Suomalaiset, jotka eivät ole olemassa kenellekään

Suomessa asuu tuhansia ihmisiä, jotka eivät ole rekisterissä tai joista ei löydy tilastoja. He elävät yhteiskunnan ulkopuolella yksin. Esimerkiksi ihmisiä, joilla ei ole lainkaan tuloja, on yli 40 000. Asunnottomia arvioidaan olevan Suomessa vähintään 7 000. Osa näistä ihmisistä on syrjäytyneitä, mutta on myös niitä, jotka haluavat elää järjestelmän ulkopuolella omasta tahdostaan. Moni ajautuu järjestelmältä näkymättömiin jatkuvien takaiskujen jälkeen. Elämä systeemin ulkopuolella voi olla poliittinen kannanotto sairasta yhteiskuntaa vastaan.

– Nykyinen malli palvelee heitä, jotka asuvat kasvukeskuksissa ja tarvitsevat toimeentulotukea kattamaan esimerkiksi asumiskuluja. He osaavat käyttää järjestelmiä ja valittaa päätöksistä. Heikoimmassa asemassa oleville pelkkä ohjaus ei riitä. Tarvitaan sitä, että joku ottaa ihmisen asiat hoitaakseen, arvioi erikoistutkija Paula Saikkonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

Tutkimuksen mukaan muualla Euroopassa haetaan useammin apua sukulaisilta, mutta suomalaiset tukeutuvat ystäviin ja kavereihin. Jos vanhoja kaverisuhteita ei enää ole, voi tuntua, että on yksin koko maailman keskellä.

Kyselytutkimusten mukaan viidennes Suomen väestöstä kokee olevansa yksinäisiä. Luku perustuu professori Juho Saaren vuonna 2016 tekemään “Yksinäisten Suomi” -tutkimukseen. Syrjäytymiseen johtava noidankehä voi syntyä helposti. Sairastuminen voi johtaa työuran päättymiseen, tulot pienenevät ja päihteiden käyttö voi voimistua tai alkaa. Jos vielä parisuhde kaatuu, voi tuntua, että voimat on kulutettu loppuun. Erosta johtuvaa masennusta ei haluta myöntää eikä apua haeta. Toimintakyky heikkenee, ja lopuksi ollaan yksin. Etenkin miehillä parisuhteen päättyminen voi johtaa myös asunnottomuuteen.

Helsingin Sanomien artikkeli kertoo kulttuurimarxismille uskollisesti vain syrjäytymisen pinnallisista syistä ja sen näkyvistä ilmiöistä, mutta ei mene ongelmien ytimeen. Valtaosa ihmisistä haluaa tehdä työtä, jolla on jokin merkitys ja joka on mielekästä. Järjestelmä pakottaa etenkin nuoret ihmiset jatkuvaan työelämän epävarmuuteen kuten pätkätyösuhteisiin ja kilpailuun ulkomailta tulevan halpatyövoiman kanssa. Nopeisiin voittoihin ja helpon elämän tavoitteluun opetetaan jopa “keinolla millä hyvänsä”. Raha saattaa olla tärkeämpää kuin edes läheisten hyvinvointi. Järjestelmä kannustaa ihmisiä töihin, joissa ei tuoteta eikä rakenneta enää konkreettista hyvää maalle ja muille ihmisille. Työpaikat siirretään ulkomaille tai ulkomailta tulleille työntekijöille, ja tällä välin suomalaisille tarjotaan roskaviihdettä ja -ruokaa lohduksi.

Työelämässä korostuu täysin turhien palveluiden tuottaminen ja monikansallisten yhtiöiden globaalin politiikan ajaminen. Ihmissuhteet on siirretty Internetiin, eikä niillä ole pahimmillaan muuta arvoa kuin viihdearvo. Parisuhteet kuvataan median propagandassa pelkkänä kertakäyttötavarana. Media myös kääntää kaiken huomion muunrotuisten tai seksuaalivähemmistöjen asioiden ajamiseen ja perinteiden murskaamiseen. Ei siis liene yllätys, että osa ihmisistä ei halua enää olla osa yhteiskuntaa, joka ei tarjoa mitään todellista päämäärää tulevaisuudelle.

Helsingin Sanomien artikkeli myös jättää kertomatta, että syrjäytyneiden lisäksi Suomessa elää noin 4 000 laittomasti maassa olevaa paperitonta henkilöä, joiden terveydestä valtiomme kantaa enemmän huolta kuin maamme yksinäisistä vanhuksista ja lapsista.

Pohjoismainen Vastarintaliike vastustaa globalisaatiota ja ajaa vahvaa, omasta kansasta huolehtivaa valtiomallia, jossa syrjäytymisen estäminen on yksi tärkeimmistä tavoitteistamme. Me uskomme, että työ ja elämä, jolla on oikeasti merkitystä, saavat ihmiset voimaan paremmin. Kun ihmisillä on lupa arvostaa itseään sekä yksilönä että arvokkaana osana omaa rotuaan ja kansaansa eikä heitä arvoteta järjestelmäuskollisuuden tai yhteiskuntaluokan kautta, palautetaan takaisin aito yhteisöllisyys.

Lähde: Helsingin Sanomat