Liberaalien ja tasa-arvokiihkoilijoiden retoriikka toimii. Vaikka meistä suomalaisista jokaisella lienee epäkorrekteja ajatuksia, harva tohtii julkisesti todeta, että täyttä roskaahan nykyaikainen suvaitsevaisuuspuhe on. Mitä siitäkin seuraisi? Kielletyt ajatukset jätetään mielellään samanmielisten saunailtoihin, joissa hyvän maun raja-aidat loivennetaan aluksi virvokkeita nauttien. Sitten saa sanoa, mitä tahtoo.
Suvaitsevaisuus ja arvoliberalismi ovat toisin sanoen nyky-Suomessa ajattelun normeja – kyseenalaistamattomia arvoja, jotka pitävät moraaliamme ja yhtenäisyydentunnettamme kasassa. Jos useampi suomalainen kyseenalaistaisi julkisesti esimerkiksi maahanmuuttoon, sukupuolivähemmistöihin, sionistiseen ulkopolitiikkaan ja tasa-arvoon liittyvät totuudet, olisi järjestelmä kriisissä. Kansa jakaantuisi kahtia ja konflikti maan arvoista ja poliittisesta suunnasta olisi väistämätön. Voisi jopa käydä niin, ettei konfliktin jälkeen käsitteitä kuten pakolaispolitiikka, kehitysapu ja sukupuolineutraali avioliitto enää tavattaisi Pohjolan perukoilla.
Konflikti ja muutos kuitenkin merkitsevät epävarmuutta. Epävarmuus pelottaa maahanmuuttoa hiljaa vastustavaa, kahdeksan tunnin työpäivää puurtavaa perusduunaria. Siksi hän ei puhu ajatuksistaan tuntemattomille. Hän pysyy vaiti ja on mielessään kiitollinen, että asuntolaina on jo melkein maksettu ja eläkettäkin kertynyt. Jos maahan iskisi sisäpoliittinen myrsky, menisi moni suunnitelma uusiksi. Miten kesämökkihankkeenkin kävisi poliittisen taistelun raivotessa?
Kyseessä on siis eräänlainen kauhun tasapaino. Siitä hyötyvät tietysti nykyisen vaaleanpunaisen asenneilmapiirin kannattajat. He ovat päässeet asemaansa, koska heidän retoriikkansa toimii. Liberaalit ovat usein varsin itsevarmoja tyyppejä, eivätkä he väsy väittelyyn. He käyvät päälle samalla aatteen vimmalla kuin keskiajan ristiretkeläiset. Liberaalille juntit suomalaiset ovat pelkkiä koiria, joista tulee hyödyllisiä vasta, kun he oppivat suvaitsemaan. Koska asetelma liberaalin ja ei-liberaalin välillä on yleensä hyökkääjä–puolustaja, uskaltautuu harva suomalainen vastustamaan. Liberaali vetoaa kursailematta moraaliin ja on taitava syyllistäjä. Myös Suomessa jouduttiin viimeistään 1990-luvulle tultaessa tunnustamaan liberaalien erävoitto, kun kiintiöpakolaiset ja julkihomot astuivat parrasvaloihin. Kosmopoliittinen ja ”edistyksellinen” Suomi oli kovan painostustyön tulosta.
Nimenomaan edistyksellisyys on eräs suvaitsevaisuusretoriikan avaintermeistä. Voimme joko olla edistyksellisiä ja avata ovet mustille tai sitten olla taantuneita ja suosia valkoisia. Joko katsomme rohkeasti tulevaisuuteen ja hyväksymme suomalaislasten adoptiot homoperheisiin tai sitten poteroidumme ”heteronormatiiviseen” historiaamme. Arvoliberaalit ovat julkeita ja järkkymättömän varmoja siitä, että juuri heidän ihmiskuvansa on modernimpi ja rationaalisempi kuin muiden. Ihmiset etsivät itsevarmoja ja voimakkaita esikuvia. Moni perinteisiin arvoihin luottava suomalainen ei yksinkertaisesti osaa argumentoida ajatustensa puolesta samalla pistämättömyydellä kuin yliopistojen monikulttuurisesta ilmapiiristä pyhää raivoa sisäänsä hengittävä liberaali. Kieltämättä asiaansa uskova suvaitsevaisuusideologi vaikuttaa edistykselliseltä verrattuna aseista riisuttuun, puhekyvyttömään rivisuomalaiseen.
Todellisuudessa arvoliberaalien edistyksellisyys on kuitenkin onttojen sanojen ja teorioiden summa. Se on pelkkää retoriikkaa. Jo Ranskan suuren vallankumouksen myötä alkanut vasemmistolaisten arvojen voittokulku ja humanismi eivät edusta kehitystä vaan pahimman laadun taantumusta, ihmisyyden sakka-aineksen järjestelmällistä lisääntymistä.
Mitä edistys tuokaan meille ensiksi mieleen? Ehkä ruumiillista kehitystä, kansanterveyden kohoamista. Tai tieteellistä edistystä – entistäkin älykkäämpää ja järjestäytyneempää, tarkoituksenmukaista yhteiskuntaa, jossa tiede palvelee ihmistä. Monille edistys on kulttuurin kukoistusta: arkkitehtuuria, musiikkia ja tapahtumia, jotka palvelevat ihmisen henkistä kasvua ja ruokkivat arvokkaita luonteenpiirteitämme.
Kuinka mielikuvat sitten sovitetaan liberaaliin yhteiskuntakehitykseen? Järjestäytynyt yhteiskunta rappeutuu sitä mukaa, kun maahanmuuttajaghetot kasvavat kaikkialla Euroopassa. Valkoiset nuoret ovat passiivisia ja ylipainoisia. Mielenterveysongelmat ja mielialalääkkeet ovat arkipäivää yhä nuoremmille ihmisille. Se kansanterveydestä. Arvoliberaali kulttuuri on oma lukunsa. Afroamerikkalainen nuorisomusiikki ja vasemmistolainen vaihtoehtokulttuuri lyövät kättä kasvattaessaan kantakulttuurille vihamielisiä, päihderiippuvaisia ja seksuaalisuuteen vulgaaristi suhtautuvia ongelmanuoria. Suvaitsevaisuuden ja vasemmistolaisen edistyksellisyyden jäljiltä Suomi on päihteiden, itsekeskeisyyden sekä ruumiillisen ja rodullisen rappion pesäke.
Todellista edistystä olisi, jos jokainen vastuuntuntoinen suomalainen unohtaisi hetkeksi oman napansa ja puhuisi – seurauksista viis – terveen ja yhtenäisen Suomen puolesta. Ja mielellään ilman rohkaisevia virvokkeita.
Jälleen kerran kunnon verbaalista tykitystä! Suorastaan surkuhupaisaa, kun nämä muka niin edistykselliset ja harhaisessa mielessään jopa “kapinallisiksi” itseään mieltävät monikulttuurisuusvouhottajat ovat saaneet OSTETTUA tai ostatettua itsensä ulos siitä todellisesta “edistyksellisestä ihanuudesta”, johon mm. nämä monirotuiset ja päihteiden kyllästämät ghetot kuuluvat. Jostain Westendin perältä on helppo heittää ah-niin-ihanaa sateenkaaren sävyttämää retoriikkaa.
Olet niin oikeassa! Kirjoitat hyvin ja selvästi.
Että paljon kiitoksia hyvästä kirjoituksesta ja oikeutta puolustavista ajatuksistasi.
Comments are closed.