Koti Uutisia Kotimaa Oulun PolPo vaatii tiedon, ketkä puhuivat raiskausvastaisessa mielenosoituksessa

Oulun PolPo vaatii tiedon, ketkä puhuivat raiskausvastaisessa mielenosoituksessa

13

Oulun poliittinen poliisi (PolPo) on alkanut painostaa maanantaina kaupungintalon edustalla mielenilmauksen järjestäneitä maahanmuuttokriitikoita. Mielenilmauksen taustalla olivat koko maata järkyttäneet monikulttuuriset pedofiili- ja raiskausrikokset.

Suomen PolPo on jo aiemmin tehnyt rikosilmoituksia esimerkiksi julisteista, jotka ovat kehottaneet kansalaisia varovaisuuteen vastaanottokeskusten läheisyydessä. Nyt PolPo tahtoo puolestaan rangaista ihmisiä siitä, että nämä puhuvat avoimesti monikulttuuristen raiskausten synnyttämästä suuttumuksestaan.

Mielenilmauksessa oli avoin mikrofoni, johon kansalaiset saivat purkaa tuntemuksiaan. PolPo ei pitänyt kuulemastaan, joten tapahtuman järjestäjiä vaaditaan nyt luovuttamaan tiedot puhujista. Toistaiseksi järjestäjät ovat kuitenkin kieltäytyneet.

Lähde: Twitter

13 KOMMENTIT

  1. Poliisilla oli käytettävissä kaikki tarvittavat resurssit tulla itse paikan päälle ja pidättää jokainen puhuja henkilöllisyyden selvittämistä varten.

    Miksi poliisi ei toiminut?

    — Onko tarkoituksena salaa kuvata ja nauhoittaa kansa­laisten puheita ja keskusteluja, jotta saataisiin levitettyä pelkoa kansan keskuudessa?
    — Onko vainon kohteena Sebastian Tynkkynen,joka nyt yritetään saada ”nalkkiin”. Syyte odottaa.
    — Onko tarkoituksena vaikuttaa tuleviin eduskunta­vaaleihin ja uhkausten todellinen kohde ovat kaikki vielä pitämättömät vaali­tilaisuudet. Jos kuka uskaltaa tilaisuudessaan antaa kansalle puheenvuoron, syyte odottaa ja oman puolueen taholta vielä sulkeminen vaaleista ulos.
    — Liittyyvätkö ministeri Orpon puheet ”hallitusta vaali­keskustelusta” mitenkään tähän Oulun poliisin hyökkäykseen.

      • HIV-Tynkkynen ja Perussionistit… Mitä tähän voi sanoa? Sen voin sanoa että raiskaukset EIVÄT järkyttäneet koko maata eivätkä myöskään tulleet yllätyksenä — nimittäin eliitille ynnä heidän lakeijoileen, joille nämä kaikki ovat vain ja ainoastaan hyviä uutisia.

  2. Ohrana taisi suljetuttaa kuvakavalkadin Tynkkysen Sepin sivuilta. Muuten mitähän kuuluu Sipilän omalle partalapselle tänään?

  3. Huolestuttavaa tämä vihapuhe. Ei rotumuukalaisten raiskaukset ja pedofilia ole mitään verrattuna ”vääriin mielipiteisiin”.

  4. Tämä pyyntö on sellainen rimanalitus jota en uskonut elämäni aikana näkemään edes poliisilta. Pyydetään kansalaisia ilmiotattautumaan.

    Sitäpaitsi, Marraskechin sopimus allekirjoitettiin vasta tiistaina, joten ei se silloin vielä ole sovellettavissa maanantaina. Ja se tarkoittaa että maanantaina sai vielä totuuden tuoda julki. Jossain vaiheesa ajatusrikoslain kanssa se hiljentää totudenpuhumisen. Mutta se on ehkä aikanaan.

    Ei kai poliisi pelännyt mennä paikalle? Ja jos pelkäsi niin miksi? Aiempien toimiensa johdostako?

  5. Oliskohan aika pukea ne keltaliivit ylle ja painua kaduille? Nyt jos koskaan on tullut aika laittaa stoppi tälle globalistieliitin ja niiden kätyrien vainolle! Mutta tuskin täältä löytyy rohkeutta samalla tavalla kuin mitä Ranskan suunnalla?

    • Ei tietenkään löydy. Näille monille nykysuomalaisille oma mukavuusalue, paskalaatikko (tv) ja töihin nouseminen aamulla on tärkeämpää kuin oman kansansa tulevaisuus. Vaikka täällä tapahtuisi 10 terrori-iskua niin veikkaan, että Hölmöläiset siltikin juoksisivat äänestämässä näitä samoja persereikiä mitä nytkin eli valtapuolueita.

      • Ehkä sitten lampaista tulee jälleen ihmisiä kun nykysysteemi romahtaa. Eikä siihen mene kauaa.

      • Humanistin maailmankatsomus ei muutu helposti.
        Tunnen yhden humanistin, jonka henkilökohtainen tuttu kuoli tulipalossa, kun matut sytyttivät ravintolan tulee Tampereella, muutama vuosi sitten.
        Muuttuiko humanistin asenne? Ei muuttunut mihinkään. Tapaus ”Ami Biehl” ei ole yksittänen poikkeus, vaan lähinnä sääntö.

    • Spherical Sapphire:
      Sinäkö sitten otat vastuun siitä että anarkistit ja vasemmisto maalittaa jokaisen keltaliivin käyttäjän; eskarilaiset, pyöräilijät, jalankulkijat, liikenteenohjaajat, raksaukot etc. ketkä käyttävät keltaisisa liivejä omaksi turvakseen tai työn puolesta?
      Pohjoismaissa vois käyttää vaikka valkovihreää liiviä, ei sekoittuisi muihin ja ajaisi saman asian.
      Asian vaikutus pitää nähdä laajemmin.

  6. Jos järjestäjät on fiksuja ne ei mitään tietoja ole kerännyt ensinnäkään. Paitsi ehkä yksityistasolla.

Comments are closed.