Koti Artikkelit Valtakunnansyyttäjän linjaus vie pohjan Vastarintaliikkeen ja Magneettimedian tuomioilta

Valtakunnansyyttäjän linjaus vie pohjan Vastarintaliikkeen ja Magneettimedian tuomioilta

15

Kuten pitkäaikaiset lukijamme tietävät, Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen Suomessa toimiva järjestö sekä antisionistinen julkaisu Magneettimedia saivat 2010-luvulla kovat tuomiot juutalaisiin liittyvistä artikkeleista, vaikka kirjoitusten todenperäisyyttä ei tuomioistuimessa kiistetty. Valtakunnansyyttäjän Yleisradiolle antama tuore linjaus vie kuitenkin pohjan tuomioilta.

magneettimedia hitler
Magneettimedian 88-sivuinen erikoisnumero.

Vastarintaliikkeen ja Magneettimedian saamat tuomiot olivat molemmat ennennäkemättömiä tapauksia Suomen lähihistoriassa. Vastarintaliike oli sotienjälkeisen historian ensimmäinen kansallissosialistijärjestö, jonka toiminta kiellettiin, vaikka syyttäjä ei kyennyt osoittamaan, että järjestö olisi syyllistynyt rikoksiin. Magneettimedia puolestaan tuomittiin kymmenien tuhansien eurojen sakkoihin ja korvauksiin, vaikka yhtään lehden juutalaisaiheista artikkelia ei kyetty osoittamaan valheelliseksi.

Syyttäjän pääargumentit perustuivat molemmissa oikeudenkäynneissä erityisesti Vastarintaliikkeen sekä Magneettimedian suhtautumiseen juutalaisiin ja kansallissosialismiin.

Vastarintaliikkeen tuomio pohjautui muun muassa siihen, että järjestö paljasti Suomessa asuvan juutalaisen Nena Kafkan valehdelleen holokaustimenneisyydestään. Magneettimedia puolestaan ”syyllistyi” syyttäjän ja tuomarin mukaan ”rikokseen”, kun lehdessä siteerattiin juutalaisten omia – vaikkakin kiusallisia – kannanottoja liittyen esimerkiksi rahaan, rikollisuuteen ja rotuun.

Molempien oikeudenkäyntien absurdeista käänteistä voi lukea yksityiskohtaisemmin Kansallisen Vastarinnan artikkelista ”Turun hovioikeus: juutalaisen valheita suojeltava”. Tuomiot olivat tärkeitä ennakkotapauksia oikeuskäytännölle, jossa juutalaisiin liittyvien tosiasioiden esittäminen voidaan Suomessa tulkita rikollisuudeksi. Totuuden puhuminen voi olla laitonta toimintaa, mikäli tosiasiat ovat juutalaisten kannalta ikäviä.

magneettimediajuutalaiset
Kuva Magneettimedian paperiversiosta 2010-luvun alkupuoliskolta.

Siteeraaminen ei voi olla rikos

Yleisradion haastatteleman valtakunnansyyttäjä Raija Tolvasen uusi kannanotto asettaa molemmat tuomiot outoon valoon. Tolvanen nimittäin totesi suoraan, ettei juutalaisten omien lausuntojen siteeraaminen voi olla laitonta. Yleisradio kirjoittaa:

”Tolvasen mielestä pykälän tulkitsemisessa on kolme vaikeaa asiaa: julkaisun levinneisyyden määrittely, kiihottamisen ja sananvapauden suhde sekä kansanryhmän määrittely. Hän viittaa tapaukseen, joissa juutalaisvastaisten tarrojen liimaajaa ei tuomittu.

Talmud-kirjan provosoiva siteeraaminen ei ole syyttäjän mukaan kiihottamista juutalaisia vastaan, [Tolvanen toteaa.]”

Tolvanen ilmeisesti viittaa juutalaisaiheisiin tarroihin, joita on nähty muun muassa pääkaupunkiseudun katukuvassa. Tarroissa lainataan juutalaisten perinteisen lakikirja Talmudin tekstejä, joissa muun muassa oikeutetaan pedofilia sekä kannustetaan juutalaisia ryöstämään ja jopa murhaamaan ei-juutalaisia.

Suomen juutalaiset raivostuivat tarroista, sillä he olisivat tahtoneet pitää Talmudin sisällön salassa ei-juutalaisilta. Valtakunnansyyttäjän mukaan ikävien tosiasioiden esille tuomista ei voi kuitenkaan pitää laittomana. Tolvasen linjauksen perusteella Vastarintaliikkeen ja Magneettimedian saamat tuomiot ovat siis Suomen lain vastaisia.

ei kritiikkia

Juutalaisjohtaja puhuu

Magneettimedia lainasi eräässä tuomitussa artikkelissa esimerkiksi kansainvälisesti arvovaltaisen American Jewish Committeen johtaja Stephen Steinlightin kuuluisaa kannanottoa:

”Minä tunnustan sen ainakin, kuten tuhannet muut tyypilliset sukupolveni juutalaiset lapset, minut kasvatettiin juutalaiseksi nationalistiksi, jopa kvasiseparatistiksi – – minulle opetettiin, että Israel oli se todellinen kotimaa – – Minulle opetettiin kansani ylivertaisuutta ei-juutalaisiin nähden, jotka olivat sortaneet meitä.

