Koti Kolumni Eurooppa kansallismielisten kimpussa

Eurooppa kansallismielisten kimpussa

0

Jokin on vakavasti vialla, kun yhteiskunta rankaisee kansalaisia isänmaallisuudesta. Kiintymys omaan kansaan, perimään ja kulttuuriin on rikosoikeudellisesti torpattu useissa Euroopan maissa. Mikäli valtavirran sanomalehtiä on uskominen, on kansalaisten puhe rodun ja selviytymisen kaltaisista tabuista suoraan verrannollista vuoden 1918 tapahtumiin Suomessa. Tällä kertaa yhteiskuntaa ei kuitenkaan uhkaa bolshevistinen vallankaappaus, vaan ”väkivaltaiset uusnatsit”.

Ilmiö ei ole uusi. Kansallismielisyyden demonisoivan lainsäädännön perinteet ulottuvat Suomessakin toisen maailmansodan jälkeisiin vuosiin ja Pariisin rauhansopimukseen, jonka nojalla joukko isänmaallisia järjestöjä kiellettiin. Kommunistien suosiman ”fasisti”-leiman saivat muun muassa Lotta Svärd ja suojeluskunnat, jotka Neuvostoliiton terässaappaat talloivat historian pimentoon. Eikä Suomi vastustanut. Vaikka Pariisin rauhansopimusta olikin muotoilemassa joukko maailmansodan voittajavaltioita – joista valtaosa luunkovia kapitalisteja – ei radikaalivasemmistoa koettu uhaksi. Punaiset äärijärjestöt jäivät vapaasti jäytämään Suomea siitäkin huolimatta, että puolisotilaallinen terrori oli värjännyt niiden lähihistoriaa verenpunaisella. Tulevina vuosikymmeninä radikaalin kansallismielisyyden kieltävää lainsäädäntöä sovellettiin lukuisiin järjestöihin Suomessa. Julkisessa keskustelussa on jopa joskus väläytetty sen käyttämistä Vastarintaliikettä vastaan. Tämä tosin lienee epätodennäköistä, sillä onhan rauhansopimuksen aatteelinen primus motor ollut historiaa jo yli kaksikymmentä vuotta.

Uhka ei tulekaan enää idästä, vaan lännestä. Kommunistien internationaalin on korvannut monikulttuurinen kulutuskapitalismi. Mikään ei kuitenkaan ole olennaisesti muuttunut – koko Eurooppa on jälleen valmis nöyristelemään röyhkeän ja itsevarman aatteen edessä. Vaikka kansallisen kunnian ruhjominen kalvaisikin jonkun sydäntä, ei vastarintaan uskalleta ryhtyä. Viimeaikaiset uutiset Suomesta ja maailmalta merkitsevät uuta lehteä eurooppalaisvihamielisen yhteiskuntajärjestyksen historiassa.

Kansallismielisten erottaminen töistä puhtaasti poliittisen vakaumuksen vuoksi on ollut yleinen käytäntö lännessä jo pitkään. Vaikka demokraattinen järjestelmä kovasti vakuuttelee, että poliittinen omantunnonvapaus on Euroopassa saavutettu etu ja sen vastustaminen rikos, eivät irtisanomiset ole johtaneet työnantajien tuomitsemiseen. Viimeisin esimerkki tästä syntyi 2011, kun Ruotsin Vastarintaliikkeeseen kuulunut kahviautomaattityöntekijä sai kenkää turvallisuuspoliisin suosituksesta. Demokratian perusarvot vaikuttavat parhaimmillaankin sananhelinältä ja yleensä vain häpeilemättömältä valehtelulta.

Saksassa viime vuonna puhuttanut rasistinen murhavyyhti, jossa valtion peiteagentit olivatkin ratkaisevassa asemassa, on viimeisin tekosyy kansallismielisten entistä aggressiivisemmalle ahdistelulle. Itä-Saksan ajoilta tutut poliittiset henkilörekisterikäytännöt on viimein kaivettu naftaliinista, ja vähemmän yllättäen tarkkailuun joutuvat kaikki, joita on syytä epäillä isänmaallisuudesta. Vaikka perusoikeuksia loukkaavaa lakia perustellaan väkivallan ehkäisemisellä, ei vastaavaa rekisteriä aiota koota radikaalivasemmistosta. Tämä siitäkin huolimatta, että poliisin tutkimuksen mukaan vasemmisto on kaikkialla Euroopassa kansallismielisiä taipuvaisempi vakavaan väkivaltaan. Lisäksi Saksan hallitus on ilmoittanut perustavansa viraston yksinomaan natsismin torjumiseksi. Kansalaisten veroeuroilla rahoitettu laitos kerää tietoja kansallismielisistä ja levittää julkisuuteen saksalaisvastaista propagandaa, aivan kuin sitä ei nykyisellään olisi kylliksi.

Valheellisen propagandan, valvonnan ja yksityishenkilöiden hiillostamisen lisäksi eurooppalainen järjestelmä on turvautunut myös brutaalisti järjestökieltoihin, joissa lakia on tulkittu varsin luovasti. Saksalaiset valtavirtapoliitikot tahtovat hävittää NPD:n, sillä heistä järjestö on epädemokraattinen. Tämä on yllättävä näkemys henkilöiltä, joille esimerkiksi Israelin sotilaallinen tuki on itsestäänselvyys.

NPD:n kielto olisi jatkoa eurooppalaiselle trendille, joka on kukoistanut niin lännessä kuin idässä. Kansallismielisiä järjestöjä on lakkautettu tai niiden toimintaa merkittävästi rajoitettu niin Itävallassa, Englannissa ja Saksassa kuin Balkanin maissa, Unkarissa ja Venäjälläkin. Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä. Viime vuonna Saksassa kiellettiin jopa hyväntekeväisyysjärjestö, jonka toiminta oli suunnattu kansallismielisten poliittisten vankien ja heidän perheidensä taakan helpottamiseksi. Utöyan välikohtauksen jälkeen myös Suomen punainen nuoriso vaati rasismikeskusteluun hanakasti osallistuvan Li Anderssonin suulla kaiken isänmaallisen toiminnan kieltoa maahamme.

Millainen vaikutus kansallismielisen ajattelun kiellolla olisi Eurooppaan? Hyvästelisikö kansa haikein mielin omaleimaisen historiansa ja identiteettinsä? Vai ymmärtäisimmekö viimeinkin, että vain radikalismilla voimme puolustatua järjestelmän epäoikeudenmukaista hyökkäystä vastaan?

Juuso Tahvanainen

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here