Koti Artikkelit Jessikka Aro ja ulkoministeriö selvittivät Oulun raiskausten Putin-yhteyden

Jessikka Aro ja ulkoministeriö selvittivät Oulun raiskausten Putin-yhteyden

25

VIIHDEUUTISET Juutalaisen Bonnier-mediasuvun palkitsema agendajournalisti Jessikka Aro on päässyt taas kerran Vladimir Putinin kansainvälisten salaliittojen jäljille. Aron taistelupariksi lyöttäytyi ulkoministeriön Eurooppa- ja lähialueviestintäyksikön päällikkö Ville Cantell.

Aro on saanut suurta kansainvälistä huomiota viime vuosina ”paljastettuaan” useita Venäjän presidentin juonia, joilla tämä on pyrkinyt Aron mukaan kylvämään kaaosta muun muassa Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Joulukuussa Aro esimerkiksi selvitti, että Putin ohjailee Ranskan keltaliivimellakoita.

Aiemmin ranskalaisten tyytymättömyyttä oli selitetty palkansaajiin kohdistuvalla kurjistavalla talouspolitiikalla sekä maahanmuuton synnyttämällä turvattomuudella. Juutalaisten palkitsema tähtitoimittaja kuitenkin selvitti loogisten päättelykykyjensä avulla, etteivät raha- ja turvallisuuskysymykset motivoikaan ranskalaisia. Kuten aina, todellinen syyllinen oli Putin.

”Tuoreen tutkimuksen mukaan Venäjän sometrollit ovat yllyttäneet ranskalaisia väkivaltaiseen mellakointiin”, Aro kirjoitti ja jatkoi vailla ironian häivää: ”Muutamia muita operaatioita, joihin trollit ovat vaikuttaneet: Yhdysvaltojen vaalit, Katalonian itsenäisyys, Brexit, Ranskan vaalit, Saksan vaalit… vilkkaita ovat!”

Ranskan, Amerikan, Katalonian, Britannian ja Saksan ohella Putinin uhrien listalle on joutunut nyt myös Suomi. Palkittu toimittaja ja ulkoministeriön virkamies yhdistivät ammattitaitonsa ja selvittivät, että Putin kummittelee myös Oulun monikulttuurisen raiskausvyyhdin yllä.

Putinin juonet paljastuivat, kun brittiläinen toimittaja Katie Hopkins päätti matkustaa Ouluun tutkimaan ”turvapaikanhakijoiden” suorittamien raiskausten taustoja. Hopkins tunnetaan maailmalla siitä, että hän on tutkinut vastaavia monikulttuurisia raiskausrinkejä myös Britanniassa.

Kuvakaappaus: Twitter.
Kuvakaappaus: Twitter.

Aro ja Cantell saivat nopeasti vainun, kun he laskivat päässään yhteen Britannian ja Suomen välisen lentoliikenteen, suomalaisen majoituksen sekä kännykällä somettamisen hinnat. Koska kenelläkään tavallisella ihmisellä ei ole varaa matkustaa Britanniasta Suomeen ja kirjoittaa vieläpä Twitteriin viestejä matkan aikana, oli Putinilla pakko olla näppinsä pelissä, tähtitoimittaja ja ulkoministeriön virkamies päättelivät.

Kun salapoliisityö oli viety maaliin, julkaisivat Aro ja Cantell tutkimustuloksensa Twitterissä. Hopkins ja hänen tuttavansa jäivät kiinni housut kintuissa, kun heiltä tivattiin, mistä lentolippurahat ja Twitter-viesteistä maksetut korvaukset olivat peräisin.

Ulkoministeriö ja suomalainen valtamedia saivat näyttävän torjuntavoiton asemasodassa Venäjän trolliarmeijaa vastaan. Samalla todistettiin, ettei Oulun raiskausvyyhdissä ollutkaan kyse epäonnistuneesta maahanmuuttopolitiikasta vaan Vladimir Putinin pahantahtoisesta salaliitosta.

Kuten tiedämme Aron aiempien tutkimusten perusteella, ainut tapa suojautua Putinia vastaan on EU-liittovaltiokehityksen kiihdyttäminen, Nato-jäsenyys ja avoimien rajojen maahanmuuttopolitiikka.

Lähteet: Jessikka Aro, Ville Cantell

25 KOMMENTIT

  1. Piri Pikolle on taas tullut semmoinen jälki flash kun tuntuu pyyhkivän kovaa ihan kuin sutisi. Saako Cantell ripsipiirakkaa kun komppaa Pirkkoa?

  2. Lokka jauhotti jo samana päivänä Cantrellin, jolloin Hopkins vieraili suomessa. Kannattaa katsoa vihapuhe FM youtubesta.

