“Vaivattomia ratkaisuja ei ole”

Lauantaina 5. lokakuuta Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen johtaja Klas Lund piti esitelmän Taalainmaalla. Hän oli pitänyt saman esitelmän aikaisemmin Uumajassa. Martin Saxlind kokoaa tässä esitelmän sisällön.

Klas Lund, Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen johtaja, piti vastikään esitelmän Taalainmaalla. Sama esitelmä pidettiin joitain viikkoja sitten Uumajassa paljon huomiota herättäneen aktiviteetin yhteydessä. Seuraavassa yritän tiivistää esitelmän sisällön.

Taistelu ilman illuusioita

Klas Lund aloitti puhumalla siitä, kuinka Vastarintaliikkeen jäsenten ja hänen itsensäkin on oltava sortumatta illuusioihin ja toiveajatteluun. “Poliittisen taistelun on perustuttava järjelliseen, illuusioista vapaaseen ajatteluun”, Lund sanoi. Vaikka taistelulla ja propagandalla voi olla tunneperäisiä piirteitä ja vaikka tavoitteemme on näkemyksellinen, täytyy “taistelun suunnittelulla, poliittisen tilanteen arvioinnilla, strategialla ja taktiikalla […] aina olla järkiperusteet ja niiden tulee olla vapaita illuusioista ja toiveajattelusta”.

Meidän ei myöskään pidä salailla päämäärämme saavuttamisen vaikeutta, lausui Lund, mutta hän kuitenkin muistutti, että tavoitteemme on saavutettavissa kompromissittoman taistelun kautta. Meidän on ensiksi saatava tarpeeksi monen ihmisen ajatusmallit muuttumaan ja heidät toimimaan eri tavoin kuin tänään. Koska järjestelmä koostuu ihmisistä ja koska he pitävät sitä yllä, se kaatuu silloin, kun ihmiset lakkaavat sitä tukemasta.

Sitten Lund puhui pettureista. “Yksi ongelmistamme on ihmisten taipumus joutua erilaisten pettureiden uhreiksi. He hyödyntävät toisen taipumusta sortua toiveajatteluun ja itsepetokseen ja taipumusta vaipua ajatteluun, jonka mukaan voittoon on oikotie”, Lund sanoi. Tämän vuoksi on tärkeää, että Vastarintaliike koostuu järjellisesti ja kriittisesti ajattelevista jäsenistä. Lund totesi:

“Helposti ohjailtavissa olevat ihmiset muodostavat jatkuvan järjestön sisäisen uhan, koska mikä tahansa opportunisti johtajana saa kannattajansa vikisemään järjestön ollessa kriittisessä tilanteessa. Me olemmekin järjestö, johon tulee kohdistumaan painetta ja joka tulee joutumaan lukuisiin vaikeisiin tilanteisiin. Vastarintaliikkeen johtoasemissa ei siksi pidä olla helposti harhaanjohdettavia ihmisiä. Vastarintaliikkeen täytyy ponnistella rekrytoituaan ja kasvatettuaan vakaita taistelijoita, jotka eivät noudata käskyjä ja sanomaa, koska he olisivat helposti ohjailtavissa, vaan siksi, että he tietävät kurin, järjestyksen ja auktoriteettien olevan toimivan ja tehokkaan järjestön peruspilareita ja että tuollaisella järjestöllä on edellytykset menestyksekkäälle taistelulle.”

Vetääksemme puoleemme oikeanlaisia ihmisiä meidän on siis oltava rehellisiä ja pysyttäydyttävä totuudessa propagandassamme. Muuten järjestöön ajautuu helposti ohjailtavia ihmisiä ja kriittiset ajattelijat lähtevät pois.

Sitten Lund puhui hetken käsitteestä totuus. “Totuus on vallankumouksellisin voima maan päällä, koska elämme järjestelmässä, joka perustuu joukolle valheita”, tähdensi Lund, ja jatkoi sitten:

“Ei pidä kuitenkaan olla naiivi ja uskoa yksistään totuuden vapauttavan meidät, kuten sananlasku kuuluu. Historia osoittaa, että valhe ja petturuus voivat aivan hyvin voittaa totuuden ja epäluonnollinen ajattelutapa voi voittaa luonnollisen.

