Koti Uutisia Pohjoismaat Tutkimus: kolme neljäsosaa ruotsalaisista ajattelee maan vajoavan yhä alemmas

Tutkimus: kolme neljäsosaa ruotsalaisista ajattelee maan vajoavan yhä alemmas

5

Kansainvälinen tutkimusinstituutti Ipsos suorittaa joka kuukausi mielipidetutkimuksia siitä, mikä ihmisiä huolestuttaa kotimaidensa asioissa. Puolessa 28 kartoitetusta valtiosta kansalaiset olivat sitä mieltä, että asiat kehittyvät huonoon suuntaan. Ruotsissa jopa 73 prosenttia vastaajista oli tätä mieltä.

Ruotsalaiset ovat tutkimuksen mukaan kaikkein eniten huolissaan alati kuormittuvasta sairaanhoidosta, lisääntyvästä köyhyydestä, sosioekonomisesta kuilusta kansan keskuudessa, nousevasta rikollisuuden määrästä, maahanmuutosta, yleistyvästä terroriuhasta sekä ekstremismistä. On huomionarvoista, että ruotsalaisten huoli maansa moraalisesta rappiosta on nousussa.

Rikollisuus ja väkivalta huolestuttivat 50 prosenttia vastaajista. Kaikkien tutkimuksessa mukana olleiden maiden keskiarvo tämän kysymyksen kohdalla on 32 prosenttia huolestuneita kansalaisia. Vain neljässä maassa koettiin rikollisuus ja väkivalta suuremmaksi uhaksi kuin Ruotsissa. Nämä maat ovat jo pitkään rikollisuuden kanssa painineita maita: Peru, Meksiko, Chile ja Etelä-Afrikka. Huoli maahanmuutosta on Ruotsissa tutkimukseen osallistuneiden maiden joukosta kolmanneksi suurinta.

Kontrastina tutkimus osoittaa, että uusi hallitus on vahvistanut puolestaan Italian kansaa. Italia käyttää nyt huomattavasti kovempaa retoriikkaa globalistista maahanmuuttajavirtaa vastaan verrattuna aikaisempaan. Tutkimus osoittaa, että kohdemaiden kansat haluavat maitaan hallittavan kansallisvaltioiden tavoin, mukautettuna kullekin kansalle sopivaksi sekä vähemmän globalistiseksi.

Tutkimuksessa on kuitenkin eräs puute: vastaajien lukumäärä on suhteellisen pieni. Näin on esimerkiksi Ruotsin kohdalla, jossa paneeliin osallistui vain noin 500 ihmistä. Ipsosista sanotaan kuitenkin tämän ihmisjoukon olevan monipuolinen ja vastausten olevan sen vuoksi varteenotettavia. Tämän on mahdollistanut hyvin rakentunut Internet-infrastruktuuri.

Raportin voi ladata täältä.

Lähde: Nordfront

5 KOMMENTIT

Kommentteja ei esitarkasteta, joten kirjoittajat ovat niistä itse laillisessa vastuussa. Kommentit eivät edusta Vastarintaliikkeen virallista kantaa.

  1. Ruotsi vajoaa yhä alemmas kuten Suomikin. Ainoa pelastus on Vastarintaliike ja Kansallissosialismi.

  2. Ihmekös tuo, kun hallitukset molemmissa maissa harjoittavat Nordiskt samarbetenia myös kansallisessa itsemurhassa. Suomi ei ole vielä yhtä syvällä, mutta poliittinen historia on näyttänyt, että mitä Ruotsi edellä, sitä Suomi perässä.

  3. Ikävä kyllä Ruotsi on jo menetetty maa. Kyse on vääjättömän pitkittämisestä. Mutta Ruotsista tulee globalistien hallitsema kalifaatti. Sielä on muutama tehdas jotka tuottavat sekavan kirjavalla ihmisjoukolla vaurautta kuningasperheelle, mutta valkoisen miehen ei ole sielä hyvä olla. Tulevaisuudessa on ehkä joitakin pieniä kuntia/kyliä joissa samanmieliset asuvat, mutta maa kokonaisuudessaan tullaan alistamaan islamille.

    Tämä kävi selväksi jo -80 luvulla kun ympäristöopin tunneilla naureskeltiin miten ruotslaaiset kuolevat sukupuuttoon. Silloin ei vain tajuttu että sama agenda on käynnissä myös Suomessa. Eikä tähän auta edes sisällissota, sillä sen voittavat maata valloittavat tahot.

    Kun katsotaan Ruotsin väestörakennetta niin se on vielä vanhempaa kuin Suomessa. Ja ikärakenne on vielä enemmän painottunut eläkeläisiin kuin Suomessa. Noin 45% ruotsalaisista kuolee seuraavan seitsemän vuoden aikana. Sen seurauksena maahanmuuttajien määrä kasvaa. Ja kun eläkkeelle jääneet suomalaisetkin palaavat kotimaahansa tai pois ruotsista, muuttuu prosentti vieläkin hurjemmaksi. Ja yhdessä maahantunkeutuvien hyysäreiden ja valtiohallinnon kanssa alati useampi perhe/henkilö tulee kuulemaan lauseen:”Jos ette halua asua monikulttuurillisessa kaupungissa/lähiössä/maassa niin muuttakaa pois”. Ja tämä on pahempi kuin sisällissota. Oman maan mädäntynyt johto ja sitä hännystelevät kansalaiset. Ja jatkossa matut suurella prosenttuaalisella määrällään hallitsevat maan poliiikkaa. Aivan samoin kun jo vuosikymmeniä Turkin euroviisukappale saa eniten pisteitä Saksalta. Maahanmuuttajat ja globalistein sätkynuket tulevat muuttamaan hallintorakenteen omaksi edukseen ja vähemmistön tulee tyytyä siihen.

    Ja se mikä tekee Ruotsista haavoittuvaisen on kansalaisten velka. Ruotsissa on ihan normaalia että otetaan velkaa puolimiljoonaa. Sillä ostetaan asunnot, autot ja veneet. Ja jos tulee ero, niin myydään kaikki pois ja otetaan uutta velkaa. Usein vielä lisääkin. Velkainen maa romahtaa todella helposti taloudelliseta puolelta. Ja tämä tarkoittaa normaalille työsskäyvälle perheelle elämää joka muistuttaa kaikilta osin selviytymiskamppailua. Niin lasten kuin aikuistenkin osalta.

    Suomessa on vasta mädäntyneet politikot ja pieni ääneskä joukko globalistien sätkynukkeja. Siksi Suomi on Ruotsin kehityksestä 40 vuotta jäljessä. Tosin, kovaa vauhtia ottamassa kiinni. Mutta jo -70 luvulta asti Ruotsissa toiminut holtiton halauskampanja on heikentänyt ruotsalaisten asemaa. Ja niimpä Suomi tulee olemaan se maa jossa Pohjolan valkoinen rotu taistelee viimeisenä. Muut maat on jo alistettu.

    • Mistäs tiedät, että ruotsalaiset häviäisivät sisällissodan jos vaikka Vastarintaliike yhdessä muiden valkoisten ruotsalaisten kanssa saisivat vaikka armeijan puolelleen? Kyllä globalisteja ja niiden sätkynukkeja vietäisiin kovaa.

      • Tai sitten kuten 20-luvun Saksassa kävi, SA:sta ja SS:stä kasvoi huomattavasti isompi kuin armeija oli.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here