    • Piti tosiaan lukea kahteen, kertaan ja varmistaa kalenterista, ettei ole Aprillipäivä eikä mätäkuu vielä alkanut. Mitähän kamaa ne vetää siellä toimituksessa ja ulkohuoneministeriössä? Tolua ja tinneriä?

  3. On jännää miten juutalaiset voi vaikuttaa kaikkeen mutta rehti putin moiseen rumbaan lähde

  4. Ompa todellakin vainoharhaista menoa, Aro ja Cantell taitavat olla lääkityksen tarpeessa.
    Toisaalta jutut ovat niin sekoja, että kelpaavat jo viihteeksi.

  5. Aro on täydellisesti sopiva tapaus toimittamaan tätä joutovirkaa, mutta ei verovaroin, kiitos. Koukkunokat maksakoon kaikki viulut tämän sekaisen marionetin roikottamisesta ympäri maailmaa.

  6. > mistä lentolippurahat ja Twitter-viesteistä maksetut
    > korvaukset olivat peräisin

    Kannatti kirjoittaa. Mutta mistä Jesikan saama huumeannos oli peräisin. Tuotiinko se lentokoneella Suomeen. Kenellä oli niinpaljon valtaa, että pystyi laillisesti tuomaan huumeet maahan.

    Jessikalle huumeet eivät ole ongelma. Ongelma on se, mistä saada lisää.

  7. Piripää suoltaa täyttä skeidaa tapansa mukaan. Vain mielikuvitus on rajana eli sitä ei ole ollenkaan aivan kuten EU:n ”ihanteiden” mukaisesti mennään tälläkin ”saralla”. Eikä komppaajista ole puutetta, sillä aivan kuten millä tahansa muullakin herätysliikkeellä on myös ”pöly-tytöllä” oma vankka kannattajakuntansa, jotka myötä juoksevat kaikkea sellaista, missä ei vain missään tapauksessa ole päätä eikä häntää eikä totuutta riventäkään.

    Pissis joukkioineen on kuin pikkupoika lauma, jonka jutut käyvät vain villimmiksi kun toinen laittaa aina paremmaksi kuin toinen samalla tavalla kun Speden pikkupoika sketseissä, jossa ”ykä” ja kaksi muuta, joiden nimeä en nyt muista kuin: ”NIIIN ONKIIII!!!

    Ja mikä tuhoisinta ja samalla surullisinta, kaikki nuo tahot ovat Suomen valtion palveluksessa olevia ”teräväpäitä”, jotka vielä 30-vuotta sitten koostuivat todellisista ammattimiehistä, jotka puntaroivat sanansa tarkasti ja ajatellen niiden vaikutusta ympäröivään maailmaan Suomen kansainvälisen aseman kannalta sekä Suomen sisäisen yhteiskunnan ilmapiirin huomioiden tavalla, joka ei ole suoraan ”Hymy -lehden” sivuilta ”salarakkaineen”.

    On suorainaisen mieletöntä ja tyhmyyttävää se EU-eliitin ja monikulttuurin kulttuurimarxististen piirien sairaan äärimmäisyyteen menevä lapsellisuus nähdä Venäjän Vladimir Putin, jokaisen ”lumipyryn” ja Euroopassa meneillään olevan sisäpoliittisen myllerryksen alkusyynä, vaikka kyseessä on nimienomaisesti globalistien ja EU Federalistien oman härkäpäisen maahanmuuttopolitiikan sekä kanta-asukkaita järjestelmällisesti kurjistavan kurkutuspolitiikan syytä, johon vain kansakunta on kyllästynyt korviaan myöten ja nousee barrikaadeille vastustamaan sitä kuten esim. Ranskassa ja viimeisten tietojen mukaan se on jo ”keltaliiveineen” Saksankin maaperälle, jossa on yhtä ”otolliset” olosuhteet samalle ilmiölle Merkelin ämmän tuholaispolitiikan tuloksena, jonka yksiselitteinen tavoite on tuhota Saksa maantasalle niin henkisesti kuin aineellisestikin.

    • Huh! Pelästyin jo, mutta tulihan sieltä iso, höyryävä Juha-pökäle:

      ”On suorainaisen mieletöntä ja tyhmyyttävää se EU-eliitin ja monikulttuurin kulttuurimarxististen piirien sairaan äärimmäisyyteen menevä lapsellisuus nähdä Venäjän Vladimir Putin, jokaisen ”lumipyryn” ja Euroopassa meneillään olevan sisäpoliittisen myllerryksen alkusyynä, vaikka kyseessä on nimienomaisesti globalistien ja EU Federalistien oman härkäpäisen maahanmuuttopolitiikan sekä kanta-asukkaita järjestelmällisesti kurjistavan kurkutuspolitiikan syytä, johon vain kansakunta on kyllästynyt korviaan myöten ja nousee barrikaadeille vastustamaan sitä kuten esim. Ranskassa ja viimeisten tietojen mukaan se on jo ”keltaliiveineen” Saksankin maaperälle, jossa on yhtä ”otolliset” olosuhteet samalle ilmiölle Merkelin ämmän tuholaispolitiikan tuloksena, jonka yksiselitteinen tavoite on tuhota Saksa maantasalle niin henkisesti kuin aineellisestikin.”