[…] Totuutta täytyy käsitellä ja sillä täytyy olla fanaattiset esitaistelijansa, jotka ovat vähintään yhtä päättäväisiä kuin vihollisensa. Nähdäksemme valhe houkuttelee usein ihmisiä enemmän kuin totuus. Totuus voi olla epämiellyttävä eikä sovi ihmisten järjettömän itsekkääseen käytökseen, ja suuri haitta onkin, että moni ihminen haluaisi mielellään välttää sen ja roikkua kiinni fantasioissa.”

Populismin problematiikka

Yksi osa puheesta käsitteli vertausta, jossa Ruotsi samastettiin mieheen, joka oli kuolemassa syöpään epäterveiden elintapojen tuloksena.

“Kuvitelkaamme eteemme sohvaperunan, joka elää TV:tä katsellen, polttaen, olutta juoden ja pizzaa syöden”, sanoi Klas Lund kertoen sitten, että lääkäri tulisi muutaman vuoden kuluttua antamaan tälle Ruotsia symboloivalle 38-vuotiaalle miehelle lausunnon, jonka mukaan hän kärsisi parantumattomasta syövästä.

Lund selitti, että 38-vuotias mies voisi välttää ennenaikaisen syöpään kuolemisen edellyttäen, että hän tekisi radikaalin elämäntapamuutoksen, ja näin hän mahdollisesti saisi lääkäriltä apua syövän poistamisen kehostaan ennen kuin tauti etenisi liian pitkälle. Sama koskee Ruotsia ja Ruotsin kansaa – yhteiskuntaa on muutettava perusteellisesti kansan selviytymisen ja kehityksen turvaamiseksi. Lund tarkoitti, ettei pelkkä maahanmuuton pysäyttäminen riitä, sillä asia on edennyt liian pitkälle. Yhteiskunta on monien muidenkin syövän muotojen vaikutuksen alainen.

Miehen pelastamiseksi on kuitenkin tarpeellista, että lääkäri kehottaa tätä tekemään välttämättömät elämäntapamuutokset, ja miehen on myös kuunneltava lääkäriä. Ongelma kuitenkin on, että moni valeparantaja esittää yksinkertaisia ja vaivattomia “ratkaisuja”, jotka eivät tule pelastamaan miehen elämää. Sama koskee myös Lundin sanoin Ruotsia ja Ruotsin kansaa:

“Tässä tulemmekin populismin problematiikkaan. Niin kutsuttu populismi tarjoaa ihmisille ratkaisuja, joista he eivät pidä, mutta välttelee sellaisia ongelmia, joihin ihmiset eivät halua perehtyä tai joista he eivät halua tietää. Epämiellyttäviä totuuksia vältellään onnistuneesti. Sairastapauksessa tämä tarkoittaisi, että tarjotaan keinoja joidenkin oireiden poistamiseksi sekä kivunlievitystä. Nämä eivät millään tapaa tuo ratkaisuja perimmäisenä olemassa olevaan syöpään.

Sana populismi merkitsee pikemminkin poliittista suuntausta, jossa painopiste aikaisempaan politiikkaan verrattuna on se, mitä kansa haluaa kuulla edellyttäen sopeutumista kansan mielipiteisiin. Tämä eroaa meistä, koska periaatteemme ja asenteemme pohjautuvat siihen, että vähemmistön on johdettava kansaa oikeaan suuntaan eikä sopeuduttava sen mielipiteisiin.

Populismi siis pohjautuu näin ollen perusedellytykselle ihmisten suostumuksesta kaikkiin läpivietäviin toimenpiteisiin. Tätä voi pitää enemmän tai vähemmän vallitsevan järjestelmän tunnustamisena, vaikka kansan elämän pelastaminen vaatii vähemmän suosittuja toimia päättäväisen ja vahvan vähemmistön suorittamana.”

Lund jatkoi edelleen oikeistopopulistisiin puolueisiin kuten Norjan Vapauspuolueeseen ja Ranskan Kansalliseen rintamaan, jotka ovat radikaalimpien vaihtoehtojen tiellä ja estävät näitä kasvamasta. Radikaalien voimien on yksinkertaisesti hankala kasvaa, kun populistit tarjoavat kansalle yksinkertaisempia ja vaivattomampia “ratkaisuja”. Populistiset puolueet vain tukevat järjestelmää ja toimivat sen turvaventtiileinä, totesi Lund.