Meitä opetettiin näkemään ei-juutalaiset epäluotettavina ulkopuolisina – ihmisinä, joilta saattoi odottaa yhtäkkisiä vihanpurkauksia. Heidät kuvattiin vähemmän tunteellisina, vähemmän älykkäinä ja vähemmän moraalisina kuin mitä me olimme. Meille opetettiin myös, että synkän historiamme opetus on, että emme voi luottaa kehenkään.”

Käräjäoikeuden tuomiossa Steinlightin siteeraamista pidettiin laittomana. Oikeus perusteli näkemystään seuraavasti:

”Kirjoituksessa ei tarkemmin arvioida, ilmentävätkö sitaatit yksittäistä juutalaisen henkilön poikkeuksellista tai erikoista käsitystä vaiko juutalaisen valtaväestön käsityksiä. Eli siteeraukset vaikuttavat valikoiduilta eikä siitäkään voi olla varma, etteikö siteerauksia ole irrotettu jostakin kokonaisuudesta, jolloin siteerattu teksti ei kunnolla ilmaise siteeratun henkilön ajatusta.”

Oikeuden mukaan Steinlightin johtoasema yhdessä maailman suurimmista juutalaisjärjestöistä ei siis ollut tarpeeksi vahva osoitus hänen näkemystensä valtavirtaisuudesta. Epäselväksi tuomion perusteissa myös jäi, mitä tulkinnanvaraista Steinlightin sanoissa saattoi olla.

Käräjäoikeus myös totesi: ”[Magneettimediassa julkaistussa tekstissä] kirjoitetaan myös vanhoista Talmud-kirjoituksista ilman tarkempaa analyysiä siitä, ilmaisevatko ne tällä hetkellä vallitsevia juutalaisia käsityksiä.” Tuomarin näkemys oli siis päinvastainen suhteessa valtakunnansyyttäjän tuoreeseen linjaukseen.

hki14325054

Voiko aihe olla ”liian vakava” sananvapauden kannalta?

Mitä puolestaan Vastarintaliikkeeseen tulee, tuomion mukaan Kafkan valheen paljastaminen oli eräs järjestön kieltämisen perusteista, sillä ”juutalaisten kansanmurha on vakavuudeltaan asia, jonka kyseenalaistaminen tai vähättely vain toisensuuntaisen mielipiteen esittämisellä ei ole hyväksyttävissä”.

Tuomarin mukaan sillä ei ollut väliä, että Kafkan valheet pystyi paljastamaan valtavirtaiseen historiankirjoitukseen nojaten. Kafka näet väitti olleensa Flossenbürgin keskitysleirin ”kaasukammiossa”, vaikka valtavirtaisen historiankirjoituksen mukaan leirillä ei ollut kammioita lainkaan.

Magneettimedian tapausta tutkinut korkein oikeus sekä Vastarintaliikkeen kieltänyt hovioikeus tiivistävät suomalaisen sananvapauden rajat seuraaviin periaatteisiin, jotka on ikuistettu oikeuden pöytäkirjoihin:

  • ”Poliittisen tai muun yhteiskunnallisesti merkityksellisen keskustelun vapautta ei voi pitää ehdottomana.”
  • ”Toiminnan ei tarvitse olla rikollista ollakseen laitonta.”
  • ”Kirjoituksessa esitetyt lausumat ja mielipiteet ovat laatunsa, laajuutensa ja vakavuutensa puolesta sellaisia, ettei niiden todenperäisyyden arviointi ole tarkoituksenmukaista.”
  • ”Hyvien tapojen vastaisuus ei ole laissa tarkasti määriteltävissä, vaan se saa sisältönsä kunkin ajan oikeus- ja moraalikäsityksistä.”

Tuomioiden perusteet eroavat siis radikaalisti valtakunnansyyttäjän näkemyksestä. Totuudenpuhumisen ei pitäisi olla Suomessa rikos, vaikka totuus kirpaisisikin esimerkiksi juutalaisia. Mikäli Raija Tolvanen todella aikoo korjata Suomen sananvapausoikeuskäytännön, kyse olisi merkittävästä harppauksesta positiiviseen suuntaan.

Ikävä kyllä todennäköisempää kuitenkin on, että aitoon oppositioon kohdistuvat oikeusmurhat jatkuvat tulevaisuudessakin. Kansallissosialistien ja antisionistien toimintaa ei yritetä tuhota siksi, että toiminta olisi lainvastaista. Sen sijaan eliitin vainopolitiikka perustuu Josif Stalinin kuolemattomiin sanoihin: ”Kun syyllinen tiedetään, niin rikos kyllä keksitään.”

