Koti Artikkelit Sosialismin merkityksestä ja historiasta

Sosialismin merkityksestä ja historiasta

4

Sosialismia_AK

 

Jotta ymmärtäisimme sosialismin ja toisaalta kansallissosialismin juuria, on meidän tunnettava länsimaista yhteiskuntaa ravisuttaneet suuret sosiaaliset rakennemuutokset. Mistä historian ilmiöistä yhteiskunnallinen epäoikeudenmukaisuus kumpuaa ja kuinka epäkohtia on pyritty korjaamaan?

Vanha keskiajalta peräisin nelijakoinen sääty-yhteiskunta muuttui teollistumisen ja kaupungistumisen myötä kaksijakoiseksi yhteiskunnaksi, jossa oli proletaarinen työväki ja kapitalistinen eliitti. Teollisen vallankumouksen myötä 1700- ja 1800-luvuilla nousi kysymys työväen oikeuksista. Työolosuhteet olivat vaarallisia, työtunnit pitkiä ja palkat pieniä. Työväki pystyi hädin tuskin tulemaan toimeen ansaitsemillaan palkoilla. Tästä nousi idea työolosuhteiden parantamisesta, mutta työnantajat eivät ensinkään ilahtuneet uudistuksista, koska ne nostaisivat yritysten kustannuksia. Jotta palkansaajat pystyivät saavuttamaan uudistuksia työpaikalla, piti heidän perustaa työväenyhdistyksiä ja ammattiliittoja. Näin käytännön sosialismi sai alkunsa.

Klassinen sosialismi tarkoittaa kaikessa yksinkertaisuudessaan työläisliikettä, jonka tarkoituksena on ajaa palkansaajien etuja työympäristössä. Sosialismi on siis työväen omien oikeuksien puolustamista rahanvaltaa vastaan. Tämä kamppailu aiheutti monien poliittisten ja filosofisten ajatuksien synnyn Ranskassa ja etenkin Preussissa, jossa uusien yhteiskunnallisten aatteiden kirjo oli valtava.

 

Sosialismin muutos työväen kansanliikkeestä maailmankatsomukselliseksi liikehdinnäksi

Sosialismin alkuhistoriassa syntyi heti kaksi toisistaan selkeästi eroavaa ajattelumallia, jotka perustuivat erilaisiin tapoihin ratkaista kapitalismin luomat ongelmat. Näitä kahta kutsuttiin progressiivisuudeksi ja reaktionaarisuudeksi. Progressiivisen ajattelun kannattajat halusivat kokonaisvaltaista muutosta yhteiskuntaan, kun taas reaktionaarinen koulukunta uskoi vielä kapitalistisen taloussysteemin toimivuuteen, mutta näki sosialististen uudistusten tärkeyden kansalaisten elintason ja työympäristöjen parantamiseksi. Progressiivinen tarkoittaa edistyksellistä, reaktionaarinen taantumuksellista. Marxistit ovatkin taitavasti kyenneet vääristämään käyttämäämme kieltä omaksi edukseen.

Progressiivisista ajatuksista lähti liikkeelle kaksi pääsuuntaa, joita kutsuttiin anarkismiksi ja marxismiksi. Nämä ajatukset eivät enää ottaneet pelkästään kantaa työväen oikeustaisteluun, vaan loivat kokonaan uusia teoreettisia yhteiskuntarakenteita, maailmankatsomuksellisia näkemyksiä, talousmalleja ja ihmiskäsityksiä. Samasta lähteestä virtasivat myös aatteet kuten moderni humanismi, nihilismi, liberalismi sekä usko universaaliin ihmisarvoon. Liberalismi on tosin paljon vanhempi ideana kuin anarkismi ja marxismi, ja siksi se oli tärkeä rakennusosa kahden uuden teorian synnyssä. Näiden aatteiden historia onkin punoutunut tiukasti ristiin ja ne ovat vaikuttaneet paitsi toisiinsa, myös yleisesti modernien länsimaiden kulttuuriin ja arvoihin.

Reaktionaarinen kanta rakennettiin pikemminkin rationaalisuuden ja realistisuuden ympärille. Ristiriitoja lähdettiin ratkomaan ongelmakohtaisesti. Progressiivisuus sen sijaan ajoi suureellisempia käsityksiä utopistisesta maailmasta. Sen ehdoton henki vaati erittäin suuria sosiaalisia ja yhteiskuntarakenteellisia muutoksia, jotka johtivat Euroopassa sekä muualla maailmassa väkivaltaisuuksiin ja jopa sisällissotiin.

