa että koko eurooppa on enemmänt ai vähemmän näiden koronkiskureiden hallinnassa.

  2. Älkää lainatko juutalaisilta. Älkää hankkiutuko tilanteeseen, jossa on pakko tehdä äkkiratkaisuja vajailla tiedoilla ja suostua huonoihin sopimusehtoihin. Älkää luopuko mukautumiskyvystänne, silloin ne eivät saa teistä otetta. Ihmettelen suuresti, miten mies on pystynyt maksamaan 600k koronkiskojille, yli kaksinkertaisena ottamansa lainan, huolimatta siitä ettei ole järkeä sen vertaa, että lukisi myös pienen präntin. Ja jos sopimusteksti on niin pitkä, että sen tarkoitus on uuvuttaa, niin sanoo vaan suoraan ,että ei kiitos.
    Tuollaisella maksukyvyllä muunlainenkin, edullisempi rahoitus olisi helppoa järjestää.

  3. Tällaisten hyeenoiden saaliiksi joutuvat usein hyväuskoiset, rehelliset ja kiltit ihmiset, jotka uskovat muiden olevan itsensä kaltaisia. Toinen kohderyhmä ovat velkaantuneet, jotka ovat usein epätoivoisia yrittäessään pelastaa, mitä pelastettavissa on. Olisi kirveellä töitä.

    • Näinhän juri kävi -90 luvun ”laman” alkaessa, juri enne sitä pankit tarjosivat normaalin lainan sijaan edullisia valuuttalainpoja ja moni yrittäjä meni tähän vipuun.
      ”laman” koittaessa alkoikin sitten firmoja kaatua kuin heinää, ainoa mitä yrittäjille jäi oli suunnattomat velat, joita ei edes velkajärjestelyyn huolittu (käsky oli käynyt kauempaa) ja moni hyvä yrittäjä teki radikaalin ratkaisunsa tässä ahdingossa josta ei ulospääsyä annettu.
      Ei enää ole kovinkaan montaa sen ajan velallista olemassa ja hekin kitkuttelevat päivä kerrallaan tukien varassa, työ-/yritystulo kun ulosmitataan välittömästi.
      Koko prosessista saamme kiitää maanpetturihallitusta ja IMF:ia, mutta suomi tuli eurokuntoon.

  4. Miten antifasistit voivat puolustaa tuollaisia kieroilijoita, vaikka ne niin kovasti väittävät olevansa muka köyhien ja sorrettujen puolella?

    • Kyllä ne voivat, sehän on heidän anarkistisen punavihreä tehtävänsä. Tavallista duunaria he taas vastavuoroisesti tukevat perinteisellä tavalla paiskaamalla itsenäisyyspäivänä muutaman pyörätelineen läpi näyteikkunasta ja heittämällä pullon tai pari kohti pysäkillä bussia odottavia työmatkalaisia.

    • Anarkisti, antifa – Rahavallan kassara!

      Sitä varten juutalainen Marx, Lionel Nathan de Rothschildin pikkukserkku (https://i.pinimg.com/originals/f6/6c/7e/f66c7e68df6d4887d9c9e562496ebb3d.jpg) on kehittänyt teoriansa, jonka perusteella koko nykyinen ”vasemmisto” oli luotu.

      Ei ole sattuma, että marksilaisessa talouspoliittisessa koulutuksessa ei koskaan puhuta rahan luontimekanismeista – koska marxilaisuus oli luotu nimenomaan sitä varten, että tyhmien goyimien tyytymättömyydestä johtuvat vihat olisi suunnattu pois juutalaisilta bankstereilta; teolliset yrittäjät (”kapitalistit”) ovat marxilasessa opissa ainoat pahikset.

  5. Toivon todella että edes yksi uhreista olisi pyrkinyt viemään hengen myös näiltä koronkiskojiltaan. Kuolemanrangaistus on kylläkin liian lievä tuomio Glassin kaltaiselle saastalle.

    • Lampaat eivät tee mitään vastarintaa koska joka kerta kun lampaan on tehtävä joku valinta – lammas aina valitsee se vaihtoehto, joka on lähempi ko. lampaan mukavuusaluetta.

    • Kunpa niin kävisikin mutta maailmassa jossa koronkiskurit ovat ” menestyjiä” ja kohtuuttomien korkojen ja velanperinnän uhri on ” luuseri ” ihminen tekee itsemurhan ennenkuin tuhoaa ongelmien alkulähteen.
      Eniten tuossa rahaa lainaavassa rotta joukossa ärsyttää se ettei noilla ole mitään oikeata osaamista tai taitoja joita hyödyntää joten käytetään hyväksi muita ihmisiä.
      Ihmisten tai ryhmien jotka haluavat välttää koronkiskureita tulisi toimia toisiaan tukien mm. taloudellisesti.

