Koti Uutisia Netanjahu on raivoissaan Trumpin päätöksestä poistua Syyriasta

Netanjahu on raivoissaan Trumpin päätöksestä poistua Syyriasta

7

Rötösvaltio Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on raivoissaan Yhdysvaltain presidentille Donald Trumpille. Syynä on Trumpin päätös vetäytyä sotilaallisesta toiminnasta Syyriassa. Päätöksen johdosta Netanjahu soitti Valkoiseen taloon vihaisen puhelun, jossa hän kritisoi Trumpin päätöstä olla sekaantumatta Syyrian sisäisiin asioihin. Erään Valkoisen talon virkamiehen mielestä Trumpin päätös mahdollistaa sen, että Israelin ”viholliset” saavat tiukemman jalansijan Israelin läheisyydessä.

Yhdysvaltain päätös jättää Syyria ei ole tuore. Trump teki päätöksen viime kuun loppupuolella sanomalla, että Yhdysvallat lopettaa toiminnat Syyriassa ”hyvin pian”. Trump sanoi myös, että muut voivat hoitaa Syyrian ongelmat. Päätös yllätti myös monet Yhdysvaltain ulkoministeriössä, jossa on totuttu siihen, että maa tukee Israelia lähes kaikessa.

Trump osoitti heti puhelun jälkeen, kuka todella johtaa maan ulkopolitiikkaa, sillä Valkoinen talo julkaisi heti puhelun jälkeen tiedotteen, alleviivattiin, että Yhdysvallat tulee jatkossakin tukemaan Israelia ja että Trump ja Netanjahu ovat sopineet jatkaa Iranin vastaisia toimintoja.


Lähde: Nordfront.se

7 KOMMENTIT

  1. Tämän jälkeen Trump onkin tarkistellut ja perunut Syyriasta vetäytymispuheitaan. Myös asevirta Assadia vastaan taisteleville kurdeille sekä sitä kautta ISisille itä-Syyriassa on viimepäivinä kiintynyt kuin myös Usan omat joukkojen keskitykset Itä-Syyriaan.

    Eli jutskut kirjoittavat sanat Trumpin suuhun, jolloin valehdella voi kuinka paljon vaan näiden logiikan mukaan…

  2. Kauankohan Donal Trumpilla on vielä elinpäiviä jäljellä. Mossad nimittäin osaa asiansa.
    Siinä nähdään mitä napanuoraa Yhdysvaltain pitäisi aina pitää yllä suhteessa Israelin valtioon. Kaikki USA Lähi-itää koskevat hankkeet pitäisi olla 100%:sti Israelin turvallisuusnäkökohtia palvelevaa sotilaallista toimintaa, jossa sille lankeaa ainoastaan juutalaisvaltion palkattomana palkka-armeijana toimiminen syytäen miljardeja dollareita sodankäyntiin kalustotappioineen, puhumattakaan Amerikkaan ”palaavien” sinkkiarkkujen kaatuneilla tytöillä ja pojilla, joiden elämä päättyi aivan turhaan, aivan turhan takia asiasta, joka ei heille edes kuulu, eikä varsinkaan koskaan elävätkään palaajat eivät tule siitä mitään kiitosta samaan autettaviesa taholta vaan paskaiset naurut tyhmistä kristityistä goyimeista, ”jotka ovat pohjasakkaa”, mutta sitä ei pidä sitä sanoa vaan käyttää heitä hyväksi niin kauan ja niin paljon kuin se on vain mahdollista.” Lainaus: Benjamin Netanjahu, ”joka on hyvin, hyvin vihainen” Lainaus: Nasse-setä.

  3. Mossad jo antoi toistamiseen pienen ”varoituksen” Trumpille, nyt juuri oli jälleen tulipalo Trump towerissa. Jo toinen tulipalo siellä viime aikoina, melkoista sattumaa, eikös.

  4. Kuinka sopivasti sattuikaan jälleen että ”kemiallisia aseita käytetty Syyriassa”

    Kuka enää ottaa tosissaan näitä 😀

    • Valitettavasti melkoinen joukko suomalaisistakin uskoo edelleen vaikka tilanne onkin viimeisten 2-3 vuoden aikana merkittävästi parantunut. Osa näistä uskovaisista on niin syvällä länsipropagandan syövereissä ettei mikään todiste, ei edes valehtelun omin silmin näkeminen tai kuuleminen pysty mielipidettä horjuttamaan. Nämä ihmiset ovat vaarallisia itsensä lisäksi myös ympäristölleen ja niistä kannattaa pysytellä etäällä.

    • Taas yksi false flag-isku ja jotkut niin yksinkertaiset ihmiset uskovat tämän takana olleen Al Assad ja Venäjä… herää kummasti joka kerta kysymys, mikä motiivi Al Assadilla olisi kaasuttaa omia siviilejään…? Todellisista (((syyllisistä))) ei hirveän pahasti voi erehtyä. Trumpin idioottikin mölyää tuota roskaa Twitterin täydeltä, kunnon sionistinen sirkuspelle.

      • Dollari on pystyssä ainoastaan jatkuvien valheiden ansiosta ja jenkit Petro-Yenin käyttöön siirtyvälle kiinalle velkaa käsittämättömän summan jota se ei pysty edes ”normaaleissa” olosuhteissa maksamaan. Kun tähän yhtälöön lisätään vielä Venäjä joka on viimevuosina osoittanut olevansa sotilaallisesti erittäin toimintakykyinen ja kylmähermoisesti toimiva valtio niin syy Trumpin laidasta toiseen heittelevälle toimintatavalle on ”ymmärrettävissä”. On hyvä pitää Trumpin tekemisistä puhuttaessa aina kirkkaana mielessä että jatkuvaa painetta antava varjohallitus koostuu mielisairaista psykopaateista jotka ovat valmiita tekemään mitä tahansa -siis kirjaimellisesti MITÄ TAHANSA tavoitteisiinsa päästäkseen. Vaikeampaa toimintaympäristöä ei pysty edes kuvittelemaan -suoraviivaisia päätöksiä on mahdoton tehdä vaikka niihin mandaatti teoriassa olisikin.

        Vaikka on tullut Trumpin tekemisiä esivaaleista saakka seurattua niin täyttä varmuutta siitä kuuluuko DT ”hyviksiin” vai ”pahiksiin” en tiedä vieläkään. Se on kuitenkin kiistämätön totuus että maan sisäinen siivous on onnistunut ja mm. satoja eliitin-pedofiilejä istuu siellä minne ihmissaasta
        kuuluukin -jos Hillary olisi presidenttinä (sic!) samaiset saastat nauttisivat diplomaattisesta koskemattomuudesta ja euroopassa vallitsisi sotatila. Asiat siis voisivat olla paljon nykyistä huonommin -kuluvan vuoden aikana selviää mihin suuntaan maailma kallistuu ja miten vittumaiseen välikäteen maanpetturipäättäjämme meidät suomalaiset järjestää.

Comments are closed.