Ranskan vallankumouksen aikana sosialistista liikehdintää ohjasivat vallankumoukselliset adjutantit ja anarkismin kannattajat, jotka ohjasivat julkista keskustelua ja heikensivät reaktionaarista ajattelua jakamalla poliittisen rintaman vasemmistoon ja oikeistoon. Myöhemmin marxistiset teoreetikot jatkoivat siitä, mihin Ranskassa jäätiin. Anarkismin ja marxismin kannattajat vaativat suuria muutoksia, joihin reaktionaarit eivät heidän mielestään kyenneet. Mitään vallankumousta ei heidän mukaansa tulisi, jos yhteiskunnalliset ongelmat voitaisiin ratkaista helpommalla tavalla ja välttää näin vallankumous.

 

Saksalainen romantiikka

Preussilainen sosialismi alkoi romanttisesta nationalismin synnystä 1800-luvun alussa, jolloin filosofi Johann Fichte esitti pitämissään puheissa idean saksalaisen ideaalikuvasta ja saksalaisuudesta. Nämä ajatukset nousivat nopeasti Preussin maakunnissa ja saksaa puhuvissa yhteisöissä. Tästä alkoi kansallisen identiteetin rakentaminen, joka koostui rohkeudesta, kansallisylpeydestä, voimakkuudesta, analyyttisestä ajattelusta sekä rehellisyydestä tavoitteena olla jokaisen saksalaisen ihanteena.

Tarkoituksena oli yhdistää saksalaiset vastustamaan ranskalaisia valloittajia, jotka yrittivät ryövätä saksalaisten rahat, tuotannon ja luonnonvarat. Tästä nousi kansallinen rintama ulkomaisia valloittajia vastaan ja yhteishenki, jonka tarkoituksena oli suojella saksalaisia. Se kulminoitui sosiaaliseksi tahdoksi elää ja palvella muita saksalaisia, lähimmäisten auttamiseen ja tahdoksi luoda Saksasta veljellinen yhteisö, jossa kaikki työskentelevät kansalaiset olisivat lähtökohtaisesti arvokkaita. Lähtökohdat sosialismille olivat siis hyvin erilaiset kuin esimerkiksi marxismissa.

Kansallisen sosialismin ihanne näkyi myös taiteen ja kauneuden korostamisessa saksalaisessa yhteiskunnassa. Vanhoja taloja ja linnoja ylläpidettiin ja arvostettiin kulttuurihistoriallisina aarteina. Taidetta luotiin juhlistamaan saksalaista kauneutta ja historiaa. Tarkoituksena oli luoda arvokkuuden ja kauneuden mutta myös saksalaisuuden standardi, jota kaikki saksalaiset yrittäisivät tavoitella. Tämä ei siis tarkoittanut sitä, että arvokkuus nähtiin saksalaisten kesken automaattisena. Yleinen näkemys oli, että arvokkuus piti ansaita omilla arvokkailla teoilla, mikä taas nähtiin osana saksalaista identiteettiä.

Romantiikan ajan ajatteluun vaikuttivat sen hetkiset suuret saksalaiset ideologit Karl ja August Wilhelm Schlegelin sekä tunnettu modernin filosofian oppi-isä Friedrich Nietzsche. Heidän innoittamanaan syntyi kansanliike, joka perustui kansallismielisyyteen, vahvan saksalaisen kulttuurin ja kansallishengen kehittämiseen.

 

Preussilainen sosialismi

Preussilainen sosialismi sai lopullisen muotonsa ekonomistien ja sosiologien Werner Sombarin, Johann Plengen ja Oswald Spenglerin teoksissa 1900-luvun alussa. Oswald Spengler kirjoitti vuonna 1920 kirjan Preussilaisuus ja sosialismi, jossa hän esitti idean kansallismielisten ja sosialistien yhteen liittymisestä kapitalistisia ja liberalistisia voimia vastaan.

Spenglerin kirja käsitteli laajasti demokratian vikoja, ja hän totesi sen olevan vain oligarkiaa valheellisesti kansanvallaksi naamioituneena. Hän huomautti vallan siirtyvän näennäisessä kansanvallassa todellisuudessa medialle, joka taas ohjaisi äänestäjien mielipidettä tahdottuun suuntaan reagoimalla yhteiskunnan tapahtumiin ja poliittisiin muutoksiin asenteellisesti. Erityisen ongelmallisena demokratiassa Spengler koki puoluejärjestelmän.

