Koti Uutisia Ulkomaat 63 ihmistä ammuttu ja 10 murhattu Chicagossa viikonloppuna

63 ihmistä ammuttu ja 10 murhattu Chicagossa viikonloppuna

9

Suuri joukko ihmisiä on haavoittunut perjantaina alkaneissa ja koko viikonlopun kestäneissä ammuskeluissa Chicagossa Illinoisin osavaltiossa USA:ssa. Eräs ambulanssikuski kuvailee kaupungin olleen viikonloppuna kuin “sotatanner”.

– Tiedämme, että osa tapahtumista oli tarkoituksellisia ja ne liittyivät näiden alueiden jengien väliseen konfliktiin, kommentoi poliisipäällikkö Fred Waller sunnuntaisessa lehdistökonferenssissa aiheesta.

Monikulttuurinen Chicago luokitellaan yhdeksi USA:n vaarallisimmista kaupungeista, ja ironista kyllä, kaupungissa on myös USA:n tiukimpien joukkoon kuuluva aselainsäädäntö. 29,7 prosenttia Chicagon väestöstä koostuu latinoista ja 29,3 prosenttia afroamerikkalaisista. Valkoisten määrä kaupungissa vähenee koko ajan, ja heitä on nyt 32,6 prosenttia väestöstä. Vielä vuonna 2010 valkoisia oli Chicagossa 45,3 prosenttia.

Lähde: Nordfront

9 KOMMENTIT

  1. Yhdysvalloissa olevien negroidien “jengisodista” tulee aivan mieleen Afrikan iänikuiset veriset klaanisodat. Nykyään entistä verisemmät koska niiden käsissä on Eurooppalaista teknologiaa (tuliaseet).

    • Tai vain “tehokkaampaa” negroidien synnyllisen raakuuden tuottaman verilöylyjen lisäksi.

  2. Perus viikonloppu. 🙂 Etnisillä rikollisjengeillä “ei ole mitään tekemistä asian kanssa”, valkoisen väestön vika.

  3. Meno kuin Malmössa ikään eli kyseessä on USAhan rantautunut ruotsalainen ilmiö jolla ei ole mitään tekemistä etnisyyden kanssa…

  4. Kaverini joka kävi uudella mantereella sanoi että ihmiset eivät uskalla liikkua ulkona pimeällä. Esim. Manhattanilla liikenne alkaa noin 5:50 aamulla ja klo 18 ketään ei näy enää missään. Kadut ovat tyhjiä jalankulkijoista. Ryöstämiseksi tulemisen pelko on niin suuri ihan keskikaupungillakin.

    Itse en ole koskaan tuntenut tarvetta matkustaa uudelle mantereelle.

  5. Ei tulisi mieleenkään liikkua `muricassa ilman mutkaa vyötäröllä. Koskaan tiedä milloin joku nekkelauma tai spickejä koittaa heittää tanssiliikkeet. Toisaalta neket voi haistaa jo kaukaa tai sitten kun alkaa kuulumaan “muh dick muffuggah shit nigga wassap cracka shit fuk nigga” niin tietää että on aika tempasta mutka esille.

Comments are closed.