Selviytyminen vai kuuliaisuus?

Klas Lund kritisoi myös “demokratian palvojia”, joilla ei ole mitään kansansa alasajoa vastaan, jos “kaikki vain tapahtuu sovittujen demokraattisten sääntöjen mukaan”. Lund sanoi:

“Demokratia on aivan ilmeisesti pyhä lehmä, jota kaikki kumartavat ja palvovat. Tätä ovat myös sen säännöt. Jos laki ja poliitikot päättävät antaa 100 000 afrikkalaisen asuttaa esimerkiksi Taalainmaata, niin hyvän demokraatin ja kuuliaisen kansalaisen odotetaan hyväksyvän tämän. Saamme protestoida ja valittaa, mutta emme muuta. Meidän on vain kiltisti odotettava neljä vuotta saadaksemme äänemme kuuluviin pudottamalla jonkun valeparantajan tai opportunistin numeroa kantavan lapun laatikkoon.

Ruotsissa saamme vain väitellä asioista samalla, kun vallanpitäjät tuhoavat maamme silmiemme edessä. Kaikki muu on noiden alistumisen puolestapuhujien mukaan epädemokraattista ja rikollista.

Olisiko meidän sitten hyväksyttävä se, että kuuliaisuus vallitsevalle järjestelmälle on tärkeämpää kuin kansamme selviytyminen? Pitäisikö meidän kiltisti odottaa, että kansan enemmistö, joka epäilemättä osoittaa edustavansa groteskia alistuvaisuutta, pelkuruutta ja saamattomuutta päättää, että järjestelmää olisi muutettava, vai taistelemmeko sittenkin ehdoitta kansan selviytymisen puolesta?”

Parlamentaarinen taistelu ei poissuljettua

Kritiikin jälkeen Klas Lund lisäsi kuitenkin, että parlamentaarinen taistelu voi täydentää ulkoparlamentaarista taistelua. Hän totesi:

“Parlamentaarinen taistelu voi olla hyvin tärkeäkin taistelun osa-alue, eikä vain siksi, että tavallinen kansa on kiinni järjestelmässä ja koska sen on vaikeaa nähdä, kuinka valtaa voi lisätä toisella tavalla. Siksi voi olla tarpeen näyttää ihmisille, että liikkeellä on lujuutta, jota voi julistaa parlamentaarisestikin.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita eikä saa tarkoittaa, että muuttuisimme parlamentaariseksi liikkeeksi, joka alkaa nähdä vaalit kaikkein tärkeimpänä osana toimintaa. Sanomanamme on aina pysyttävä, ettei koskaan riitä pudottaa lappua laatikkoon joka neljäs vuosi.”

Eräs tehtävä, jonka vaaliehdokkaat voisivat täyttää taistelussa, on että Vastarintaliikkeen olisi heikennettävä populistisia vaihtoehtoja asettumalla ehdolle vaaleissa vieden heiltä tukea ja resursseja.

Lund jatkoi, että vahvan liikkeen tullessa suosituksi sen on saavutettava läpimurtonsa ensimmäisellä kerralla. Kannatuskäyrän ei pidä kohota tasaisesti kuten ruotsidemokraattien kannatuksen sitten puolueen osallistuttua ensimmäistä kertaa eduskuntavaaleihin. Lund korosti, ettei edes suorassa demokratiassa ole välttämätöntä voittaa 51 prosenttia äänestäjien tuesta saadakseen poliittista tahtoa läpi, ei etenkään meidän kaltaisemme liikkeen tapauksessa.

Taistelun eri vaiheet

Lund kertoi, että Vastarintaliikkeen on tässä vaiheessa taistelua “vaikutettava ihmisiin, rekrytoitava uusia jäseniä ja hankittava kannattajia”. Tässä vaiheessa taistelua paljon on kiinni psykologiasta, eikä riitä vain vakuuttaa kansa teoreettisesti päämäärästämme, vaan meidän on myös kannustettava sitä toimimaan. Lund puhui:

“Totuuden ymmärtäminen on kaukana siitä, että toimii tämän periaatteen mukaisesti.