Lähde: Yle

15 KOMMENTIT

  1. Jos pieni kansalainen toteaisi, että: ”Sauli Niinisö on juutalaisen huora”, niin mikä mahtaisi olla syytteiden nimi?

    • Kiitos Tekijämies! Sain hyvät naurut, eikä ole edes tarvetta tietää, mistä kulttuurimarxilaiset syyttäjät laittaisivat pienen miehen tuomiolle… nauramisesta? Vai totuuden paljastamisesta, että Sale on huora, vai juutalaisten pilkkaamisesta, kun yrittää väittää juutalaisten pitävän likaista eläintä huoranaan, sillä aika sikahan sellainen mies on, joka tekee lapsen oman kummityttönsä kanssa. Taisi olla tämä pedofiilinen suhde myös syynä eks-vaimon itsemurhaan?

      • Itse juhlistan aina tiistaisin sitä, kun Paavi käy paskalla tuolla puuliiterini takana. On siinä kyljessä paskahuussikin, mut jostakin syystä Hänen korkeutensa (pah!) tykkää käydä siellä tunkion takana.

  2. Tulee mieleen tuosta ”Hyvien tapojen vastaisuus ei ole laissa tarkasti määriteltävissä, vaan se saa sisältönsä kunkin ajan oikeus- ja moraalikäsityksistä.” kohdasta mieleen tapaus USA:sta jossa poliisit olivat pysäyttäneet ylinopeutta ajaneen kuskin.

    Poliisin rinnassa olleesta kamerasta näkyi kun se istui poliisiautossa parinsa kanssa ja käytti jotain tietokone-ohjelmaa joka heitti kolikkoa kruuna tai klaava tyylillä ja sen perusteella ne päätti että annetaanko sakot vai päästetäänkö tälläkertaa menemään.

  3. Voisin esittää muutaman kommentin aiheesta, mutta se edellyttäisi siteeraamista, joka voi olla rikos, joten jätän mielipiteeni omaan tietooni.

  4. Talmud ja Koraani pitävät sisällään myös epämääräisen joukon ohjeita ja määräyksiä jotka ovat vastoin lakejamme, demokratiaa, tasa-arvoa, ihmisoikeuksia ja sivistystä.
    Tai muuten hyvien tapojen vastaisia, oikeaa vihapuhetta ja kiihotusta.
    Jos mikä tahansa järjestö, uskonlahko, puolue, kerho, klubi tai vastaava ihmisten yhteenliittymä julkaisisi omissa ohjelmissaan tahi säännöissään samanlaista tekstiä niin satavarmasti se joutuisi alta aikayksikön raastupaan ja sen toiminta ja julkaisut kiellettäisiin!
    Tosin uskonlahkoista en ole varma, uskonnothan ovat
    LAIN YLÄPUOLELLA jostain käsittämättömästä syystä!

  5. Muistakaa lukea Magneettimediaa — varsinkin Arvi Pihkalan vanhempia, loistavia juttuja, kun hän vielä sinne kirjoitteli.

    Totuusbloki on toinen mielenkiintoinen. Muistakaa myös Morasen matka Auschwitziin (Blogspot).

  6. Vastarinta.com ja Magneettimedia ovat ehdottomasti netin parhaimpia sivustoja!
    Siteeraan Fjodor Dostojevskia:
    ”Mikään maailmassa ei ole vaikeampaa kuin totuuden puhuminen; mikään ei ole helpompaa kuin mielisteleminen.’’

    • »Yksi kiehtovimmista ˣylipersoonallisista ilmiöistä on tyhjiön kokemus: perimmäisen tyhjyyden; ei-minkään ja hiljaisuuden kohtaaminen. Tämä erikoislaatuinen henkinen kokemus on luonteeltaan sangen paradoksaalinen. Tyhjiö sijaitsee kaiken kuviteltavissa olevan muodon tavoittamattomissa. Samalla kun se on kaiken lähde, sitä ei voida kuitenkaan johtaa mistään muusta. Se on avaruuden ja ajan tuollapuolen. Vaikka emme voi havaita mitään konkreettista tyhjiössä, koemme silti äärimmäisen vahvasti ettei sieltä myöskään puutu mitään. Tämä absoluuttinen tyhjyys on samanaikaisesti täynnä kaikesta olemassa olevasta, sillä se sisältää kaiken potentian.»

      —Stanislav Grof: ”The Holotropic Mind”

      ˣIdentiteetti tai minuus ulottuu ylitse yksilöllisyyden tai henkilökohtaisen, käsittäen laajemmat näkökulmat ihmiskunnasta, elämästä, psyykeestä ja kosmoksesta.

      • Vasemmistolaisuus, joka juontaa demonisesta ateismista, vihaa tätä näkemystä.

        Vasemmistolaisuudessa on kyse siitä että saadaan ihminen mahdollisimman pinnalliseksi, kokonaan materialistisen ideologian otteeseen.

        Kuten tiedätkin, vasemmistolaisen ideologian levittämisessä juurettomuuden olotilan toteuttaminen on yksi peruskivistä.

  7. Kuitenkin on nyt tuomittu eräs yhteiskuntakriitikko asiapitoisesta ulosannista sen suhteen mitä yhteiskunnassamme tapahtuu.

    Ranskassa eräs akateemikko sai nimittäin vankeustuomion väitettyään että ”siirtolaisuus on invaasio”.

Comments are closed.