    • Ihmettelin aikanaan että Wegeliusta ei hoideta ihan keskiaikaisin menetelmin. Taisi tietää liikaa.

  6. Artikkelin juutalaiset ovat tuttuakin tutumpia, arkipäivää sionismissa. Kolmetoista tusinassa.

    Artikkelin pointti on, tietenkin, kuinka valkoiset maat ovat sionistien johdolla vajonneet alkukantaisiksi roistovaltioiksi, joita johtavat surkeimmat, alhaisimmat, arvottomimmat ihmiset. Nämä sionistit ja heidän lakeijansa iskevät kuin hyeenat heikoimpien kimppuun ja mitä tekee ns. yhteiskunta?

    Se sulkee silmänsä, se sallii hyeenojen kulkevan keskellämme levittämässä kurjuutta ja pelkoa. Tämä ns. yhteiskunta palkitsee viroilla, eduilla ja suurilla eläkkeillä ne ihmiset, jotka suutelevat surkeinta ja alhaisinta roistoa.

    Tämä on tragedia, tämä on historiallista. Rahanlainaajat me tunnemme, heissä ei ole mitään uutta. Mitä heistä? Terve yhteiskunta ilman loisia sysäisi heidät katuojaan ilman silmänkään värähtämistä.

    Meidänkin lakeijamme jonottavat eläkevirkoja ns. meppivaaleissa. Siellä näkyvät lakeijoiden turpeat naamat ja kansan verestä vuodatettu ”hyvinvointi”.

  7. Joku kuuluisa huijari on sanonut että on moraalisesti väärin antaa hölmöjen pitää rahansa. Olikohan juutalainen? Jotain on pahasti vialla koululaitoksessa ja yleissivistyksessä jos sortuu pikavippeihin ja tuollaisiin sopimuksiin. Elon laskuoppi pätee edelleen.

  8. Muija tuo saunan- ja takansytykettä duunista. Kauppalehti pääkirjoituksessaan: isot kunnat pärjäävät [rahallisesti] Suomessa ja niillä on varallisuutta.

    Varallisuus tarkoittaa siis likviditeettiä, joka tarkoittaa kiinteää, todellista omaisuutta jota voi vaihtaa koukkunokan kanssa pellavasta ja puuvillasta tehtyihin, ohuisiin suorakaiteen muotoisiin kappaleisiin l. rahaan. Antakaa metsät, vedet, maat, (rauta)tiet, valtionyritykset sekä sähköverkot jutkulle, niin saatte hetken huumaksi hieman tuota em. rahaa, jota voi sitten vaihtaa hyödykkeisiin ja palveluihin. Kiinteän eli todellisen omaisuuden omistus siirtyy kaupassa sitten ikuisiksi ajoiksi jutkulle, joka voi kupata meitä täten hamaan loppuun asti. Ei ole tällä järjettömyydellä rajoja.

    Sähkö, ruoka, vesi — kaikkea jutku hallitsee EU:nsa kautta ja me joudumme kärsimään, riutumaan sekä kaiken koukkunokalta anomaan. ”Päättäjämme” eli rikolliset maanpetturit eivät välitä kansasta ja heidän hyvinvoinnistaan, vaan rahankiilto silmissään sekä pikavoitto mielissään myyvät meidät sekä omaisuutemme pois. Takaisin sitä on sitten enää mahdoton saada. Kovalla työllä; verovaroin maksamme valtionvelan korkomenoja juutalaisille yksityispankeille. Velkaa tarvitaan jatkuvasti isompia määriä, sillä kaikki raha on vain korollista velkaa. Koron maksamista varten tarvitaan siis sen määrän verran uutta velkaa ja ahdinkomme syvenee koko ajan. Meidän työmme, rahamme sekä luontomme, kansallisomaisuutemme ynnä infrastruktuurimme kuuluu kansalle ja sen hyvinvoinnin turvaamiselle, ei petturirotille poismyytäväksi!

    Kauppalehti kirjoitti myös toisessa numerossaan pääkirjoituksessa: valtionyritysten osakkeita on myytävä! Kylläpä on juutalainen eli oksettava lehti kyseessä. Myrkkyä, myrkkyä, myrkkyä.

    • »Te [juutalaiset] olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.»
      Joh. 8:44

Comments are closed.