Koti Artikkelit Vastarintaliike Polaris – Pohjolan vapaus

Polaris – Pohjolan vapaus

2

Polaris
Pohjoismainen Vastarintaliike sai yhteisen julkaisun, kun Polaris-nimisen jäsenlehden ensimmäinen numero ilmestyi keväällä. Polaris tavoittaa Suomen, Ruotsin ja Norjan Vastarintaliikkeiden aktivistit, jäsenet sekä tukijäsenet. Janne Ahokas kertoo kahden ensimmäisen numeron synnyttämistä ajatuksista lukijan näkökulmasta.

Polaris noudattaa Kansallinen Vastarinta -lehdestä tuttua monipuolista linjaa. Aihekattaus sisältää niin urheilua, historiaa kuin ideologisia kysymyksiä. Erityisen mielenkiintoisia ovat järjestöjen viimeaikaista toimintaa käsittelevät artikkelit. Sisältöä ovat olleet tuottamassa sivujamme seuranneille tutut johtavat kirjoittajat eri maista.

Lehteä on ilmestynyt nyt pari kertaa, ja sen tekstiä on niin kahdella kotimaisella kuin norjaksi ja englanniksikin. Jokaisen artikkelin yhteydessä on tiivistelmä englannin kielellä, joten viesti tavoittaa kaikki lukijat. Tärkeimmät aiheet käsitellään aina englanniksi.

Ensivaikutelma lehdestä on tutun ammattimainen. Teksti on helppolukuista ja selkeää, eikä se häviä grafiikan joukkoon. Ylipäätään lehti on piristävä lisä liikkeen toimintaan ja auttaa eri maiden toimijoita pysymään kärryillä ulkomaisten tovereiden toiminnasta. Tämä palvelee etenkin niitä tukijäseniä, jotka eivät ole aktivistien lailla jatkuvasti tekemisissä järjestön toiminnan kanssa.

Polaris on monellakin tapaa tärkeä julkaisu. Se muun muassa tiivistää pohjoismaista vuoropuhelua ja kokemusten vaihtoa. Polariksen avulla jäsenet ja tukijäsenet saavat uusinta tietoa Vastarintaliikkeen kehityksestä yksinoikeudella. Lehdessä kerrotaan tuoreimmat kuulumiset eri maista. Lehdestä voi lukea yhteisistä projekteista sekä saada vinkkejä toiminnan kehittämiseksi yli rajojen.

Polaris kuuluu vastaisuudessa automaattisesti tukijäsenpakettiin – liity mukaan!

2 KOMMENTIT

  1. Erittäin monipuolinen ja ammattimaisesti toteutettu lehti, mukava lukea kuulumisia jokaisesta maasta samassa paketissa. Suosittelen!

  2. Todella toimiva julkaisu! Tiiviissä paketissa koko järjestön kuulumiset, ja erittäin tyylikkääseen ulkoasuun puettuna. Tässä hyvä ”viimeinen niitti” tukijäsenyyttä harkitseville!

Comments are closed.