Koti Uutisia Yhdysvallat uhkailee Syyriaa aseellisesti

Yhdysvallat uhkailee Syyriaa aseellisesti

1

Yhdysvaltojen puolustusministeri Chuck Hagelin mukaan valtio harkitsee vakavasti ryhtyvänsä aseistamaan Syyrian kapinallisia, sillä se uskoo Syyrian hallituksen käyttävän sisällissodassa kemiallisia aseita. Hagelin tärkeimpiin tietolähteisiin kuuluu Israelin sotilastiedustelupalvelu, jonka poliittiset motiivit ovat selvät.

Barack Obaman hallinto on etsinyt sopivaa tekosyytä puuttua Syyrian konfliktiin aiempaa riuskemmin ottein. Yhdysvallat perusteleekin nyt äärijärjestöjen varustelua sillä, että Syyriassa on havaittu ”pienessä mittakaavassa” merkkejä hermokaasu sariinin käytöstä. Syyrian hallituksen kemialliset aseet ovat olleet toistuva keskustelun aihe koko konfliktin ajan. Nyt esimerkiksi Amerikan senaatin tiedustelukomitean juutalainen jäsen Dianne Feinstein on vaatinut sotilaallisia operaatioita suorin sanankääntein. Syyt Irakin sodan aloittamiselle olivat hyvin samanlaiset; vasta sodan loputtua Yhdysvallat myönsi, että tarinat maan joukkotuhoasetuotannosta olivat pelkkää sepitettä.

Syyrian hallituksen mukaan Yhdysvaltojen väitteet eivät ole totta, ja sen sijaan kapinalliset ovat saattaneet käyttää kemiallisia aseita siviileitä vastaan Saraqibin kaupungissa. Kapinallisten käyttämä ase aiheutti asukkaissa muun muassa vapinaa ja hengitysvaikeuksia. Hallituksen mukaan kapinalliset käyttivät kemiallista asetta myös maaliskuussa, tappaen 25 ihmistä ja vahingoittaen 80:tä.

Syyrian tilanteen kiristyessä libanonilainen vapaustaistelujärjestö Hizbollah on ilmaissut näkyvästi tukensa Bashar al-Assadin hallinnolle. Hizbollahin johtaja Hassan Nasrallah totesi, että myös Venäjä ja Iran ovat valmiit taistelemaan Syyrian puolesta Yhdysvaltoja, sionisteja ja ääri-islamisteja vastaan. Hizbollah on jo puolustanut raja-alueilla asuvia libanonilaisia al-Assadin vastaisten kapinallisjoukkojen raaoilta hyökkäyksiltä. Järjestö on lisäksi Libanonin parhaiten varustettu armeija tällä hetkellä.

 

Lähteet: CNN, The Guardian, The Independent, RT

 

Aiheeseen liittyen:

Syyrian kapinallisia kannustetaan raiskaamaan

Syyrian konfliktin kolmas vuosi alkanut

1 KOMMENTTI

  1. Sionistisella U$Alla tuntuu menevän jauhot sekaisin jo YK:n kanssa, mikäli tähän uutisointiin on nojaaminen:

    ”YK epäilee Syyrian kapinallisten käyttäneen hermokaasu sariinia. Järjestö on kerännyt todistusaineistoa hoitohenkilökunnalta ja Syyrian sisällissodan uhreilta saadakseen selville, ovatko osapuolet käyttäneet kiellettyjä kemiallisia aseita.

    Todistusaineiston perusteella on vahvoja epäilyjä siitä, että kapinalliset olisivat käyttäneet sariinia, kertoo YK-komission edustaja Carla Del Ponte.

    Näyttöä ei sen sijaan ole siitä, että hallituksen joukot olisivat käyttäneet hermokaasua.”

    http://www.kaleva.fi/uutiset/ulkomaat/yk-epailee-syyrian-kapinalliset-kayttivat-hermokaasua/629236/

Comments are closed.