Koti Uutisia Kotimaa Pride-lippuja hävitetty myös Vantaalla

Pride-lippuja hävitetty myös Vantaalla

8

Homolobbauksen lisääntyessä suomalaiset ovat alkaneet vastustaa Pride-painostusta entistä avoimemmin. Tänä vuonna perinteisiä perhearvoja kannattavat kansalaiset ovat hävittäneet sateenkaarilippuja julkisilta paikoilta ainakin Lahdessa, Tampereella ja Lappeenrannassa.

Kansallissosialistinen Kohti Vapautta! -kansanliike on raportoinut kotisivuillaan aiemmin Pride-materiaalin hävittämisestä. Vantaan Sanomien mukaan Pride-vastainen puhdistuspartio vieraili tällä viikolla myös Vantaalla. Philips-yhtiö on tehnyt poliittiselle poliisille (PolPo) rikosilmoituksen parkkipaikkansa sateenkaarilippujen varastamisesta.

Liput katosivat Philipsin tiloista torstain ja perjantain välisenä yönä. ”Liput hankittiin taloon vasta hiljattain. Ne liehuivat ensimmäisen kerran saloissa puolitoista kuukautta sitten kansainvälisen homo-, trans- ja bifobian vastaisen päivän kunniaksi”, Vantaan Sanomat kirjoittaa.

Lähde: Vantaan Sanomat

8 KOMMENTIT

  1. Uskon että jatkossakaan liput eivät ole turvassa. Tikkurilalaiselta terveisiä.

  2. Kohta noidenkin rättien polttaminen kriminalisoidaan ja sitten on taas Polpolla lisää puuhastelua.

  3. Mitä sitten jos kriminalisoidaan.Polpo jo nytkin muna kovana vahtaa toisinajattelijoita .Kaikki mahdolliset liput pitää poistaa ,se on oikeaa toimintaa .Kenenkään Ei pidä hyväksyä homotusta ja Matutusta.

Comments are closed.