Video: ”Poliisin selvitettävä, keitä Vastarintaliikkeessä on”

Julkaistu: 19.5.2017

19.5.2017 by

Video: ”Poliisin selvitettävä, keitä Vastarintaliikkeessä on”

Aktivistiryhmät eri paikkakunnilla muistivat 12.5. vietettävää suomalaisuuden päivää. Muistutimme, että ainut tapa turvata suomalaisuus jälkipolville on liittyä mukaan kansallismieliseen poliittiseen toimintaan.

Jyväskylässä oltiin suomalaisuuden päivän iltana vilkasliikenteisen tien ylittävän sillan päällä banderollin ja lipun kanssa. Tuttuun tyyliin autoilijat antoivat jälleen palautetta tööttäilyn, peukuttamisen, keskisormien ja roomalaisten tervehdysten välityksellä. Pari kävelevää ohikulkijaakin pysähtyi juttelemaan, ja paikallislehti Keskisuomalaisen leimoilla ollut auto kävi kuvaamassa.

Myös tällä kertaa ajatuspoliisi vieraili paikalla, mutta edellisestä kerrasta viisastuneena poliisi ei enää yrittänyt väittää, että mielipiteenilmaisu vaatisi ”luvan” tai että se olisi jollain tapaa laitonta. Sen sijaan poliisi oli yllättävän rehellinen myöntäessään, että jo perinteeksi muodostunut henkilöllisyyden tarkistus liittyy Vastarintaliikkeessä mukana olevien henkilöiden poliittiseen profilointiin parhaassa Neuvostoliitto-hengessä.

Poliisilla on usein tapana häiritä Vastarintaliikkeen tempauksia ja tapahtumia kovistelemalla osallistujia, kirjaamalla perättömiä rikosilmoituksia, uhkailemalla putkareissulla tai vähintään kirjaamalla ylös osallistujien henkilöllisyys.

Tällä pyritään luomaan mielikuvaa siitä, että monikulttuurisuuden vastustaminen on poliisiasia, jolloin pelotellaan heikompihermoisia olemaan osallistumatta kansallismieliseen toimintaan. Näin ei tietenkään kuuluisi olla, mutta poliittinen poliisi on ottanut uudeksi tehtäväkseen kansallismielisen toiminnan tukahduttamisen. Käytännössä kaikki kansallismieliset ryhmät ja julkaisut ovat nykyään poliisin tulilinjalla, mutta Vastarintaliike koetaan selvästi suurimmaksi ongelmaksi.

Ahdistellessaan Vastarintaliikkeen aktivisteja poliisi usein vetoaa perusteettomiin rikosepäilyihin, mutta Jyväskylässä poliisi myönsi, että he profiloivat poliittisia toimijoita ilman sen kummempia tekosyitä. Poliisi on alistunut pakkomonikulttuurisuutta ajavan vihamielisen eliitin poliittiseksi työkaluksi.

Paikalle tulleen poliisin mukaan heidän uusi julkilausuttu tehtävänsä on Vastarintaliikkeen jäsenistön kartoittaminen: ”Poliisin tehtävä on selvittää, keitä tähän liikkeeseen kuuluu.” Tämä on jälleen yksi osoitus siitä, että Vastarintaliike on ainut varteenotettava vaihtoehto nykyiselle poliittiselle järjestelmälle.

 

Toimitus

15 Kommenttia

  1. Aktivisti

    Jokainen veronmaksaja on varmaan iloinen kun pääsee maksamaan aseistetun poliittisen ryhmän ylläpitoa. Poliisi – juutalaisten juoksukoira.

  2. Miten on?

    Tärkeämpää kuin tietää se ketkä järjestöön kuuluvat, olisi tietää onko poliisilla oikeus ylläpitää rekisteriä henkilöistä joita ei epäillä rikoksesta ja joita ei ole rikoksesta tuomittu?

    Osaisikohan eduskunan oikeusasiamies vastata tähän?

    • Anti-shomrim

      Henkilörekisterit ovat suomessa laittomia, mutta niitä löytyy poliisilta vaikka kuinka paljon eri porukoista ja niihin päätyy väkeä melko avoimella kädellä. Jokunen vuosi sitten paljastui Putinin olleen jonkun jengin rekisterissä, koska oli ollut samassa paikassa ryhmän jäsenten kanssa.

  3. support

    Teette tärkeää työtä! Tollasia tempauksia kannattaa tehdä mahdollisimman paljon muissakin kaupungeissa ja aina muistaa dokumentoida poliisin touhut.

    Hyvin tästä huomaa, että kun poliisin mielivallalle ei anna periksi, niin he joutuvat perääntymään laittomissa vaatimuksissaan. Taisi olla jo vähän eri ääni kellossa kuin edellisellä kerralla. http://www.vastarinta.com/poliisi-taas-peraton-rikosilmoitus-vastarintaliikkeesta/

  4. Polizei, jud** schwein

    Nuo eliitin koirat kyllä hyppivät miten heitä ikinä käskytetäänkään. Eikö heillä herää epäilyksiä, kun toisinajattelijoiden nimiä pitää kerätä?

  5. Miehittäjän palkka-armeija

    Tulee ihan mieleen kaikki ne kerrat kun poliisi on käynyt tarkastamassa papereita Helsingin keskustassa sijaitsevasta laittomien leiristä! Eiku…

    • 1488

      Jep! Tämä on kyllä hyvin kuvaava vertaus.

    • Etnonationalisti

      Tai se kun poliisi peitteli Alppilan ns. matujengin tekoja, vaarantaen lukuisten suomalaisten terveyden ja jopa hengen.

  6. Erkki Hänninen

    Tervetuloa Vastarinta tänne Jyväskylään! Aina! Teitä tarvitaan täällä! Kiitos kun olette olemassa ja aktiivisia! Respect! Eläköön voitto!

  7. HP

    Poliisien läheisetkin ansaitsevat tulla rangaistuksi näiden petturien teoista. Vähintäänkin maastakarkoitus odottaa tätä koko roskasakkia.

  8. ACAB

    Poliisi = moderni antifa!

  9. Riku Salminen

    ”Poliisin tehtävä on selvittää, keitä tähän liikkeeseen kuuluu.” Me kaikki kuulumme Vastarintaliikkeeseen jos ja kun on tarve.

  10. P_L

    Olivatpahan sentään tällä kertaa rehellisiä.

  11. Sikojen valtio

    Samaan aikaan Kajaanin Shomrim-porsaat päästivät lapsen raiskanneen maahantunkeutujan vapaaksi: http://yle.fi/uutiset/3-9620632

    Hävettäis olla kyttä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 merkkiä jäljellä