      Tuo oli siis yksi virke Juhan apukoulunkin reputtaneella ”järjellä”. Vitun säälittävä pelle. Hyppää sieltä harmaan betonikoppisi tuuletusikkunasta ulos, pää edellä asvalttiin, vitun torakka. Kappalejaon olet sentään oppinut. Tapu-tapu. Säälittävä paskakasa.

  8. Jessika Arossa tiivistyy valkoisten kansojen aivopesu. Olen itse saanut kasvaa ja elää perinteisten, vahvojen naisten lähellä ja kanssa ja, kuten isänikin, arvostan ja kunnioitan suomalaisia naisia, jotka ovat yhdessä suomalaisten miesten kanssa rakentaneet tämän maan.

    Nykyiset kulttuurimarxistiset naiset eivät ole tältä planeetalta, jossa nämä vahvat naiset elävät. Nämä jessikaarot ovat ikään kuin oikean, vahvan naisen antiteesi. He jos jotkut tekevät kaikkensa tuhotakseen kaiken hyvän, jota on satoja vuosia rakennettu.

    Voi vain kuvitella sitä sairasta mielihyvää, jonka sionisti saa nähdessään, kuinka idiootit, todelliset tyhjäpäät, oikean naisen irvikuvat saavat palstatilaa ja virkoja – ja rahaa. Osaamatta mitään, ymmärtämättä yhtään mitään.

    Ja tämä toistuu nykyisin kaikkialla. Jos katsoo HS:n naistoimittajien kasvokuvia niin niissä tiivistyy ennen kaikkea idiootti. Idiootti, joka uskoo kaiken sonnan, jonka herrakansa hänelle suoltaa. Minkäänlaista kykyä tarkastella asioita objektiivisesti ja kriittisesti ei kertakaikkiaan ole. Kukaan ei näe mitään, kukaan ei kuule mitään. Valkoisia maita ja valkoisia kansoja tuhotaan, ja sionisti häärii joka mediassa aamusta iltaan, samalla kun sionistin oma maa toimii täysin päinvastoin kuin nämä idioottinaiset vaativat meille.

    Nämä oikeiden naisten irvikuvat ovat kuin zombie. Heillä ei ole mitään annettavaa, mitä tahansa he tekevätkin, sen tekemisen ainoa funktio on palvella herrakansaa. He myyvät itseään julkeasti ja kiittävät toinen toisiaan saadessaan maksun itsensä myymisestä.

    Juuri nämä jessikaarot ovat aina mukana ja taputtamassa, kun lapsiamme raiskataan ja vanhuksiamme murhataan. He ovat paikalla, kun valkoisia maita tuhotaan ja kun valkoisia kansoja teurastetaan. He eivät ymmärrä mistään mitään ja siksi juuri heidät palkitaan. Itsensä myyminen on nykyään varmin merkki siitä, että ihminen on kulttuurimarxisti ja sionistin huora. Jessikaarot…

    Muuten, tuo jessikaaro on hieno nimi. Sen voi lausua esim. jessi-kaaro. Siitä taas tulee perinteisiä mielleyhtymiä kansasta, jota on sopeutettu tuhat vuotta ja vieläkään työllisyysaste ei nouse kymmeneen. 🙂 Jessi-kaarot…

    • Ja mikä surullista, nämä arojässikät sun muut vastaavat eivät useinkaan edes tajua, millä asialla ovat ja kenen lauluja laulavat, vaan luulevat tekevänsä suuriakin palveluksia kansalle mukamas vapaan ja riippumattoman tiedonvälityksen nimissä.

      Laput silmillä kaasu täydellä taisteluteholla vedetään puolivaakakierteen kautta pystysyöksyssä kohti kraateria, vaikka kuvittelevat olevansa vahvassa nousukierteessä kohti paikkaa auringossa.

  9. ”Korporatismi merkitsee työnantajien, palkansaajien ja valtion tiivistä yhteistyötä. Tulonjaosta ja työehdoista on sovittava yhteisen pöydän ääressä ilman etujärjestöjen painostusta; kapeiden viiteryhmien vaatimusten sijaan päätösten on perustuttava kansantalouden yleiselle edulle. […]

    Suunnitelmataloutta voidaan kuitenkin soveltaa esimerkiksi talouden rakenteen murroskohdissa. Mikäli merkittävä työllistäjä ajautuu konkurssiin, voi valtio luoda investoinneilla uusia työpaikkoja. Monet talouskasvua luoneet innovaatiot ovat olleet alunperin valtiollisia hankkeita – hyvänä esimerkkinä Internet.”