Epärehellisyyden henki virtaa koko demokraattisen teorian yli aina Jean-Jacques Rousseausta asti. Demokratian edustajat ovat yleensä hiljaa järjestelmänsä rakenteista ja käytännön toiminnasta, mutta jos he sattuvat puhumaan demokratiasta, käyttävät he tyhjää retoriikkaa, koska he kieltäytyvät näkemästä kansanvallan utopistista luonnetta.”

Todellisuudessa demokratiaa ohjaa aina tusina lahjakkaita ihmisiä.”

Kirjassaan Spengler kuvaa pasifismin ja imperialismin suhdetta toisiinsa. Hän tuomitsee suoranaisen pasifismin, koska näkee sen henkisenä ja poliittisena luovuttamisena. Hän tuomitsee myös imperialismin ja muiden valtioiden ja kulttuurien sortamisen sekä sotilaallisen ja taloudellisen alistamisen. Hänen mielestään kansojen tulee puolustaa itseään ja perintöään, mutta ottaa myös huomioon muiden valtioiden koskemattomuus.

Spengler varoitti ennustamastaan suuryritysten sanelemasta globalisaatiosta, joka nykyään tunnetaan politiikassamme nimellä uusliberalismi: ”[…] kansalaisten luoma hallinto tarkoittaa englantilaisten mukaan järjestelmää, jossa suuryritysjohtajien luoma oligarkia hyväksikäyttää kansalaisia taloudellisesti. Tätä edesauttavat kansanedustajat ja heidän säätämänsä lait.”

Spengler väitti preussilaisen sosialismin olevan kaikkialla Saksassa ja saksalaisissa. Hän kuvaili sosialismia luokkajaottelun ulkopuolelta. Preussilaisen sosialistisen luonteen hän kuvasi luovana, yleisenä kansallisena huolenpitona, välittämisenä yleisestä hyvinvoinnista, työnä ja tuottavuutena sekä itsensä uhraamisena. Hän myös kuvaili sosialismia luokkajaottelun ulkopuolelta: ”Sosialismin merkitys ei tarkoita yhteiskunnallisen elämän rakentamista rikkaiden ja köyhien vastakkainasettelulle, vaan yksilön taidoille ja saavutuksille yhteisöön nähden.”

Spengler painotti Preussilaisen sosialismin tärkeyttä saksalaisessa yhteiskunnassa, jotta saksalaiset voivat vapauttaa itsensä kansainvälisten kapitalistien ja poliittisten voimien alta. Hän myös tuomitsi marxismin ja sanoi sen olevan sopimaton saksalaisille. Spengler sanoi marxismin olevan vain kapitalismia työväelle, ei oikeaa sosialismia.

Preussilaisuus ja sosialismi seisovat yhdessä syvintä englantilaista olemusta vastaan, joka vaikuttaa meihin kaikkiin kansalaisina. Tuo syöpä satuttaa, vammauttaa ja varastaa meidän sielumme. Työväen on vapautettava itsensä marxistisesta illuusiosta. Marx (henkilö ja aate) on kuollut, mutta ajatuksena ja ideana sosialismi on vasta alussa. Työntekijöille on vaihtoehtoina vain preussiaaninen sosialismi tai ei mitään. Konservatiiveilla on jäljellä vaihtoehtoisesti joko tietoinen sosialismi tai lopullinen tuhoutuminen. Me tarvitsemme vapautuksen englantilais-ranskalaisesta demokratiasta. Me tarvitsemme oman sosialismimme.”

Samoihin aikoihin samassa maassa syttyikin vahva kansallisen sosialismin liike vastavoimana marxismin ja kapitalismin kansainväliselle nousulle. Spengler itse ei pessimistinä ja tieteelliseen maailmankuvaan epäluuloisesti suhtautuneena lähtenyt lopulta mukaan kansallissosialistiseen taisteluun, mutta hänen ajatuksensa marxismista, liberalismista ja kapitalismista ovat nyt yhtä ajankohtaisia kuin sata vuotta sitten.

 

Vieraileva kirjoittaja

4 KOMMENTIT

  1. Hitler taisi vähän lainata Oswald Spengleriä, kun hän eräässä puheessaan julisti:

    ”Me emme pyydä rikkaita antamaan köyhille, vaan me sanomme: ’Saksan kansa auttakaa itseänne!’ Jokaisen tulee auttaa, niin rikkaan kuin köyhänkin, ja jokaisen tulee ajatella, että ’Voi, tuolla on joku vielä minuakin köyhempi, jota minä haluan auttaa kansanystävänä.'”

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here