Koti Uutisia Kotimaa Taas yksi viranomainen kiinni suhteesta huoraan

Taas yksi viranomainen kiinni suhteesta huoraan

1
Kuvituskuva.

Suomen suurimmaksi rikollisjärjestöksi oikeudenkäyntien lukumäärän perusteella paljastunut poliisi (tunnetaan kansallismielisissä piireissä nimellä poliittinen poliisi, PolPo) on kokenut jälleen kovan arvovaltatappion. Taas yksi viranomainen on jäänyt kiinni suhteesta alamaailman huoraan.

Kansainvälistä huumekauppaa pyörittänyt Helsingin huumepoliisin entinen johtaja Jari Aarnio on saanut oikeudenkäyntiensä aikana kiusallista julkisuutta koskien seksisuhdettaan rikollispiirien vakioprostituoituun, Iina Ahoseen. Nyt myös Aarnio-tapauksen tutkinnanjohtajana toiminut Jukka Haavisto on itse joutunut selittelemään erikoisia tekstiviestejään Ahosen kanssa.

Medialle vuotaneet tekstiviestit ovat peräisin puhelimesta, jonka Ahonen sai keskusrikospoliisilta. Haavisto puolestaan käytti virkapuhelintaan. Viestittely huoran ja tutkinnanjohtajan välillä jatkui rikostutkinnan alusta lähtien yhteensä vuosien ajan ja päättyi vasta tänä keväänä.

Huora ja tutkinnanjohtaja lähettelivät toisilleen useita satoja viestejä niin virka-aikaan kuin sen ulkopuolellakin. Ahonen vakuutteli viesteissään rakkauttaan tutkinnanjohtajaa kohtaan. Kun Ahonen sivusi kuolevaisuuttaan, harmitteli hän Haavistolle, ettei “taivaassa voi harrastaa seksiä”. Ahonen lähetteli myös vähäpukeisia kuvia itsestään.

Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen tyrmistyi tutkinnanjohtajan viestittelystä ja muistutti, että toiminta on omiaan heikentämään todistajan uskottavuutta oikeudenkäynnissä. 17-vuotisen syyttäjänuransa aikana Tolvanen ei muista törmänneensä aiemmin mihinkään vastaavaan.

Oikeusprofessori muistutti, että muun muassa Anneli Aueriin liittyneessä murhaoikeudenkäynnissä tutkinnanjohtaja täytyi lopulta vaihtaa, sillä hänestä oli tullut liian “läheinen” epäillyn kanssa. Tuolloin PolPo-viranomaisen intohimot johtivat siihen, että “väärä mies vangittiin murhasta epäiltynä”.

Lähde: Iltalehti

1 KOMMENTTI

  1. Mikä hemmetti kiihoittaa noita torveloita pelehtiä pohjaanpalaneitten pyyttonien kanssa.

Comments are closed.