Koti Uutisia Raiskaaja-murhaaja vapauteen ensi vuonna

Raiskaaja-murhaaja vapauteen ensi vuonna

5

noose16x9

Helsingin hovioikeus on päättänyt vapauttaa 15-vuotiaan Tuuli Ikosen murhasta elinkautista istuvan Abdigadir Osman Husseinin. Hussein on tällä hetkellä suorittanut rangaistustaan 19,5 vuoden ajan. Vapautuessaan vankilavuosia on kertynyt hänelle yhteen putkeen hieman vajaat 21 vuotta. Vapautumispäivä on 1. syyskuuta 2016.

Hovioikeus perustelee vapauttamispäätöstä muun muassa sillä, että mies opiskelee eikä hänellä ole päihdeongelmaa. Murhatun tytön isä mietti tätä asiaa Ilta-Sanomien haastattelussa: ”Mies oli opiskelija silloinkin, kun hän murhasi tyttäreni. Hän teki murhan selvin päin, kuten käsittääkseni kaikki muutkin rikoksensa. Mikä tässä on parantunut?”

Ei myöskään liene kovinkaan suuri ihme, ettei lähes 20 vuotta vankilassa istuneella henkilöllä ole päihdeongelmaa, mikä tekee hovioikeuden päätöksestä vielä kummallisemman kuuloisen. Hovioikeuden päätöksestä ovat vastuussa hovioikeudenlaamanni Liisa Lehtimäki, hovioikeudenneuvos Jarmo Kilpelä ja määräaikainen hovioikeudenneuvos Kari Vesanen.

Ennen teinitytön murhaa Hussein on istunut vankilassa 13-vuotiaan tytön raiskaamisesta. Vuonna 2005 Hussein oli kolmen tunnin vankilomalla, minkä aikana hän käytti seksuaalisesti hyväkseen 4-vuotiasta lasta.

Husseinin vapauttaminen herätti sosiaalisessa mediassa melkoisen myrskyn. Esimerkiksi Internetin adressit-sivustolla kerätään nimiä pedofiilisomalin karkottamisen puolesta.

Hussein on uutisessa mainittujen ”meriittien” lisäksi entinen sotilas.

 

Aiheeseen liittyen: 15-vuotiaan seurakuntatytön raaka murha Tampereella

5 KOMMENTIT

  1. No mutta eikös tämä ole somalina sitten myös muslimi? Muslimeillahan oli päihteiden käyttö kielletty… On siinä meille perusteluita vapauttamiseen.

  2. Tässäkin asiassa on nähtävä valoisa puoli: värivammanen tappaja-pedofiili-raiskari pääsee suojamuurin takaa kadulle ja on vapaata riistaa. Saas nähdä kuinka kauan villiapina on hengissä vai kohtaako kotimaastaan tutun viidakko-oikeuden tuomion jo heti portilla.

  3. Tuo sompanssi tulee varmasti vielä uusimaan tekonsa. Toivoisin vanhan kunnon lynkkausperinteen elvyttämistä.

  4. Kaveri on vapautunut kymmenen vuoden välein vähäkisi aikaa ja heti tekee törkeitä rikoksia. Ei se mihkään muutu.Eikös juippi ole Somalian kansalainen takaisin kotimaahan.

  5. Jotenkin tuntuu että jos tämä kaveri tosiaan pääsee vapaaksi adresseista huolimatta niin kyllä Suomen kansalaiset asian hoitavat oman käden kautta.

Comments are closed.