    Internetin kaltaiset keksinnöt ovat vaatineet niin suurten riskien ottoa ja niin valtavia taloudellisia investointeja, ettei niitä olisi voitu tehdä ja valtavirtaistaa ilman valtion ”fasistista” eli korporatistista apua.

    Mikäli kavahtaisimme valtion ja yksityisen sektorin ”fasistista” liittoa, eläisimmekin teknologisesti paljon kurjemmissa ja alkeellisemmissa olosuhteissa. Eläköön siis fasismi!

    Fasismi ja sen serkku kansallissosialismi kannattavat myös luokkien välistä sopusointua, joka saavutetaan oikeudenmukaisella työehto- ja finanssipolitiikalla. Suomen vapaussodan jälkeen juuri IKL julisti fasismin hengessä, että yrittäjien ja työntekijöiden välisen taistelun on loputtava.

    IKL-aktivisti Paavo Susitaival painotti aina, että todellisia vihollisia eivät olleet muut luokat vaan kansainvälinen suurpääoma, jota hänen mielestään edustivat esimerkiksi vapaamuurarit ja juutalaiset*.

  10. Harvalle maksetaan kovaa palkaa ja suodaan apurahoja siitä, että on jatkuvasti huumeissa. 30-vuotta sitten tuollaisia mielettömyyksiä jorisevia tahoja, jota tänäpäivänä ”asiantuntijoiksi” tituleerataan olisi viety dementiaosastolle ja mitä kiireimmän kaupalla laitettu holhouksen alaiseksi, joko kunnan / kaupungin määräämän henkilön toimesta tahi sukulainen hoitamaan hänen taloudellisia asioitaan. Eikä edes kyseessä olevaa ”asiantuntijaa” olisi kelpuutettu oikeustoimikelpoiseksi niin, että ” ”paperosseihin” olisi kelvannut Jessikkan ”harakanvarvas”.

    Jos Venäjän Vladimir Putin ehtii jokaiseen kriisipesäkkeeseen EU:n alueella aina Ranskan ”keltaliivien” mielenosoituksiin syystä, että löpön hintaa aiottiin Emmanuel Macronin ”paperinukke -miehen” toimesta nostaa vaatimattomat 20%, koska maailmasta tulee muutoin liian kuuma paikka elää – Oulun pikkulasten ”tivoli -raiskajaisiin” aikuisten muslimimiesten tekemänä, jotka kaiketi juuri äsken ovat ”löytäneet” itsestään tapahtuvan ”uusia” asioita, mikä saikin heidät etsimään ”ikäistään” seuraa ja josta noussut suuri häly heitä ja heidän suternöörejään suuresti ihmetyttää, sillä ”maailmassa on monta ihmeellistä asiaa, joka hämmästyttää ihmetyttää pientä kulkijaa.”

    Se, että ”lasten mehuhetki” päättyi erään hyväksikäytetyn lapsi uhrin itsemurhaan syystä, ettei hän enää jaksanut elää tässä maailmassa, sillä kuten WWII v. 1945 Berliinin valloituksen aikana vinosilmäiset siperialaiset raakalaiset primitiivisyydessään raiskasivat kaikki ne naiset, tytöt ja vanhukset, jotka nuo idästä tulleet pedot käsiinsä saivat joukkoraiskaten aina uhrien kuolemaan asti ja vielä sen jälkeenkin tavalla, jonka vertaa ei maailmanhistoriassa löydy kuin niiltä ajoilta sekä niiden tekeminä, joita täällä Suomessa nyt jumalaisena hunajana ja haavoja parantavana öljyinä palvotaan syystä, että vallan päälle ovat päässeet poliitikot, joiden ainoa isänmaa on RAHA ja jumalana Brysselin KULTAINEN VASIKKA aisapareinaan Berliinin raakuuksien poliittiset perilliset, jotka yhdessä globalistien kanssa vihaavat pimeän sydämensä kyllyydestä kansallisvaltiota ja monokulttuurista yhteiskuntaa, jossa vallitsee rauha, oikeudenmukaisuus, rehellisyys, tasa-arvo, politiikoiden suora vastuu kansalle sekä sen harjoittaminen kansalaistensa hyväksi vailla vääryyden tai politiikkojen räikeää oman edun tavoittelua sekä petoksellista valehtelua vasten hallintoalamaistensa kasvoja, sillä heillä viimekädessä on valta pudottaa ja erottaa sellaiset politiikot ja virkamiehet pois asemistaan, jotka eivät ole luottamuksen arvoisia ja heidän työn jälkensä on kelvotonta, moraalitonta ja rakkaudetonta omaa isänmaatansa kohtaan.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here