
Hakukonemonopoli Googlen omistama Youtube-videomonopoli on jälleen sensuroinut huomattavan määrän kansallismielisiä videoita ja sulkenut toisinajattelijoiden tilejä. Emoyhtiö Google on tunnettu poliittisesta aktivismistaan valkoista kansallismielisyyttä vastaan, ja konsernin perustajia ovatkin juutalaiset Larry Page sekä Sergei Brin.
Sensuroitujen tilien joukossa on muun muassa Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen aktiiveja sekä useita muita kansallismielisiä, kuten videoblogisti Varg Vikernes. Youtube ei kohdista vastaavia toimia esimerkiksi äärivasemmistoa tai äärisionisteja kohtaan, vaan Internet-monopolien ainut poliittinen vihollinen on valkoinen kansallismielisyys.
Youtuben mukaan sensuuripolitiikka perustuu neljälle pilarille: Selkeästi kielletyn toisinajattelun sensurointi; lisänäkyvyyden tarjoaminen poliittisesti korrekteille käyttäjille; “epäilyttävän” materiaalin näkyvyyden vähentäminen; sekä poliittisesta korrektiudesta palkitseminen.
Youtuben mukaan uudet investoinnit ovat johtaneet siihen, että toisinajattelijoiden videot poistetaan palvelusta nyt nopeammin kuin koskaan, minkä lisäksi “epäilyttävän” materiaalin leviäminen kyetään estämään aiempaa paremmin. Youtube myöntää tekevänsä tiivistä yhteistyötä erilaisten “kansalaisjärjestöjen” kanssa, jotta sensuuri olisi mahdollisimman tehokasta.
Juutalainen lobbausjärjestö Anti-Defamation League (ADL) ilmoittaa olevansa yksi Youtuben aktiivisista sensuuriyhteistyökumppaneista. ADL lobbaa väkivaltaisen rotuerottelun puolesta juutalaisten miehittämässä Israelissa, mutta avoimien rajojen ja “suvaitsevaisuuden” puolesta valkoisissa länsimaissa.
Youtube nostaa erityisesti pinnalle “natsi-ideologiaa ylistävien videoiden” sensuroimisen. Omassa tiedotteessaan juutalainen ADL painottaa myös “valkoista ylivalta-ajattelua, salaliittoteorioita sekä holokaustin kiistämistä” sisältävien videoiden poistamisen tärkeyttä.
Äkkiä lataamaan Saksalaisia WW2 kappaleita mitä löytyy. Harmittaa kun osa on jäänyt lataamatta. Varsinki harvinaisimmat marssit.
Jopa melko neutraalit kanavat kuten James Allsup on nyt tähtäimessä, mainostulot poistettiin jo. Ilmeisesti kommenteissa liikaa heränneitä goyameita.
Kenelle tuli yllätyksenä? Ei minulle ainakaan, mutta onhan tämä nyt ihan perseestä.
Tuo tuli huomattua, mm.soittolistasta katosi suurin osa kappaleista, mutta mitä väliä?Samat kappaleet saa sinne ja monelle muullekin alustalle takaisin ja monet löytyy myös cd-levyiltä, suosittelen muillekin kansallismielisen musiikin ostamista.
Myös erittäin hyvä youtubettaja culthured thugin tili poistettiin. Hän loi kuitenkin Twitterin samalla nimellä ja suosittelen kaikkia tutustumassa hänen luomaansa sisältöön.
Kusemista vastatuuleen
Tämä on sitä samaa talmudistista rasismia. “Tiesin” jo 10 vuotta sitten että tämä olisi tulema, kun juutalais-miljardöörit alkoivat kaapata netti-omaisuutta itselleen.
Olisi tärkeää painottaa ja levittää kaikkien nähtäväksi miten tämä juutalainen, järjesteäytynyt rasistinen viha valkoihoisia kansoja kohtaan on suuri uhka jokaiselle ei-juutalaiselle.
“Yhteiskunta ei ole lahja menneiltä sukupolvilta. Tai siis on, mutta ennenkaikkea se on lainassa tulevilta sukupolvilta. Haluammeko oikeasti alistua siihen että jälkeläisillämme ei ole sijaa eikä oikeuksia maapallolla?”
Älkää jääkö itkemään JewTuben tai Facjewbookin takia. Onhan maailmassa varmasti muitakin sivustoja.
YouTubesta tuli mieleen tämä suomalainen kanava jota ei ole sensuroitu ainakaan vielä. Linkin jaksossa kerrotaan kuinka maahanmuuttajien ilmoitettua määrää vääristellään. https://www.youtube.com/watch?v=4WaZuqBv98I
Juutalainen koneisto löi uuden vaihteen silmään. Totaalinen hyökkäyssota kaikkea totuutta vastaan lähestyy.
Hate speech policy
While we’ve always had policies that prohibited hate speech on YouTube, on June 5, we announced some changes to our hate speech policies. You can learn more about those changes here. The below policy has been updated with those changes.
Hate speech is not allowed on YouTube. We remove content promoting violence or hatred against individuals or groups based on any of the following attributes:
Age
Caste
Disability
Ethnicity
Gender Identity
Nationality
Race
Immigration Status
Religion
Sex/Gender
Sexual Orientation
Victims of a major violent event and their kin
Veteran Status
If you see content that violates this policy, please report it. Instructions for reporting violations of our Community Guidelines are available here. If you have found multiple videos, comments, or a user’s entire channel that you wish to report, please visit our reporting tool, where you will be able to submit a more detailed complaint.
What this means for you
If you’re posting content
Don’t post content on YouTube if the purpose of that content is to do one or more of the following.
Encourage violence against individuals or groups based on any of on the attributes noted above. We don’t allow threats on YouTube, and we treat implied calls for violence as real threats. You can learn more about our policies on threats and harassment.
Incite hatred against individuals or groups based on any of the attributes noted above.
Examples
Here are examples of hate speech not allowed on YouTube.
“I’m glad this [violent event] happened. They got what they deserved [referring to persons with the attributes noted above].”
“[Person with attributes noted above] are dogs” or “[person with attributes noted above] are like animals.”
“Get out there and punch a [person with attributes noted above].”
“Everyone in [groups with attributes noted above] are all criminals and thugs.”
“[Person with attributes noted above] is scum of the earth.”
“[People with attributes noted above] are a disease.”
“[People with attributes noted above] are less intelligent than us because their brains are smaller.”
“Our existence is threatened by [group with any of the attributes noted above], so we should drive them out at every chance we get.”
“[Group with any of the attributes noted above] has an agenda to run the world and get rid of us.”
“[Attribute noted above] is just a form of mental illness that needs to be cured.”
“[Person with any of the attributes noted above] shouldn’t be educated in schools because they shouldn’t be educated at all.”
“All of the so-called victims of this violent event are actors. No one was hurt, and this is just a false flag.”
Hyvin menee, JewTube, mutta menköön!
Comments are closed.