Meidän on kannustettava rajoitettua määrää ihmisiä, tulevaisuuden jäseniämme, taistelemaan. Meidän on valettava rohkeutta heihin. Kaikkein tehokkain tapa toteuttaa tämä on, että olemme järjestössä esimerkillisiä ja annamme näyttöä rohkeudesta ja lujuudesta. Kun ihmiset näkevät, että toimimme, ja kun he tulevat näin puolellemme, osa heistä tulee löytämään rohkeutensa. He ryhtyvät tuumasta toimeen ja alkavat toimia itse.”

Taistelun seuraava vaihe käynnistyy Lundin mukaan luultavasti itsestään, kun Vastarintaliike koostuu 1 500–2 000 jäsenestä. Lund ennustaa kehityksen olevan tuolloin nopeaa, ja se voima, joka koostuu 1 500 kansallissosialistisesta taistelijasta, muodostaa vahvan psykologisen vaikutuksen ympäröivään yhteiskuntaan, mikä tulisi nopeasti käynnistämään Lundin kutsuman “dynaamisemman poliittisen kehityksen”.

Lopuksi

Päätteeksi Klas Lund sanoi, ettei meidän pidä asettaa paljonkaan painoa sille, että olemme tänään suhteellisen pieni järjestö:

“Meidän ei pidä antaa itsemme masentua siksi, että olemme suhteellisen pieni ryhmä. Pohjoismainen Vastarintaliike voi olla pieni järjestö verrattuna vihollisiimme, mutta tämä ei ole outoa. Kaikki liikkeet, jotka joutuvat konfliktiin vallitsevan järjestelmän kanssa, ovat pieniä siihen päivään asti, jolloin ne todella saavuttavat läpimurtonsa, muun muassa siksi, koska psykologiset ja sosiaaliset esteet pitävät ihmiset aisoissa. Asianlaita ei ole yhtään erilainen, kun vertaa sitä ennen meitä olemassa olleiden liikkeiden läpikäymiin vaiheisiin kautta historian.”

Lund lopetti seuraaviin sanoihin:

“Tämän päivän länsimaalainen on pohjimmiltaan hedonisti, joka ei usko erityisen vahvasti mihinkään. Tähän järjestelmä on myös heidät kasvattanut. He kumartavat jonkun vahvan tahdon edessä – tänään se on järjestelmän tahto, huomenna se voi olla jonkun muun tahto. Voimme voittaa vihollisemme, mikään ei ole mahdotonta.

Strategiaamme ei kuulu vain asettua kansan pariin, vaan meidän on myös sanottava sille, mitä se haluaa kuulla, sekä näyttää, kuinka oikean pohjoismaalaisen on käyttäydyttävä.

Ei ole olennaista, että meillä olisi mielipide 101 arkipäiväisestä asiasta, eikä ole kyse siitä, että sanoisimme, mitä kansa haluaa kuulla silittääksemme sitä myötäkarvaan, tai että tulisimme osaksi demokraattista sirkusta ja kilpailisimme kansansuosiosta sillä tavalla. Meitä ei tulla kunnioittamaan ennen kuin taistelu on voitettu. Paino on sillä, että meidän on tehtävä vallankumous oikein; meidän on tehtävä läpimurto sekä inspiroida ja hankkia kunnioitusta.

Voi olla niin, ettei meistä aluksi kanneta kovin suurta huolta, koska meidät nähdään pienenä ja merkityksettömänä, mutta huoli kasvaa sitä mukaa, kun kansan kunnioitus meitä kohtaan lisääntyy. Ajan mittaan tulemme voittamaan auktoriteetin aseman, ja sen vanavedessä asetamme normit.

Vallankumouksen loppumainingeissa pieni ja vahva ryhmittymä tulee kasvamaan suureksi, kun yhtäkkiä enemmistö onkin puolellamme. Vallankumouksen jälkeen kaikki sanovat tietysti tukeneensa meitä alusta asti. Mutta me harvat, jotka olimme mukana toteuttamassa vallankumousta, tiedämme aina, että vain pieni joukko ihmisiä taisteli esteistä huolimatta loppuun asti ja muutti historiaa.”

Martin Saxlind

Nordfront.se